Kun ei vaan uskalla ottaa enää kantaa
Kirjoitin tänään kokonaisen postauksen Nuorgamin Emmin innoittaman siitä, miten kesä ja hellekelit tuo ihan suhteettomia ulkonäköpaineita.
Mun mielestä mun näkökulma aiheeseen oli hyvä. Komppasin Emmia, mutta otin toisaalta oman, vähän erilaisen, kokemukseni aiheesta mukaan. Lisäsin tekstiin vielä otteen otsikosta, josta provosoiduin eilen. Siinä luki “Janina Fry hyväksyy kehon muodot, muutokset, kolhut ja arvet. Keho on kaunis juuri sellaisena kuin se kullakin on.”
Kun olin painamassa julkaise-nappia, päätin poistaa koko postauksen. Tuosta vaan. Deleteä kehiin. Puolentoista tunnin kirjoitushomma suoraan roskiin.
Ai miksi? Mietin itsekin hetken, miksi tein niin. Yleensä rakastan ottaa kantaa ja tuoda monia eri näkökulmia. Joskus ehkä 3-4 vuotta sitten janosin tarkastella asioita monesta näkökulmasta ja kertoa niistä myös blogissa.
Nyt tuli kuitenkin sellainen etiäinen, että postauksen teko ei vaan kertakaikkiaan kannata. Että vaikka muotoilisin lauseeni kuinka hyvin, tästä voisi tulla sellainen paskamyrsky, että en vaan jaksa. Pelkäsin, että vakioväsyneenä en osaa enää muotoilla lauseitani niin moniulotteisiksi, etteikö joku keksisi niistä porskaanreikiä ja näpäytettävää. En jättänyt leikkiä kesken vaan jätin sen kokonaan leikkimättä. Eikä se ollut eka kerta tämän vuoden aikana – aika harvoin jaksan enää vaivautua, vaikka mielessä olisi joku oikeastikin tosi hyvä juttu (omasta mielestäni).
Moni vaikuttaja poisti tällä viikolla Instagram Storyistä kommentointimahdollisuuden. Mulla se on toistaiseksi vielä päällä, mutta luulenpa, että oma ennakkosensuurini liittyi mutkan kautta tähän samaan aiheeseen: On alkanut kyllästyttää! Näpäyttely, paskat ohjeet ja kaiken maailman väärinlukeminen. Sellainen, että vaikka selittäisit kuinka tarkasti oman kantasi, siitä vedetään joukkovoimin täysin erilaisia johtopäätöksiä.
Äh. Tulipa typerä olo. Mä rakastan keskusteluja ja väittelyitäkin, mutta 10 vuotta some-työläisenä on tehnyt – ainakin hetkellisesti – tehtävänsä. Ehkä, kun on saanut joskus aivan vahingossakin kohuja aikaiseksi (esim yöunet eri rakennuksessa vauvojen kanssa klo. 20.00-11.00 ja pyykinpesu kolmesti päivässä), ei enää halua tehdä tietoisesti mitään, minkä vuoksi inboxi menee tukkoon.
Toivottavasti joku keskustelukulttuurissa ja somessa taas muuttuu, jotta kaikki olisi kuten 2014. Me somettajat ollaan jupistu nyt aika paljon – ihan aiheestakin – aiheesta. Mutta mikä on teidän lukijoiden kanta ja näkemys: Mitä me vaikuttajat voitaisiin tehdä toisin, jotta ilmapiiri taas paranisi?
-Karoliina-
Kuva: Pixabay
Kommentit
Mä oon tässä pohtinut, että onko tää korona-aika lisännyt sellaista epämiellyttävää some-käyttäytymistä. Jäin itse just ennen koronaa esikoisesta äitiyslomalle, ja olen ollut käytännössä koko 1,5 vuotta vaan kotona. Omat sosiaaliset piirit on kaventuneet tosi paljon, ja olen paikannut sitä tyhjiötä somella ja kännykällä. Tuntuu hölmöltä ja nololta sanoa edes näin, mutta tuntuu että alkaa hämärtymään se, että enhän minä oikeasti tunne teitä some-vaikuttajia, vaikka päivittäin teidän elämää seuraankin. Aiemmin en ikinä kommentoinut mitään kenellekään missään mediassa, mutta nyt huomaan laittavani ihan jonninjoutavia tsemppiviestejä instassa. Mutta varmaan tämmöinen sosiaalisten suhteiden kaventuminen, voi madaltaa kynnystä kommentoida ikävästikin. 🤷♀️
Kommentit
Entinen besserwisser täällä hei! Mä nimittäin olen (tai ennen olin) tuollainen näpäyttäjä ja neuvoja. Olen kasvanut ympäristössä, jossa ei pelätä jakaa omaa OIKEAA mielipidettä ja ylenkatsoa muita tietämättömiä raukkoja. Kun on tällaisen mallin elämään saanut, on siitä tosi vaikea opetella pois. Mutta muutama vuosi sitten havahduin tähän ärsyttävään tapaani ja mä olen pyrkinyt muuttamaan käytöstäni ja haluan antaa omille lapsille ihan toisenlaisen ajatusmallin. Ei aina tarvitse opastaa ja antaa vinkkejä, jos niitä ei kysytä. Ja yleensä muut tietää ihan yhtä hyvin, ellei paremminkin kuin minä 🙂
Mua sapetti tässä yksi päivä, kun nyrkkeilijä Eva jakoi ihanan rantakuvan ja siellä oli yks kos toinenkin heti kommentoimassa ”hattu lapselle päähän”.
Mun mielestä sun kohdalla haaste on se, että vaikka väität rakastavasi väittelyitä, et lopulta hyväksy kuin oman näkemyksesi. Saatat itse kirjoittaa kärkevästi mutta jos saat kärkeviä vastauksia, sanot niitä paskoiksi neuvoiksi, kiusaamiseksi tai vihapuheeksi (trendi vuonna 2018).
Esimerkki. Kirjoitat siitä miten stressaat taaperoiden nukuttamisesta, se kestää liian kauan, oot väsynyt etkä siedä nukuttamista. Saat kysymyksiä siitä, miksi taaperoita pitää nukuttaa. Näpäytät instassa ettet todellakaan kaipaa neuvoja että teidän perheen tapa on teille oikea ja teidän valinta.
Öö, okei. Miksi sitten valitat asiasta, jos se on teidän valinta? Mun puolesta jokainen saa vaikka vedellä perhepedissä siihen asti kun muksut muuttaa pois kotoa. Mutta jos siitä valittaa, tulee olo, että heivaa nyt ne muksut ulos teidän sängystä 😀
Se, että bloggaaja kertoo onnistumiskokemuksistaan perhe-elämäänsä liittyen, ei mielestäni ole tarkoitettu väittelyn avaukseksi. Neuvoja ei varsinaisesti myöskään kysytty eikä sitä oliko ongelma jonkun mielestä itse aiheutettu ja siksi kärsittävä hiljaa nahoissaan.
Bloggaajan kannanotot eri asioiden puolesta/vastaan on asia erikseen. Näihin on kai tarkoituskin esittää puoltavat/(jyrkästikin) eriävät mielipiteensä. Harmi vaan, että asioiden riitelyn sijaan ihmiset riitelevät. Yritetään lyödä mahdollisimman kovaa vyön alle ja kilpaillaan siitä, kuka kommentoi ilkeimmin. Tämä on sääli, koska hyvin perusteltu(!) kiivaskin väittely on kyllä ihan paikallaan. Henkilökohtaisuuksiin meneminen puolestaan (varsinkin nimimerkin takaa huudellen) todella säälittävää.
”Hullua”, mutta kovin ymmärrettävää! Saa sanoa, muttei voi.. Todellakin ihmiset näkevät vaivaa potenssiin sata. Syystä tai toisesta. Ja tyyli antaa palautetta on usein hyvinkin kyseenalainen – ei siis rakentava. Itse laittaisin Wilman kommenttikieltoon aina välillä, jos voisin. Niistäkään palautteista ei aina selviä.. Lokaa tulee, vaikka tekisi mitä. Nyt sitten lomalla olen aivan rikki, puhki, poikki.. En jaksa edes vielä iloita kesästä- olen haamu. Vaan kun taas jaksaa, niin sitten kirjoitellaan ja luetaan tai ei lueta kommentteja.. Olet kyllä kestänyt kovin, kovin paljon.
Voimia kaikkeen elämään ja suloisia hetkiä perheen & työn parissa! 😍
Se on valitettavaa, mutta ymmärrettävää. Ja se on harmillista, koska muistan ajat jolloin oli ihana lukea eri mielipiteitä, kärkkäitäkin. Nykyään kommentointi lähtee ihan ihmeellisille linjoille ja ymmärrän ettei vaikuttajat halua siksi ottaa kantaa. Surullista, mutta ymmärrän hyvin.
Poistettu postaus herätti mielenkiintooni. 🙂 Harmi, kun en päässyt sitä lukemaan.
Voisiko postauksen sisältöä julkaista jotenkin ”ei niin kärkevästi ilmaistuna”? Kuulostaa ihan hassulta sanoa noin, kun itsekin rakastan kantaa ottamista ja kyseenalaistamista ja mielestäni on hyvin virkistävää kuulla erilaisiakin mielipiteitä..
Ymmärrän toki, jos olet sitä mieltä, että postauksen sisältö voidaan (tai halutaan) tulkita väärin ja siitä voi koitua sinulle ongelmia.. Eli en halua painostaa, enkä halua, että sinulle koituu ylimääräisiä haasteita jo valmiiksi kuormittavaan elämäntilanteeseen. Ymmärrän, että et halua päätyä keltaisen lehdistön otsikoihin ja maalitettavaksi.
Heippa,
Mielestäni myös meidän kommentoijien pitää olla tarkkana kommenttien suhteen. Välillä tuntuu, että nekin ymmärretään ihan väärin, kun miten ne on alunperin tarkoitettu. Jos on kirjoittajalla vastuu, niin on kyllä lukijallakin ( koskee siis bloggaajaa sekä kommentoijaa).
Toivottavasti kuitenkin jatkat erilaisten aiheiden käsittelyä. Juurikin siksi tykkään lukea blogiasi, kirjoituksesi eivät koskaan ole tylsiä.
Mä tykkään siitä, että uskallat kirjoittaa erilaisista aiheista!
Tosi harmillista, että jotkut kommentoivat ikävästi.
Tätä samaa ongelmaa tuotiin esiin esim. kuntavaalien alla: ihmiset ei uskalla alkaa ehdokkaiksi, kun pelkäävät joutuvansa somen/median lynkkaamiksi. Ennen osattiin käyttäytymissääntöjä ja esim. ei kirjoitettu toisille ilkeyksiä, vaikka olisi saanut anonyyminä kirjoittaa. Nyt anonyyminä kirjoitetaan vaikka mitä eikä kunnioiteta toista ihmistä. Tuntuu, että nimenomaan kunnioitus toisia ihmisiä on kadonnut. En sitten tiedä, miten vaikuttaa siihen. Ehkä kertomalla, että lukee lehtiä, kirjoja ja katsoo uutisia = sivistää itseään aktiivisesti. Toimii esimerkkinä?
Jos blogin pitämisessä rakastaa eniten sitä, että saa kirjoittaa työkseen, niin mun mielestä on aivan ok sulkea instan stoorien JA itse blogin kommentointimahdollisuus. Minä lukijana en pahastuisi siitä!
Aihe olisi todellakin kiinnostanut.
Harmi tosiaan kun meininki on mitä on, en varmaan itse kestäisi toimia minkäänlaisena vaikuttajana, koska en jaksaisi sitä asioihin tarttumista ja negatiivisuutta.
En tykkää lukea mitään kiilloteltuja ja kaunisteltuja blogeja, joilla ei ole mitään tekemistä tosielämän kanssa, ainakaan omani. En enää edes lue kuin ihan paria blogia. Blogimaailma on muuttunut aika paljon ja mielestäni vähemmän kiinnostavaan suuntaan.
Tai sitten vaan olen itse vanhentunut eikä samat jutut enää vaan kiinnosta kuin ennen.
Mutta toivon että tulevaisuudessakin julkaiset juttuja jotka herättää ajatuksia. Vaikka sitten niin, että kommenttiboksi on suljettu.
Itse postausten kirjoittamiseen. Olisin myös mielelläni lukenut nyt poisjääneen postauksen sekä myös muita ei niin valmiiksi siloteltuja postauksia. Ymmärrän kyllä hyvin senkin, ettei julkisena likaämpärinä olo houkuttele yhtään. Voisiko kommentoinnin estoa tosiaan harkita vaihtoehtona juttujen julkaisematta? Olisi tosi sääli ja veisi paljon pois, jos bloggaajat alkaisivat liikaa varoa kirjoittamiaan aiheita.
Ymmärrän täysin. Itse en viitsi useinkaan kirjoittaa edes facebookiin mitään pienintäkään ajatusta herättävää postausta kun en sitten jaksa perustella asiaa jos joku tarttuu siihen. Ja olen vaan tavis jota ei seuraa muut kuin kaverit 😀
Mä oon tässä pohtinut, että onko tää korona-aika lisännyt sellaista epämiellyttävää some-käyttäytymistä. Jäin itse just ennen koronaa esikoisesta äitiyslomalle, ja olen ollut käytännössä koko 1,5 vuotta vaan kotona. Omat sosiaaliset piirit on kaventuneet tosi paljon, ja olen paikannut sitä tyhjiötä somella ja kännykällä. Tuntuu hölmöltä ja nololta sanoa edes näin, mutta tuntuu että alkaa hämärtymään se, että enhän minä oikeasti tunne teitä some-vaikuttajia, vaikka päivittäin teidän elämää seuraankin. Aiemmin en ikinä kommentoinut mitään kenellekään missään mediassa, mutta nyt huomaan laittavani ihan jonninjoutavia tsemppiviestejä instassa. Mutta varmaan tämmöinen sosiaalisten suhteiden kaventuminen, voi madaltaa kynnystä kommentoida ikävästikin. 🤷♀️