kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 01.08.2021

Alehaukkailu ei ole aina helppoa

Teksti
Karoliina Pentikäinen
4 kommenttia

Mulla on tosi ristiriitainen suhtautuminen alennusmyynteihin. Periaatteessa vastustan niitä. Musta saadusta työstä tulee maksaa korvaus. Ts. tuotteen valmistuksesta, kuljettamisesta, suunnittelusta, varastoinnista, markkinoinnista jne yrityksen tulee saada siitä kuuluva korvaus. 

Toisaalta: Jos jollakin yrityksellä on varaa tehdä alvariinsa -40-70% alennuksia, herää kysymys, mikä tuotteen todellinen hinta on. Että maksaako kuluttaja normihintana tuotteesta rutkasti ylimääräistä? Toisaalta taas: Yritysten onkin tarkoitus tehdä voittoa, jolloin korkeampi hintapiste on ymmärrettävä. 

Kuten huomaatte, ajatukset alennusmyynneistä mun pään sisällä ei todellakaan ole selkeitä. 

Edellisestä pohdinnasta huolimatta päätin vuoden alussa, että ostan ne tuotteet, jotka voin, kausialeista. Mä olen superhuono ennakoimaan esimerkiksi lastenvaatteissa mitään kausia, joten lähtökohtaisesti kun kuravaatetta tarvitsee syyskuun lopussa, mä tajuan, ettei meillä ole sellaisia kamppeita. Eikä ne varmuudella ole myöskään siihen aikaan vuodesta tarjouksessa. 

Koska lapsia on kuitenkin kolme, olisi ennakointi ja alet todella merkittävä kohta säästää ainakin jossakin kuluissa. Niinpä olen tänä vuonna käynyt yksissä varastomyynneissä (Papu) ja tilannut kaksi kertaa JÄÄTÄVÄN määrän vaatteita Gugguun verkkoalesta ja kytännyt NOSHin kesäalea tehden täsmäiskuja pienissä erissä. En tiedä, mihin kohtaan mun luonnetta tämä juttu osuu, mutta saan jäätävät kiksit, kun teen norhintaan verrattuna edullisia tarvelöytöjä (edullisihan nämä ei ole koskaan) pitkälle ajanjaksolle. Kaikista eniten fiilistelen sitä, jos saan pienille tytöille mätsäävät, vaan en ihan samanlaiset, asut. Sellainen kun ei ole mahdollista usein edes ei-alesta. Tällä hetkellä meidän kaapeissa odottaakin talven päiväkotivaatteita, jouluvaatteet (ostettu tammikuussa 2021), kevään 2022 vk-asusteet ja kesän 2022 kesävaatteita. 

Kenkien ostaminen on hankalinta. Niissä kun koko pitää olla just eikä melkein. Samoin esikoiselle ostaminen on haastavaa. Varsinkin, kun äiti ei todellakaan osaa ennustaa, mikä on cool ja muodissa vuoden päästä. Kun en edes tiedä enää, mikä tässä hetkessä on esikoisen mieleen. 

Kenen muun perheessä muuten ongelmana se, että tuollaiselle 4.-6.-luokkalaiselle ei löydy enää vaatteita mistään totutusta mallistosta? F ei perusta vielä teiniteinivaatteista, mutta esim Noshilla ja Gugguulla ei ole enää hänen kokojaan. Papulta ollaan ostettu muutama XS, mutta niissä hinta kohoaa aikuisten vaatteissa jo melko korkealle. 

-Karoliina-

 

Kommentit (4)

Mun 10-vuotiaalle pojalle ei meinaa tällä hetkellä löytyä muuta kuin mustaa, harmaata ja maastokuviota. Ihan kuin olisin sitä armeijaan lähettämässä! 146cm jälkeen menee se raja, jonka jälkeen ainakin pojilla vaatteet muuttuu ankean värisiksi. Mitään kovin kuviollista tai räikeää ei tarvis olla, mutta mistä sais kauniita perusvaatteita tuon ikäiselle pojalle?

Meillä myös 4-luokkalainen on jo tovin huokaillut kaupoissa, kun ei löydy mitään ostettavaa. Ei tykkää käyttää lyhyitä paitoja mitä kaupat nyt pullistelee, eikä kovin vartalon myötäisiä vaatteita, eikä merkkejä saisi näkyä lainkaan, ostappa siinä sitten, huoh..

Ihania jumpsuitejakaan, joista lapsi tykkää, ei meinaa saada enää edes 120 senttisinä…..

Mulla on pitkä kohta 6-v lapsi. Harmittaa, kun monilla merkeillä koot siinä kohtaa jo menevät 134cm eteenpäin nuorten puolelle, vaikka hän vielä haluaisi täysin pikkulapsille suunnattuja kuvallisia vaatteita ja värejä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X