Mitä loma opetti minulle?

No se on kuulkaas loma ohi ja arki ja syksy täällä. Monet pitää elokuuta vielä kesänä – mulle se on vieras ajatus, vaikka joskus säät elokuussa on superhelteiset. 9 vuotta opena teki kuitenkin sen, että syksy alkoi töiden aloituksesta, eli elokuun alusta. Ja nyt esikoisen mennessä jo viidennelle luokalle sama ajatusmalli on jatkunut myös opeurani jälkeen. Elokuu = syksy.

Mutta eipä se “syksy” mikään kirosana ole. Vaikka kesässä on ihania puolia, mä tykkään syksystä ehkä vielä enemmän. Ei ole niin kauhean kuuma, saa pukeutua kauniisti (eli umpikenkiin ja nahkarotsiin), elämässä on rytmi ja asiat jotenkin tavallisesti. Tavallinen on mulle se paras olotila. Toisekseen rakastan hämärtyviä iltoja ja hyviä tv-sarjoja ja kynttilöitä. 

Me vietettiin miehen kanssa kesälomaa porrastetusti heinäkuun alusta viime sunnuntaihin asti ja samalla tietysti oltiin perheenä yhdessä kokonainen kuukausi. Lukuunottamatta mun ja miehen kolme yötä kestänyttä aikuista lomaa me vietettiin koko loma, 24/7, viidestään. Ja mitä tuosta ajasta sanoisi? Itse asiassa paljonkin!

Me oltiin suunniteltu lomalle muutamia pieniä tapahtumia jo etukäteen. Käytiin junalla Oulussa perheenä ja vietiin toisaalta lapset junakyydillä mummolaan hoitoon aikuisten tupareiden ajaksi. Polskittiin kylpylässä, ihasteltiin kotieläintilan eläimiä ja hengailtiin päiväkausia omalla pihalla. Oltiin ystävien kanssa ja oltiin ihan vain viidestään. Käytiin pyöräilemässä, syötiin toriaamiaista, grillattiin, valvottiin liian pitkään (kaikki paitsi pienet)  ja mikä parasta – oltiin vaan. Vaikka (lähinnä lapsia varten järjestetyt) matkat oli tosi kivoja, ihan pakko myöntää, että oman lomafiiliksen huomasi sellaisista hetkistä, kun ei ollut mitään erityistä aktiviteettia. Mulle ehdottomasti ihaninta oli se tunne, ettei ollut kiire minnekään. Kun ehti katsella pieniä tyttöjä puhallettavassa uima-altaassa ilman, että mielessä takoi sata tekemätöntä hommaa. Kun oli aikaa makoilla esikoisen vierellä iltaisin aivan överikauan höpötellen, kun ei tarvinnut patistaa tätä unille. Kun pystyi aamulla vaan aidosti miettimään, mitä haluaisi päivällänsä tehdä ilman, että kalenteri kertoisi aikataulua. 

Loma sai pohtimaan tosi paljon myös meidän arkea. Mulle on tosi luontevaa olla monta rautaa tulessa, pieni kiireentunne persuuksissa. Mä koen eläväni, kun saan tehdä mieluisia töitä ja koen niistä hyvällä tavalla pientä painetta. Mutta: Tajusin myös sen, että mun on löydettävä hölläyksen kohtia enemmän myös omasta arjestani. Lapsiperhe-elämä ja erityisesti kahden taaperon välillä hyvinkin vilkkaat yökekkuloinnit vie veronsa, joista olen ajatellut, että mun ja meidän pitää vaan selvitä. Nyt aloin ekan kerran pohtia, miksi ihmeessä on painettava samalla sykkeellä kuin ennen, jos perhetilanne vie voimia niin paljon. Olisiko nyt aika antaa löysää jostakin kohtaa, jolloin koko tämä paketti tuntuisi helpommalle hallita? Ehkä joo. Pitää vain miettiä, miten se tehdään. 

Saiko loma sut oivaltamaan jotain omasta arjestasi?

-Karoliina-