Eka arkiviikko meni päin pyllyä
Meillä on eka viikkoa uutta arka takana. Mies ja esikoinen palasivat vanhaan, eli töihin ja kouluun. Mulla ja pienillä on sen sijaa ihan uudenlainen arki. Mun kolmepäiväinen työviikko vaihtui viiteen päivään ja pienet aloittivat päiväkotiuransa. Samalla alkoi jo esikoisen harrastuksetkin.
Tai no…näin olisi pitänyt tapahtua.
Tytöt sairasteli viime keväänä ja alkukesästä aivan valtavasti. Heillä oli oikeastaan sellainen 1,5 kuukauden putki, jossa olivat jatkuvasti kipeitä yhdessä ja erikseen. Homma alkoi kurkunpääntulehduksesta ja loppui siihen. Tässä välissä oli korvatulehdusta ja kuumetta ja isosiskon allergiaa ja poskiontelotulehdusta jne.
Meillä oli miehen kanssa vielä kirkkaassa muistissa se, miten töitä piti keväällä sumplia jatkuvasti niin, ettei normaaleja työviikkoja ollut kuukausiin. Siksipä jo sunnuntai-iltana katsottiin kalenterit ja mietittiin, kumpi joustaa minäkin päivänä, jos päiväkotipäivät ei toteudukaan. Ja eihän ne toteutunut.
Maanantai meni vielä hyvin, mutta maanantain ja tiistain välisenä yön Ompulle nousi kuume. Mies jäi tiistaiksi kotiin. Minä jäin keskiviikkoaamupäiväksi kotiin ja keskiviikkoiltapäivällä tehtiin läpystä vaihto, joka tarkoitti sitä, että mun työpäivä venyi keskiviikkona luvattoman pitkäksi. Esikoisellakin nenä vuosi. Mulla alkoi samat oireet kun esikoisella. Käytiin koronatestissä ja saatiin negatulokset. Mä olin lasten kanssa torstain kotona ja perjantaina päästiin jo päiväkotiin, kouluun ja töihin.
Että mitä tähän nyt sanoisi? Kyllähän säätö ottaa pannuun. Heräily, lääkkeet, lääkärilaskut ja nenänniistot ottaa päähän. Ensinnäkin sairastelu on tytöille tosi kuormittavaa ja väsyttävää ja tylsää. Toisekseen omasta elämästä tulee – kun sairasteluja on usein ja paljon – yhtä selviytymistä. Olisi ihana tehdä asioita pitkäjänteisesti ja edes osittain rauhassa, mutta tuntuu, kun jokainen asia tehtäisiin “kädestä suuhun -taktiikalla”. Tyyliin “mä nyt kirjoitan tämän jutun nopeasti tässä puhelimella lasten katsoessa Pipsa Possua”, “riipastaanko joku pikasafka vai tilataanko Woltista, jotta saadaan nämä äkkiä syötettyä ja unille?” tai “ei kai sitä nyt suihkuun enää ehdi kun lapset heräilee räkäisyyteen viiden minuutin välein”.
Pienet pussailee ja nyöhjää niin, että jos toisella on tauti, se tarttuu saletisti myös toiseen. Heillä on samat tutit ja syövät toistensa ruokailuvälineillä (näitä ei voi siis aikuinen estää, vaikka yrittäisi) ja kuljettavat pöpöjä sitä rataa, ettei käytännössä toisen tautia voi estää tulemasta toiselle. Mun oma immuunisairaus on tässä myös kurja lisä. Mullehan tarttuu monet sellaiset lastentaudit, joita aikuisille ei yleensä tartu. Kuten nyt keväällä vaikkapa se kurkunpääntulehdus ja tällä kertaa tämä sama flunssa.
Äh. Mutta sellainen valitusvirsi tähän arjen alkuun. Mua harmittaa kovin, koska rakastan perusarkea. Ja siihen harvoin on viime aikoina päästy käsiksi. Voi kun tämä ei olisi vuoden teema. Jotenkin välillä, kun yrittää muutaman tunnin yöunilla ja hoitosumplimisten keskellä saada hyviä ideoita töissä ja muutenkin elää hyvällä fiiliksellä, tulee tunne, että tekisi mieli heittää hanskat tiskiin. Pitäisikö toisen vanhemman jäädä vielä vuosiksi kotiin, jotta ei tarvitsisi aina säätää? Toisaalta: Ei meistä kummastakaan siihen kyllä varmasti enää olisi ja kaksi palkkapussia helpottaa arkea kummasti.
Miten teillä händlätään lasten sairastelut?
-Karoliina-
Kommentit
Tämä on kyllä niin kuormittavaa! Aivan tuskaa ja samallaista ihme hyppelyä meidänkin arjen aloitus ollut. Voimia ❤️ Olette kyllä niin tiukilla pikkulapsi vaiheen vaatimuksissa että tuntuu ruudun toisellepuolelle asti ❤️ Pärjäätte yhdessä , toivottavat saatte ulkopuolista apua ja samalla vähempi työmäärä varmasti auttaisivat, jos sitä pohditte. Kaikella on rajansa, myös vanhempien voimilla. Meillä käytännössä menee niin että aina vuorotellen toinen eli se vähemmän uupunut ottaa aurankärjen paikan eli liidaa päivää ja toinen sitten peesaa jos on ihan loppu. Täytyy kyllä sanoa, että en itsekään todella tiennyt, että 3 lapsen kanssa voi olla näin vaativaa ja että väsyn niin paljon, juuri tuo sama harmittaa kun elämä on yhtä selviytymistä. Mutta sitten ne normi arkipäivät kun kaikki sujuu, ja saa olla normi työssäkäyvä äiti, tuntuvat tosi hyviltä.
Kommentit
Hei
En tiiä onko joku vinkannut, mut meillä lasten luneran aloitus on saanut tytön sairastelukierteen todella hyvin aisoihin.
Ei oo mitään vinkkiä, mutta myötätuntoa kylläkin. Ollaan molemmat terveydenhuollossa töissä ja ekasta niiskauksesta saadaan alkaa vääntää ja neuvotella, kumpi jää kotiin. Mun palkka on pieni, mutta mulle ei myöskään ole sijaista, eli yksikin poissaolopäivä kasaa hommat niskaan töissä. Usein se kasautumisen tunne vie yöunet. Omien allergioiden vuoksi joutuu itsekin usein k- testiin.
Jatkuvasti on huono omatunto myös vapaa- ajalla: entä jos lapset altistui? Entä jos itse altistuu ja altistaa miehen ja/ tai omat työkaverit? Se tarkoittaa nimittäin suoraa hoitovelkaa meidän töissä.
Nyt lapset nuhassa kahden koulupäivän jälkeen, viikonloppuna käytiin testissä, mutta toisen lapsen tulos ei vielä tullut. Juuri tänä aamuna usko koetuksella. Edes meidän vanhempien saamat tuplarokotteet ei vie tätä syksyn nuha-testi- säätämistä pois. On myös todella haasteellista olla töissä ja samalla jatkuvasti vastailla kotona olevan lapsen puheluihin (pärjää kyllä jo ikänsä puolesta pienessä nuhassakin, mutta aika käy pitkäksi).
Ehkä jos joku periaate auttaa, niin yrittää keskittyä vain parin päivän kriisisuunnitelmaan kerrallaan (mikä on tietysti vaikeaa, kun yrittää ratkaista montaa asiaa mielessä yhtä aikaa, eikä mikään kepoinen läsnäolo- hengittely oikein tehoa).
Päiväkoti alkoi helmikuussa, sen jälkeen on pienellä ollut noin 1 flunssa kuukaudessa 😫 Kotihoidossa ei sairastanut kertaakaan ja kesäloma terveenä. Nyt loman jälkeen ollut kaksi viikkoa hoidossa ja tänään taas heräsi nokka tukossa. Käsittämätöntä….
Kyllä se näin on, että ne syksyn taudit kiertää jo päiväkodeissa ja päiväkodin aloitus ei yleensä vähennä sairastelua 😔 Meilläkin 3v poika palasi elokuun alusta hoitoon, ehti melkein viikon olla ennen kuin flunssa iski. Korona tietty testattiin ja oli nega. Viikonloppuna tuli sitten tieto, että täällä meidän tamperelaisessa päiväkodissa on koronatartuntoja. Nyt ollaan sitten kotona x aika, vaikka tartunnat toistaiseksi eri ryhmässä ja virallista altistusta ei ole ollut. Että sitä haluaisi vaan normaaliin arkeen.
Äh tuota paskaa 🙁 meillä kans tuota viime syksy ja kevät. Laskettiin, että syksyllä lapsi oli poissa 1/3 hoitopäivistä viime syksynä. Tainnut käydä jo 12 kertaa testissä. Ihan paskaa siis tämä korona/päiväkoti/työarki. Loppuispa korona pian ja räkä tavallista eikä mikään maailmanloppu!!!
Eikös tuosta tekstistäkin käy ilmi, että se lasten sairastelu on ilman koronakin raskasta. Tuntuu, että moni ajattelee, ettei haittaa jos levittää ”perusflunssia” ympäriinsä. Eipä ihme, kun lapset sairastuu päiväkodeissa, kun sinne raahataan puolikuntoisia lapsia hoitoon. Ei se ollut ennen koronaakaan ok. Tauti, joka on yhdelle pikku nuha, voi toiselle johtaa kurkunpäätulehdus-korvatulehdus-kuumetauti-kierteeseen ja pitkittyä jopa kuukausien taudiksi.
I feel u! Tuo säätäminen on valitettavan tuttua meidänkin perheessä. Keväällä oli viikkojen putkia, että joku lapsista oli kipeänä ja arki juuri kuvaamasi kaltaista säätöä. Olen kallistumassa siihen että vain toinen vanhemmista käy töissä, ihan realistisesti. Sen minkä taloudellisesti häviää, voittaa arjen sujuvuudessa ja kaikkien yhteisessä mielenrauhassa.
Normaalitilanteessa poissaoloja olisi lapsilla vähemmän koulusta ja päiväkodista ja isovanhemmatkin auttamassa. Mutta nyt, tuntuu että kaikki resurssit menevät arjen pyörittämiseen ja askareisiin. En halua pelkästään sitä. Haluan resursseja ja aikaa myös omiin harrastuksiin ja sosiaaliseen elämään (sen mitä korona-aikana voi). Hyvä balanssi oikeaataan vaatii sitä että molemmat hoidamme huushollia, mutta sen lisäksi toinen luotsaa arjessa lasten sairastelut, harrastukset, kaveritreffit, akuutit tarpeet päiväkotitossuille, kaverisynttärit jne jne. Ennen kaikkea se on panostus kepeään, leppoisaan, stressittömään yhteiseen arkeen. (Vaihtoehtoisesti pitäisi tienata tuplat ja palkata kotiin apukäsiä, mutta mielummin olen itse läsnä lapsille. Ei tietenkään mikään tasa-arvon malliesimerkki, mutta oman perheen kannalta oikea valinta. )
Raju aloitus teillä ollut. Se verottaa varmasti niin paljon lisää kun itsekin sairastuu, unet vähissä ja kuitenkin työasiatkin painaa päälle. Tosi isosti voimia ja uskotaan et pääsette tasaiseen perusarkeen kiinni❤️
Aikoinaan kun palasin kaksosten jälkeen työelämään, niin sitähän se oli, että aluksi jompi kumpi aloitti sairastelun ja sitten perään toinen. Ihme juttu oli se, että miehen kans ei pahemmin sairasteltu.Mutta meillä oli apuna molempien isovanhemmat, jotka ihan itse ehdottivat, että hoitavat räkäiset lapset, jotta pääsisimme töihin. Joten isovanhemmat tulivat kotiin tai kaksoset vietiin heille, mahataudit yms isommat jutut hoidettiin itse. Oltiinhan me väsyneitä kun harvemmin se kipeä lapsi heräämättä yötä nukkui.
Mutta nythän korona-aikaan ei ole mahdollista kutsua ”hoitajia” hätiin, pitää jäädä homman kumman kotiin. Aika raskasta nyt teillä, niin kuin monella muullakin korona-aikana. Koittakaa jaksaa, kaikki sympatia teidän puolella, ei todellakaan ole helppoa.
Voimia ja kaikkea hyvää arkeen!
Hei! Lohdutuksen sanoja koitan kirjoittaa. Meillä sairastettiin kahden tytön voimin todella paljon. Ihan horroria oli ne noroviruspäivät, kun maattiin kylppärin ja vessan lattialla koko perhe. Eräänä keväänä oli 11 rikkonaista ( ei täyttä työviikkoa) viikkoa putkeen. Koko sarja enterorokosta, vauvarokon kautta toistuviin kurkunpääntulehduksiin. Pahimmillaan sairaskierteet oli lasten ollessa noin kaksivuotiaita. Nyt kun lapset ovat kouluiässä, niin kaikki tuo on muisto vain. Vieläkin toki sairastetaan, mutta on se jo usein helpompaa, eikä aiheuta ihan yhtä suurta arjen säätöä. Koittakaa päästä jatkossakin lapsishowsta välillä aikuisten kesken pois, että jaksatte nuo rankat vuodet. Eiköhän teillä ole jo pian kerätty aimo annos vastustuskykyä ja tilanne alkaa helpottaa. Toivotaan niin, voimia syksyyn!
Olisiko pienestä päivähoitoryhmästä (perhepäivähoito)apua?
Kun lastentarhanopettajaopiskelijat olivat päiväkotiharjoittelussa, ei seuraavan viikon luennoilla ollut paljon tunkua 😂. Sellaista se vaan on, ja aina työpaikkaa vaihtaessa vähän sama ”pommitus” vastassa. Aikaa myöten vastustuskyky sitten kasvaa ja kehittyy.
Heti kun vaan mahdollista, niin niistä tuteista kyllä kannattaa luopua. Ihan hirvittävän vaikeita pitää puhtaina. Kaiken ”yleisnöyhtän” lisäksi keräävät myös ällöbakteerit ja -virukset.
Sairastaminenkin muuttuu helpommaksi, kun ei tukkonenällä tarvitse yrittää tuttia syödä (mikä ei onnistu ja harmittaa ja pitää sitten hereillä).
Pitkään jatkuvat flunssa- ja korvatulehduskierteet ovat vaivoja, joihin haetaan usein helpotusta osteopatiasta. Suosittelen testaamaan! ❤️
Tämä on kyllä niin kuormittavaa! Aivan tuskaa ja samallaista ihme hyppelyä meidänkin arjen aloitus ollut. Voimia ❤️ Olette kyllä niin tiukilla pikkulapsi vaiheen vaatimuksissa että tuntuu ruudun toisellepuolelle asti ❤️ Pärjäätte yhdessä , toivottavat saatte ulkopuolista apua ja samalla vähempi työmäärä varmasti auttaisivat, jos sitä pohditte. Kaikella on rajansa, myös vanhempien voimilla. Meillä käytännössä menee niin että aina vuorotellen toinen eli se vähemmän uupunut ottaa aurankärjen paikan eli liidaa päivää ja toinen sitten peesaa jos on ihan loppu. Täytyy kyllä sanoa, että en itsekään todella tiennyt, että 3 lapsen kanssa voi olla näin vaativaa ja että väsyn niin paljon, juuri tuo sama harmittaa kun elämä on yhtä selviytymistä. Mutta sitten ne normi arkipäivät kun kaikki sujuu, ja saa olla normi työssäkäyvä äiti, tuntuvat tosi hyviltä.