Kolmistaan

Kun arvostelet kotia, arvostelet ihmistä

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Mä kirjoitin sunnuntaina siitä, kuinka mulle kodin sijaintipaikka keskustassa on yksi tärkeimmistä kriteereistä, jos mietin kodin yhteyttä henkiseen hyvinvointiin. Vaikka kyseessä olikin vain postaus kodista ja sen herättämistä tunteista minussa itsessäni, huomasin pian, että kodista puhuttaessa emme koskaan puhu vain kodista. Koti tosiaankin heijastelee meidän arvoja ja elämäntyyliä ja se on ihmisiä erottava ja yhdistävä tekijä. Mun inboksi luonnollisestikin tulvi viestejä, mutta jopa tänne blogiin tuli kommentteja, vaikka blogikommentointi on kutistunut aika minimiin näin Instagram-aikakautena. Toisissa kommenteissa kompattiin mun tuntemuksia ja toisissa taas kerrottiin jonkin toisenlaisen asumismuodon eduista ja haitoista. 

Mä huomasin jo kyseistä postausta kirjoittaessani, että oli todella vaikea pukea omat tuntemukset sanoiksi niin, ettei siinä sivussa dissaisi toisten ihmisten kotia. Koska aina kun kertoo omista kurjista fiiliksistä jotakin asiaa kohtaan, voi luoda helposti sen kuvan, ettei kenenkään muunkaan pitäisi ko.asiasta tykätä. Ja niinhän näitä asioita ei tietenkään pitäisi tulkita, vaan totta kai unelma-asumismuotoja on niin paljon kuin ihmisiäkin. Sen lisäksi, että asumista ohjaa raha ja työt, vaikuttaa toki kodiksi tuntuvan kodin löytämiseen oma historia, mahdollinen puoliso, harrastukset ja elämäntyyli. Ja moni muukin seikka. 

Mä huomasin mulle tulleissa viesteissä tosi suuren tunnelatauksen. Moni koki, että omaa valintaa tuli puolustella (oli se sitten sama tai eri kun mulla) ja mä myös huomasin, että suhtauduin kaikenlaisiin kommenteihin itsekin tosi tunteella. Vastailin tavanomaista enemmän ja pidemmin lausein inbox-viesteihin. Ja heti kun joku vähänkin mainitsi, ettei kommentoija itse voisi asua “yhtä ahtaasti” kuin meidän perhe tai kutsui meidän kotia toimimattomaksi, mulle nousi suojamekanismit pintaan. Tuntui ihan sille, että jos joku arvosteli kotiani, olisi hän samalla myös arvostellut minua ihmisenä. Se, miten asuminen menee tunteisiin ja mistä  kotihäpeäkin johtuu, liittyy varmasti siihen, että koti on niin henkilökohtainen paikka. Monille — kuten mulle — koti on sellainen satama, jonne kutsun vain rakkaimmat ja jossa olen ikään kuin suojassa. Siksi kotiin liittyvät tunteet ovat myös tosi suuria. 

Mä olen jo kauan odottanut, että mun eteen tupsahtaisi oivallus siitä, mihin suuntaan voisin omia some-kanaviani viedä. Olen odottanut jotain uutta ja inspiroivaa ja nyt musta tuntuu, että  olen löytämässä sen asian äärelle. Vaikka koti on henkilökohtainen ja omaa reviiriä, kiinnostaa mua siitä huolimatta kirjoittaa siitä yhä enemmän. Tuntuu sille, että myös mun koti-instagram-tili (@pieni_talo_pyynikilla) odottaa vaan sitä hetkeä, että saan oivalluksen tehdä tuota tililä uudella tavalla ja ajan kanssa. Ja eipähän kaupunkiasumisesta ja pienen tilan asumisestakaan kaikki aiheet ole todellakaan vielä koluttu. Saa nähdä, mitä kaikkea tässä vielä keksiikään.

Kivaa iltaa sinne! Kiinnostaako asumisasiat sua?

-Karoliina.

 

Lue myös

X