Kolmistaan

Meidän kuulumisia

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Mä saan tosi usein inboksiin toiveita siitä, että kertoisin, miten meillä (lähinnä kaksosilla) menee. Joten tässä taas kuulumisia. 

Syksy on alkanut sata kertaa paremmin kuin kuvittelin etukäteen. Okei – reilun kuukauden aikana lapset on ollut kahdeksi pois päiväkodista flunssan vuoksi, mutta se on päikyn alussa ihan normaalia. Ollaan saatu hoidettua ne keissit miehen kanssa ihan hyvin, joten arki on rullannut aika kivasti. 

Ylipäätään päiväkodin aloitus pienillä on mennyt hurjan hyvin. He menevät innolla päikkyyn ja itkuisia aamuja päiväkodin ovella on ollut vain muutamia. He leikkivät, syövät ja nukkuvat päiväkodissa hyvin. Ja fanittavat niin aikuisia kuin lapsiakin. Mesin ollessa kipeänä Ompun omat päiväkotipäivät menivät myös hyvin – mieletöntä, miten tytöt itsenäistyvät myös suhteessa toisiinsa. 

Ainoa miinusta, mikä päiväkodin aloituksesta on seurannut, liittyy union. Joinakin iltoina tytöt tarvitsevat tukea nukahtamiseen. Kauanhan he jo nimittäin nukahtivat aivan keskenään, mutta nyt siitä on tullut vähän takapakkia. Myös öinen “isi isiliini/äiti -parahtelu” on lisääntynyt. Nyt me tehtiin sellainen päätös miehen kanssa, että ostettiin tosi hyvä patja lastenhuoneen lattialle, kerran on pakko hyväksyä se, että useampana yönä meidän on juostava omasta sängystä ( ja kerroksesta) tyttöjen huoneeseen loppuyöksi. Mun tavoite oli, että jouluna joka ikinen ihminen tässä talossa saa nukkua yöt omassa sängyssään, mutta ehkä tästä tavoitteesta on pakko joustaa. 

Päiväunien kanssa meillä kotona on ollut päiväkodin aloituksen jälkeen megasuuria haasteita. Se, missä tytöt nukahti ennen päikkyä päiväunille omatoimisesti 5-15minuutissa, pitää heitä nukuttaa nykyisin yli tunti. Olla vieressä ja silittää yms. Eikä sekään aina toimi. Esim tänään Mesi ei nukkunut ollenkaan (ja siksi myös Omppu piti herättää puolen tunnin jälkeen, että saadaan heidät illalla yhtä aikaa unille).

Vaikka varsinkin Ompun temperamentti on joskus aikamoinen, ovat tytöt kyllä ylisöpöjä ja kilttejä. Ja oppivat minusta asioita hirveän helposti. Jos sanotaan vaikka ohjeeksi, että kadulla on käveltävä käsi kädessä siskon kanssa, he tekevät niin. Ei olla myöskään varsinaisesti edes treenailtu pottailtua, mutta silti tuntuu sille, että en ihmettele ollenkaan, jos päivävaipat saa heittää kohta mäkeen. Mutta näinhän se elämä menee – sen vastapainoksi, että moni asia menee päivällä kivasti, meidän yöt on ollut aina haastavia. Jokaisella siis omat haasteensa ja omat hyvät juttunsa. 

Esikoinen on myös ihan ihanassa iässä. Tuollainen vajaa 11-vuotias on niin oma-aloitteinen ja valoisa ja viisas. Toki myös välillä raivostuttava, kun jättää pyykkinsä ja kamansa pitkin ja poikin, mutta sitä se elämä on. 

Mun oma olo on ollut älyttömän hyvä. Pelkäsin, mitä mun viisipäiväinen työviikko tuo tullessaan ja miten vaikka aamut pienten tyttöjen kanssa päiväkotiin viennissä sujuu, mutta kaikelle on löytynyt omat uomansa. Meille jää aamuisin jopa luppoaikaa ennen päiväkotiin lähtöä ja mä olen löytänyt sopivan balanssin palkkatöiden ja omaan yritykseen liittyvien töiden välillä. 

Nyt on ehkä sellainen tilanne elämässä (kop,kop), että voisi selviytymisen sijaan alkaa kiinnittää huomiota myös omaan terveyteensä. Mun pitäisi liikkua edes pari kertaa viikossa ja muutenkin ruoka-asioihin pitäisi kiinnittää huomiota. Endometrioosi ja IBS eivät ole kadonneet minnekkään, ja omiin oireisiini auttaa parhaiten liikunta ja vehnättömyys (ja tietysti oikea lääkitys).

Kotiasiat etenee pienin askelin. Meillä on tarkoitus tehdä iso, keskisuuri tai pieni remppa ensi vuoden alkupuolella. Nyt mietitään rahaa ja toteuttajaa ja matskuja sen suhteen. Ihanan jännää – rakastan projekteja!

-Karoliina-

Lue myös

X