Kolmistaan

Kun lapset nukkuu eri aikaan – Mistä aikuisten aika?

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Siinä se mun kysymys nyt sitten on. Otsikossa. Että miten? Miten olette tämän muissa saman tilanteen perheissä ratkaisseet? 

Kun meidän kaksoset syntyivät, oli esikoinen viettänyt ainoan lapsen eloa liki 9 vuotta. Oli tietysti alusta asti selvää, että elämä, vanhemmuus ja sisarussuhteet olisi vähän erilaiset verrattuna siihen, jos esikoisen ja pienten ikäero olisi vain muutaman vuoden. 

Pääasiassa iso ikäero on minusta aika positiivinen juttu. Esikoisesta on (niin halutessaan) valtava apu pienten kanssa. Varsinkin silloin, kun toinen vanhempi on yksin lasten kanssa, esikoisen rooli kasvaa. Hän osaa leikittää, pitää seuraa, olla turvana ja konkreettisina lisäkäsinä. Myös ison ja pienten suhdetta on ihana seurata. Pienet — tietysti — ihailevat isosiskoa. Ja pienet osaavat söpöydellään myös houkutella muuten jo omissa oloissaan (ja kaverioloissa) viihtyvää varhaisteiniä perheen mukaan esimerkiksi ulkoiluille. Kun söpö kaksivuotias huutaa esikoisen oven takana: “Mun toive, isosisko mukaan”, on isosisko vaikeampi vastustaa ulosmenoa kuin aikuisten sitä pyytäessä. Uskon, että ihaillun ja pystyvän isosiskon rooli tekee myös tosi hyvää esikoisen identiteetille. 

Esikoinen on – verrattuna moniin luokkakavereihinsa – nukahtanut iltaisin melko aikaisin. Vaan sillepä on tullut stoppi tämän syksyn aikana. Se aika, missä koko tyttökolmikko oli nukahtanut poikkeuksetta ysiin mennessä, on nyt takana. Vaikka esikoinen tekisi kaikki iltarituaalit normaalisti ja valot sammutettaisiin kuten ennen, ei hänelle tulekaan uni useinkaan ennen kymmentä. Yksinkertaisesti unen tarve vaan vähenee, kun ikää tulee. 

Suurin ongelma tässä on meidän aikuisten kannalta se, että meidän yhteinen aika typistyy iltaisin liki nolliin. Ja jos se typistyy iltaisin, se typistyy täysin, koska esikoisen myöhäisempi nukahtaminen ei anna aikaa aamuihin, koska silloin pienet tytöt heräävät kuitenkin ennen kuutta.

Meillä on ollut tähän asti tapana viettää miehen kanssa iltaisin yhteistä aikaa. Olla läsnä toisillemme ja sillä tapaa pitää parisuhdetta ja mielenterveyttä pystyssä. Illalla ollaan juteltu ne keskustelut ja annettu ne suukot, joita lasten valvoessa ei voi tehdä. Mulle itselleni erityisesti se aika, jossa yksikään lapsi ei vaadi yhtään mitään, on erityisen tärkeää siksi, että introverttina ison perheen meteli on joskus ihan fyysisesti huonovointiseksi tekevää. Siksi se illan happi, jota lasten yhtäaikainen nukkuminen on mahdollistanut, on ollut äärimmäisen tärkeää. 

Ymmärrän, että ketään ei voi pakottaa nukahtamaan, oli kyseessä sitten lapsesta tai aikuisesta.  Eikä esikoista voi herätelläkään aikaisemmin – kukkuu jo nyt  pikkusiskojensa melujen vuoksi kuuden jälkeen. 

Olen alkanut pohtia, pitääkö meidän ottaa miehen kanssa kerran kuussa ihan oikeasti, järjestelmällisesti, yksi hotelliyö, jolloin saadaan varastettua sitä ilta-aikaa, mikä meille on ennen järjestynyt itsestään? Miten te olette ratkaisseet tällaisen ongelman? Nimittäin mitä isommaksi esikoinen kasvaa, sitä myöhempään hän varmasti kukkuu (kylillä,apua!). 

-Karoliina-

Kuva: Pixabay

Lue myös

X