Ristiriitainen suhde jouluun
Mulle on alkanut viime viikkojen aikana hiipiä mieleen jouluajatuksia. Olen kysellyt perheeltä, missä kukin on joulun ja koska puolestaan vietetään yhteistä joulua. Olen tehnyt vähän joululahjalistaa. Pohtinut, minne kohtaa jouluviikkoa pitäisi ottaa vapaata (vitsi on ärsyttävästi pyhät tänä vuonna, kun ei tule yhtään “ilmaista” vapaapäivää) ja voitaisiinko karata miehen kanssa jonnekin joulukaupunkiin yhdeksi yöksi käyskentelemään joulutoreille ja siemailemaan glögiä.
Ajatus joulusta on tuntunut yhtäkkiä ihanalle ja kutkuttavalle, vaikka mun suhde jouluun on ollut jo pitkään tosi ristiriitainen. Alunperin, sanotaanko 25 ensimmäistä vuotta, mä olen ollut todella KREISI jouluttaja. Olen rakastanut jouluperinteitä ja koko sitä valmiiksi määriteltyä konseptia. Olisi voinut luulla, että kun jouluihminen saa lapsen, kasvaa joulutus uusiin mittoihin, koska kuten sanotaan, “lapset tuo joulun”. Mutta ei kuulkaas. Mulle on jostain syystä käynyt päinvastoin. Esikoisen syntymän (joulukuu 2010) jälkeen mä olen alkanut suhtautua jouluun ihan eri tavalla kuin ennen. Ehkä tarve luoda omat jouluperinteet on ajanut vanhojen perinteiden yli. Ehkä pari tosi paskaa joulua – liittyen sen hetkiseen elämäntilanteeseen – on tehnyt sen, että olen halunnut ikään kuin rimpuilla irti valmiista malleista. Ehkä sekin on tuonut jouluun eri kulman, että nyt MUN pitää olla se joulun taian tuottaja. Se, joka takaa lapsille ihanan joulun. Se luo paineita, idyllin tavoittelu.
Ennen mulle oli esimerkiksi todella tärkeää, että joulua vietetään tasan jouluaattona. Nyt ajattelen, että joulua voi viettää laajasti pitkin joulukuuta. Joskus “aatto” voi olla jo itsenäisyyspäivän aikaan, joskus vasta tapsana. Ennen en olisi voinut kuvitellakaan viettäväni joulua ystävien kanssa – nyt edessä on jo kolmas (vai neljäs?) joulupäivä ystäväpariskunnan kanssa. Ennen halusin hukuttaa kaikki lahjoihin – nyt ajatus pakko-ostamisesta tuntuu järjettömälle.
Mitä ajatuksia joulu sussa herättää? Joko siitä saa puhu lokakuussa?
-Karoliina-
Kuva: Pixabay
Kommentit
Todellakin saa puhua jo lokakuussa!! 💪🏼😍
Kommentit
”Ehkä sekin on tuonut jouluun eri kulman, että nyt MUN pitää olla se joulun taian tuottaja. Se, joka takaa lapsille ihanan joulun. Se luo paineita, idyllin tavoittelu. ”
Siis APUA mitä paineita ihmiset itselleen kehittää! Tai sanotaanko että naiset? Tuskin kukaan mies yrittää rakentaa idyllistä joulua? Tai voi toki yrittääkin.
Itselle lapsiperheen äitinä joulu on tasan lomaa, kiireetöntä yhdessäoloa ja RUOKAA. Kenen kanssa ja missä, on oikeastaan ihan sama. On koettu joulu Dubaissa, Kainuun korvessa, Helsingin keskustassa ja Miamissa. Tai sitten ihan vaan kotona, milloin missäkin. Lapsen myötä joulureissut on jääneet pois, ihana olla vaan kotona ja ehkä käydä mummolassa, jos jaksaa. Mitään pakkoa ei ole, joulun tunnelma itsessään on ihana eikä sitä tarvitse mitenkään ”tehdä”. Se vaan tulee <3
Ihanaa, jos tulee, mutta aina ei ole niin. Entä jos jouluna on riita? Lapset karjuu, itsellä ei ole kiireetöntä, kukaan ei haluakaan siihen joulupöytää tai mummolaan? Myös se, että ”ollaan vaan” on jo aika suuri saavutus mun mielestä 😀
Minullakin oli kausia kun halusin liki kaikista juhlapyhistä idyllisen, ja siitä seurasi osaltani stressiä, hammastenkiristelyä (kerran tein putkeen 3 kakkupohjaa kun edellisissä oli aina joku mikroskooppinen vika jne) ja tiuskimista. Ei sitä idylliäkään voi määräänsä enempää luoda. Useimmiten esim lapset taitaa karjua jonkin verran ihan joka päivä, niin mitä muuta kuin riitaa voi seurata siitä, jos yksi perheestä vahtaa neuroottisena että tänään ei muuten kukaan sano yhtään poikkipuolista sanaa vaan kaikkien pitää olla RENTOJA ja iloisia ja kokea joulun taikaa saatana!!!
Tuohan on kaikki ihan elämää. Voi tapahtua ja tapahtuukin arkena, sunnuntaina, lomalla ja jouluna. Meillä riidellään ihan säännöllisesti ihan riippumatta siitä, onko mikä viikonpäivä tai aila vuodesta. Sitten noiden kanssa eletään.
Joulupöydän kanssa sama kuin muidenkin ruokailujen. Ruokaa on tarjolla. Jos se ei maistu, seuraava ruokailu on seuraava mahdollisuus.
Kiireettömyys tulee meillä siitä ettei tarvitse mennä töihin. Mummolaan ei mennä jos sinne ei haluta (meillä sinne halutaan kyllä aina kun on tilaisuus mutta jos jouluna jostain syystä ei, niin sitten ei). Meillä molemmat isovanhemmat tarjoaa mahdollisuuden tulla käymään, ei ole velvollisuus.
Ei nämä ole tämän isompia juttuja. Lapselle tärkeintä on hoiva ja turva, joulunakin. Lahjat toki sitten isommille mutta niidenkin kanssa järki käteen.
Jos tuntuu kiireiseltä niin kannattaa miettiä, mistä se johtuu. Jos päivätyöstä on vapaata monta päivää putkeen (jouluaatto on muuten perjantai, se on ylimääräinen vapaa), kyllä se on kiireettömämpää kuin normaali arki. Toki jos sen itse täyttää joulustressillä, niin silloinhan se on oma valinta 🙂
Usein tuntuu, että tulee sellainen sosiaalinen ristiinnauliminen, kun kertoo haluavansa jouluna kauaksi Suomesta. En nauti yhtään siitä, että vuoden raskaimpana kuukautena pitäisi työviikon päätteeksi tehdä tuplamäärä kotitöitä ja ruokaa. Se ei vaan palauta yhtään. Ulkomaille ei toki mennä toistaiseksi k- riskin vuoksi. Mutta jossain vaiheessa palataan perheemme perinteeseen (eli ulkomaille ja mieluiten vähintään puolihoito). Tähän vaikuttaa myös se, ettei ole kunnolla lastenhoitoapua minään vuodenaikana, joten aikamoinen väsymystaakka kasautuu loppuvuodelle.
Teet niin, teet näin, teet aina väärin päin. Kriitikoiden määrä on vakio. Joulusta voi tulla ongelma monissa perheissä. Perimmiltään on kuitenkin kysymys itsetunnosta. Joulun kuvioita ja toteutuksia on taatusti mahdollisuus tehdä omannäköisinä. Itselleni kristittynä joulu on vuoden toiseksi tärkein juhla pääsiäisen jälkeen. Lapsiperhejoulumme ovat olleet monenkirjavia niin kuin elämäkin yleensä on. Olemme riisuneet kaiken pakon joulusta pois. Olemme matkustelleet paljon jouluisin eikä pelkästään ulkomailla vaan myös Suomessa. Olemme uhmanneet perinteisiä kuvioita, joku kriitikko sanoisi. No, meillä on ollut tosi mukavia jouluja aina. Olemme paljon vaihdelleet myös kokoonpanoja, joilla joulu toteutetaan. Isovanhempien kanssa on kuitenkin vietetty hyvin harvoin joulua. Meidän perheellemme joulu on lomaa, isovanhemmat ovat arkeamme. Jouluriitoja on tai sitten ei ole, sen olen havainnut, että mukavan tekemisen äärellä lomamatkalla riitoja syntyy vähemmän. En muista meiltä riitaisia jouluja.
Teillä varmaan lisähaastetta ja aikataulupainetta tuo esikoisesi eri sukuun kuuluminen? Meillä ainakin juhlapyhinä karsiutuu menot sen mukaan, ettei esikoiseni halua miehen suvun luokse vaan oman isänsä suvun. Olisi kiva kuulla teidän uusperheen juhlapyhien järjestämisestä. 🙂
”esikoisesi eri sukuun kuuluminen”. Minusta tuo kalskahtaa aika kärkkäältä kielenkäytöltä… Onko silloin ”eri sukuun kuuluva”, kun on enemmän sukulaisia (lapsilla siis enemmän ihmisiä, jotka välittävät hänestä)? Toivottavasti uusperheissä aikuiset eivät käytä usein tällaisia ilmaisuja, kun tällaisia käyttämällä helposti tullaan luoneeksi sisarusten välille eriarvoisuutta ja ikään kuin toiseutta.
Voi olla, että olen höpsöhtänyt, kun tartun sanavalintoihin. Mutta en myöskään voi olla niin tekemättä. 🙂
Olen viime vuosina tykännyt joulusta ja kaikista järjestelyistä jonnekin 21.-22.12 asti, varsinainen joulu on sitten ollut ahdistavaa. Lapsettomana ja vielä 1-2 pienen lapsen kanssa oli ihan ok kiertää pyhät eri kyläpaikoissa, mutta lapsiluvun ja lasten kasvettua siitä tuli ahdistavaa pakkopullaa! Lasten odotus ja jännityksen purkautumiskiukut, jatkuva syöminen, autossa ja kylässä istuminen vaikka kroppa huutaa lepoa/ kävelyä, lapset haluaisivat vain nukkua pitkään ja leikkiä uusilla leluilla jne. Tällein introvertille kamalan raskasta pakotettua sosiaalista kanssakäymistä. Ja kun kaikki haluaisi että käytäisiin siellä ja täällä. Aika ja jaksaminen ei vaan riitä. ”Onneksi” tuli korona ja entisiä toimintatapoja on ollut pakko muuttaa: me vietämme pyhät kotona.
Aivan samoja fiiliksiä. Joulut on ollut vähä ristiriitaisia siitä lähtien, kun niitä on alettu pitämään vain oman perheen kanssa. Aivan ihania rauhallisia juhlia ja tykkäänkin, että koolla on vain oma perhe. Mutta juuri tuo, että aivan jäätävät paineet rakentaa lapsille täydellisiä joulumuistoja. Olen todella monena jouluna vain aivan poikki. Ei auta sano itselle edes, että muuta asennetta. Sen asenteen muuttamiseen taitaa mennä vain monta monta vuotta. Ehkä me tarvitaan vain harjoitusta tässä asiassa 😀
Joulu on osittain myös minulle, jotenkin haikeaa aikaa myös.
Minulla on vielä se että joulun ympärillä kaikki syötävä ei tee minulle hyvää ja pelkkä joulu menu ajatteleminen saa voimaan pahoin, vaikka maun puolesta tykkään kyllä. Joo aikuisena voisin kieltäytyä näistä, mutta suklaa yms miten ihanaa ja sitten olo on kauhea. Sairastan suolistosairautta.
Haaveilen siitä, että joskus 22.12 me ajetaan meidän läheiselle lentokentälle ja lähdetään jouluksi ulkomaille <3
Tykkään kyllä joulusta, mutta miten siitä saisi sen paineen poissa….Yritän psyykata itseäni jouluaattoon sillä, että se on päivä muiden päivien joukossa, eikä luonto ymmärrä siitä mitään. Joulu on meidän ihmisten keksimä ei luonnon. Muutenkin minun isoin ajatus on, että me olla pienen pieniä tekijöitä maapallolla, mutta aurinko nousee ja laskee tapahtukoon täällä mitä vaan. Mun "uskonto" on aurinko. Aurinko on lohdullinen se elää ihan omaa elämää.
Todellakin saa puhua jo lokakuussa!! 💪🏼😍