Meidän perheessä on tapana, että jokainen kirjoittaa itselleen kirjeen uudenvuodenaattona aina vuoden päähän. Mä en tiedä, mitä mies ja esikoinen itselleen kirjoittavat, mutta mun on tapana kerrata kirjeessä menneen vuoden pääkohdat ja fiilikset. Ja luoda toiveet ja haaveet uudelle vuodelle.
Yleensä en muista, mitä kirjeeseen olen kirjoittanut, joten kuoren avaaminen on aina jännä hetki. Nyt viime viikkoina mun mieleen on kuitenkin putkahtanut useamman kerran muistijälki siitä, että olisin kirjoittanut kirjeeseen jotakin tällaista: “Toivon, että kun luen tätä kirjettä, KAIKKI perheenjäsenet nukkuisivat yöt putkeen omissa sängyissään.” Pelkäänpä pahoin, että jos jotain ihmemuutosta ei tässä viimeisinä kuukausina tapahdu, tuo toive ei tule toteutumaan. Se tuntuu…noh…epäonnistumiselle. Meillä on ollut vuosi aikaa laittaa pakettia kasaan, mutta ei olla silti saatu uniasiaa kuntoon. Se on toki elämää, lapset eivät toimi kuin koneet. Mutta väkisinkin tulee tunne, että ollaan tehty jotain väärin.
Vaikka nukkuminen omissa sängyissä, tai nukkuminen ylipäätään ilman yöheräilyä on vaan pieni, aika arkinen yksityiskohta, olisi sen vaikutus meidän perheeseen iso. Ja ehkä juuri siksi siinä feilaaminenkin tuntuu kurjalle. Joskus tuntuu tyhmälle jumittua juurikin tuollaisiin pieniin yksittäisiin aiheisiin, tai ylipäätään käyttää energiaa niistä keskustelemiseen ja ratkaisun pohtimiseen, mutta toisaalta olen tullut siihen tulokseen, että juurikin ne pienet – vähän tylsätkin asiat – on ne, jotka muodostaa sen, kuinka mielekkäälle elämä tuntuu. Siksi niillä on merkitystä!
Itse asiassa: Vaikka pidänkin tärkeänä haaveilla isosti ja pohtia elämän tarkoitusta laajemmin, on arki itse asiassa lopulta ainoa asia, mikä merkitsee yhtään mitään. On vaikkapa turha sanoa, että omassa arvomaailmassa perhe on ykkössijalla, jos todellisuudessa ei raivaa kalenterista aikaa perheelle. Tästä syystä mä ajattelen, että elämässä on tärkeintä konkretia ja aidot teot. Ne nukutut tunnit, toisen puolesta viedyt roskapussit, annetut suukot ja hierotut varpaat. Se, kenelle raivaa konkreettisesti tilaa omasta ajasta ja se, kenelle keittää kahvit ja puurot. Sama ajatusmalli pätee mun mielestä niin perheeseen, ystävyyteen kuin parisuhteeseenkin.
Mitkä on sun elämän kauneimpia konkreettisia tekoja, joita toinen ihminen on tehnyt sun hyväksi?
-Karoliina-
Kommentit (3)
Uniasioista on tehty nykyään sellaisia, että niissä pitäisi onnistua. Asia ei ole kaikkien lasten kohdalla yksinkertainen, esim unikoulu ei auta monille yhtään mitään. Parasta on sopeutua ja kokea onnea muista asioista. Oma lapseni alkoi nukkua vasta aika isona öitä vaikka tehtiin mitä, sama oli noiden vaippahommien kanssa (viitaten toiseen kommentoijaan). Lapset ovat erilaisia ja me opettelemme elämää heidän rinnallaan. Voimia, et ole epäonnistunut ❤️
Voi sentään..♥️🙏🏼 Tuntuu niin kurjalta lukee että vähän syytät itseäsi siitä että lapset herää öisin.. ei se oo teidän syy ja tommosten asioiden ”kuntoon laitto” vaatii paljon määrätietoisuutta, aikaa, univelkaa yms. mitä ei todellakaan kahdella työssäkäyvällä ole.. eikä se siltikään välttämättä onnistu😞🙏🏼♥️ Joten jaksuja ja armollisuutta♥️♥️
Kyllähän ekana mieleen tulee miehen ihanat arkiset teot: antaa minun nukkua aamulla pidempään, halaa rakastavasti vaikka olen käyttäytynyt lapsellisesti, hoitaa joitain ”minun hommia” kun en raskaana niihin enää taivu jne. Nämä ovat tärkeämpiä kuin hienot lahjat <3
Tuosta uni asiasta tuli mieleen, että aina asiat eivät vain mene niin kuin on kuvitellut ja vaikka miten tekisi parhaansa niin kaikki ei vaan siltikään suju (älä siis syyttele itseäsi liikaa). Meillä se on yökastelu. Vaikka mitä tehdään niin sitä on. Ja kyse isosta lapsesta. Alkuun se tuntui raivostuttavalta, "eihän nyt enää voi olla" mutta sitten siihen on sopeutunut ja täytyy vain uskoa että joskus se vielä loppuu (eikä se johdu meistä vanhemmista). Pienempi taas ei halua luopua päivävaipasta vaikka on jo 3+. Kyllä sitä syyttelee itseään ja omaa toimintaansa, että onko tehnyt liian vähän. Tässäkään tilanteessa ei vaan voi päättää "nyt otan asian työn alle ja kun vaan petraan niin kaikki loppuu" koska kyse on kuitenkin lapsesta ja pakottamalla ei voi onnistua.