kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 04.11.2021

Miksi äidit pilaavat tahallaan äitiyden brändin?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
28 kommenttia

Kirjoittelin viime postauksen siitä, kuinka kivasti meillä on mennyt pienten tyttöjen tuteista luopuminen. (Ja jihaa, sama trendi on jatkunut myös ekojen päivien jälkeenkin – tytöt ei kaipaa tutteja enää satunnaisia kyselyitä lukuunottamatta.) Jos kirjoittaa mistä tahansa lapsiin (tai lapsettomuuteen) liittyvästä, on täysin varmaa, että jollakin on tarve kertoa, kuinka “Olisitte tehneet tuon jo vuosi sitten. Olisi varmaan yötkin parantuneet” tai ”Ei ole mikään ihme, jos teillä on unirutiinit hukassa, jos lapsille on ravattu antamassa tuttia ja tuttipulloa yöllä.” 

Kommentit ei tietysti yllättä. Se on normi, johon kuka tahansa nettiin kirjoittava tai sitä lukeva, on törmännyt. Itselle harva kommentti merkitsee nykyisin enää yhtään mitään, koska viestitulva, sekä neuvojen, ohjeiden, arvostelujen ja kummastelujen keskellä eläminen on jokapäiväistä. Se on tietysti sääli, koska samanlainen turtuminen tapahtuu liian usein myös ihanien tsemppiviestien ja kehujen kohdalla. “Sun blogia on ihana lukea”. Jaahas. Seuraava viesti. 

Tuttikommentteja lukiessa aloin pohtia muutamaakin asiaa liittyen nettikommentointia. Ja joo, tiedän kyllä, että nettiä lukiessa ymmärrän, että tökö kommentointi koskee koko meidän kansaa iästä, siviilisäädystä tai sukupuolesta riippumatta, mutta en voi olla kiinnittämättä huomiota siihen, kuinka toiset äidit puhuvat/kirjoittavat toisille äideille. 

Kyseessähän ei ole tietysti uusi ilmiö. Äitien hyökkäyksistä toisiaan kohtaan on puhuttu niin kauan, kun some on ylipäätään ollut. Mua kuitenkin kiinnostaisi tietää juurisyy siihen, mistä kumpuaa se besserwisserimäinen tapa tuottee tekstiä blogeihin, instaan ja keskustelupalstalle. Onko kyseinen äiti itse kokenut kasvatuksellisen ahaa-elämyksen, ja hän haluaa jakaa omaa oivallustaan vilpittömästi muille? Ärsyttääkö vaikuttaja/some-tuttu/samassa kirppisryhmässä oleva käyttäjä niin paljon, että tulee pakottava tarve vähän näpäyttää? Tekeekö mieli trollailla ja katsoa, miten somemylly rehahtaa? 

Olipa kyse mistä hyvänsä, mua mietityttää näissä tilanteissa se, että kommenttien lähettäjät – ainakin kuplassa, jossa mä pyörin ja kirjoitan – on naisia, jotka kasvattavat uutta sukupolvea. Ovat äitejä. Niitä, jotka opettavat kotona lapsilleen käytöstapoja ja some-etikettiä ja toisten ihmisten kunnioittamista. Ymmärrättekö pointin? Miten ihminen, joka puhuu toisille netissä rumasti, voi millään tasolla uskottavasti sanoa omille lapsilleen, että toisia tulee kunnioittaa ja erilaisuus ei ole rikos. Vai sanovatko he edes? Ja mitä siitä taas seuraa?

Ymmärrän tietysti sen, että vanhempi on erehtyvä ja inhimillinen ihminen, vaikka kasvattaakin lapsia. Mähän itse munailen jatkuvasti arjessa ja toivon sitä, että omat lapseni olisivat fiksumpia kuin minä. Toisaalta mä uskon kuitenkin vahvasti siihen, että lapset kyllä näkevät, yrittääkö vanhempi tosissaan. Onko kaunis sanahelinä vain sanoja ja käytäntö jotain muuta. 

Mä tiedän, että tämäkään ei ole kauniisti ajateltu, mutta mua kummeksuttaa, miksi niin monet äidit haluavat antaa itsestään tahallaan tyhmän ja julman vaikutelman? Toki TÄMÄKIN ajatus on jo rumasti sanottu ja ajateltu, ja ymmärrän, että monien tekstien takana on varmasti joku inhimillinen tragedia, joka selittää kommentoinnin. Silti en voi olla ajattelematta sitä, mitä jatkuva netissä ränttääminen, arvostelu ja niskojen nakkelu tekee sille kuvalle, minkä jokainen meistä antaa perhe-elämästä. Mä ajattelen, että lapsiperheiden ja äitiyden “brändi” ei ole muutenkaan hirveän korkealle arvotettu, niin mua suorastaan harmittaa se, että sitä tahrataan somessa jatkuvasti. 

“Mä en varmasti jaksais ja pelkäisin koko ajan, että teen jotain muiden mielestä väärin”, sanoi yksi mun työtuttu viime viikolla viitaten äitiyteen. Häntä ei pelottanut oksennustaudit, oman ajan puute, parisuhteen väljähtyminen tai se, ettei osaisi kasvattaa. Häntä pelotti äitiydessä toiset äidit! Ja tiedättekö mitä? Mä olen kuullut samantapaisia kommentteja viimeisen vuoden aikana useammastakin suusta. Kauheaa!

Vaikka mun mielestä on täysin jokaisen oma asia, haluaako lapsia vai ei, (eikä lapsia voi myöskään tuosta vaan tilailla, vaikka haluaisia) niin sen verran perhelähettilästä mussa on, että en haluaisi, että kukaan jättäisi vanhemmuuden kokematta SIITÄ SYYSTÄ, että pelkäisi toisten äitien tuomiota. Onhan se oikeasti ihan järjetön ajatus, kun tarkemmin miettii

Yritetäänkö siis olla somessa ja muualla vähän kivempia toisillemme, fiksumpia aikuisia? 

Tässä vielä yhteisvastaukset teidän tuttikommentteihin:

Kiitos tsempeistä, oli ilo lukea niitä.  Painan ne nyt erityisen tarkasti mieleen.

Pahoittelut teille, joilla tutista luopuminen on mennyt huonommin. Fiilaan teitä, muistan saman savotan esikoisen kohdalla. 

Olisi ollut ihana huomata, että olitte oikeassa ja tutti olisi yksiselitteinen syy huonoihin yöuniin, mutta ainakaan vielä sillä ei ole ollut mitään vaikutusta. Täällä sekoillaan edelleen öisin samaan malliin kuin ennenkin.  Täytyy siis kai todeta, että toiset lapset nukkuvat luontaisesti paremmin ja toiset huonommin yönsä. Kipeänä taas ollaan annettu yöllö juomista, koska se lienee neuvo kuumepotilaille. Tuttipullon vaikutusta korvatulehduksiin en ole ennen kuullut, mutta jos näin on, jes – voimme odottaa korvatuleduksetonta eloa tästä eteenpäin. Niin ja mitä tulee reissuihin – itse olen ajatellut, että tutti on lapselle turva. Itse asiassa myös vaikkapa MLL:n ohjeissa kehotetaan, että tutista kannattaa luopua tilanteessa, jossa lapsella ei ole ympärillä liikaa muita muutoksia. Meillä lapset on ollut jatkuvasti kipeänä, syksyllä alkoi päiväkoti, ollaan oltu mm. kylpylässä ja lapset toisaalta “yksin” yön hoitajan kanssa, joten ollaan koettu, että tutittomuuden aloittaminen juuri näissä hetkissä olisi ollut liian kuormittavaa. Niin ja sitten se, miksi alunperin aloitettiin koko tuteilu: Ihan siksi, että vauvoilla on luontainen tarve imeä ja hakea sillä tapaa turvan tunnetta. Koska kaksoset joutuvat olemaan ”omillaan” pidempiä aikoja kuin yksösvauvat, koettiin se hyvänä tapana meidän vauvoille. Itse asiassa ”tutittoman sairaalan” kätiö suositteli meidän tilanteeseen tuttia. Ja hyödyksi se tosi usein olikin! 

Sellaisia ajatuksia tänään! Hauskaa iltaa!

-Karoliina- 

Kommentit (28)

Tsemppiä! Kirjotat niinku meidän tarinaa. Mies sai tartunnan töistä, lähti aika lailla ensi oireista anopille sairastamaan ja jäin 4 lapsen kanssa yksin kotiin. Eniten jännitti miehen tilanne, jos kunto yhtäkkiä romahtaisi. Onneksi ei.
Lopulta sairastuimme kaikki, vietimme kaksi viikkoa eristyksissä ja huomenna oltais kaikki loputkin vapaana.
Pitkä ralli oli, mutta selvittiin!! Toivottavasti pysytte terveinä muut.

Välillä aina mietin, että iät ja ajat on lapsia syntynyt ja kasvatettu ja ihan kohtuullisin tuloksin olipa tuttia tai ei ja riippumatta minkä ikäisenä päivähoitoon on kiikutettu. Miten toisen lapsen kasvatus voi tulla elämää tärkeämmäksi missioksi, että siinä pitää olla neuvomassa ja ilkeilemässä. Argumentointi on oma taiteen laji ja toivoisin, että blogikeskustelusta ei katoaisi eriävät mielipiteet, mutta osattaisiin perustella oma mielipide ilman ilkeilyä. Ilman mielipiteitä blogista tulee tasapaksu saman mielisten foorumi, jota kukaan bloggari ei (kai?) toivo.

Nuo mainokset pilaavat lukunautinnon, toivotaan, että me kaikki äidit tajutaan se ettei äitiys ole kaikille itsestäänselviys ja saamme olla onnellisia siitä mitä on olla perheenäitinä, annetaan kaikkien äitien olla sellaisia kun ovat.

Musta tuntuu että äitiys on jo itsessään epävarmaa ja herkkää aikaa, sitä arvioi jatkuvasti omia päätöksiään ja toimintatapoja. Sitten joku kertoo tekevänsä jonkun asian toisin ja pam äidin niskakarvat nousevat pystyyn: alkaa arvioimaan onko itse huono kun tekee asian toisin ja tulee se puolustamisen tarve. Et toista ja toisen toimintaa haukutaan jotta oma toiminta äitinä tuntuisikin riittävältä. Ja kyllähän äitiys on niin vähän arvostettua hommaa (siis kehuja ei paljon kuule) et sit kun joku kertoo 2veen syövän tuttia, niin helppo sen äidin, jonka lapsi ei ikinä tuttia huolinut, on alkaa arvostella toisen toimintaa rintarottingilla kun itse on siinä asiassa niin loistanut.
Eli epävarmat yrittävät pönkittää omaa arvoaan nälvimällä toista ja miten helppoa se onkaan tällein netissä… 🙁

Kiitos kaikille kommentoinnista <3 Selkeästi tärkeä aihe. Toki olisin toivonut, että useampi olisi tarkastellut äitien saaman negan näkökulmasta YLEISESTI, eikä sen, kannattaisiko MINUN lopettaa bloggaaminen, kun en kestä kommenttaja (en tainnu sanoa itse asiassa sellaista lainkaan, vaan että kommenttit turruttaa), mutta anyway. Sarkaa on ❤️

Se on justiin näin!

En ymmärrä mitä se kaivelee kenenkään persettä, että koska kenenkin lapsi jättää tutin tai tuttipullon, luopuu vaipasta tai nukkuu kokonaisia öitä.
Miks pitää kommentoida jos ei oo mitään hyvää sanottavaa, tai asiallista kritiikkiä, semmonen turha leukojen renksutus on niin joutavaa!

Ja sitten se ainainen vertailu! Toki siihen varmasti sortuu kaikki jollain tasolla, mutta jos on Maikki-Matti on jättänyt tutin 1v, ei tarkota sitä, että kaikkien muidenkin täytyis jättää.
Eihän lapsetkaan ole samasta muotista valettuja, luulisi äiti ihmisten (varsinkin jos useampi lapsi) tietävän, että kaikki lapset on erilaisia, mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi enää toisella.

Meillä on pienin aika saman ikäinen kun teidän kaksoset ja musta on vaan mukava lukea, että kuinka toisaalla sujuu ja oon aina pitänyt sun kirjotustyylistä. Ei oo multa pois jos teillä on joku juttu onnistunut helposti tai joku juttu vasta opettelussa, ehkä enemmänkin sitä, että kuinka joku toinen ratkasee vastaavat asiat..

Itse toivoin aina, että lapseni olisivat kelpuuttaneet tutin, mutta ei- peukalo se vasta oli jotain! Mitenkäs siitä päästään eroon..? Eli peukaloa lutkutettiin niin, että hampaat kasvoivat vinoon ym. Mutta eipä kuulosta isolta asialta enää myöhemmin. Nyt on kolme nuorta naista. Takana on esikoisen anoreksia ja vakava masennus, keskimmäinen on sairastunut vahvuuteen, kuopus on yliherkkä ja luultavasti adhd tms. Elämä on ollut yhtä pyöritystä jo vuosikymmenet. Olen varmasti tehnyt satoja asioita huonosti, väärin ym… Mutta parhaani olen yrittänyt. Armoa siis meille kaikille. ❤️

Mietin voisko toisten arvostelu kummuta jotenkin sellaisesta ”haluan tuntea itseni paremmaksi”-tarpeesta. Tunne, jota myös varmaan aika monet julkkisjuorut ja (tosi)tv-ohjelmat palvelee. Itse äitinä välillä kaipaa kans sellaista ”mun elämä ei sentään oo tuommoista”-hetkiä, mutta sitten vaikka katson tai luen jotain aivotonta hömppää ja oma elämä tuntuu vähän paremmalta.
Tylsää, että jotkut yrittää ylentää itseä muita alentamalla.

Juuri samat asiat olleet paljon mielessä viime aikoina. Noita samoja kysymyksiä olen pyöritellyt. Jossain vaiheessa tulee lähinnä sellainen fiilis, ettei kannata sanoa yhtään mitään, koska kaikesta mitä sanoo tai näyttää somessa tai blogissa, tulee sanomista. Raskasta ja ihan turhaa, kun on kuitenkin omasta elämästä eikä toisten elämistä kyse.

Arvostelu on minä minä minä ja minun lapsi on paras ajattelu. Lapsia tulee erilaisista lähtökohdista, ihmiset eivät sitä tuppaa muistamaan. Osa on kauhuissaan tutista, osa perhepedistä, osa unikoulusta, osa vauva omaan huoneeseen tyylistä. Itse olen kauhuissaan vaan turvattomuudesta. Muut on niiiin pieniä juttuja, että mun aivoihin ei mahdu se, että miten niistä jaksetaan arvostella ja jauhaa.

Kaksosäitinä kommentoin. Tutti oli meidän pelastus. Vanhemmat voivat äärettömässä väsymyksestä paremmin kun lapset on hetken rauhallisempia. En puhu vauva-ajasta. Ja synnärillä lasten teho-osastolla tutti oli suussa kätilöiden toimesta, koska nenämahaletku. Kukaan ei tiedä kenenkään taustoja, niin arvostelu on jotenkin päätöntä.

Ihana blogi, upeaa vertaistukea ja muutenkin piristystä ❤️

Niin samaa mieltä kanssasi. Niin kauan kuin vanhempi huolehtii lapsen turvallisuudentunteesta, tarjoaa rakkautta ja rajoja, tuttijutuista yms. väittely tuntuu niin vähäpätöiseltä. Suurperheen äitinä monenlaista haastavaakin tilannetta on tullut lasten kanssa koettua ja työnkin kautta nähtyä. Se kai on vahvistanut itselle tunnetta siitä, mikä on oikeasti merkityksellistä vanhemmuudessa.

Ihan oikein, että kommentoit asiattomia kommentteja. Olen samaa mieltä kanssasi.

Oon ajatellut että kommentointi/arvostelu kumpuaa omasta epävarmuudesta. Kun jokaisen vanhemman tehtävä on itse loppu viimein päättää mikä on heidän mielestään paras tapa kasvatuksellisiin ym asioihin eikä valmista ohjekirjaa löydy, alkaa helposti epäilemään omia tapojaan jos joku tekeekin toisella tavalla. Siitä sitten hyökkäämällä puolustukseen kun pelottaa että teinköhän sittenki itse jotain ”väärin”

Negaatioiden määrä on vakio. Suurinta tyhmyyttä on uskoa tai toivoa niiden loppumista. Ja kuka kirjoittaa omalla nimellään ja kasvoillaan ja saa siitä vielä rahaa, hänen pitääkin saada niskaansa negatiivisia kommentteja. Se on ns. ”ammatin nurja puoli”. Ja jos niitä ei halua vastaanottaa, on vakavasti harkittava blogin pitämisen lopettamista.

Minusta on aika typerää ajatella, että jos joku ihminen on työkseen julkisuudessa tai esillä saa häntä heitellä mädillä tomaateilla koska hän ansaitsee sen. Jokainen meistä on sen työn takana myös tunteva ja aistiva siviilihenkilö ja ansaitsee sen mukaisen rauhan. Mitä tahansa ei tarvitse sietää ja kestää älähtämättä.

Toisaalta negatiivisuus voi ruokkia myös lisää negatiivisuutta. Vaikka negatiivisten tunteiden määrä olisikin vakio, niin tarvitseeko niitä suoltaa ihmisten nähtäville ilman minkäänlaista itsekontrollia? Itse en kuitenkaan olisi vielä heittämässä kirvestä kaivoon nettikäyttäytymisen osalta. Itse näen, että kyseessä on vielä melko uusi ilmiö, ja käyttäytyminen hakee vasta muotoaan, myös ylilyöntien kautta. Juuri tässä vaiheessa rajojen asettaminen ja niiden puolustaminen olisikin tärkeää. Älkäämme unohtako, että ihmiset eivät koskaan aikaisemmin ole olleet yhtä koulutettuja kuin tällä hetkellä, ja toivottavasti se johtaa myös sivistykseen käyttäytymisessä! 🙂

Negatiiviset kommentit kuuluu bloggaajan vaan sietää, sillä siitähän hänelle maksetaan! Bloginpitäjä on ammatinharjoittaja eikä pelkästään mikään (vapaaehtoistyötä tekevä) vertaistukihenkilö. Tässä blogissa kahisee setelit, eivätkä todellakaan kommentojien pussiin, vaan tämän bloginpitäjän tilille. Money talks, money talks.

Blogin pitäjälle ei suinkaan makseta siitä, että hän vastaanottaa negatiivisia kommentteja. Bloggaajalle maksetaan bloggaamisesta ja muusta sisällöntuottamisesta. Ihan puhdasta typeryyttä ajatella, että negatiivinen kommentointi olisi sen enempää perusteltua bloggaajalle kuin kenellekään muullekaan, joka saa omasta työstään palkkaa. Ei kai se oikeasti auta kuin laittaa kommentointimahdollisuus pois, kun aina tota negistelyä vaan tulee vaikkei siitä ole kukaan muu kiinnostunut kuin noi negistelijät itse. Muita lukijoitakin se vain ärsyttää. Mut se kai tuolla on tarkoituskin: pilata toisten fiilikset.

Muinoin on ollut varmasti lajimme elossa pysymisen kannalta tärkeää valvoa muiden äitien tapaa kasvattaa lastaan, näin pysynyt useampi lapsi elossa heimossa. Ehkä osalla ihmisiä tuollainen jäänne, tarve vahtia ja etsiä heidän mielestään vikoja kasvatuksessa.
Välillä uutisia lukiessa ihmettelee, eikö kukaan huomannut lasten vanhemmissa mitään mikä olisi vaatinut puuttumista. Joskus olisi hyötyäkin siitä arvostelusta siis.
Tavallaan toivoisin että ei annettaisi painoarvoa noille turhille negatiivisille arvosteluille, kun ne eivät niistä avautumalla tule loppumaan keneltäkään.

Olen kans miettiny tätä ja tullut siihen lopputulemaan, että kautta aikojen kai vanhemnat on vähän päivitelleet toisten lapsia tai perheitä (tai ainakin itse olen vanhempien kahvipöytä keskusteluja (juoruja) lapsena kuullut/salaa kuunnellut), mutta nykyisin ne kahvipöytä puheet käydään Somessa, jolloin siihen päivittelyyn voi osallistua isompi joukko ja ne ovat julkisia.

Ja en tiiä sitten, että onko äitiys niin yksinäistä että aikaa kulutetaan Somessa ja omaa oloa parannetaan sillä, että kommentoidaan ja neuvotaan keskusteluissa ja kommenttibokseissa? Ja eikä välttämättä edes haeta sitä oman egon pönkitystä vaan ihan jotakin ihmis kontaktia? Itsestä ainakin huomaan, että jos kotona tulee neljän seinän sisällä vietettyä enemmän pakosta aikaa niin kynnys kommentoinnille laskee.

Ihmettelenkin monien bloggaajien jaksamista juuri tämän nettikommentoinnin vuoksi! Kommenteissa esiintyy välillä sellaisia kommentteja, joita kukaan ei sanoisi toiselle ihmiselle kasvotusten. Tai jos sanoisi, niin kommentin sanoja vaikuttaisi itse hyvin epätavallisesti sosiaalisissa tilanteissa käyttäytyvältä ihmiseltä. Netissä kaikki tämä muu viestintä jää huomaamatta, joten tilanteesta jää käteen vain henkilökohtaisuuksiin menevän, loukkaavan tai riidanhaluisen viestin sisältö. En tarkoita sitä, etteikö kritiikkiä saisi esittää kommenteissa, mutta henkilökohtaisuuksiin meneminen tai asenne, ”minä tiedän miten asiat pitäisi hoitaa ja sinä et osaa yhtään mitään” ovat mauttomia. Mielestäni tällaiset viestit voisi jättää kirjoittamatta ja lähettämättä.

Kuten koulussa jo opetetaan keskustelemisesta ja väittelemisestä: Laitetaan asiat riitelemään, ei ihmiset! 🙂

Äitiys on vaikeaa kaikille. Ehkä kaikki eivät kestä sitä. Jotenkin tuli näistä arvostelijoista mieleen Maaret Kallion uusin kolumni Hesarissa: ”Piinkova varmuus paljastaa kuitenkin keskeneräisyyden kipeyden. Mitä pulmallisempi on suhde keskeneräisyyteen, sitä voimallisemmin on julistettava ehtymätöntä varmuutta. Näin ne asiat ovat, juuri minä tiedän! Mutta todella: tietääkö kukaan juuri mitään varmuudella?”

En ymmärrä miksi jotkut äidit/vanhemmat ovat niin kovasti huolissaan toisten lapsista? Ei kai se oman lapsen kasvusta ja kehityksestä ole pois mikäli joku muu tekee/toimii erilailla omalle lapselleen? Päinvastoin, muiden ”vääristä” toimintatavoistahan voisi olla ilahtunut, koska silloin ”oikein” kasvatetun lapsen edellytykset menestyä elämässä lisääntyvät kun kilpailijat (muut lapset) saavat heikommat eväät elämään . Jostain syystä tämän asian suhteen ei kuitenkaan tunnu evolutiivinen logiikka pelaavan. 🤷‍♀️

Kun omasta mielestäni keskusteli kommenttibokseissa on usein ihan parasta luettavaa, tämä seuraava lainaus kyllä tuntui tänään vähän ikävältä:
” Itselle harva kommentti merkitsee nykyisin enää yhtään mitään”.
Mutta hei, teille muille, jotka tykkäätte kommentin vielä blogiin jättää:
Mä tykkään kyllä lukea teidän ajatuksia ja eriviäkin mielipiteitä!

Siis juurikin näin! Itse en puolestani ymmärrä ollenkaan, miksi EI saisi kommentoida myös niitä eri mieltä olevia kommentteja ja pointteja? Musta taas tuntuu, etteivät some-vaikuttajat halua mitään muuta kuin komppauksia ja kehuja, kaikki muu on kiusaamista, vihapuhetta ja arvostelua. Ei se niinkään mene. Jos avaa elämäänsä julkisesti keskustelua herättävistä aiheista (uusperhe, vanhemmuus), voi olla aivan varma, että keskustelua myös herää.

Ja postaukseen kommenttina, että kyllä, kuumeiselle suositellaan juotavaa. Mutta en ole mistään kuullut, että suositeltaisiin tuttipullosta maitoa. Vaan nimenomaan vettä tai laimeaa mehua, kaksivuotias osaa jo juoda lasista / mukista.

Ja kyllä, vauvalla on imemisen tarve. Vauvalla. Nyt oli kysymys yli kaksivuotiaista. Vauvavuosi on ollut ja mennyt jo vuosi sitten.

Lapset tarvitsevat turvaa, se on aivan totta. En ole vaan itse koskaan edes tullut ajatelleeksi, että melkein leikki-ikäisen lapsen turvan pitäisi olla tutti tai imeminen. Tuttu lelu esimerkiksi riittää mainiosti. Ja teidän tapauksessa – etkö juuri aina hehkuta sitä, että siskokset saavat turvaa toisistaan?

Ja kas, siinä oli vasta-argumentteja. Kiusaamista? Vihapuhetta? Pahaa oloa? Voi toki jonkun mielestä olla. Itselle vain eriäviä näkemyksiä ja vasta-argumentteja bloggaajan hyvin kärkevään sävyyn kirjoittamiin kommentteihin. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Ai niin. Ja lapselleni opetan muun muassa, että eri mieltä saa olla ja se pitää uskaltaa myös ilmaista. Mikään ei ole oman elämän kannalta tuhoisempaa kuin ”jeejee, joojoo” -henkilönä oleminen. Meillä lapsi saa olla eri mieltä vanhempiensakin kanssa. Kaikesta aina samaa mieltä kaikkien kanssa ja omaa eriävää mielipidettä ei uskalleta sanoa tai puolustaa. SE on minusta KAUHEAA.

Bloggaajahan vain halusi jakaa hyvin onnistuneen kokemuksen tuteista ja tuttipulloista luopumiseen. Vertaistukea jos joku muu painii samaisen asian kanssa. Eri mielipiteitä varmasti saa olla ja niitä voi varmasti myös jakaa, vaikkei niitä ole pyydettykään. Se miten ne tuo esille, onkin sitten toinen juttu! Itse rakastan lukea juuri tätä blogia, mutta jos minusta tuntuisi, että kirjoittaja kirjoittaa kärkkäästi ja ärsyynnyn siitä, niin lakkaisin seuraamisen. On paljon blogeja ja varmasti löytyy jokaiselle oma suosikki.
Minulle tuli paha mieli sinun edelliseen postaukseen jättämästä kommentista ja jos käsi sydämellä ja hyvin kriittisesti sitä luet itse läpi, niin ehkä ymmärrät ettei se ollut kovin asialliseen sävyyn kirjoitettu.

Se, että sinä lakkaisit lukemasta, jos jokin ärsyttää, ei tarkoita, että kaikki lakkaisivat. Joku hakee blogeista vertaistukea, toinen jotain muuta. Blogit on mulle viihdettä, samoin kuin naistenlehdet tai vaikkapa kampaajalla hartaasti luettu Seiska. Ärsytys on tunne ja minusta ihan yhtä ok kuin jokin muukin tunne. Jos jokin asia tai ihminen ärsyttää, se on musta ennen kaikkea kiinnostavaa. Samoin eri mieltä oleminen. Itse asiassa – mikään ei ole epäkiinnostavampaa kuin samanmielisyys.

Karoliinahan myös ainakin väittää, että tykkää provosoida ja olla eri mieltä. Musta on erityisen kiinnostavaa, ettei hän kuitenkaan tunnu sallivan sitä että hänen kanssaan ollaan eri mieltä 😀

Kiitos kun kirjoitat! ♥️ Oot miun kaksosinfluensseri, vertaistuki ja äiti, jota ihailen.
Kiitos ♥️

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X