Kädestä suuhun -elämä

Kädestä suuhun -elämällähän tarkoitetaan yleensä sitä, että se mikä taloudellisesti tulee, myös menee. Kaipa sanonta on alun perin ollut niin kirjaimellisesti otettu, että jos vaikka leipä on annettu käteen, se on heti myös syöty. Ei ole jäänyt säästeltäväksi.

Mulle on jostain syystä tullut viime aikoina useammankin kerran mieleen, että mun (ja varmasti myös aviomiehen) elämää voi kutsua tällä hetkellä ”kädestä suuhun -elämäksi” ei rahan, vaan ajan, vuoksi. Se aika, joka annetaan käsille, ”käytetään” heti. Eikä ole mahdollisuutta pysähtyä pohtimaan menneitä tai toisaalta rahkeita suunnitella asioita juuri etukäteen.

Mä olin ennen aikamoinen etukäteisstressaaja. Tai jos en joka kerta stressaaja, niin ainakin valmistauduin asioihin kuin asioihin hyvin tarkasti etukäteen. Ennen F:n syntymää olin ihminen, joka osti joululahjat kesäkuussa ja suunnitteli marraskuisten juhlien asun lokakuussa. F:n syntymä 2010 ei vielä juuri muuttanut tapaani toimia, mutta kaksosten syntymä sen sijaa 2019 muutti kaiken. Kun lapsia olikin yhtäkkiä yhden sijaan kolme, on käsillä olevan hetken händläämisessä jo niin paljon hommaa, ettei asioita ehdi juuri miettiä etukäteen. Se, missä järjestin vaikkapa esikoisen viisivuotissynttäreitä viikkoja etukäteen, en nyt edes lauantaina vielä tiennyt kaikkia tarjottavia, joita sunnuntain synttäreillä tarjottiin. Ja kappas vaan: Hyvin meni siitä huolimatta.

Vaikka asioiden etukäteinen järjestely ja suunnittelu onkin ollut aina mun selviytymiskeino ja tuonut turvaa (ja esimerkiksi työelämässä siitä on usein vain hyötyä), olen huomannut, että liiallinen suunnittelu on itse asiassa aikanaan vaan lisännyt mun stressiä. Nyt, kun olen huomannut selviäväni asioista nopeallakin aikataululla extempore-hengessä, olen stressannut reissuja, juhlia, esiintymisiä ja ties mitä paljon vähemmän kuin ennen. Kun niihin on hypännyt ikään kuin kylmiltään, ei ole ehtinyt pohtia ”mitä jos -skenaarioita”.

Koenkin, että tällaisen piirteen syntyminen minussa on yksi ruuhkavuosielämän positiivisimmista asioista. Ruuhkavuodet tuntuu laittavan ihmisen jatkuvasti sellaiseen prässiin, että välillä mietin, miten tästä selviää jotenkin ihmisenä läpi. Mutta sitten taas toisaalta hyviäkin muutoksia tapahtuu – se on lohdullista.

Musta tuskin koskaan saa boheemia ajassa kellujaa, mutta hauska huomata, miten omat perusluonteenpiirteet voi muuttua silloin, kun elämäntilanteet ikään kuin pakottaa muutokseen. Millaisia piirteitä sinussa on joskus ollut, jotka elämäntilanteet on muuttanut?

-Karoliina-