Kolmistaan

Onko tämä se asenne, jonka vuoksi perheet ei saa tukea uniongelmiin?

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Mä avauduin eilen IG:ssä – taas kerran – meidän pienten tyttöjen uniongelmista. Olen puhunut aikaisemminkin, varmasti kyllästymiseen asti, miten meillä alkaa olla aikuiset melko väsyneitä, ja kuinka pienet heräilevät öisin. Uusi (vai onko se edes uusi lisä, en mä muista enää miten nämä päivät, viikot ja kuukaudet menee) ongelma on se, että tyttöjen nukutus on yhtä helvettiä. Vielä, kun heillä oli pinnasängyt, he vaan jätettiin sänkyyn (tämäkin opeteltiin kivikkoisen polun kautta) ja he nukahtivat sinne. Kun kaiteteet jouduttiin ottamaan kiipeilyjen vuoksi pois, koko tilanne räjähti käsiin. Tytöt alkoi juoksennella, karjua ja noh, seilata pitkin ja poikin. 

Mä kerroin Instassa, että en tarvitse apuja, koska koen ne usein tosi turhauttavaksi, koska tiedän, että ollaan koitettu varmasti kaikki keinot vuosien saatossa. Huomattakoon tässä siis se, että meillä on myös 11-vuotias, eli kokemusta illoista ja öistä on enemmän kuin kaksosten verran. Pyysin Instassa kuitenkin, että jos joku tietää kotiin tulevan uniohjaanan, otettaisiin sellainen neuvon ilolla vastaan. 

Mä sain tuhatviestitolkulla mitä ihanimpia viestejä, Jotkut vinkkasi sairaalaunikoulusta, toiset ensi- ja turvakotien “unipalvelusta” ja monet kertoivat univalmentajista, jotka voisivat jeesata. Niin ja sitten tsemppejä ja voimia sateli kanssa kauheasti. Mua liikutti kauheasti, miten ihanasti moni eli mukana. Vertaistukea parhaimmillaan. Hienoa oli myös se, että homma eteni apujen kanssakin konkreettisesti, sillä meille tulee ensi viikolla, NUKUTUSAIKAAN, kotiin univalmentaja. Kerron tästä lisää, jos (toivottavasti!!!!!) kerrottavaa on. 

Mä olen jo aikaisemminkin huomannut somessa, että kohteliaaksi keskusteluksi lasketaan usein vain ne kommentit, joissa ollaan samaa mieltä. Tarkoitan tällä sitä, että somessa on todella vaikea olla eri mieltä mitenkään neutraalisti, vaan se tulkitaan helposti jotenkin kiukkuiluksi, hyökkäämiseksi tai niskojen nakkeluksi. Uskon, että mä myös itse tulkitsen samalla tavalla väärin monia kommentteja.

Aika usein tästä syystä siis vastaan “kiitos ideasta” silloinkin, kun jostain syystä idea ei ole meille käyttökelpoinen, koska en halua loukata, kun ihmiset ovat laittaneet aivonystyränsä kehiin ja nähneet kirjoittamisen vaivan. Eilen kuitenkin jostain syystä vastasin aika monelle niin kuin asia oikeasti on. Vastasin toisin sanoen niin kuin vastaisin face-to-face kaverille, joka tekisi jonkin ratkaisuehdotuksen. Toisia kiitin ja kysyin lisätietoja. Toisille taas kerroin, että olin jo kysynyt sairaalaunikoulua, mutta se asia oli tyrmätty neuvolassa. Kerroin myös, että perhetyöntekijät eivät käy kodeissa (ainakaan täällä) iltaunien aikaan, eikä perhepeti tunnu meidän jutulle.

Illan kuluessa sain viestin neuvolalääkäriltä (tai siis niin hän ainakin kertoi olevansa), joka ehdotti, että toinen aikuinen nukuttaisi toisen tytön omaan kainaloonsa ja toisen omaansa. Näin heillä toimittiin kahden yksösen kanssa. Hän myös ehdotti, että lapset kannettaisiin nukahdettua sänkyyn tai, kuten heillä usein: “lapset nukkuu kainalossa koko yön ja me vanhemmat erillään”. Mä vastasin kommenttiin, kuten ajattelinkin tuosta ehdotuksesta. Sanoin, ettei meillä ole aina kahta aikuista kotosalla. Että minusta siinä mentäisiin meidän tilanteessa vain ojasta allikkoon.

Myönnettäköön, että minun olisi ollut tosi fiksua kiittää hänen ajatuksestaan ja laittaa muutama sydän oman kommenttini vierelle, mutta tällä kertaa se jäi. Ja niinpä suututin samalla kommentoijan tahattomattani. 

Heti vastaukseni jälkeen neuvolalääkäri (?) alkoi kertoilla, kuinka hän usein sanoo, että vanhempien tulisi relata. Samaan hengenvetoon hän arvosteli nimellä toisen somea työkseen tekevän äidin unimenetelmät kutsumalla heidän nukutustapaansa “pakkonukuttamiseksi” ja tuuppasi kerta toisensa jälkeen perhepetivinkkiä linkkeineen ja kuvakaappauksineen, jotta ”ymmärtäisin”, vaikka olin sanonut, etten koe sen olevan meille oikea ratkaisu. Lääkäri oli sitä mieltä, että “Lungeilla vanhemilla ja lungit ja perustyytyväiset lapset”.

Mä koin pitkän viestin, mulle tutun ihmisen arvostelun ja “lungiuden” korostamisen tosi syyllistävänä. Ymmärrän, että osittain kommentit satutti siksi, että aihe on meille niin haastava. Ja on turhauttavaa ja väsyttävää, kun mikään ei tunnu auttavan. Kerroin lääkärille, että koin hänen sanansa tosi syyllistävinä. Omassa päässäni pohdin, johtuuko juuri tällaisista terveydenhoitohenkilökunnan asenteista se, ettei jengi ei saa tarvittavaa apua neuvoloista ja lääkäreistä. Erityisesti jäin pohtimaan sitä sen jälkeen, kun lääkäri oli kirjoittanut minulle, kuinka: “terveydenhoitajien kanssa näistä usein puhutaan, että se on se vanhemman olemus ja otteet vauvan kanssa mikä kertoo aika pitkälti kaiken ja määrittää kaiken. Niin se vaan menee.”

Mä en kiellä, etteikö syliin nukuttaminen tai rentous auttaisi monissa perheissä unta. Aivan varmasti toimii monilla. Mutta jos terveydenhoitohenkilökuntakin on joskus näin näköalatonta tyylillä “näin se vaan menee”, on ajatus superahdistava. Tällaisilla halki-poikki-pinoon -kommenteilla kun suljetaan pois lasten erilaiset temperamentit, koko laaja nepsy-kirjo, sairaudet, ferrinitiinit, koulukiusaamisesta johtuva valvominen, pelot, melatoniinin tuotannon häiriön, erityisherkkyys ja ties mikä. Koska ihan oikeasti – ei kaikkien lasten uniongelmat nyt vaan kertakaikkiaan ratkea sillä, että vanhempi alkaa olla “lungi”. 

Mä ajattelen niin, että moni asia elämässä vaivaa vähemmän, jos voi olla rento, mutta todellisia ongelmia harvoin lungiuskaan vie mennessään. Mä itse ainakin huomaan, että kun on jotenkin erityishilpeä olo, tyttöjen unisekoilu ei ota niin paljon pannuun ja niille osaa nauraa paremmin, MUTTA NE EI POISTA ITSE ONGELMAA minnekään. Tällainen rentouden vaatimus on mun mielestä ongelman vähättelyä. Samalla se kaataa kauhean taakan vanhempien – niiden muutenkin jo aika lysyssä olevien – niskaan. Jokainen aikuinen tietää, että aikuisilla on elämässä aikuisten ongelmat – parisuhdekriisit, rahastressit ja ties mitkä – eikähän lasten uni voi olla järjestään kiinni siitä, henkiikö aikuinen lungia menoa. Ihan perus pitäisi olla riittävä, myös vanhempien luomassa tunnelmassa.

Rentouden vaatiminen ylipäätään on mun mielestä yhtä absurdia kuin se, että paniikissa olevalle ihmiselle sanotaan, että pitää rauhoittua. Tai kun lapsettomuudesta kärsivälle parille sanotaan, että listääntymisongelmat poistuisivat, jos ette nyt vaan stressaisi liikaa. Positiivinen ajattelu ja siihen pyrkiminen on minustakin hyvä juttu, mutta vaatimus jostakin tietysti ajattelusta tai tunteesta on tosi armotonta. 

Meidän elämässä on ollut vaiheita, kun lapset nukahtaa (meidän mittapuulla) hyvin. Tai kun he nukkuvat (meidän mittapuulla) hyvät yöunet. Ja sitten on näitä aivan perseaikaoja. Ja voin sanoa, että sitä on helkkarin paljon helpompi olla rento vanhempi, jolla on “hyvä olemus”, kun asiat sujuu edes suhteellisen kivasti. Tarkoitan tällä sitä, että on huomattavasti helpompi olla kiva, rento ja mukava vanhempi, kun tietää, että asiat menevät suhteellisen kivasti. Jos aikuisen olemus vaikuttaa lapsen fiiliksiin, niin kyllähän se menee myös toisinpäin. Ei kai aikuinenkaan voi olla kone, joka vetää hyvällä sykkeellä, kun lapsi karjuu itsensä oksennustilaan. 

Musta on ihanaa, että nykyvanhemmuudessa painotetaan usein perheen tunneilmapiiriä ja sitä, miten lapset aistii aikuisten tunteita. Toisaalta: Tuollaisten aiheiden korostaminen tekee monille sen, että aikuiset syyllistävät itseään kaikesta mahdollisesta lapsiin liittyvästä. Ja jos vielä terveydenhoitohenkilökuntakin on sitä mieltä, että huonot unet johtuu siitä, että AIKUINEN stressaa ja AIKUISEN otteet ei ole oikeanlaiset,u nohdetaan mun mielestä ihan sellainen perus tietämys ihmisistä, että ihmiset – myös lapset – on erilaisia. Että vaikka jotakin lapsia kohtelisi kuinka “oikein” ,toiset vaan ovat kiukkuisempia kuin toiset. Toisilla on karmea uhmaikä, toiset vetää kaatokännit teini-iäissä, toiset tulee raskaaksi 15-vuotiaina ja toiset nukahtaa huonosti. 

Mä todellakin toivon, että mulle viestin laittanut ihminen ei ole oikeasti lääkäri. Ei siksi, etteikö lääkäri saisi nukkua perhepedissä tai nukuttaa lapset syliin. Tietenkin saa, kuka tahansa saa, koska eri perheille on eri asiat oikeita. Mekin itse asiassa nukutaan pakon edestä kait nyt puoliperhepedissä, kun toinen aikuinen nukkuu tyttöjen lattialla (aamuyöstä myös tyttöjen kanssa). Toivon tätä siksi, että toivoisin, ettei missään, missä perheitä tuetaan, olisi töissä henkilöitä, jotka eivät ymmärtäisi lasten ja perheiden moninaisuutta. Se, mikä toimii toisaalla, ei ehkä toimi jossain muualla. 

Huoh! Uutta iltaa ja nukutusta päin. Toivottavasti meidän perhe voisi vihdoin ja viimein olla esimerkki niistä, jotka selättävät uniongelmat sellaisen tuen avulla, jossa kunnioitetaan meidän toiveita. Ja tällä hetkellä toiveet olisi:

  1. kaikkien lasten rauhaisa unille käynti
  2. katkeamattomat yöunet
  3. mun ja miehen pääseminen nukkumaan vieretysten omaan sänkyyn

 

Mitkä unitavoitteet teillä on?

 

-Karoliina-

Kuva: Pixabay

Lue myös

X