Kolmistaan

Kaksosten uhmaikä

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Heippahei,

ajattelin vähän kertoilla meidän pienten kuulumisia taas vaihteeksi. Kuulumisia isolla äänellä nimenomaa, koska kyseessä on uhmaikäpäiväkirjat. 

Tytöt olivat kahteen ikävuoteen asti aivan tavattoman sopuisia. Eivät “riidelleet” koskaan ja antoivat aina omat tavaransa ennemmin siskolle kuin pitivät itse. Ainoastaan pari viikkoa kaksivuotissynttäreiden jälkeen tilanne alkoi muuttua. Uhmaikä tärähti oikein kertarytinällä. Ensin he alkoivat saada aikaiseksi riitoja liittyen leluihin. Sitten tuli todella voimakas “minä ite, sinä et saa auttaa -vaihe”.

Uhmis alkoi ensin Mesillä, joka muutenkin on vähän vakavampi kuin Omppu. Nyt joululomalla Omppu, jota kutsutaan aina meidän perheen auringoksi, on kirinyt siskoaan kiinni oikein olan takaa. Ennen niin alvariinsa aurinkoinen tyttö saa välillä sellaisia karjuntakohtauksia, että oikein korvia särkee. Siis aivan kirjaimellisesti: Välillä kun hän on karjaissut korvan juuressa, on tuntunut sille, että lähtee kuulo. 

Joskus väsyttää se, että aamulla ekana ja illalla vikana on jokin karjuntakohtaus. Toisaalta: Pienten lasten uhmakiukku on aidosti musta myös hellyyttävä. Siinä kun tietää, ettei lapsella ole oikeasti mitään hätää, niin asiat ei mene ainakaan minulla niin voimakkaasti tunteisiin. 

Se, että uhmislaisia on täällä kaksi, tuo toki pienoisen (öhöm) lisämausteensa. Kun samanikäisiä on kaksi, ei kumpikaan ole heistä piiruakaan isompi ja sitä kautta viisaampi, saavat jo valmiiksi matalalla ärsytyskynnyksellä olevat muksut kiihdytettyä omalla hölmöilyllään siskonsa vieläkin suuremman kiukun valtaan. 

Esimerkiksi eilen Mesi olisi kauheasti halunnut jäädä ulos, kun tultiin jo sisälle. Juuri kun hän alkoi rauhoittua ja hyväksyä tilanteen, alkoi Omppu lauleskella, kuinka Mesi ei pääse enää ulos ja nyt ollaan sisällä ja pitää riisua. Harvoin tytöt tahallaan ärsyttävät toisiaan, mutta pelisilmä ei ole kehittynyt vielä sitä vähää, etteivät tajua olla tökkimättä toinen toisiaan. 

Aina, kun toinen pääsee jonnekin, minne toinen ei (esim päiväkotiin, kun sisko on kipeä), saavat tytöt kovaäänisen väittelyn aikaan tyylillä: “Minä saan jäädä kotiin. Sinä et saa. Kuulitko Mesi. Sinä et saa jäädä kotiin. Minä syön täällä hakua (lakua). Sinä et saa hakua.”

Uhmaikään on liittynyt meillä, varsinkin Mesillä, vahva valikoiminen sen suhteen, kumpi vanhempi kulloinkin kelpaa hänelle mihinkin hommaan avuksi. Suurimmaksi osaksi äiti EI kelpaa MIHINKÄÄN. Mutta sitten välistä hän yllättää, jolloin iskä ei missään nimessä käy. Tällainen totaalikieltäytyminen hankaloittaa aika paljon menoa. Jos vaikka väärä ihminen auttaa hänelle kengät jalkaan, riisuu hän raivokkaasti itsensä nakuksi. Siis myös ne osaset, jotka on itse pukenut. Voitte kuvitella sen fiiliksen, kun kaksi lasta karjuu illalla aivan naama punaisena: ”EI ÄITI NUKUTA! ISI NUKUTTAA!” Siitä on hyvä lähteä työstämään rauhallisesti ja hyvin mielin tunnin savottaa.

Leluista riitely on eeppistä. Meidän on pitänyt laittaa SAMANLAISIINKIN leluihin tyttöjen omat nimitarrat, koska muuten juuri siitä yhdestä aletaan väitellä (vaikka vieressä olisi toinen samanlainen), kumman lelu on kyseessä. Mutta aina tämäkään ei auta. Eilen pyysin esikoista katsomaan, miksi Omppu karjuu huoneessaan. Syy oli näinkin looginen. Hän karjui sitä, että Mesi oli ottanut nuken, jossa on MESIN oma tarra. 

Yksi haastavimpia juttuja on se, että uhmikseen on liittynyt mahdottomat toiveet, joita ei vaan voi täyttää. Joululomalla Omppu karjui ja itki, kun ei nähnyt telkkaria….maaten kokonaan tv-tason alla. 

Mitkä on teidän perheen koomisimmat uhmaikäkiukun aiheet?

Pakko pieneksi diclaimeriksi sanoa, että em.asioista huolimatta mä koen, että meidän tytöt on silti tosi helppoja lapsia. Kai se on, mihin vertaa, mutta mulla ei ole heistä sillä tavalla koskaan huolta, etteivätkö he pärjäisi, osaisi tai olisi onnellisia lapsia. Kaikista ihaninta on, että sisarusriitelyn vastapainoksi he ovat 80% ajasta aivan paita ja peppu…ylläri sinäänsä. Kun Omppu ei olisi halunnut loman jälkeen lähteä hoitoon, kuulin, kun Mesi sanoi hänelle heidän ollessaan keittiössä: “Ei mitään huolta Omppu. Minä pijän sinua käjestä koko päivän.” Tuollaisissa hetkissä sydän sulaa aivan täysin.

-Karoliina-

Lue myös

X