kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 24.01.2022

10 x arjen apua

Teksti
Karoliina Pentikäinen
13 kommenttia

Minusta arki on  lähtökohtaisesti hirveän kivaa. Siihen kuuluu toki välillä tylsät hetket ja sairastelut ja sotkut, mutta silti arki on parasta, mitä tiedän. Puhuin taannoin postauksessa siitä, että ennen esikoisen syntymää mulla oli todella vahvoja FOMO-tuntemuksia. Pelkäsin, että jos en mene, tee ja heilu kodin ulkopuolella, missaan jotain tärkeää. Vaikka en koe, että perusminä on äitiyden myötä kadonnut minnekään, on FOMOsta irti päästäminen muuttanut minussa monta asiaa. Sellainen levottomuus on kadonnut, kun olen rehdisti voinut myöntää, että minunlaisen ihmisen tekee onnelliseksi arki ja pienet kuviot. Joskus, harvakseltaan, glittermekkobileet ja arjen ylentäminen on toki hauskaa, mutta liian usein todella uuvuttavaa.

Mua kiinnostaa kauheasti varmaan tämän syyn vuoksi sellaiset arjen helpotuskeinot ja arkiset oivallukset, jotka tekevät siitä peruselosta helpompaa/kivempaa.  Olen puhunut kauppakassipalveluista ja kuivausrummuista, mutta jokainen vuosi tuo eteen lasten kanssa uudenlaisia tilanteita, joten keinoja on keksittävä aina lisää. 

Tässä mun 10 vinkkiä arkeen lasten kanssa:

  1. Mouse Timer. Mä sain tämän vinkin Sleepyn Annukalta ja se on muuttanut (hah) meidän elämän. Puhelimeen voi siis ladata äpin nimetä Mouse Timer, ja siinä idea on se, että aikuinen voi valita tietyn ajan minuutin ja tunnin väliltä, ja tuon ajan aikana hiiri syö tietyn määrän omenoita yksi kerrallaan. Lopuksi, eli aikarajan viime metreillä, hiiri pääsee juuston luo, ja lopulta hän syö senkin ja nukahtaa. Mouse Timerin avulla meillä pienet tytöt saa tekemään aikarajassa vaikka ja mitä. Se helpottaa mm. pukemistouhuja aivan valtavasti, ja lapsen on helpompi hahmottaa aika, kun omput vähenevät yksi kerrallaan.
  2. Hävikkiviikot kokkisotahengessä. Me tehdään miehen kanssa aika useinkin niin, että päätetään, ettei käydä jonain viikkona lainkaan kaupassa. Voi kuulostaa sille, ettei arki nälkäkiukussa ainakaan helpotu, mutta tasaisesti tällaisen viikon ottaminen repertuaariin musta jouhevoittaa arkea, kun kaupassa ei tarvitse käydä, kauppakassia ei tarvitse tilata, esikoisen ruokatoiveita ei tarvitse noteerata ja asiat yksinkertaistuvat. Itse asiassa tällaisina viikkoina jopa mä innostun leipomaan ja kokkaamaan, vaikken normiarkena juuri enää ruokaa laitakaan. On ihanaa haastaa omia kokkailutaitoja ja nyhjästä tyhjästä.
  3. Värikoodit. Mä vastustin ennen henkeen ja vereen sitä, että sisarukset (varsinkin kaksoset) puettaisiin samisvaatteisiin niin, että “sinä olet se sininen” ja “hän on se pinkki”. Todellisuudessa meidän pienten pukeminen sujuu kuitenkin nykyisin superpaljon nopeammin (ja muilta ihmisiltä heidän tunnistaminen iisimmin), kun Mesi on meillä se unisex-värinen lapsonen ja Omppu pinkihtävä. Kuulostaa jopa kirjoitettuna tässä tökerölle, mutta näin vaatekasat, reppujen pakkaamiset ja ties mitkä sujuu vaan nopeasti, kun osaa heti ensivilkaisulla laittaa oikean lapsen vaatteet oikeaan paikkaan. Joku voisi toki kysyä, miksi tuon ikäisillä pitää olla omat vaatteet. Ei kai pidäkään, mutta meidän pienet on tosi tarkkoja omista jutuistaan ja haluan sitä myös tukea, koska veikkaan, että maailma kyllä niputtaa heitä yhteen vielä ihan tarpeeksi.
  4. Done by Deer-merkkinen “suoja-asu”, viralliselta nimeltään kai hihallinen ruokalappu. Meillä on ollut lapsilla jos minkä merkkisi ruokalappuja ja suoja-asuja, mutta Done by Deer on aivan paras. Ostin tytöille asut joskus viime vuonna Ratinan Intosta, ja ovat pitäneet niitä (vaikka ruokalapuista kieltäytyvät) siitä lähtien aina syödessä. Tässä asussa erityistä on se, että “paita” ei peitä koko kroppaa, vaan asu on selkää avoin. Se on helppo pukea ja kuivattaa huuhtaisun jälkeen.
  5. Äänikirjat 0,7:n nopeudella. Me ollaan harjoiteltu viime aikoina pienten kanssa yksin nukahtamista niin, että aikuinen poistuu huoneesta iltasadun jälkeen. Ollaan kuitenkin jätetty viime aikoina toinen äänikirja pyörimään  Book Beatista, kun on itse poistuttu huoneesta. Siiri-kirjat, joissa lukijana on matalaääninen Vuokko Hovatta on aivan paras tähän hommaan…varsinkin, kun kääntää lukunopeuden pykälään 0,7. On niin jo unettavaa, että meinaa itsekin nukahtaa kuunnellessa.
  6. Aikarajat kotitöissä. Tämän idean olen bongannut monelta ammattijärjestäjältä. Tässä ideana on se, että antaa itselleen jonkin aikamääreen (5min- mitä tahansa), jonka ajan yrittää tehdä parhaansa kodin siisteyden tai tietyn spesifin kohteen osalta. Kun aika on kulunut, saa lopettaa. Mä olen aika kilpailuhenkinen, joten tällainen megavauhdilla touhuaminen on musta tosi innostavaa. Juoksentelen pitkin kämppää ja touhuan kuin suuremmassakin urheilusuorituksessa. Tämä toimii musta todella hyvin esimerkiksi aamuisin, jos jään etätöihin kotiin. Mä en halua aloittaa mun työpäivää keskellä kaaosta, mutta toisaalta työpäivä polttelee jo mielessä, joten en halua tuunata aamulla liian kauan kodin parissa. Silloin annan itselleni usein 5min aikaa saada yläkerran kondikseen. Ja usein viisi minuuttia myös riittää.
  7. Vaatteiden ostaminen varastoon. Mä elin F:n ollessa ainoa lapsi aina aivan kädestä suuhun -mentaliteetillä vaatteiden suhteen. Nyt kun lapsosia on kolme, on ollut pakko alkaa ennakoida, koska kertarytinällä normihintaisten vaatteiden osto verottaisi kukkaroa ihan järkyttävästi. Jos mä nykyisin näen jonkun hyvän alen, ostan siitä aina seuraavan kauden vaatteita ison kasan. Tähän asti kokojen arviointi on mennyt ihan hyvin (tosin ensi kesän 110 koon vaatteet saattoi olla hieman yliampuvaa), ja kenkiä tällä taktiikalla voi olla vaikea ostaa, mutta silti homma kannattaa. Kun isken kirpparille pieneksi jääneitä, nostan samalla ylähyllyltä korista uutta isompikokoista tilalle. Mua nauratti, kun Omppu alkoi yhtenä päivänä vaatia itselleen tietynväristä pipoa. Kun sanoin, ettei meillä sellaista ole, hän katsoi hölmistyneenä, meni “varastokaapille” ja sanoi: “Ota tuolta laatikosta”. Never ending -loota ei tällä kertaa voinut auttaa.
  8. Sunnuntai – valmistelupäivä. Välillä mua harmittaa se, ettei sunnuntai ole meillä enää sellainen viikonloppulököilypäivä kuin vaikka lauantai, mutta toisaalta tykkään kovasti siitä, että meillä sunnuntaina valmistaudutaan aina konkreettisesti seuraavaan viikkoon, jolloin maanantai ei tule niin pahasti syliin. Mies ja esikoinen käy harrastuksissaan ja mä teen aina töitä, jotta maanantaina ei tarvitse lähteä ihan puskista duunihommiin. Sunnuntaisin meillä tehdään myös alkuviikon safkat, tehdään ruokaostokset/tilataan kauppakassi ja synkataan miehen kanssa kalenterit. Kalenterisynkkauksessa käydään menojen lisäksi läpi myös se, kumpi jää mikäkin päivä kotiin, JOS lapset sairastuvat. (Kertoo hieman meidän sairasteluista, kröhöm).
  9. STOP. Mies on opettanut pienille koodisanan STOP, joka ei ole sama kuin “odotatko vähän”, “seisokaapa siinä” tai muut lempeämmät pyynnöt pysähtyä. STOP on täysi liikahtamiskielto, jossa ei heiluta tai oteta sivuaskelia. Tämän(kin) kirjoittaminen tuntuu raakalaismaiselle koirakoululle, tai ”oivallukselle”, että olemme keksineet niinkin uniikin asian, kun lasten kieltämisen. Stop on kuitenkin ennemminkin koodikieltä kuin varsinaista puhetta, ja sillä tavalla myös elinehto sille, että saadaan pidettyä kaksi taaperoa hengissä mm. silloin, kun autoa puretaan vaikkapa tien laidassa ja rekat huitoo ohitse. Tätä taitoa on opeteltu leikkimielisesti ulkoillessa (tytöt tykkäävät esimerkiksi itse huutaa “stop” ja katsoa, miten isi ja äiti pysähtyy) ja sitten se on tuotu tosielämään. Tiedän, ettei varmasti toimi kaikkein vilkkaimmilla lapsilla, mutta meillä ollut todella hyvä taito osata, kun aikuinen ei kerta kaikkiaan voi aina pitää kahdesta lapsesta kiinni yhtä aikaa.
  10. Kela-kortista kuva. Meillä Kela-kortti on aina sillä vanhemmalla, joka ei ole apteekissa/lääkärissä asioimassa. Kerran taas kun olin apteekissa ilman Mesin Kela-korttia, farmaseutti kertoi, että Kela-kortin kuva riittää myös. Siitä lähtien on menty kuvataktiikalla. ** EDIT 26.11 Sain tiedon korvanappiini, että virallisesti em. tapa ei riitä, mutta käytännössä kyllä. Virallisesti Kela-kortin puuttumisen voi kiertää sillä, että vanhempi näyttää omat henkkarinsa ja muistaa lapsensa hetu:n.

 

-Karoliina-

 

Kommentit (13)

Haluaisin huomauttaa, että virallisesti pelkkä kela-kortin kuva ei riitä apteekkiasiointiin! Lasten asioita hoitaessa farmasisti voi tarkistaa lapsen huoltajuustiedot ja näin ollen puolesta asioinnin oikeuden, jos vanhemmalla on mukana kuvalliset henkkarit ja muistaa lapsen hetun kokonaisuudessaan (eli siinä kuva on avuksi). Eli vanhemmat siis tarvitsevat omat henkkarit mukaan (ajokortti riittää).

Kiitos hyvästä ja tosi hyödyllisestä postauksesta 🙂 Näistä menee heti useampi kokeiluun!

Ihana kuulla ❤️

Mahtavaa!

Jäin miettimään, missä tilanteessa olette rekkoja vilisevän tien reunassa purkamassa autoa siten, että lapset haahuilee?! 😀 etkö kirjoittanut joskus että teidän kaksoset tottelee jos käskee ottamaan siskoa kädestä eivätkä mene auton alle?

Esimerkiksi päiväkodilla ei ole omaa parkkipaikkaa, vaan auto laitetaan tienreunaan, jossa on tosi kova liikenne. Käsikädessä toimii hyvin, mutta ei sillon, kun toimen on nostettu jo autosta ja toinen odottaa nostoa vielä.

Meillä oli myös kelakorttien kanssa usein säätöä, aina väärässä paikassa kun missä pitäisi. Nykyään isällä omat kelakortit lapsista ja minulla omat, tilattiin siis Kelasta ”kakkoskappaleet”.

Kiitos vinkistä ❤️ Meidän täytyy kanssa tilata tälla tavalla. Olen luullut, ettei kortteja saa kuin yhdet.

STOP on tosi hyvä vinkki. Meillä myös käytössä kun ainokainen lapsi oli pieni, ihan vaan siksi kun kotiovi aukesi Manskulle, oli hyvä että tarvittaessa lapsi pysähtyy heti ja kyselemättä. Sen auttoikin sitten, monesti, esim. pienen potkupyöräilijän kanssa.

Se on kyllä hyvää koodikieltä. Koen, että on hyvä opettaa ”kevyemmät” ei:t ja sitten nämä aivan ehdottomat ei:t.

Kaiken ikäiset lapset tarvii omia vaatteita, koska he ovat yksilöitä ja kaikilla muillakin yksilöillä on omat vaatteet. Myös sinulla, tämän kommentin lukija. Ymmärrän, että varsinkin kaksosilla lainailu helpottaa, mutta totta nyt kaikilla omia vaatteita pitää olla.

Virallisesti Kela-kortin kuva EI riitä apteekissa asiointiin, näin on Kela meitä apteekkilaisia ohjeistanut! Mutta alaikäisen lapsen huoltajan kohdalla voidaan käyttää puolesta asiointia, johon tarvitaan huoltajan henkkari ja lapsen henkilötunnus.

Joo totaKIN tapaa meillä on jouduttu käyttämään 🤣 Voi kun tulisi pian sähköisiksi kortit!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X