Kolmistaan

Koska isosisarus on valmis vahtimaan pienempiä?

Teksti:
Karoliina Pentikäinen

Viikko sitten lauantaina se sitten tapahtui. Olin kyllä joskus leikitellyt mielessäni sillä ajatuksella, että kun esikoinen muuttaa pois kotoa, voisivat pikkusiskot mennä hänen luokseen joskus kylään. En kuitenkaan ollut tajunnut, että ennen tätäkin tulisi olemaan etappeja, joissa pikkusiskojen ja isosiskon ikäero voisi mahdollistaa sen, että isosisko joskus hoitaisi pieniä myös niin, ettei me aikuiset oltaisi samassa tilassa. 

Meillä käy silloin tällöin arki-iltaisin lastenhoitaja, jotta minä ja mies päästään kahdestaan syömään, kävelylle, leffaan tai saunaan. Vaikka hoitaja on mielettömän ihana ja kun tullaan kotiin, koko tyttökatras on yhtä hymyä, on hoitajan tulo ja meidän aikuisten lähtö pienille aina raskas. Monesti he itkevät ja haluavat nimenomaa mennä turvaan isosiskon syliin. 

Viime viikolla oli taas tällainen tilanne, ja kun lähdimme kotoa, mietin, kuinka suuri turva isosisko heille onkaan. Esikoinen on käynyt koko viime talven hoitamassa meidän naapurin (vähän isompia) lapsia ja ansainnut sillä tavalla taskurahaa. Aikuiset ovat olleet noissa tilanteissa kyllä kotona, mutta esimerkiksi remppaamassa kotia eri kerroksessa, ja olen huomannut, kuinka vastuunotto on kasvattanut esikoisen itsetuntoa ja luottoa siihen, että kykenee olemaan vastuullisessa roolissa. Nyt meidän lähtiessä treffeille isosisko ottaa monesti sellaisen huolehtivan roolin, jota arkitilanteissa hänellä ei tarvitse olla. 

Kun tulimme treffeiltä, ehdotin esikoiselle, haluaisiko hän alkaa treenata pienten hoitamista niin, että me aikuiset emme olisi samassa tilassa, mutta kuitenkin lähellä. Hänhän on tietysti pitänyt pieniä silmällä ja touhunnut heidän kanssaan ”itsenäisesti” ,kun aikuisen on pitänyt tehdä vaikka ruokaa tai töitä. Ehdotin, että hän voisi ottaa kaverinsa mukaan talkoisiin, ja voisin maksaakin heille, mutta esikoinen oli ehdottomasti sitä mieltä, että haluaisi ja osaisi hoitaa pikkusiskonsa ihan yksin.

Mulle, kahden pikkusiskon isosiskona, pienten kaitseminen oli aikanaan ihan arkipäivää. Meillä oli siinä mielessä lapsuudenperheessä tosi turvallista, että meidän mummo asui samassa rakennuksessa, paritalon toisessa päässä, ja meidän vanhemmat aika varovaisia mun mielestä verrattuna 80-90-luvun yleiseen kasvatuslinjaan. Silti siskojen kanssa yhdessä olo jonkun kauppareissun tai muun sellaisen ajan oli aivan normisetti. Ja veikkaan, että todellakin aikaisemmin kuin mun ollessa 11-vuotias. 

Viikko sitten lauantaina me sitten testattiin ensi kerran tätä “isosisko-nannyä”. Me mentiin miehen kanssa saunavuorolle kaksin ja lapset jäivät keskenään sisälle. Meidän koti on taloyhtiön saunan vieressä, samassa rakennuksessa, joten todellisuudessa oltiin vain muutaman askeleen ja parin seinän päässä. Itse asiassa kun pompottelin ideaa meidän naapurin kanssa, todettiin, että monessa suuressa omakotitalossa perheet on jatkuvasti vielä kauempana toisistaan kuin me oltiin saunavuoron aikana, mutta totta kai tilanne oli meille uusi, kun siirryttiin kuitenkin virallisesti kodin sisältö ulkopuolelle.

Mies jätti saunaan älykellon käteen, jotta esikoinen voisi soittaa, jos joku hätä tulisi. Soittoa ei tullut ja itse asiassa mulla oli koko ajan tosi luottavainen olo – maltettiin saunoa ihan normaalisti. Kun tultiin kotiin reilun puolen tunnin päästä, oli kaikki kotona hyvin. Pienet ja iso olivat askarrelleet helmikoruja, isosisko oli syöttänyt pienille iltapalan ja raivannut jäljet (tästä ei ollut edes puhetta ja yleensä pöydän raivaaminen ei ole hänen vahvuutensa) ja nyt tytöt nakottivat sohvalla katsomassa lastenohjelmia. 

Tulipa hyvä mieli lukuisista syistä! Ajattelen, että tällaiset kokemukset hiovat tyttöjen keskinäistä suhdetta vieläkin paremmaksi. Esikoiselle onnistumisen kokemus oli varma tärkeä ja totta kai meille aikuisille tuollaisesta toiminnasta on ihan konkreettisesti apua arjessa. 

Joten kysymys otsikkoon – eihän sitä ole. Siis tarkkaa vastausta, koska niin moni asia vaikuttaa palettiin. Millaisia tyyppejä iso ja pienet ovat? Mikä on lasten ikähaarukka? Mikä on isojen ja pienten lasten suhdeluku? Meille tämä hetki tuntui kuitenkin olevan sopiva. Se, että lähdettäisiin pihapiiristä kauemmas tuntuu edelleen tosi vieraalle, eikä sille ole tarvettakaan. Mutta hyvä tietää, että jos joku hätätilanne tulisi, on pohjaa ainakin jo luotu.

Koska teillä on isot sisarukset hoitanut pienempiä? Miten on mennyt ja onko jotain vinkkejä aiheeseen?

-Karoliina-

Kuva: Pixabay

X