Multa on toivottu jo tovi postausta meidän pienten uniasioista. Heillähän haasteena on ollut nukahtaminen (kekkulointi, huutelu, keskenäinen juttelu, sängyssä leikkiminen, valvoskelu, aikuisen huomion hakeminen, silitysten pyytäminen, pissahädät jne), sekä toisaalta omassa huoneessa nukkuminen yön yli ilman aikuista.
Mä olin yhdessä vaiheessa – itse asiassa aika monessa vaiheessa – jo tosi epätoivoinen asioiden suhteen, mutta nyt näkyy valoa tunnelin päässä. Toisaalta olen myös perusskeptikko. Heillähän on ollut jo tosi paljon parempia vaiheita unien ja varsinkin iltojen suhteen ennenkin, ja sitten taas joku asia on kaatanut veneen. Joten jos haet pomminvarmoja ja ikuisesti toimivia vinkkejä nukutuksiin, kannattaa suunnata muualle.
Mutta. Koska meidän illat on muuttunut radikaalisti ja meillä on myös toimintasuunnitelma keväälle, on tässä kuitenkin jo kirjoitettavaa. Ja oikeastaan ensimmäisen kerran pinnasänkylaitojen poistamisen jälkeen tänne on tullut tolkkua näihin iltoihin. Sekoiluhan alkoi sillä hetkellä, kun laidat poistettiin. (Ja koska kuitenkin kysytte miksi, laidat poistettiin, koska tytöt oppivat kiipeämään sängystä pois.)
Kun huutelin joululomalla epätoivoani nukahtamisasioissa IG:ssä, muhun otti yhteyttä Sleepy.fi:n Annukka. Annukka asui itse asiassa tosi lähellä meitä, joten sovittiin tapaaminen hänen kanssa vaan muutaman päivän päähän ensijutusteluista somessa. Se tuntui älyttömän hyvälle, koska tuntui sille, että joku jakoi tätä meidän tuskaa ja otti meidän ongelmat syyniin. (Mainittakoon, että tämä ei ole muuten yhteistyö, vaan ihan omalla rahalla ostettu palvelu. )
Annukka tuli meille kotiin juttelemaan meidän toiveista ja haasteista, ja samalla hän näki pienet tytöt ja heidän makuuhuoneensa. Me jutusteltiin yli tunti ja sitten jo parin päivän päästä meidän sähköpostiin ilmestyi “ohjeet” nukutushetkiin. Monia asioita oltiin sivuttu jo tapaamisella ja osan Annukka selitti vielä puhelimessa. Sen lisäksi meidän oli tarkoitus ottaa Annukka katsomaan meidän iltatoimia ja nukutusta ihan livenä tänne kotiinkin, mutta me sairastettiin kertakaikkiaan niin paljon, ja joulukin katkaisi viikkoja, että lopulta me tartuttiin miehen kanssa härkää sarvista ilman Annukan käyntiä.
Käytännössä homma eteni niin, että me napattiin miehen kanssa Annukan ohjeista muutamia uusia, iltaa tytöille miellyttävämmäksi tekeviä juttuja, ja sovellettiin varsinainen sänkyynmenohetki omasta päästämme. Meillä on ollut nämä kaikkien unioppaiden “rauhoita ilta” ja “tee selkeät rutiinit” aina hallussa, ja siksi Annukan antamat ohjeet meille keskittyikin niihin hetkiin, jotka tapahtuu hampaanpesuista eteenpäin. Mä olin aikaisemmin kuvitellut, että lasten makuuhuoneen on oltava sellainen “vakava” paikka, josta rajataan illalla pois kaikki hassuttelu, mutta Annukan neuvoilla me saatiin nukkumaanmenoon valtavasti rentoutta ja uusia ideoita. Vinkit oli tosi yksinkertaisia ja konkreettisia, mutta niillä on taklattu tosi hyvin tyttöjen paniikki unillemenosta.
Annukka neuvoi meitä myös päiväuniasioiden kanssa, koska totta kai lapsen täytyy olla sopivasti – ei liikaa, eikä liian vähän – väsynyt, kun petiin mennään. Annukka toisin sanoen laski, paljonko tyttöjen kannattaisi nukkua ajallisesti päiväkotipäivisin, ja mitä tehdään viikonloppuisin, jolloin tyttöjä on aivan mahdoton saada nukkumaan päikkäreitä kotona.
Näiden ohjeiden avulla me sitten miehen kanssa lähdettiin iltoja tyttöjen kanssa treenaamaan. Koska tosiaan sairastelun vuoksi Annukka ei päässyt meille iltoja paikan päälle katsomaan, me päätettiin miehen kanssa, että tehdään itse radikaali muutos nukutushetkiin. Ennenhän me nukutimme tyttöjä huoneessa niin kauan, että molemmat olivat nukahtaneet täysin. Joskus testasimme tuolitaktiikkaa ja ovellehivuttautumista, mutta se ei viikkojen ja jopa kuukausien treenauksella tuottanut tuloksia. Tällä tarkoitan sitä, että tytöt itkivät aina, kun aikuinen meni kauemmas. He halusivat huomiota, vaativat vettä ja pottaa ja ties mitä. Me oltiin koitettu tätä taktiikkaa niin, että tyttöjä rauhoitettiin puheella ja toisaalta niin, ettei heille puhuttu mitään. Oltiin testattu sitä, että toiveisiin vastattiin, ja sitä, ettei niihin vastattu. Homma silti tuntui menevän aina päin prinkkalaa.
Koska kaikki pehmetä vaihtoehdot oli jo testattu, päätimme, että nyt repäisemme laastarin kerralla pois. Aloimme valmistella tyttöjä jo päivällä ja kerroimme, että illalla sadun jälkeen tytöt jäisivät nukkumaan ilman aikuista. Puhuttiin siitä, että tytöt ovat turvassa ja aikuiset olkkarissa. Kun hetki koitti, peiteltiin tytöt sänkyyn ja hilppastiin miehen kanssa olkkariin. Meillä on ollut sellainen kirjoittamaton sääntö, että yhteen toimintoon ei tarvita kahta aikuista duuniin. Toisin sanoen jos toinen on ottanut nukutuksesta kopin, toinen on voinut käydä suihkussa, tehdä ruokaa, siivota tai mitä vaan. Kaksosten kanssa toki kaksi aikuista auttaisi monissakin tilanteissa, mutta koska toinen aikuinen ei ole muutenkaan aina kotona, ollaan haluttu opetella tekemään ihan tyttöjen vauva-ajasta lähtien kaikki toimenpiteet myös yksin.
Koska nukutushomma oli kuitenkin ihan uusi, ja tiesimme, että käsiä tarvittaisiin, teimme uudet unikuviot yhdessä. Kun tytöt oli jätetty sänkyyn, menimme istumaan vierekkäin olohuoneeseen. Kun tyttöjen itkut ja juoksentelut pois sängystä alkoivat, olimme sopineet, että toinen meistä otti kontolleen Mesin ja toinen Ompun. Näin vältettiin se, ettei kummallekaan tytölle annettu mahdollisuutta jäädä juoksentelemaan vapaasti.
Tytöt toki yrittivät maanitella meitä takaisin makuuhuoneeseen, he vähän itkeskelivät ja yrittivät tulla pois makuuhuoneesta, mutta me järjestelmällisesti palautimme tytöt aina sänkyyn saatesanoin “Ei mitään hätää, olet turvassa. Isi ja äiti on olkkarissa.” Olin varautunut tunnin mittaiseen sekoiluun, mutta todellisuudessa koko homma kesti ehkä parikymmentä minuuttia. Aamulla unikeiju totta kai oli tuonut palkinnot tyynyt.
Me jatkettiin tätä rataa seuraavinakin iltoina, ja jo muutaman illan päästä tytöt eivät enää itkeskelleet. Ekalla viikolla Mesi yritti juoksuttaa aikuisia vesilasinhakuhommissa, mutta sekin on jo loppunut. Nyt (kop,kop, KOP) tytöt jäävät ilman mitään säätöä yksin nukahtamaan, hyvillä mielin. Ei itkua, eikä mitään muutakaan sekoilua. Kaiken lisäksi he nukahtavat itsenäisesti paljon nopeammin, mitä silloin, kun aikuinen oli huoneessa. Kaiken lisäksi tytöt ovat ylpeitä suorituksestaan. He kertovat kaikille, kuinka: “Me mennään nukkumaan ihan tosi, TOSI, isse.”
Ainoat takapakit on ollut sellaisina iltoina, kun Ompulle on ilmeisesti ollut puhkeamassa uusi takahampaita. Tällöin hän on valitellut kipua ja itkenyt, ja silloin me ollaan menty rauhoittelemaan ja pidetty esimerkiksi ihan pieni hetki sylissä, mutta sitten laskettu sänkyyn uudelleen. Mun mielestä lasten kanssa hankalinta on se, että toisaalta on pidettävä jämäkästi kiinni päätetystä linjasta, mutta toisaalta tulkittava tilanteita. Eihän aikuinenkaan toimi kipeänä ja terveenä samalla tavalla, joten ei sitä voi olettaa lapseltakaan. En halua, että lapsi jää ilman hoivaa ja tukea jos sattuu. Mutta toisaalta nuo pienet ovat myös todella hyviä vetoamaan tunteisiin ja vetämään oikeista naruista, vaikkei oikeaa hätää olisikaan.
Toisaalta uniasioissakin huomaa, että jokainen lapsi on yksilö. Mesi, joka on muutenkin itsenäisempi ja jakaa vaikka pusujaankin harkiten, on sujahtanut uuteen nukutustapaan heti ekan illan jälkeen. Omppu, joka janoaa läheisyyttä aina ja on tosi hellä, on selvästi vaatinut tässä enemmän töitä. Hän kun haluaisi olla sylissä ja silityksissä myös nukkumaanmennessä.
Joka tapauksessa iltojen muuttuminen helpommaksi on muuttanut mun mielestä koko meidän iltojen dynamiikkaa aivan valtavasti. Mä jaksan lukea tytöille pidempiä iltasatuja, koska tiedän, ettei se pitkitä iltoja entisestään kauheasti. Tuntuu mahtavalle, että sinä aikana, mitä ennen on kökkinyt lastenhuoneenlattialla, voi nykyisin tehdä iltatoimia, siivota kodin, käydä suihkussa tai mikä parasta – viettää päivän rauhallisimman hetken esikoisen kanssa. Tällä tavalla myös aikuisten aika esikoisen kanssa on lisääntynyt.
Koska me muutetaan kuukauden päästä väliaikaiskotiin remontin ajaksi, ja nukutaan siellä koko perhe samassa huoneessa, päätettiin Annukan kanssa, että tässä välissä on turha alkaa harjoitella tyttöjen itsenäisiä öitä. Voisi nimittäin käydä niin, että jouduttaisiin harjoittelemaan se uudelleen vielä, kun palataan kotiin.
Nyt edetään siis askel askeleelta. Ollaan iloisia tästä itsenäisestä nukahtamisesta ja tuetaan sitä, ja siirrytään itsenäisiin öihin sitten keväällä. Olisi kyllä ihanaa, jos kesällä tämä ikuisuuden kestänyt unishow olisi ohi, ja päästäisiin miehen kanssa nukkumaan vierekkäin OMAAN SÄNKYYN.
-Karoliina-
Kuva: Esikoinen
Kommentit (6)
En muista, oliko se teillä jo käytössä, että Spotifystä iltasatu 0,9 nopeudella, niin johan käy hidas tahti nukuttamaan.
Aivan ihana tuo tyttäresi tekemä kuva! Kehut hänelle:)
Ja Jes unihommista!
Yhdyn kommentin kehuihin, todella ihastuttava akvarellityö, ja iloitsen myös siitä, että kaksoset nukahtavat nyt itsenäisesti, varmasti iso helpotus! 🙂
Kuinka kauan odotitte olkkarissa ennen kuin menitte takaisin huoneeseen rauhoittelemaan?
Aina 2min kerrallaan.
Meillä mennään Book Beatista nopedeulla 0,7 🙊