Kolmistaan

Tekeekö uusi koti onnelliseksi?

Teksti:
Karoliina Pentikäinen

Juttelin muutama viikko sitten ystäväni kanssa, joka sanoi, että hän on jutellut monta kertaa miehensä kanssa siitä, etteivät voi ajatella, että uusi koti, joka edessä heillä pian häämöttää, veisi kaikki elämän murheet mukanaan. Keskustelu oli siinä mielessä hauska, etten ollut koskaan ennen jutellut kenenkään kanssa siitä, kuinka paljon odotuksia uuteen kotiin, remonttiin tai vaikka vaan uuteen sisustukseen ihmiset usein lataavatkaan. 

Tunnistan ajatuksen enemmän kuin hyvin. Mulle koti on ihan valtavan tärkeä paikka, ja siksi se, miten se toimii ja miltä se näyttää, vaikuttaa henkiseen olotilaani erityisen paljon. Huomaan, että kun ympärillä on sotkua tai rumuutta, musta alkaa tuntua kuin koko ELÄMÄ olisi yhtä sotkua ja suossa kahlaamista. Koen, että sotkuinen ja ei-esteettinen tila saa mut tosi ärtyneeksi.

Totta kai välillä hermostun kotona “oikeistakin” asioista, mutta todella usein osasyynä hermostumiseeni on se, että A) en löydä jotain tavaraa, B)kompastun johonkin tavaraan tai C)siivoan samoja sotkuja uudelleen ja uudelleen. Kaikissa näissä ärsytystaso nousee kattoon samasta syystä – arki muuttuu tahmeaksi, kun tila ympärillä on esteenä hyvinvoinnille, ei tue sitä. 

Tästä syystä mun odotukset meidän remontin jälkeiselle elolle tässä kodissa on tosi suuret. Tiedän, ettei remontti vie uhmaikää pois, eikä tee esikoisesta siivousgurua. Tiedän, että meillä on edelleen flunssia ja kalenteri painaa päälle, mutta silti mä haluan uskoa siihen, että toimiva koti, oikeanlaiset säilytysratkaisut, parempi tilasuunnittelu ja rehellisesti sanottuna myös remppaan ja muuttoon liittyvä siivous auttavat aidosti siinä, millaista kotona olo tulee jatkossa olemaan. 

Mun ajatukset voi olla toki hieman tuulesta temmattuja, mutta tiedän kokemuksesta, että myös osin relevantteja. Ne hetket, kun olen asunut toimivissa kodeissa, jossa on hyvät säilytysratkaisut, olen kyllä aidosti ollut tosi onnellinen olooni kotona. Tämä ei varsinaisesti liity siihen, olenko ollut onnellinen elämän syvässä merkityksessä, mutta rauha konkreettisesti ympärillä on tehnyt tosi hyvää.

Huomaan, että miehellä on samansuuntaisia ajatuksia. Eilenkin hän kysyi, miten me voitaisiin uudessa keittiössä varmistaa se, että meidän jääkaappi ei ole samanlaisessa sekasorrossa kuin nyt. Joskus olisin voinut ärsyyntyä kysymyksestä, koska olisin tulkinnut sen syyttäväksi sormeksi minua kohtaan, että olen laittanut asiat kaappiin väärin, mutta nyt ihan aidosti yhdessä pohdittiin, miten jääkaappi tosiaan saataisiin toimimaan niin, ettei sieltä vyöry kamat lattialle ovea avatessa, eikä toisaalta mikään hyvä ruoka hautaudu toisten taakse. (Tätä prosessia auttaa kyllä se, että uudessa keittiössä on kaksi jääkaappia, mutta eivät nekään itsestää siisteinä pysy, sen verran realisti sentään rempankin suhteen olen.)

Tunnistatko ajatuksen siitä, että uusi koti/remontti/sisustus tekisi elämästä ruusuilla tanssimista?

-Karoliina-

X