Mä kävin viime viikolla Liunen uudella Tampereen showroomilla. Tapasin samalla reissulla Johanna Oraksen, jonka taidetta voi valita Liunen ovia koristamaan. Itse oviin tutustuminen oli jo tosi kivaa ja hyödyllistä näin sisustusfriikille, mutta jälkikäteen mä mietin ovien sijaan erityisesti Johannan tyyliä. Naisella oli ihanat kultanilkkurit räväkän,pinkin, ruututakin kanssa ja se teki muhun suuren vaikutuksen. Aloin pohtia, miksi ihmeessä mä en käytä rohkeammin värejä. Miksi ylipäätään jotenkin jatkuvasti himmailen vaateyhdistelmien kanssa, vaikka rakastan kuoseja, värejä ja kimalletta. Mulla jopa on niitä kaapissa aika paljon, joten kyse ei ole edes siitä, että mun pitäisi shoppailla tai keksiä itseni ympärille jotenkin aivan uudenlainen vaatekaappi.
Mä olen monella tapaa käytännöllinen, ja se tuntuu tosi usein rajoittavan mun sisustamista ja pukeutumista. En viitsi ostaa kasvia ja kaunista ruukkua lipaston päälle, koska se keräisi pölyä. Vähän samasta syystä en jaksa useinkaan arkena pukea mun ihania mekkoja, kun se vaatisi ulos lähtiessä sen, että laittaisin villapaidan mekon ja takin väliin ja ehkä kerroksia pitäisi miettiä muutenkin enemmän. Helpompi kulkea talven läpi merinopaidassa ja siinä ikivanhassa merinoaluspaidassa, jonka kanssa ei tarvitse miettiä kerrospukeutumista tai lämpöä sen tarkemmin.
Mutta siis. Johannaa katsella aloin miettiä, että tuollainen väri-ilottelua ja kuosien sekoittelu olisi kyllä ihan mua itseäni. Että miksi ihmeessä tässä vetelee elämää eteenpäin harmaissa villapaidoissa, jos valittavana on iloa, valoa ja vähän extra-säihkettä.
Mun vaatevalinnat ei pääse tämän “valaistumisen” jälkeen vielä täyteen loistoonsa, koska rempan vuoksi mulla on mukana täällä väliaikaisasumuksessa vain muutama vaate. Juurikin harmaa neule ja musta huppari, hah. Mutta ehkä kun kevät etenee ja pääsen omalle vaatekaapille, uskallan alkaa kokeilla erilaisia yhdistelmiä.
Mun helmasynti on se, että pelkään, ettei kuosit sovi yhteen. Ihailen siis somessa ja lehdissä erilaisten kuosien yhdistämistä, mutta omalle päälle kahden eri kukkakuvion pukeminen tuntuisi aivan liian hurjalle valinnalle. Mutta ehkä jos otan muutaman liian hurjalle tuntuvan askeleen, näen, miten sellainen toimii mun päällä.
Jännä juttu muuten, mutta vaikka kuinka tiedän ajatusten typeryyden, ajattelen, että tosi usein jos haluan pelata varman päälle ja tuntea itseni itsevarmaksi jossakin tärkeässä tilaisuudessa, puen päälleni ennemminkin jotain vaatimatonta ja mustaa, kuin väriä ja huomiotaherättävää. Joskus pelkään, että näyn liikaa. Tai että mun tyyli on liikaa. Silloin on helpompi laittaa farkut ja neule. Jotenkin tämän kirjoittaminenkin tuntuu pöhkölle, mutta tuollaisten ajatusten pohjalta kyllä usein ainakin alitajuisesti toimin.
Tuntuuko mun ajatukset tutuille? Oletko sä värien ja irrottelun kannalla vai pelaatko varman päälle?
-Karoliina-
Kuvakaappaus mun haavetyylistä, mun Pinterest-taululta
Kommentit (3)
Samoja aatoksia! Haluaisin välillä pukeutua räväkämmin, eli värejä ja kaikenlaisia kuoseja, ja muutoinkin ehkä jotenkin eri tavoin kuin vain kollegeen tai villaneuleeseen. Mutta mutta.. sitten iskee ahdistus: en halua olla näkyvä, kiinnittää huomiota tai erottua. En oikein osaa olla rennosti. Olenkin alkanut vähän treenaamaan: pari kuukautta sitten ostin poikkeavan värisen kollegen, ja nyt se on yksi lempipaidoistani, jonka kannan ylpeydellä, väristä huolimatta. Nyt mietin uuden vaatekipaleen hankkimista, joka rikkoisi hieman turvallisia normejani, ja joka kuitenkin tuntuisi itseltä.
Mä olin nuorena aika hurja värien käyttäjä, olin joskus lukiossa punaisissa housuissa, punaisessa hupparissa ja silmälasienkin sangat oli punaiset :D. Nykyäänkin tykkään kyllä esimerkiksi sinisistä sukkahousuista, mutta etenkin talvella on usein päällä lähinnä mustaa tai tummansinistä. Värit on kivoja, mutta jostain syystä niiden käyttäminen on välillä hankalaa.
Kaiken taman ymparilla pyorivan synkkyyden keskella kroppa on todellakin alkanut kaipaamaan vareja. Ostin juuri kirkkaan vihrean villatakin ja uudet lilat mokkasiinit, mita en ikina aikaisemmin olisi varmastikkaan edes ajatellut kuuluvan vaatekaappiini saatikka pukeutuvani niihin yhta-aikaa. Kaivoin myos kaappeja ja sieltahan loytyi vaikka mita ihania vareja, mitka oli vaan hautautunut naitten kaikkien mustien ja harmaiden neuleiden ja pieruverkkareiden alle. Miten pienella muutoksella saakin niin paljon enempi energiaa itselle. Ja jos varit ei soinnu keskenaan tai kuoseja on paljon, keta oikeasti kiinnostaa! Meitsi ainakin liihottelee tuolla kevat-kaduilla tukka auki, helmat hulmuten ja positiivista energiaa sateillen varien ja kuosien kera! 🙂