Tavisasiat, joita en enää ”ehdi” tehdä

Mulla oli alkuviikosta Instagramissa ”kysy mitä vaan -boksi” käytössä mun junamatkan ajan ja yksi mulle esitetty kysymys oli: ”Mikä on sun hiusten salaisuus?”.  Vastasin siihen totuudenmukaisesti. Salaisuus on kai se, etten enää ehdi tehdä tukalleni mitään. En juuri ehdi edes pestä sitä.

Kun aloin miettiä (ällöä) vastaustani, tajusin, että hiustenpesemättömyys on vain yksi niistä asioista, joiden pitäisi olla aivan itsestään selviä, mutta joita en nyt kolmen lapsen äitinä yksinkertaisesti vaan ehdi/jaksa tehdä. Ja totta kai, jos joku tällainen asia olisi mulle aivan hengen ja veren asia, varmasti sen voisin tehdä vaikka yhdeltätoista yöllä, mutta selvästi elämäntilanne karsii asioita, joita olen ennen pitänyt liki pakollisina.

Asioita, jotka ovat nykyisin retuperällä:

• kropan rasvaaminen. En ole laittanut koko talvena rasvaa muualle kuin kasvoihini, vaikka iho RAPISEE jaloista.
• kaikki omat lääkärikäynnit tai terveystarkastukset. En ole esimerkiksi käynyt sokerirasituskokeessa, jossa piti käydä, kun tytöt täyttivät 1 vuotta. Ovat aivan kohta 2,5-vuotiaita.
• liikunta. Koska en erityisesti pidä liikkumisesta, jää se helposti mun ohjelmasta pois, jos sille ei ole aikaa. Olen käynyt tyttöjen syntymän jälkeen lenkillä ehkä max 5 kertaa.
• kaikki ”extra”, joka liittyy ulkonäköön. Kulmakarvojen nyppiminen, ihon kuorinta, hiusten kihartaminen tms ei vaan mahdu enää aamuihin. Onneksi käyn aina tasaisin väliajoin kauneushoitolassa, jossa tilannetta pyritään sos-apuna korjaamaan. Mun mummo muuten kertoi, että joskus 60-70-luvulla hiukset käytiin laitattamassa kerran viikossa kampaajalla, ja sillä sitten mentiin aina koko viikko. Ja mun mummo oli siis yksinhuoltajatehdastyöläinen, eli kyse ei ollut edes mistään rikkaan väestön jutusta. Olisikohan tässä ratkaisu bad hair -dayhin nytkin?
• kommunkointi small talkin keinoin. En ole höttöpuheen mestari muutenkaan, mutta täydet päivät tekee sen, että mun viestintä ystäville – jos edes ehdin viestiä – on hyvin suoraviivaista. ”Monelta tulet?” tai ”Soititko?”
• ystävät. Huomaan, että ne ihmiset, jotka ei ole luonnollisesti osana arkea, esim töiden tai maantieteellisen sijannin vuoksi, jäävät helposti muutenkin taka-alalle. Ei jotenkin ehdi/muista/kykene pitämään vartavasten yhteyttä. Oikeastaan kaukoystävistä vaan mun toinen bestis on sellainen, että pidetään melkein joka päivä yhteyttä, vaikka hän asuu Helsingissä. Mutta kyllä näkeminen on pääosin hänen harteillaan, eli hän matkaa useammin Tampereelle kuin minä Helsinkiin.
• huvikseen lukeminen. Mä RAKASTAN muoti-,sisustus- ja naistenlehtiä, mutta en lue niitä nykyisin enää juuri koskaan.

Hah! Listasta tuli vähän masentava, vaikka kyllä ajattelen niin, ettei joka paikkaan tarvitsekaan juuri tänä vuonna tai tänä päivänä revetä. Nyt on tällaista, ja kuten mun äiti sanoi, kyllä vielä tulee hetki, kun kaikkeen on taas liikaakin aikaa. Sekin on hassua, miten elämäntilanne muuttaa sitä käsitystä, mihin on muka pakko revetä. Ennen en olisi KOSKAAN mennyt nukkumaan ilman iltasuihkua, nyt se ei tunnu joka ilta mitenkään pakolliselle.

Outi kirjoitti omassa instassaan viikonloppuna  samaa aihetta liipaten. Hänen IG-seuraajansa oli ihmetellyt, miten Outi ehtii jo klo 20.00 illalla sänkyyn. Outin vastaus sai miettimään tosi paljon myös sitä, mihin itse haluan käyttää aikani. Mä rakastan pikkiriikkistä puuhastelua ja täysiä päiviäkin, mutta mehustelen ajatuksella, että ottaisin jossakin vaiheessa sapattivapaata muutamaksi kuukaudeksi ja tekisin VAIN kaikkea sitä, mihin ei meinaa normiarjessa olla aikaa.

Missä asioissa ja mistä syystä olet joutunut antamaan periksi omista periaatteistasi? Mitkä asiat olet tietoisesti priorisoinut?

-Karoliina-

mekko saatu Nosh Women (saatu)

kuva Noora Näppilä