kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 03.04.2022

Vihdoin kotona

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Terkkuja sunnuntai-illasta. Meillä on takana touhun täyteinen viikonloppu. Remontti valmistui viikonlopuksi, ja oikeastaan koko viikonloppu aamusta yöhön onkin mennyt muuttopuuhissa.

Me aloitettiin miehen kanssa takaisinmuuttohommat lauantaina kasin maissa meidän omalla kotona. Mun äiti ja isä tuli avuksi, joten heidän homma oli siivota ja pakata väliaikaiskoti ja meidän hoitaja piti puolestaan pienistä tytöistä huolta. Vaikka neljä aikuista paiski hommia kellonympäri, oli koti vielä radikaalisti kesken lauantai-iltana. Jatkettiin siis miehen kanssa, vähän pienemmällä miehityksellä, hommia myös tämä sunnuntai, ja jääpä tehtävää vielä seuraaviksikin viikoiksi.

Vaikka hiki onkin virrannut ja nenä mennyt tukkoon pölystä, en voisi olla ONNELLISEMPI, että päästiin takaisin omaan kotiin. Kotona olo tuntuu ihan hassulle. Meidän koti on aina ollut mun mieleen ja hirmuisen rakas. Nyt se kuitenkin näyttää monin osin ihan erilaiselle, joten ihan kuin rakastuisin kotiin uudelleen. Mukana on sama henki ja kotoisuus kuin ennenkin, mutta tällä kertaa alusta asti tehdyt omat valinnat totta kai syventää suhdetta meidän kotia kohtaan entisestään.

Nyt mä palaan taas laatikoiden purkuhommiin. Oman pikku lisänsä tuo muuttoon se,että kausi vaihtuu tässä samalla. Sen lisäksi, että muutetaan, siirrellään tässä samalla talvivaatteita pesun kautta varastoon ja tuodaan kevättä sisään.

Ensi viikolla kirjoitan aivan varmasti kotijuttuja. Nyt saa toivoa ekojen kotipostasten aiheita.

-Karoliina-

 

Kommentit (1)

Todella sympatiani.
Vaatii oikeesti aika lailla aikuiselta aina uudestaan ja uudestaan perua/muokata omia suunnitelmiaan.

Ja sitä ei jaksa, jos ei saa välillä taukoa arjesta. Että miten viisas olet, kun olet luonut tuollaisen keskiviikon!

Koska se vaan on niin, että lasten lapsuusajat ovat hyvin erilaisia. Itse vedimme aikamoisen allergia/refluksi-helvetin. Ja monella vieressä oli iisiä, lapset oli terveitä ja söivät hyvin jne. Ja pännihän se. Ei tuttavien tilanne, vaan se että meillä oli vaan raskasta.

Mä kirjoitan jo oli raskasta -muodosta. Mutta se ei lohduttanut mua pätkääkään silloin aikanaan. Eikä mua jeesannut hyvää tarkoittavat nautitästäajasta-ohjeet. Ainut, mikä auttoi, oli se, että välillä kiroilin ihan hitokseen yksin tai miehen kanssa. Sekä se että pidin kiinni omasta opiskelusta.

Voimia juuri tähän.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X