Kolmistaan

Risteilylle (jos kukaan ei saa noroa tms)

Teksti:
Karoliina Pentikäinen

Muistatte varmasti, kun manailin talvilomaviikon jälkeen, kuinka TAAS jotenkin unohdettiin loma. Sitä kuskasi lapsia päiväkotiin, ja tajusi ovella, että vain pieni osa lasten päikkykavereista oli paikalla. Muut lomaili.

Tämähän ei ollut ensimmäinen kerta, kun näin oli käynyt, mutta nyt kokemus oli hätkäyttävä. Ja siksipä päätettiin miehen kanssa, että ilman jotain todella pätevää syytä, me myös aletaan suunnitella ja viettää kunnollisia perhelomia. Joskus kotona, joskus mökillä ja joskus reissunpäällä, mutta kuitenkin niin, ettei tehdä töitä.

Ja tässäpä sitä ollaan nyt toteuttamassa päätöstä. Me nimittäin aloitamme pääsiäisloman jo huomenna, kun suuntaamme töiden jälkeen Helsinkiin, ja sieltä suoraan päivä-Tukholmassa-risteilylle. Mukaan reissuun tulee A:n sisko perheineen, sekä muutamia heidän ystäväperheitä. Iso lössi lapsia siis! (Jos siis kukaan ei sairastu. Jostain syystä tämä on sanottava nykyisin aina, kun suunnittelee jotain kivaa.)

Ostettiin hytit naistenpäivätarjouksella, ja nyt jo hieman kaduttaa, etten ostanut kahta hyttiä. Aiotaan ahtautua koko viisihenkinen sakki nimittäin yhteen hyttiin. Silloin ajatus tuntui hyvälle. Nyt maksaisin ilomieli yhden 70 euroa lisää toisesta hytistä, mutta ehkä kaikki menee näinkin ihan hyvin. Korvatulppia olisi ainakin hyvä varmasti pakata mukaan.

Meidän pienet ei kulje arkena enää juuri rattailla, koska he ovat todella innokkaita kävelijöitä. Reissuun meinataan kuitenkin ottaa rattaat mukaan. Onko jollakin muuten tietoa, voiko rattaat jättää laivalla jonnekin säilöön, ettei tarvitse ottaa niitä hyttiin mukaan?

Nyt pitäisi vielä päättää, mitä kaikkea kaikille pakataan. Tekisi mieli laittaa päälle jotain hienostelua, mutta veikkaan, että lopulta päädytään johonkin hyvin kasuaaliin. Sen verran ostoksia reissua varten tehtiin, että kaksosille ostettiin uudet lenkkarit. Viime kesän lenkkarit ei enää mahtuneet, ja laivalla on kivempi käppäillä kevyissä kengissä. Tuleeko mieleen jotain muuta, mitä laivamatkassa, -tarvikkeissa tai -vaatteissa tulisi ottaa huomioon?

Mä en yleensä juuri tykkää poistua kotoa, mutta koronasulut on tehnyt sen, että reissuja ja juhlia osaa arvostaa aivan eri tavalla. Pari vuotta sitten Muumi-disko-laivareissu olisi ollut musta järkyttävää tuskaa, nyt oikein odotan tätä reissua ja sen jälkeistä pääsiäislomaa kotona, jolloin voidaan vähän kestitä ystäviä.

Mua ei jännitän reissu meidän köörillä, mutta sanotaanko näin, että odotukset ei innostuksesta huolimatta ole erityisen korkealla. Tarkoitan tällä sitä, että ei turhaan suunnitella, mitä tehdään tai mitä laivalla/maissa tulisi tehdä, koska muuttuvia osasia on meillä sen verran. Mä olen totaalisen onnellinen, jos kaikki pysyy terveinä, kaikilla on suht

Millaisia suunnitelmia teillä on pääsiäiseksi?

-Karoliina- Kuva: Pixabay

 

 

X