kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 18.04.2022

15 x vinkkiä risteilylle lasten kanssa

Teksti
Karoliina Pentikäinen
8 kommenttia

Meidän risteily ei mennyt aivan putkeen reissussa sairastumisen vuoksi, mutta onneksi osa porukasta pääsi nauttimaan koko reissusta (eikä vain pelkästä hytistä). Pääsiäisristely Tukholmaan oli eka laivamatka meidän sakille, ja vähän mietin, miten se menee ja mitä pitää muistaa. Jos sulla on luvassa samanlainen reissu, lapsiporukalla, tässä muutamat vinkit risteilymatkalle.

  1. Osta kaikki ruokailut etukäteen. Varsinkin, jos teitä on iso porukka. Meille meinasi tulla ongelma toisen illan illallisen suhteen, kun 17 henkeä ei meinattu saada mahtumaan minnekään. Etukäteen ostetuissa ruokailuissa säästää usein myös rahaa. Buffa on klassikko, samoin meriaamupala toimii.
  2. Varaa kaikille sisäkengät, jotka on helppo pukea ja riisua. Leikkipaikoissa ollaan sukkasiltaan tai tossuilla, joten kenkien riisumista ja pukemista on tosi paljon.
  3. Muista pitkähihainen, myös kesällä. Monet laivan tiloista on melko viileitä.
  4. Varaa potat, sänkyjen lisälaidat ja esimerkiksi vauvan matkasänky jo varausvaiheessa. Ne odottavat hytissä valmiina, mutta eivät maksa ekstraa.
  5. Muista, että hytin alasängyt saa hinattua yhteen. Auttaa perhepetinukkumisessa.
  6. Mieti, tarvitseeko iso perhe kaksi hyttiä. Me olisi kyllä tarvittu, koska pienet parahteli pitkin yötä ja esikoinen olisi sairastumisen vuoksi tarvinnut yöunensa.
  7. Käteisen vaihto nykypäivänä on isossa mittakaavassa ainakin melko tarpeetonta. Sekä Virossa, että Ruotsissa käy kortti käytännössä joka paikkaan. Laivalla voi maksaa euroilla ja toki kortilla.
  8. Jos menet maihin, voi matkaliput ja esimerkiksi Junibackenin liput ostaa etukäteen. Itse asiassa juuri Junibackeniin pitää ostaa lippu, johon valitaan myös tuloaika.
  9. Ota mukaan tabletti tai muuta viihdykettä. Vaikka meillä lapset saavat katsoa Netflixiä tai YleAreenan ohjelmia, ei meillä ruokapöydässä tai usein ravintoloissakaan tablettia tai puhelinta katsota. Laivalla – varsinkin seisovassa pöydässä – menee hirmuisen pitkät ajat pelkän ruuan hakemiseen, joten pienet oli melkein jo syöneet omat ruokansa, kun toinen vanhempi vasta tuli lautasen kanssa pöytään. Ruokapöytäviihdyke on siis ehdoton juttu.
  10. Muista pakata mukaan: Viroon passit, Ruotsiin riittää jokin muu viranomaisten vahvistama henkilöllisyystodistus. Myös koronapassien tarkastukseen tuli (pääsiäisenä 2022) varautua, mutta meiltä niitä ei kyllä kyselty.
  11. Ota mukaan omat eväät. Varsinkin lasten kanssa on hyvä, jos matkassa on pre-aamupalaksi ja Muumidiskon jälkeiseksi iltapalaksi jotain helposti säilyvää aamu- ja iltapalaa. Tuli melkoisen kalliiksi ostella joguja ja leipiä kanttiinista vähän joka välissä.
  12. Jos mukana on vaippaikäisiä, ota mukaan muovipusseja, joihin voit laittaa ”vakuumiin” kakkavaipat. Laivan pieni vessa ja kakkavaipat ei ole kiva yhdistelmä.
  13. Sovi isompien lasten kanssa treffauspaikat ja ajat, jos he voivat liikkua laivalla jo yksin. Kännykät ei EDELLEENKÄÄN toimi laivalla kun tuurilla. Koskahan tässä asiassa tultaisiin 2020-luvulle?
  14. Tutustu laivan ohjelmaan etukäteen! Varsinkin pienille risteilijöille on laivalla usein paljon kivaa, ilmaista, ohjelmaa.
  15. Ota mukaan mahdollisimman kapeat rattaat/vaunut. Meidän Bugaboo Donkey3 Duot mahtuivat kahden istuimen kanssa vielä jopa käytäville, mutta eivät enää hytin ovesta sisään koottuina. Mitä pienemmät, sen paremmat. Hyvä säilytyspaikka löytyy sänkyjen alta.

 

Mitä muita vinkkejä annat risteilylle lasten kanssa?

 

-Karoliina-

 

 

Kommentit (8)

Viroon matkustaessa käy passi tai Suomen poliisin myöntämä kuvallinen henkilökortti.

Juuri oltiin ja oli ihan huippureissu vaikka ruoka ei pirpanoille oikeen maistunutkaan kun olin niin meno päällä. Ei tarvinnut nyt ainakaan mitään koronapasseja Ruotsiin, kun joku niitä kyseli 😊

Ehkä lisäisin tähän listaan vielä, että varaudu ostamaan se Harri Hylje pehmolelu kun lapsi ei saanutkaan ottaa mukaan laivamaskottia diskosta😅🙈

Hyviä vinkkejä, aika samoja on tullut itse käytettyä. Tykkään myös Siljan hyttien irrallisesta alasängystä, helpottaa meidän nukkumisia. Meitä on vaan neljä, mutta viime reissulla ekaa kertaa testattu kaksi normihyttiä menee ehdottomasti jatkoon. Halvempaa ja meille toimivampaa kuin yksi perhehytti.

Vaippa-aikaan mukana kulki aina tyhjiä leipäpusseja, mutta täydennän silti vinkkiä vähän. Mulla oli tapana maihin lähtiessä huikata respaan pyyntö, että siivoojat hakisivat roskat meidän hytistä. Samoilla käytävillä kuitenkin pyörivät eikä tuntunut olevan mikään ongelma, joten oli aina kivempi palata takaisin hyttiin.

Kivoja vinkkejä!
Luulin, että tuo kännyköiden toimimattomuus oli vitsi, mutta niitä tukiasemia ei tosiaan kellu keskellä merta, joten kuuluvuuden parantaminen vaatisi oman linkkimaston rakentamista keskelle laivan kantta.

Hei, oliko todella niin, että koronapassi piti olla mukana? Pitikö se olla Ruotsiin mennessä vai Suomeen palatessa? Ulkoministeriön sivulla nimittäin lukee, että Ruotsiin ei enää tarvita koronapassia. Tämä kiinnostaa kesän matkoja suunnitellessani. Kiitos!

Meillä luki noissa Siljan tulostetuissa lopuissa, joku tyyliin ”varaudu näyttämään todistukset” tms. Tosin: Mehän ostettiin lippu jo ajat sitten, joten voi olla vanhakin tietoa jo.

Meillä tehdään niin, että ensin haetaan aikuisille yhdet ruuat/juomat myös ja lapset aloittavat samaan aikaan syömisen, muuten käy juuri noin, että lapset on jo syöneet kun me vasta juostaan hakemaan alkuruokia. Tässä kohtaa nappaan kuopuksen selkään manducaan ja juoksen kuin aropupu keräämässä pöydän täyteen kaikkea mahdollista ja mies auttaa vähän isommille ruokia/juomia. Sitten istutaan koko sakki(meitä on 8😆) alas ja syödään rauhaksiin. Sitten kun lapset kyllästyy annetaan puuhakirjat/puhelin, monesti buffetissa jaettu noita kirjoja ja me miehen kanssa haetaan taas kierros ruokia. Kun lapset taas kyllästyy haetaan heille jälkkäreitä pöytä täyteen ja taas viihdytään hetki. Yleensä käydään kahtena iltana buffet ja vuorotellaan, että toisena iltana toinen lähtee siitä aiemmin leikkipaikkaan tai jos on joku lastenohjelma menossa ja toinen saa rauhassa istuksia ja syödä loppuun. Rattaat laitetaan aina suihkukoppiin linkkuun.

Pro menoa ❤️ Loistava idea tuo suihkuun laitto

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X