Onko enää muuta kerrottavaa kun sairastelu?
Moikka – taas, ja ei niin yllärinä – sairastelun keskeltä. Vaikka tässä on välissä päästy päiväksi töihin tai kahdeksi päikkyyn, on meidän perheessa sairastettu jo yli kaksi viikkoa. Milloin esikoinen, milloin pienet ja milloin ja me aikuiset ja milloin UUDELLEEN jo joku, joka on ollut päiväkausia terve.
En tiedä, onko kyseessä sama tauti, mutta kuumetta, flunssaa, oksentelua, ripulia ja vaikka sun mitä tässä viikkojen aikana on koettu. Yksi lapsista haki apuja nenä-mahaletkustakin.Moni veikkasi noroa, ja sitä se (osalla) voikin olla. Tai sitten ei.
Vaikea enää edes sanoa, mitkä on omat fiilikset tässä vaiheessa. Tavallaan ei enää edes ota päähän, ei juuri itketäkään. Kun tulee lunta tupaan kunnolla, sitä ei jotenkin jaksa enää vaan välittää.
Ehkä eniten huolettaa aidosti se, sanooko mun tai miehen kroppa jossakin vaiheessa itsensä irti totaalisesti. Että tulee joku sydäri, tai vähintään burnout, kun jopa kesken monen päivän oksentelun ja ripuloinnin lomassa ei ole mahiksia nukkua tai levätä tarpeeksi. (Ja nyt kaikki ohjeet ”vuorotelkaa unen kanssa”, on turhia. Trust me. Kaikki keinot on otettu käyttöön jo 2,5 vuotta sitten.)
Toisekseen mua harmittaa lasten puolesta. Tyypit on katsonut aivan liian paljon telkkaria sohvalla ja syönyt jotain kylmiä eineslihapullia, kun se on ollut parasta, mitä vähään aikaan tyypeille on voitu tarjota. Esikoisellekin on joutunut sanomaan nyt ihan liian usein ”ei nyt. Puhutaan tästä joskus muulloin”. Pääsiäissuunnitelmat meni jo reissulle, joten toivotaan, että vappua voidaan viettää edes himppu kivemmisaa merkeissä.
Eli vastaus otsikkoon – ei. Tuntuu, että kaikki muut aiheet on kadonnut nyt päästä tai elämästä.
Ainoat positiiviset jutut on läheiset, jotka tuo ovelle Osmosalia ja kukkia. Niin ja toki tämä meidän perhe. Esikoinen otti hienosti koppia pienistä, kun vanhemmat lyyhistyi taudin alle. Ja miehen kanssa ollaan kyllä pettämätön tiimi extreme-tilanteissa. Harmi vaan, ettei olla päästy testaamaan niitä perusruuhkavuositaitoja pitkään aikaan. Perus olis kiva, sanon sen taas.
-Karoliina-
Kommentit
Tsemppiä!
Vaikka meillä perheen lapsiluku on teitä pienempi, on silti tuskasteltu loputtomalta tuntuvan sairauskierteen kanssa. Kyllä tää jaksamista kysyy. Tämä kulunut talvi on ollut tosi hankala, hankalin sitten vauvavuosien.
Oman perheen osalta toimivin on ollut reilu parantumisjakso eli annetaan reilusti taudin parantua ennen kuin palataan päivähoitoon tai töihin. Vaatii pari oireetonta päivää. Itse itsestäni huomaan, että kun tein pitkään niin että menin töihin heti kun olin ”terveenä” eli just silleen heti kun kuume laski, tulin taas heti uudelleen kipeäksi. Kroppa ei vaan kerennyt palautua, vaan parantuminen jäi kesken ja sama/uusi tauti iski päälle. Pahimman kierteen aikaan pistin tauolle myös kaikki turhat menot päiväkodin/työn ulkopuolella eli harrastukset ja riennot, meillä oli vaan se kotiarki sisällä ja ulkona. Tää auttoi myös.
Kommentit
Jossain vaiheessa sairastelut helpottaa pakosti. Vaikkei se nyt tässä hetkessä lohdutakaan.
Ja kesällä usein tauteja on vähemmän liikkeellä, toivotaan ainakin kovasti, että niin on myös tänä kesänä.
Suosittelen kokemuksesta sitä, että viikonloppuisin jakaa ”nukkumisvuorot”. Sekin auttaa ihmeen paljon jaksamiseen, kun kerran viikossa saa nukkua 10h yöunet ilman herätyksiä. Teillä on siihen hyvä mahdollisuus, kun alakerrassa on huone, johon ei ehkä yläkerran äänet niin kuulu.
Toki voi olla, että näin jo teettekin ja ehdotus oli ihan turha. Kahden vanhemman perheessä onneksi on mahdollisuus tehdä asioita vuorovedolla. Se on parempi vaihtoehto kuin loppuunpalaneet vanhemmat. Toinen vie lapset ulos ja toinen ottaa sillä välin päikkärit jne.
Varmasti itsestään selviä asioita nämäkin.
Suuresti tsemppiä!
Hyvinkin klassiselta noroltahan tuo kuulostaa,se perkele kun pystyy tekemään noita paluita useammankin,vaikka luulet taudin jo poistuneen talosta (meillä ennätys on kuukausi ja 3 comebackia/lapsi yhdeltä pahalta norovuodelta ja voin kertoa,että riutuneita oltiin koko perhe sen rylläkän jälkeen).Huonolla tuurilla kun siihen päälle(tai alle) nappaa vielä toisen tai kolmannenkin virustaudin (eihän ne toisiltaan suojaa), alkaa oirekirjoa löytyä ihan kiitettävästi.Riittävän pitkään kun tauti kiertää,alkaa kloriitin haju olla kodin ominaistuoksu ja käsien nahkojen lisäksi häviää värit myös elämästä,tulee aika lannistunut olo.
Vaikka teillä sairastetaan jopa lapsiperheeksi todella paljon, itse tuo sairastaminen kuulostaa hyvinkin perinteiseltä lapsiperhemeiningiltä:Silloin mennään todellakin sieltä,missä aita on matalin ja kun vanhemmat on yhtäaikaa pää pöntössä, lapset(pienetkin) jäävät väkisinkin vähän huomiotta:Ovet lukkoon ja lapset mahd.lähelle(niin karulta kuin se kuulostaakin) on homman nimi silloin.
Ihan varmasti tuollainen sairastelutahti alkaa näkyä lapsissa(kin) jossakin vaiheessa, isoimman voisi kuvitella kuormittuvan ns.poikkeustilaelämästä vielä pieniä enemmän. Vaan jos on tehnyt kaiken mahdollisen sen eteen,että sairasteluja tulisi mahd.vähän(mm.optimaalinen päivähoitomuoto pienille, kodin kunnollinen siivous tautien jäljiltä,turhat kontaktit minimiin pahimpina tautiaikoina koko perheellä,käsien pesu,käsien pesu,käsien pesu jne.),ei kai voi enempää tehdä.Sitten on vaan kahlattava taudit läpi:Kun lapset kasvaa ja päiväkotiurat loppuvat,alkaa sairastelutkin vähenemään.
Pystyn samaistumaan… Lapsi aloitti päivähoidossa muutama kuukausi sitten ja viimeisen kuukauden aikana meidän perheessä on pyörinyt kaksi eri flunssaa ja yksi vatsatauti. Ei mahdu kuukauteen montaa ”normaalia” päivää. Päälle vuoden kiireisin aika töissä. En voi kuin nauraa, koska en jaksa nyt itkeäkään. Pakko tämän on helpottaa kesää kohti! Tämän ajatuksen voimalla eteenpäin! 😊
On tosi rankan kuuloista toi jatkuva sairastelu, voimia!
Saitko muuten mitään selvyyttä siihen, että mitä tehtäisiin, jos molemmat vanhemmat olisi niin sairaita, että ei pystyisi huolehtimaan pienistä?
Hei ja huhhuh mitä sairasteluja! tuntuisi luontevalta toivottaa tsemppiä, mutta se toivotus tulee varmasti jo korvistakin ulos, joten ennemmin totean olevani pahoillani ja harmissani siitä, että sairastelut vain jatkuvat ja jatkuvat. Minua kiinnostaa myös, saitko selvyyttä mihin ottaa yhteyttä jos kumpikaan vanhemmista ei pysty sairastumisen vuoksi huolehtimaan muksuista? Pähkäilin tätä itse aiemmin keväällä, kun koko porukka (myös 3 kk vauva) sairastuttiin koronaan yhtä aikaa, että mitäs sitten, jos ollaan ihan pelistä pois molemmat aikuiset. Olemme töiden vuoksi muuttaneet kauas tukiverkoista, joten apua olisi häätynyt saada muualta, mutta olisiko kukaan tullut, koska korona. Huh, kaikkea sitä tulee sairastuvalla mietittyä. Toivottavasti tulevana viikonloppuna pitää pähkäillä vain, että ottaako vuorostaan munkin vai tippaleivän.
Jos oikeasti on akuutti tilanne, jossa huoltajat eivät ole siinä kunnossa, että voisivat pitää huolta lapsistaan, lastensuojelun päivystykseen voi ottaa yhteyttä.
Voi eiiii! Multa meinaa tulla itku, ihan kauheeta. Tsemppiä ja voimia jostain vaikka varmasti tuntuu ettei niitä nyt oo..
Jaan meidän peeheen vinkit, sillä vilpittömästi uskon ja toivon näiden toimivan muillekin. Me ollaan päiväkoti-ikäisten lasten kanssa todettu toimivimmaksi taudintorjujaksi se, että lapset kannattaa ottaa kotiin heti, kun yhtään on merkkejä, että tauti olisi tulossa. Sillä on moni tauti tyssännyt alkuunsa. Ja jos virus on päässyt käymään kunnolla kimppuun, niin lapset oikeasti kuntoon ennen hoitoon viemistä. Lapsi voi kovassakin kuumeessa vaikuttaa olevansa täydessä vedossa, mutta se ei tarkoita, että olisi parantunut. Puolikuntoisena imuroi helpommin tautitarjottimelta kaiken muunkin. Vaikka oireettomat päivät ovat niitä raskaimpia (todella tiedän, koko perheen norot ja koronat on koettu!), kun lapset jo hyppivät seinille, niin se saatetaan palkita pidemmällä terveellä jaksolla kuin jos vie lapset päiväkotiin heti, kun mittari ei näytä kuumetta. Ja vatsatauti etenkin sotkee elimistön totaalisesti + se tarttuu aika pitkään. Ja se voi olla jollekin toiselle vaarallinen. On kurjaa perua kivoja menoja ja siirtää töitä, mutta vielä kurjempaa on olla sairastelukierteessä parantumatta missään välissä kunnolla. Toivottavasti saatte tautirumban päättymään ja elämän normalisoitumaan!
Tsemppiä!
Vaikka meillä perheen lapsiluku on teitä pienempi, on silti tuskasteltu loputtomalta tuntuvan sairauskierteen kanssa. Kyllä tää jaksamista kysyy. Tämä kulunut talvi on ollut tosi hankala, hankalin sitten vauvavuosien.
Oman perheen osalta toimivin on ollut reilu parantumisjakso eli annetaan reilusti taudin parantua ennen kuin palataan päivähoitoon tai töihin. Vaatii pari oireetonta päivää. Itse itsestäni huomaan, että kun tein pitkään niin että menin töihin heti kun olin ”terveenä” eli just silleen heti kun kuume laski, tulin taas heti uudelleen kipeäksi. Kroppa ei vaan kerennyt palautua, vaan parantuminen jäi kesken ja sama/uusi tauti iski päälle. Pahimman kierteen aikaan pistin tauolle myös kaikki turhat menot päiväkodin/työn ulkopuolella eli harrastukset ja riennot, meillä oli vaan se kotiarki sisällä ja ulkona. Tää auttoi myös.