Kolmistaan

Liikuntakärpäsen kevyt puraisu

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Kerroin instassa joskus kuukausi sitten, kuinka tavoitteeni on alkaa liikkua kolmesti viikossa. Julkistin tavoitteeni, koska ajattelin, että siitä tulee pieni paine lähteä lenkkipolulle silloinkin, kun ei niin huvittaisi. Matkan varrella olen julkaissut IG:ssä aina silloin tällöin lenkkikuvia, ja minulta onkin pyydetty monta kertaa jo postausta liikuntateemasta. Saamanne pitää.

Mä en ole käytännössä liikkunut kevään 2019 jälkeen juuri yhtään. Hypermeesi ja kaksosraskaus lopettivat liikkumiseni kuin seinään, eikä pienten vauvojen kanssa ollut intoa tai voimia lähteä treenaamaan. Tyttöjen vauva-aikana tosin kävelin valtavasti vaunulenkkejä, ja aloitin jopa cheerleadingin ja flow baletinkin tyttöjen ollessa neljä kuukautta, mutta korona lopetti ohjatut  harrastukset jo ihan muutaman tunnin jälkeen. Kun muutimme nykyiseen kotiin syksyllä 2020, liikunta väheni entisestään. Kun ei asuttu enää kerrostalossa, ei vaunu-unien vuoksi tarvinnut juuri kävellä. Riitti, kun vei lapset ikkunan alle pihamaalle unille. 

Olen useita kertoja näiden vuosien aikana ajatellut, että mun tulisi liikkua ja keskittyä omaan terveyteeni, mutta yhtä monta kertaa nämä asiat ovat jääneet prioriteettilistassani viimeiseksi. 

Nyt kuitenkin aloitin, ja siihen oli monta syytä. Suurimpana syynä mielessäni painoi mun isän korona alkuvuodesta 2021. Isä oli todella lähellä kuolemaa, ja lääkärit sanoivatkin hänelle, että ilman meidän iskän rautaista kuntoa hän ei enää olisi elossa. Vaikka jokainen tietää, että liikunta tekee hyvää, oli tuo niin konkreettinen esimerkki asiasta. Ilman, että iskä ei olisi liikkunut kuuttakymmentä vuotta juosten, hiihtäen, pyöräillen, uiden ja punttisalilla, ei meidän lapsilla olisi pappaa. 

Monta kertaa on tullut ajateltua, että liikunta tekee hyvää hetkellisesti. Että lenkki laskee sen päivän stressiä tai rentouttaa juuri siinä hetkessä. Pisin aikaikkuna, mitä olen pystynyt miettimään, on se, kun parin kuukauden salitreenin jälkeen alkaa huomaamaan, että voi laittaa tankoon enemmän painoja. Eikä siinäkään mitään pahaa ole! Pienet ilot on myös hyvästä! Mutta iskän tapauksessa huomasi sen, että se, mitä minä teen nyt liikunnan kanssa, voi vaikuttaa jopa siihen, kuinka pitkään saan elää omien lastenlasteni kanssa. Johonkin, mikä voi tapahtua minulle vaikka 30 vuoden päästä. 

Yksi syy liikunnan aloittamiseen oli se, että mulle hikoilu on loistavaa stressin poistoa. Mä olen tiennyt sen aivan teini-iästä lähtien. Pienikin hikoilu nostattaa mun mielialaa valtavasti. 

Kolmas asia liittyy aineenvaihduntaan. Mä olin kaksosraskauteen asti se tyyppi, jolle ei koskaan kertynyt painoa yli oman normipainon, vaikka olisin syönyt mitä.  Sen jälkeen mun aineenvaihdunnalle on tapahtunut muutos. Mun endometrioosi on edennyt raskauden jälkeen huonompaan suuntaan  ja joudun käyttämään useampaakin hormonivalmistetta. Ne ovat selvästi vaikuttaneet mun kehoon ja painoni on paljon alttiimpi muutoksille. Koska en ole ihminen, joka näkee vaihtoehdoksi vahtia syömisiään (inhoan tuota termiä!!), olen opetellut edes joskus valitsemaan ruisleivän croisun sijaan ja samaan tarinaan liittyy myös liikunta. Ajattelen, että sen tuoma säpinä mun aineenvaihduntaan auttaa siihen, ettei housut kiristä. 

Kun nyt tänä keväänä aloin liikkua, tein aloituksen hyvin eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin. Mä olen todella tehokeskeinen ja aloitan asian kuin asian aina sata lasissa. Entinen Karoliina olisi päättänyt liikkua viisi kertaa viikossa ja juosta vähintään joka lenkki paremman tuloksen kuin entisellä kerralla. Nyt päätin, että ihan sama miten liikun, kunhan liikun jotenkin hien pintaan. Ei kilsa- tai aikatavoitteita, eikä omaan arkeen sopimatonta epärealistista treeniaikataulua. 

Ja näin olen toiminut. Tähän mennessä olen juossut ja kävellyt kännykkä-äpin avulla joka viikko noin puolisen tuntia. Äppi ohjaa kasvattamaan omaa kuntoa. Joka kerta juostaan pikkaisen enemmän kuin edellisellä kerralla ja lopulta – joskus, en edes muista monen viikon päästä – tavoitteena on juosta viisi kilsaa putkeen. Luulen, että voisin nytkin juosta tuon matkan, mutta tiedän, että jos tekisin sen nyt ihan kylmiltään, mä en enää tietäisi, mitä sen jälkeen tehdä, ja jos joku päivä jaksaisinkin juosta vain 4,5 kilsaa, pettyisin ja lopettaisin kokonaan koko touhun. Siksi päätin, että mulle pääasia on tuulettaa päätä ja hikoilla. Olo on ollut lenkkien jälkeen poikkeuksetta ihana. On pitänyt jopa toppuutella itseäni, etten suorittaisi juoksukoulua liian nopeasti, koska into lenkille on niin kova. 

Jonkun mielestä muutama tunti liikuntaa viikossa on ihan vitsi, mutta mulle se on 100% enemmän kuin tähän asti. Erityisen ylpeä olen siitä, että rankan vatsataudin jälkeen jaksoin ensinnäkin pitää tarpeeksi pitkän toipumistauon. Ja kaiken lisäksi mulla oli sinnikkyyttä aloittaa koko projekti alusta. Ajattelin, että en voi heikossa kunnossa jatkaa viikon 4 harjoituksilla, vaan kelasin takaisin viikkoon yksi ja aloitin koko touhun uudelleen. 

Mä toivoisin kovasti, että liikkumisesta tulisi mulle elämäntapa. Mun ei tarvitse olla mitenkään fitness, mutta haluaisin olla terve, energinen ja tuntea kroppani voimakkaaksi. 

-Karoliina-

Kuva: Pixabay

Lue myös

X