Kolmistaan

Mikä pitää kipinää yllä? Ja monta muuta kysymystä ja vastausta rakkaudesta.

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Meillä on neljäs hääpäivä A:n kanssa tänään. Sen kunniaksi pistin IG:ssä pystyyn kysymysboksin, jossa meiltä sai kysellä teemaan sopivia kysymyksiä. Tässä vastauksia.

 

Onko asioita, jotka tuntuu vaikeilta keskustella/ottaa esille?

A: No ei oo kyllä. Ei missään romanttisessa mielessä. Jos muuten, niin onhan tollainen poikien mökkiviikonloppu sellainen, että sen esittämiseen pitää odottaa oikeaa hetkeä. 

K: Hah, totta. Varsinkin, jos ensin käy kolme viikkoa kotiovella vaan kääntymässä MM-kisojen vuoksi.  Mutta oikeasti ei mullekaan tule mieleen aihetta, mistä ei voitaisi puhua tai oltaisi puhuttu, mutta jotkut asiat on kyllä tulenarkoja siinä mielessä, että tietää jo etukäteen, että ennen kuin aiheesta päästään yhteisymmärrykseen, saadaan melko varmasti sanaharkka siinä aiheen alkuvaiheessa. Mä koen, että ollaan molemmat sellaisia, ettei meidän tekemisiä oikein sovi arvostella…ei edes sillä tavalla kauniisti huomauttaen, vaikka itsekin tietäisi, että aihetta joskus olisi. 

 

Mikä teillä pitää arjessa romanttista rakkautta ja kipinää yllä?

K: Varmaan seksi.

A: Nii se on varmasti tärkein. Ja sellaiset pienet arjen asiat. Vaikka jalkapohjien hieronta ja tommoset.

K: Sellaiset pusut kun nähdään ja lähdetään. Ja aamulla halataan ja tervehditään toista nätisi.

A: No eikös se ole ihan normaalia?

K: No ei kai se kaikissa suhteissa ole. 

 

Onko ollut hetkiä kun on epäillyt suhdetta ja miten siitä on päästy yli?

K: En ole epäillyt meidän suhdetta varsinaisesti, mutta olosuhteet ei kyllä ole ollut suhteelle aina kovin suotuisat, ja sitten on riidelty enemmän. 

A: Kun sulla on ollut jotain muita isoja pettymyksiä elämässä, niin silloin siitä on tullut myös haasteita meidän parisuhteelle.

K: Vaikea pitää elämä kyllä lokeroissa ja sitten joku toisen “lokeron”stressi tai suru ryöpsähtelee lähinnä sulle. Muuallahan mä olen paskoissakin hetkissä melko toimintakykyinen ja oma itseni, vaikka olisi mitä myllerryksiä, mutta sä näet ne kurjat fiilikset. 

 

Millä ylläpidätte parisuhdetta lapsiarjen keskellä?

A: Läheisyydellä. Tämmösillä hetkillä (maataan sohvalla ja lapset nukkuu).

K: Niin ja nähdään vaivaa joidenkin spessuhetkien eteen. Otetaan lastenhoitajat, ollaan jossain treffeillä tai minilomilla kaksin. Varmaan se on sitäkin, että ollaan alusta asti puhuttu ja päätetty pitää yllä meidän kahdenkeskistä suhdetta, vaikka olisikin lapsiperhearkea.

A: Niin ei kyllä pidetä tätä itsestään selvänä.

K: Musta se on toisen arvostamisesta ja sen tajuamista, että tietää, ettei hyvät parisuhteet kasva puussa. 

 

Miten ootte saaneet uusperhekuviot toimimaan?

K: Mun mielestä kovalla työnteolla.

A: Niin. Selkeillä, yhdessä päätetyillä, pelisäännöillä.

K: Ja on musta sekin ollut tärkeä, että alusta asti tässä on ollut lapsi mukana ja se on ollut sulle ihan selvä peli. Että lapsi menee kuitenkin kaiken edelle, ihan ensitreffeistä alkaen. Tiedän myös niitä tapauksia, jossa lapseton osapuoli on ollut mustasukkainen lapsen viemälle ajalle. 

 

Onko kaksosten saanti vahvistanut teidän parisuhdetta?

A: On varmasti. 

K: Ehdottomasti, kun kaksosissa on työsarkaa molemmille, niin siinä tulee helposti tosi tasavertainen vanhemmuus ikään kuin kaupan päälle. Ja tasa-arvoinen vanhemmuus heijastuu taas parisuhteeseen positiivisesti. 

A: Pitkässä juoksussa sellaiset yhdessä jaetut noro-virukset ja valvomiset omalla tapaa lähentää myös. 

 

Miten parisuhde on muuttunut vuosien varrella?

K: Mä ainakin olin aluksi epävarmempi, että tykkäätkö sä musta oikeasti. En mä kyllä vuosiin ole epäillyt mitään semmosta. Ei semmoinen tule nykyisin edes mieleen. 

A: Niin kyllähän vuodet on tehnyt tästä seesteisempää. 

K: Itse asiassa musta on just siistiä, että kun ollaan joskus kaksin, huomaa, ettei oikeasti juuri mikään ole ainakaan huonommaksi muuttunut.

A: Me ymmärretään nykyisin paremmin toistemme luonteita ja annetaan myös tilaa toistemme piirteille. 

 

Tuleeko teille riitoja?

K: Vastaan molempien suulla – todellakin riidellään. Me ollaan molemmat aika sanavalmiita ja meidän dynamiikka on sellainen, että se missä tulinen meno näkyy  vetovoimana, näkyy se myös siinä, että sytytään myös negatiivisessa mielessä toisistamme salamannopeasti. Toisaalta riitely ei haittaa, kun aina myös sovitaan. Ja kyllä lapsetkin näkee välillä, että sanaillaan. Mutta sitten myös halataan lasten nähden ja pyydetään anteeksi.

 

Missä tapasitte? Oliko rakkautta ensi silmäyksellä?

A: Kyllä.

K: Oliko näin?

A: Kyllä.

K: Me tavattiin ekan kerran sunnuntaina (kahvilan jonossa Tampereella) ja nähtiin sen jälkeen “virallisilla” treffeillä tiistaina, ja eikös me vaan alettu siitä käytännössä heti seurustella?

A: Alettiin. 

K: Mä en kyllä silloin sunnuntaina ihan tajunnut, että sä olit oikeasti kiinnostunut musta ja siksi en kyllä itse varsinaisesti vielä heittäytynyt. Ajattelin vaan, että olit tosi komea ja kiva, mutta että ei olla toistemme kaltaisia.  Luulin, että olit sillä tavalla vaan kohtelias ja puhelias, jota ollaan kelle tahansa. Mutta tiistaina olikin sitten jo ihan jalat alta -fiilis, kun jotenkin se kemia tuli niin vahvasti  läpi ja jutut meni myös heti syvään päähän. Nyt kun mietin jälkikäteen, ne oli kyllä sitten jo aika erikoiset treffit ensitreffeiksi. Siinä ei paljon enää jäänyt arvailujen varaan, mitä tästä tulee. 

 

-Karoliina-

 

 

Lue myös

X