Kolmistaan

Tämän vuoksi parisuhdeaika on elintärkeää!

Teksti:
Karoliina Pentikäinen

Me vietettiin miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa peräti torstaista tähän iltapäivään. Universumi järjesti meille juhlakutsut Helsinkiin perjantaiksi sekä lauantaiksi, ja niinpä keksin järjestää tähän väliin meille yhteisen hotelliloman niin, että koko lapsikatras oli Hankasalmen mummolassa hoidossa torstaista asti.

Pakko myöntää, että olin odottanut tätä irtiottoa monta kuukautta ja pelkäsin viime hetkeen asti, että aivan varmasti joku lapsista oksentaa tai alkaa kuumeilla. Mutta niinpä vaan saatiin lapset terveinä mummolaan ja me otettiin juna kohti Helsinkiä. Wow!

Mä koen, että meidän parisuhde nojautuu tosi vahvasti arkeen, ja siihen, että ollaan nimenomaa arjessa tiimi. Kun toinen nukuttaa lapset, toinen pesee pyykkiä ja tekee yhteisen iltapalan valmiiksi. Tai kun toisella on tärkeä palaveri ja lapset sairastaa, toinen luopuu omista töistään tai menoistaan puolison vuoksi. Mä koen, että toisen kunnioittaminen on nimenomaa sitä, että jaetaan paskanakit puoliksi ja tehdään toistemme ja perheen eteen paljon käytännönhommia. Jos puoliso nimittäin jättää likapyykit lattialle, eikä ota koppia kotitöistä, siinä ei paljon kynttiläillalliset tai rakkaushöpinät kiinnosta. 

Tästäkin huolimatta mä koen, että arjen vastapainoksi kahdenkeskinen arjeton aika on aivan kultaakin kalliimpaa. Mä myös tiedän varsin hyvin, kuinka sairaan vaikea sitä on joskus järjestää, mutta jokaiset pitkät tai lyhyet treffit on kyllä vaivansa väärti. Meiltä peruuntui A:n kanssa yhteinen hotelliyö toukokuussa, kun meidän lastenhoitaja sairastui, joten viimeksi ollaan oltu kaksin yö huhtikuussa. Sitä ennen joululomalla. Jossakin mittapuussa meillä on paljon yhteistä aikaa, joillakin sitä on enemmän. Jos päästään kerran vuosineljänneksessä olemaan kaksin yö (tai useampi) se on musta jo tosi hyvin!

Mä en lainkaan usko siihen eetokseen, että parisuhde tulee laittaa tauolle pikkulapsiajaksi, tai että kahdenkeskinen aika olisi jollakin tapaa lapsilta pois. Päinvastoin! Musta yhteinen aika tuo voimia valtavasti lapsiperhearkeen. Sitä jaksaa sairastelut, kiukut ja puuronkeitot huomattavasti paremmin, kun välillä saa katsella toista silmiin, makoilla sängyssä pitkään ja syödä ravintolaruokaa kaksin niin, että A)ruoka syödään lämpimänä ja B)ketään ei tarvitse pissattaa annoksen välissä. Mä huomaan, että keskustelut ovat kaksin (luonnollisesti) hyvin erilaisia kuin lasten keskellä. Mä en suoraan sanottuna aina edes jaksa arjessa aloittaa mitään syvempää keskustelua toisen kanssa lasten pyöriessä jaloissa, koska tiedän, että juttu keskeytyy kuitenkin sen sata kertaa, ennen kun olen lopussa. Siksi arkinen keskustelu on usein…noh, arkista. Kuka vie kenetkin minne synttäreille  ja mitä ruuaksi ja kuka tietää, missä on lelupäivälelu. 

Pariskunta-aika on erityisen tärkeää siksi, että kahdenkeskinen aika on myös tosi hyvä tsekkaus sille, missä parisuhteen tila oikeasti on. Keskellä lapsia arki imaisee usein niin sisäänsä, että toisen ja suhteen äärelle ei ehdi usein lainkaan pysähtyä. Kaksin ollaan kirjaimellisesti silmätysten myös parisuhteen kanssa – hyvässä ja pahassa. 

Muistan, että luin joskus nuorena naistenlehtiä, jossa keski-ikäiset ihmiset kertoivat, että puolisoon voi rakastua aina uudelleen ja uudelleen. Ajatus tuntui teennäiselle ja vähän ällölle (vanhat ihmiset nyt, herranjumala. Ainakin 30-vuotiaat). Sittemmin tuo asia on avautunut myös minulle. Naistenlehtien ladyt puhuivat varmaankin juuri tästä, että kun saa hetken olla ihan vain pari – ihan kuin joskus rakastumisen alkuaikoina – katsoa toista taas vähän toisin. Pehmeämmin, levänneenä. Sillä tavalla kuin maailmassa ei olisi vastuuta, huolia ja kihomatoja. 

-Karoliina-

X