Kolmistaan

Täydellistä perhe-elämää?

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Moni, tai siis suurin osa, toivoi mun instakyselyjen perusteella enemmän juttuja ihan tavallisesta arjesta. Koska meidän arki tosiaan on niin kovinkin arkista, välillä mietin, mitä jutunaihetta siitä oikein muka syntyy. Ehkä arkisista aiheista kirjoittaminen tuntuu siksikin vähän hupsulle, koska rehellisyyden nimissä arkijuttujen kirjoittaminen tuntuu kaikista vähiten työlle – niihin ei juuri taustatyötä tarvita, sen kun vaan latelee kuulumisia pöytään. Mutta koska se on toiveena – täältä pesee. 

Meidän kesäkuu alkoi mun sapatin alulla ja esikoisen koulun loppumisella. Mies on kesäkuun vielä töissä ja samoin pikkuiset päiväkodissa. Esikoinen halusi heti loman aluksi mummolaan, koska opemummon kanssa on kuulemma vaan kivempaa kuin kotona, missä muut elää vielä arkea.

Mulle itselleni kesäkuun alku on ollut tunnemyrskyisää. Toisaalta olen huidellut aivan pää pilvissä tämän vapaudentunteeni kanssa. On tuntunut sille kuin kaikki olisi tässä maailmassa mahdollista. Ei ole stressannut, olen voinut keskittyä illat ja viikonloput perheeseen ja on ollut mahtavaa sanoa “kyllä” moniin sellaisiin asioihin, mihin normaalisti ei olisi aikaa. 

Toisaalta kiireestä irtipäästäminen on ollut vaikeaa. Aloin stressata jo sitä, saanko mitään suurta oivallusta sapatin aikana ja miten ihmeessä jatkan hyvinvoinnin tiellä ensi vuoden aikana, kun aika luonnollisesti vähenee töiden paluun jälkeen. Jollakin tapaa kevyempi työtaakat on laiskistuttanut minua, ja sekös ärsyttää. Se, missä ennen puskin hommaa sata lasissa on vaihtunut hitauteen. Ihan oikeasti mun sähköpostit ja laskunmaksut raahaa paljon pahemmin jälkijunassa, mitä koskaan aikaisemmin. Mielenkiintoista tämä ihmisenä olo siis.

Ehkä osasyy löysempään otteeseen on ollut se, että elämä kaksosten kanssa on helpottanut valtavasti kevään aikana. 2,5-vuotiaat kaksoset on täysin eri asia kuin 1- tai 2-vuotiaat kaksoset. Tytöt ovat nykyisin valtavan omatoimisia, he eivät juuri käytä vaippaa ja he voivat olla sekunnin jopa omassa pihassa yksinkaksin. He jaksavat kävellä valtavan pitkiä matkoja, heidän kanssaan voi kommunikoida puheen avulla kaiken ja lisäksi kesävaatetus tekee sen, että uloslähdöt on nopeita. 

Nyt kun katson ystävillä tai kaupungilla vauvoja, ihan yksösiäkin, mietin, että “huh, mikä homma”. Samalla tulee ylpeä olo siitä, että me selvittiin nuo vuodet ja toisaalta tunnen iloa siitä, mikä kaikki nyt ja tulevaisuudessa onkaan mahdollista. Kaksosuus on ollut musta aina mieletön rikkaus, jopa maagista, mutta lasten kasvaessa kaksosuuden hyvät puolet heille ja meille vanhemmille vaan korostuu. Heillä on aina tuki, turva ja leikkikaveri vierellä. Ja kaiken lisäksi KUKAAN muu kuin kaksossisko ei saa sanoa “lällänlällän lieru” sillä tavalla, että alkaa naurattaa kesken mökötyksen.

Me vietettiin juuri viikonloppu Hankasalmen mökillä oman perheen ja ystävien kanssa, ja vaikka säät ei suosinut (todellakaan) oli ihanaa olla yhdessä. Mun on pakko sanoa, että elämästä nauttiminen on tullut taas osaksi elämää kaksosten kasvun myötä. Nyt perhe-elämä on juuri sellaista, kun sen toivonkin olevan – vauhdikasta, täynnä tunteita ja menoa, mutta kuitenkin sellaista, että ainaisen juoksentelun sijaan ehtii joka päivä pysähtyä nauttimaan ja ihmettelemään omien lastensa ihanuutta. Jos joku asia kaksosten vauva-ajasta kaihertaa, niin se, että monikkoperheessä renotolattemammailu ei ole mahdollista.

Elämä ei ole koskaan täydellistä. Välillä kiristää hermoja lapset, mies, raha-asiat, kotityöt tai pms-oireet. Mutta nyt on pakko sanoa, että tämä tuntuu silti elämäni parhaalle ajalle. Kiitos kevät ja alkukesä 2022! 

-Karoliina-

Lue myös

X