Meidän koti Dekon kansijuttuna
Olipa jännää päästä hypistelemään eilen illalla heinäkuun Dekoa, jonka kannessa näkyy meidän olohuone ja minä itsekin. Kyseessä on Dekon heinäkuun (2022) numero, joka on samalla myös Asuntomessu-lehti.
Kun me muutettiin tähän nykyiseen kotiin, sain pari yhteydenottoa siitä, voisiko meidän kodin kuvata sisustuslehteen. Koska tiesin jo silloin, että halutaan tehdä kotiin lähivuosina keittiöremontti, ehdotin, että tehtäisiin juttu vasta sitten, kun koti on vielä enemmän meidän näköinen. Ja nyt, kun koti on “valmis”, päästin Dekon astumaan ovista sisään.
Todellisuudessahan kodit ei taida koskaan olla valmiita. Meidän piha on edelleen laittamatta, valaistusta pitää korjailla ja aivan varmasti vuosien varrella tulen rymsteeraamaan ja vaihtelemaan tekstiilejä, mutta sen verran valmis koti sentään on, että millekään isolle rempalle en näe tarvetta. Itse asiassa kuvaukset antoi loistavan loppukirin sille, että saatiin taulut seinälle ja uudet lakanat tilattua, joten jutun teko kiritti niitä asioita, jotka oli roikkunut to do -listalla tosi pitkään.
Verrattuna kansijuttuihin, jossa olen ollut itse ihmisenä keskiössä, Dekon kuvaus oli toki vähemmän intensiivinen. Oli tilannut kuvausta edeltäväksi päiväksi siivoojan ja tilannut kukat Kukaikkunasta, mutta muuten annoin kuvausten johdattaa itse itseään. Itse asiassa kaikki ne kuvat, joissa ei ole ihmistä, otettiin sillä aikaa, kun minua haastateltiin. En nähnyt kuvia kuvaustilanteessa, vaan vasta eilen, kun sain lehden päivää aikaisemmin kotiin, joten koko sellainen prosessi, näyttääkö (=näytänkö) hyvälle, loisti poissaolollaan.
Kun katselen Dekon kuvia, on ilo huomata, että meidän koti on niissä aivan aitona itsenään, ja siitä huolimatta, tai juuri siksi, pidän kuvista tosi paljon. Mä olen kuvitellut, että sisustusjuttuja hiotaan tuntitolkulla ja sohvatyynyjä asetellaan toinen mokoma, mutta todellisuudessa kuvien otto ei järjestelyjen osalta eronnut perus IG-kuvien otosta. (Toki kuvaaja ja laitteisto oli pro-tasoa.) Käytännössä ylimääräinen roju kannettiin ulos ja kuva otettiin hyvin autenttisessa huonejärjestyksessä. Mukaan ei roudattu mitään stailausesineitä tai asioita, joita ei muutenkaan meillä kotona olisi.
Oman pienen lisänsä jutun tekoon teki se, että mies oli samana päivänä työreissussa meidän autolla. Kuvauspäivänä aikana mä siis heitin lapset rattailla päikkyyn, tulin äkkiä takaisin raivaamaan aamun jäljet pois ja meikkaamaan. Kesken kuvien ja haastattelun hain lapset samalla tyylillä kotiin ja puin puhtaat vaatteet ennen yhteiskuvia. Sillä aikaa koulusta kotiin tullut esikoinen sai toimia emäntänä ja mallina.
En paljasta itse haastattelusta sen enempää (käykää ostamassa lehti!), mutta olipa kiva saada jutussa oma ääni tosi selkeästi kuuluville. Mulle meidän kodissa eniten merkitsee talo, jossa on historian siipien havinaa. Ja totta kai Pyynikki ja rakkaat naapurit.
Jos joku asia itse haastattelussa tai meidän kodissa ylipäätään jäi askarruttamaan, kysy. Mä vastaan!
Jos sisustus/asuminen/kotijutut kiinnostaa, kannattaa mua seurata IG-tilin @pieni_talo_pyynikilla -kautta. Sinne ilmestyy myös lisää Dekossa julkaistuja kuvia.
-Karoliina-
Kuvat: Deko 7/2022, Niclas Mäkelä
Kommentit
Ilo kuulla <3
Kommentit
Kaunis kansi. Itseäni on mietityttänyt et maksetaanko kodeille palkkiota kuvauksesta, vaihteleeko vai onko palkkio se että koti pääsee esille, mikä on joillekin se juttu.
Suomessa ei pääsääntöisesti makseta mistään lehtijutuista.
Minua kiinnostaisi tietää. Mikä on motiivi, kun päästää lehtiväen kotiinsa?
Itselle se olisi täysi mahdottomuus. Mulle koti on niin rakas ja tärkeä, etten halua jakaa sitä kenenkään tuntemattomien ihmisten kanssa, vaikka meillä on ihana, itsetehty ja kauniisti sisustettu talo.
En minäkään päästäisi, mutta minusta on ihanaa, että jotkut päästävät. Sisustuslehtien kotiesittelyistä saa niin paljon inspiraatiota.
Ilo kuulla <3
Mun työ on julkinen, ja sisustus osa työtä. Tuntuu luontevalle suostua sisustusjuttuun. Itseltäni ei ole mitään pois näyttää kuvia kotoani, mutta vierailu olisi tietysti täysin eri asia. Ymmärrän kantasi oikein hyvin ❤️
Oli hyvä juttu ja kaunis sekä toimiva koti teillä. Jäin miettimään mistä teidän aikuisten yöpöydät on? Kaipailen uuteen kotiin samantyylisiä.
Ne on Muuton Mini Stacked-hyllyt. Saa mm. Finnish Design Shopista.
Iso kiitos!
Siis mää vaan ihmettelen että miten sä pystyt tommoseen päivään yksin🥵😅🙈 mä jäin vaan äiti-ihmisenä miettimään tota käytännön toteutusta rattaineen kaikkineen ja en ois samaan pystyny 🙈♥️
Se oli kyllä aika hc-päivä 😀 Ja sanottakoon, että sen toisen päikkyrundin jälkeen oli ihan hyvä, ettei otettu enää lähikuvia.
Kuinka kaukana teidän päiväkoti on? Tuo rattailla kulkemisen maininta sai mietteliääksi, kun täällä helsingissä ainakin meidän alueellamme niillä kuskaaminen on niin perusjuttu. Mutta matkaa on toki vain reilu kilsa suuntaansa ja teen kotona töitä, joten pääsen tosi nopsaan takaisin töiden pariin.
Varmaan suurin piirtein sama matka. Eli ei matka eikä mikään normipäivänä, mutta ennen kuvausten, kun koti ja oma naama piti saada kuntoon, ja kesken tiukan kuvausaikataulun, olisi auto ollut poikaa.
Kaunis koti teillä 🤍 Mutta minua jäi askarruttamaan, että miksi päädyitte säilyttämään tämän huonejärjestyksen missä esikoinen on pienemmässä huoneessa ja kaksoset isommassa? Luonnollisemmalle tuntuisi että koululaisella olisi tilaa niin kavereille kuin omille läksyille/omalle tilalle, kun taas oman kokemuksen mukaan 2v lapset eivät vielä kaipaa omaa tilaa/huonetta niin paljon. Leikit ja puuhat kun useimmiten tämän ikäisillä on vielä siellä, missä muut/aikuiset. Kiitos jos vastaat 😊
Mietittiin kauan sitäkin vaihtoehtoa, ja muutakin makkareiden kierrätystä,mutta lopulta tämä oli paras. Meillä pienet leikkii nimenomaa lattialla ja omassa huoneessaan, ja esikoinen lukee, piirtää, on pädillä ja kaverihengauksessakaan ei juuri ”tehdä” enää mitään. Paitsi ulkona ollaan trampalla yms.
Mä halusin, että pienten huoneen lattialle mahtuu aikuiset nukkumaan tarvittaessa, ja pienemmässä huoneessa se ei ainakaan miehen osalta olisi ollut mahdollista.