Kolmistaan

Keski-ikäisten kummankaa -haaste.

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Rakastan some-haasteita. Musta on ihanaa lukea erilaisten ihmisten vastauksia samoihin kysymyksiin. Kehittelin kesäkuussa “keski-ikäisten kummankaa -haasteen”, eli joko-tai-kysymyksiin perustuvan some-haasteen. Mun omassa mielessä oli jo monta kysymysparia, mutta sitten ajattelin, että omiin kysymyksiin olisi aika tylsä vastata, koska yllätyksellisyys puuttuisi.  Siksipä pyysin ihmisiä Instagramissa esittämämään mulle vastapareja, ja niitähän tuli rutkasti. 

  • Yksi vai kymmenen lasta? Yksi, ehdottomasti. Tykkään meidän isohkosta perheestä, mutta ei musta   kymmenen äidiksi. Olin yhden lapsen äiti yhdeksän vuotta, ja se oli ihanaa aikaa sekin. Erilaista kun nyt, kun sai keskittyä vain yhteen lapseen ja omaa aikaa jäi ihan eri tavalla kuin kolmen kanssa. En vaihtaisi meidän pieniä mihinkään koko maailmassa, mutta yhden lapsen perheitä parjataan mun mielestä aivan syyttä. Yhden lapsen kanssa saa tavallaan kaikki lapsiperheen edut, mutta ei ihan niin paljon haittoja, mitä jo useamman kanssa. 
  • 20kg painavampi vai kevyempi? 20kg painavampi, koska 20kg kevyempänä olisin väkisinkin hengenvaarallisessa tilassa. 
  • Tampere vai Turku? Hei onko tämä edes kysymys. Edes retorinen. On vain yksi vastaus – TAMPERE <3
  • Eiliset sukat vai eiliset alkkarit? Aivan helppo, sukat tietysti. Mun jalat ei hikoile koskaan, paitsi ehkä lenkillä. Sitä paitsi esimerkiksi merinovillasukkia pidän talvella viikkotolkulla putkeen muutenkin. 
  • Joulu vai juhannus? Joulu. Juhannus ei merkkaa mulle juuri mitään. Se on kesäviikonloppu siinä missä joku toinenkin. Joulussa sen sijaa on taikaa, ja se katkaisee hyvin pimeän vuodenajan.
  • Työttömyys vai kaikista hirvein duuni, jonka keksisi? Kaikista hirvein duuni olisi joku palkkamurhaajana olo tai ihmiskauppiashommat, joten kyllä mä työtön olisin mieluummin. 
  • 10cm lyhempi vai 10kg painavampi? 10cm lyhempi. Mun sisko on sen mittainen, eli 155cm, ja se on oikein hyvä pituus. Tosin ylettyisin A:ta ehkä just ja just napaan, mutta väliäkö silläkään. 
  • (TÄMÄN KYSYMYKSEN ESITTÄJÄ TUNTEE MUT ILMEISTI LIIAN HYVIN, OMG →) Pesisitkö pyykkiä vuoden verran materiaalit ja värit sekaisin VAI käyttäisit silmälaseja vuoden? Aivan järkyttäviä ajatuksia molemmat, enkä vitsaile lainkaan! Mutta ehkä valitsisin silmälasit, koska sen jälkeen saisi alkaa käyttää taas piilareita, mutta niitä TUHOTTUJA vaatteita ei pelastaisi enää mikään.
  • Se, että lapset nukkuisi yöt putkeen, mutta aikuisilla ei olisi kahdenkeskistä aikaa ollenkaan VAI aikuiset saisi välillä kahdenkeskistä aikaa, mutta lapset nukkuisi välillä miten sattuu? Mehän toteutetaan jo nyt tätä aikuisten ajan priorisointia, joten ehdottomasti valitsisin kahdenkeskisen ajan ja nipistäisin unista. Kyllä me päästäisiin nykyisin nukkumaan tunteja aikaisemmin jo, mutta valvotaan silti aina pitkään, jotta saadaan olla tarpeeksi usein kaksin tai yksin vieretysten. 
  • Lemmikiksi koira vai kissa? Näissä olosuhteissa ottaisin koiran. Se ei karkaisi ikkunoista ja koiran pystyy kouluttamaan. Kissat on siitä cooleja  (ja raivostuttavia), että ne tekee, mitä huvittaa. Todellisuudessa en kyllä halua kumpaakaan. 
  • Viikko käymättä suihkussa vai pesemättä hampaita? Kyllä mä skippaisin varmaankin suihkun. 
  • Hamppari vai pitsa? Pitsa. Vaikka molemmat on niin hyviä.
  • Koko kesän saisi syödä vain mansikoita tai jädeä? Valitsisin mansikat. Tykkään niistä tuoreina tosi paljon, ja jäde taas on mun vähiten koukuttavin herkku. Syön sitä kyllä kesällä, mutta ei se ole missään nimessä mun intohimo.
  • Rantapäivä lasten kanssa vai ilman? No perkele – jos joku tarjoaisi mulle rantapäivän YKSIN, juoksisin kiljuen rannalle. Lasten riemu ja ilo vesileikeistä on ihanaa, mutta kyllä veden äärellä vahtimisessa on sydämentykytykset aina aika vahvasti läsnä. 
  • Lasten iltatoimet, nukkumaanlaitot yms. VAI kotityöt pyykkeineen tai tiskeineen? Me tehdään nämä A:n kanssa ihan ristiin, eikä olla erikoistuttu kumpainenkaan mihinkään erityiseen. Molemmissa hommissa on puolensa, mutta ehkä hoitaisin iltatoimet ja laittaisin lapset nukkumaan, koska se on nykyisin suhteellisen helppoa. 
  • Lapset, jotka siivoaisivat aina omat jälkensä VAI lapset, jotka ei koskaan riitelisi keskenään? Aivan ehdottomasti ottaisin siistit lapset, koska jos lapsi ei koskaan riitelisi sisaruksen kanssa, olisi se minusta hyvin ongelmallista ihmiseksi kehittymisen kannalta. Oi jälkensä siivoavat lapset olisi taivas!!
  • Pala- vai nestesaippua. Neste. Tiedän, että olisi ekompaa sanoa pala, mutta mua ällöttää se, että sama palanen kulkee satoja kertoja erilaisissa likaisissa käsissä. Lasten kanssa palasaippua on sitä paitsi aina jossakin lattialla tai vessanpöntössä.
  • Hellyys vai intohimo. Mun mielestä nämä ei liittyy kyllä usein yhteen,  mutta jos toisen vaan saisi valita, olisi se intohimo. Hellyyttä saa vaikka elämiltä, lapsilta tai ystäviltä, mutta intohimo on asia, joka ei ole itsestään selvää edes kaikissa romanttisissa suhteissa. Mun mielestä suomalaisessa parisuhdekeskustelukulttuurissa – varsinkin kun kyse on perheellisistä – intohimo ja vetovoima unohdetaan poikkeuksetta liian usein.
  • Absolutismi vai alkoholi. Mielellään ei kumpikaan, mutta kyllä mä tässä elämäntilanteessa olisi mieluummin absolutisti kuin käyttäisin alkoholia runsaasti.
  • 3 päivää Flow`ssa vai 3 päivää yksin kotona.  Yksin kotona! Se olisi mun unelma. En ole koskaan ollut kaksosten syntymän jälkeen yötä yksin omassa kodissa.
  • Kävisitkö itse tekemässä joka viikko ruokaostokset kaupassa VAI siivoaisitko itse kotisi joka ikinen viikko. Ruokaostokset. Molemmat hommat ei ole mun suurimpia inhokkeja, mutta ne vievät hirveästi aikaa, ja siksi mieluummin ulkoistan ne. Ollaan oltu viime aikoina tosi laiskoja kauppakassitilaajia, joten ollaan käyty pääsääntöisesti kivijalkakaupassa. Ja viikkosiivous tehdään kerran kuussa itse, kun siivooja käy meillä kuun muina kolmena viikkona. Mutta totta kai olen elänyt ajan, jolloin mitään näistä ei ole ostettu palveluna.
  • Tiskikoneen vai pyykkikoneen tyhjennys. Pyykkikoneen, koska siitä voi mättää vaatteet vaan mytyssä kuivariin.

Kiitos valtavasti näistä kysymyksistä! Vastatkaa tekin omassa somessanne kysymyksiin ja haastakaa muitakin mukaan.

-Karoliina-

 

Lue myös

X