kolmistaan

Puhdistavia kokemuksia

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Mä heräsin lauantaiaamuun äreänä ja väsyneenä. Takana oli kahdet todella lyhyet yöunet ja muutenkin Suomeen paluu kivan loman jälkeen oli mennyt pohjamutien kautta vähän koko perheeltä.

Olin odottanut koko kesän edessä siintävää Juha Tapion Ratinan keikalle pääsyä, mutta keikka-aamuna alkoi epäilyttää, tulisiko keikasta ja illasta mitään, kun ei oikein ollut fiilistä. Koska sovitut asiat on sovittuja, väänsin tukan paplareille, iskin ripsivärit naamaan ja kun lastenhoitaja kurvasi meille iltapäivällä, lähdettiin me A:n kanssa kohti Kuumaa, jossa käytiin ensin ystävien kanssa syömässä, ja suuntasimme sitten keikkapaikalle. Fiilis alkoi rentoutua. Ja silläkin uhalla, että jonkun mielestä olen huono äiti, sanonpahan sen nyt kuitenkin – teki todella hyvää olla pitkästä aikaa aikuisporukalla. 

Olimme kytänneet kaikki säätiedotukset, eikä mikään tiedote, eikä kyllä taivaskaan, enteillyt vesisateen häivääkään, mutta jo kävellessämme Ratinan sillalla, ensimmäiset vesipisarat osuivat kasvoille. Olimme ostaneet juuri minuutteja aikaisemmin katumyyjältä kertakäyttösadetakit varmuuden vuoksi, mutta emme tienneet, että niistä tulisi vielä kultaakin kalliimmat. Nimittäin kun Juha Tapio aloitti keikan, alkoi aivan järjetön tuuli ja sade, joka kesti aivan koko illan. Ei oltu ainoita huonosti varustautuneita, vaan tuntui, kun keikkayleisöstä 90% olisi katsonut samoja säätiedotuksia. Jotkut hytisivät pelkissä t-paidoissa. 

Yritimme aluksi istua omilla paikoillamme, mutta parin ensimmäisen biisin aikana suuntasimme yleisön sekaan seisomaan, joka olikin ihan loistava ratkaisu. Joukossa, tiiviisti seisten, ei palellut niin paljon, ja koko keikka sai aivan uuden suunnan. Oli aivan ihanaa laulaa kymmenien tuhansien muiden ihmisten kanssa kurkku suorana tuttuja sanoja, katsoa Juha Tapion huikeaa esiintymistä ja nauttia sateesta. Niin juuri – nauttia!

Tajusin nimittäin siinä hämärtymässä illassa, kuinka puhdistava kokemus juurikin tämä yhtälö tällaisena oli. Konsertti olisi ollut varmasti upea aurinkoisessakin kesäillassa, mutta sade, ja se, miten tuuli ja viima toivat ihmiset vielä tiiviimmin yhteen, teki kokemuksesta vielä syvemmän. Siinä kun oli ripsarit poskilla ja tukka vesipisaroita valuvana koko kansa, niin jäljelle jäi aitous. Jotenkin se sopi täydellisesti Tapion sanoitusten pariksi.

Kun konsertti oli ohi, hurautettiin Tiereillä kotiin ja hytistiin kuumassa suihkussa tovi jos toinenkin. Iltapalaleipiä mutustaessa (jotka muuten meidän lastenhoitaja oli leiponut, hän on aivan mieletön tyyppi!) olo oli täydellisen onnellinen ja jollakin tapaa ihan puhdistautunut. Ja tuntuu, kun tuo voima kantaisi tänne viikon ja arjen alkuunkin – on ollut ihana taas olla lasten kanssa ja rakentaa loman jälkeistä arkea kauppakassitilauksineen, repun pakkailuineen ja ajastettujen herätyskellojen kanssa. 

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä arkisemmat asiat tekevät mielelle hyvää. Totta kai keikka oli tällainen ei-arkinen kokemus, mutta jollakin tapaa niin maanläheinen sellainen, että fiilis illan jälkeen oli samalla tapaa puhdistautunut kuin saunan ja iltauinnin päätteeksi syksyisessä illassa. Tai sellaisen lenkin jälkeen, kun jalkoja hapottaa, mutta mieli on saanut kilotolkulla endorfiineja. Tai kun on nauranut mahansa kipeäksi kotisohvalla maaten. Kun lapsi nukahtaa syliin, eikä raaski liikahtaakaan. Parhaat asiat elämässä on usein niitä yksinkertaisimpia. Sellaisia, joissa ilotulitukset tuntuu sisäisesti. 

 

-Karoliina-

Lue myös

X