Miksi parisuhdeaikaa pidetään tuomittavana?
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sain viime viikolla blogiin kommentin, joka meni näin: “Joskus Karoliina tuntuu, ettet oikein nauti lastesi seurasta. Että ne ovat sinulle lähinnä rasite ja haluaisit ennemmin viettää hotellilomia kaksin puolison kanssa. – – (Sinun) on pakko saada viettää kaksin pakonomaista parisuhdeaikaa.”
Vastasin kommenttiin jo suoraan, mutta aihe jäi pohdituttamaan minua vielä sen jälkeenkin. Totta kai se tuntuu kurjalle, jos joku saa kuvan, että lapseni ovat minulle pelkkä rasite. Välillä kyllä ovatkin rasittavia, mutta niin olen varmasti minäkin heidän mielestään. Silti ovat kuitenkin elämäni valo ja yksinkertaisesti syy olla. Suurinta onnea.
Minua ei kuitenkaan varsinaisesti mietityttänyt jälkikäteen enää tuo lapsiin liittyvä teema, vaan se, kun tajusin, että olen vuosien mittaan saanut satoja, jos ei TUHANSIA samantyyppisiä viestejä liittyen aikuisten kahdenkeskiseen aikaan. Joskus viesteissä on annettu ymmärtää, että jos parisuhde on hyvä, ei se tarvitse hotelliöitä tai illallisia. Joskus viesteissä on haluttu vihjata siihen, mikä parisuhteessamme tai minussa on seuraajan mielestä huonosti. Ja mikä – totta kai – yleisintä: Äidin, joka haluaa lasten kanssa vietetyn ajan lisäksi silloin tällöin ystäväaikaa, parisuhdeaikaa ja herran jestas – jopa työssäkäyntiaikaa – täytyy olla jollain tapaa huono äiti. Mitä ihmettä tällainen ajatusmalli kertoo meistä ihmisistä, suomalaisista (?) ja suhteestaamme äitiyteen?
Me ajatellaan usein, että eletään modernissa yhteiskunnassa, jossa vallitsee tasa-arvo, mutta silti ne äidit, jotka kertovat haluavansa olla äitiyden lisäksi myös ystäviä, puolisoita ja työntekijöitä, koetaan jonkinlaiseksi uhaksi. Tai niin minä ainakin nämä kommentit tulkitsen. Jollakin tapaa äitiyteen liittyy edelleen jotain sellaista omituista myyttisyyttä, Neitsyt Maria -äitiyttä, jossa lapsen saatuaan nainen halutaan nähdä vain yksiulotteisesti pelkkänä äitinä. Vaikka oikeastihan äiti voi olla äitiyden lisäksi vaikka mitä muutakin, eikä se ole mistään toisesta roolista pois.
Mä en nuorena ja nuorena aikuisena haaveillut juuri muusta kuin äitiydestä, ja lasten syntymä ja elämä perheenä on tehnyt niin monella tapaa hyvää mulle ihmisenä. Mikään työ ei ole kehittänyt mieltä ja persoona kuten äitiys, eikä elämän tarkoitusta tai omaa paikkaa maailmassa tarvitse pohdiskella, kun oma tarpellisuus omien lasten elämässä on niin konkreettista.
Vaikka lapset ovatkin tärkeintä elämässäni, ja perheaika on kivaa ja tärkeää en olisi rehellisesti onnellinen, jos en kuuntelisi myös välillä omia henkilökohtaisia tarpeitani. Ja puolisoni toiveita, haaveita ja tarpeita myös! Enkä usko, että tämä on vain joku minun tai meidän henkilökohtainen ominaisuuteni, vaan pätee aika moneen muuhunkin isään ja äitiin (jos vaan uskaltavat sen myöntää). Se, että aikuiset saa tavata töissä toisia aikuisia, käydä joskus harrastamassa, istua harvakseltaan illallisella ja yöpyä kaksin joka toinen kuukausi on toki aikuisten etu, mutta myös lasten – Rennommilla ja onnellisimmilla vanhemmilla kun on pidempi pinna ja enemmän huumoria, kun lapsille iskee kiukku, väsy, suru tai muu yleinen sekoilu.
Vaikka ajattelenkin, että lasten turvallisuus koostuu arjen pienistä hetkistä – jaetuista iltapaloista, sylissä luetuista saduista ja arkisesta läsnäolostavanhempien kanssa – haluan opettaa tytöilleni sen, että minä ikäisenä ihmisenä hyvänsä on mahdollista olla onnellinen, uusia haasteita tavoitteleva ja vähän hassu. Musta on ihanaa, että he näkevät meidät vanhemmat (pääosin, lol) innostuvina ja rakastuneina, koska silloinhan se antaa heillekin kuvan, että vielä aikuisenakin voi olla kivaa. Vielä aikuisenakin voi vaihtaa töitä, aloittaa uuden harrastuksen, laulaa oopperaa kadulla ja pitää puolisoa niin tärkeänä, että sen kanssa haluaa välillä olla ihan kaksin. Musta on itse asiassa aika mahtavaa, että tytöt saa mallin parisuhteesta, jota hoidetaan. Ja sillä välin he voivat vahvistaa omia suhteitaan muihin rakkaisiin ja tärkeisiin aikuisiin.
Toiset eivät tarvitse parisuhdeaikaa, toisten ei ole sitä syystä tai toisesta mahdollista saada. Sekin on fine, ja koska jokaisen perheen tilanne on eri, se mikä sopii meille, ei sovi jollekin toiselle. Mutta jos toisilla perheillä on tukiverkkojen tai ostettujen hoitajien turvin mahdollisuus toimia toisin, älkää hyvät ihmiset tuomitko. Mä olen itse tämän asian kanssa tosi sinut, koska tunnen meidän perheenjäsenet ja meidän tilanteen tietysti paremmin kuin anonyymit kommentoijat, mutta pelkään, että tällaisten kommenttien myötä moni breikkiä kaipaava äiti ei uskalla sellaista itselleen ottaa. Ja siitä voi tulla paljon rumemmat seuraukset kuin lapsivapaista silloin tällöin. Eikä tällainen ajatus ole edes omasta päästä keksittyä: Olen saanut niin monia inbox-viestejä vuosien varrella siitä, kuinka jotkut naiset joutuvat salailemaan jopa omilta ystäviltään oman ajan / parisuhdeajan tarpeellisuutta, jottei heitä tuomittaisi huonoiksi äideiksi. Kuulostaa uskomattomalle!
Lopuksi on vielä sanottava tämä. Mietitäänpä isää, joka viettäisi paljon aikaa lastensa kanssa. Osallistuisi harrastuksiin, ulkoilisi leikkipuistoissa, lukisi iltasatuja, jäisi lasten synnyttyä kotiin ja tekisi taaperoajan puolipäiväisiä viikkoja, jotta ehtisi olla enemmän lapsiensa kanssa. Jos sama isä sanoisi, että rakastaa vaimoaan ja aikaa tämän kanssa niin, että haluaisi välillä olla tämän kanssa ihan vain kaksin yön tai kaksi, tulisiko KUKAAN sanomaan, että onpas paska jätkä, huono isä. Niinpä! Yks sana, #misogynia.
-Karoliina-
Kuva: Noora Näppilä
Kommentit
Kyllä tämän viikon ”kohu” pääministerin yksityielämän kommentoinnistakin sen todistaa,että valitettavasti nainen on on toiselle naiselle liian usein susi. Useampikin kommentoinnillaan hyökkäsi PM. äitiyteen,että ”kyllä tuon ihmisen lapsi pitäisi ottaa jo huostaan kun äiti vaan bilettää” Järkyttävää ja surullista,inhottavaa perisuomalaista kateutta. Kyllä välillä oma aika,parisuhdeaika ja ystävien kanssa vietetty aika on tarpeellista ja tervettä,eikä ole mielestäni pois siltä tärkeimmältä eli perheeltä❤️
Kommentit
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa?
Heippa, selventäisitkö hieman?
Mielestäni on ihanaa että kirjotat tuosta että ihminen tarvitsee lasten lisäksi parisuhdeaikaa, ehkä töitä, ehkä omia harrastuksia. Ihminen on kokonaisuus ja parempi äiti, parempi puoliso, kun tekee välillä muutakin.
Lisäksi pitää huomioida ihmisten tempperamenttierot ja niistä johtuvat tarpeet. Tärkeintä on kuulla myös itseään, eikä ainakaan tuomita muita.
Mun silmiin taas on osunut se, kuinka hieno ja kypsä äiti olet, koska osaat huomioida muitakin osa-alueita elämässäsi 💕 ja kiitos kun kirjoitat siitä 💕
Kiitos sulle <3
Ei tollasesta länkytyksestä kannata välittää. Blogia kirjoittavan pitää olla paksunahkainen, valitettavasti.
Asiat eivät ole mustavalkoisia.
Mä en niinkään ajattele, että asia koskee vain mua, vaan yleisesti sitä, miten kaikkiin äiteihin suhtaudutaan. Jos vaikuttajan valintoja kritisoidaan, kritisoidaan samalla kaikkia äitejä, jotka on muuta kuin 24/7 lastensa kanssa.
Puhut asiaa. Oma lapseni on jopa joskus pyytänyt, että joku muu hoitaisi välillä. Ei lapsetkaan kaikki halua koko ajan viettää aikaa vanhempiensa kanssa😀 Ilman lepoa ja aikaa itsen sekä muiden aikuisten kanssa muuttuu niin äkäiseksi ettei se todellakaan ole lapsen etu.
Hah 😀 Niin totta muuten! Mä ajattelen, että myös useimmille lapsille tekee hyvää se, että oppivat luottamaan myös muihin aikuisiin kuin omaan äitiin (ja isään).
Parisuhdeaika on hirmu tärkeä osa toimivaa parisuhdetta. Se voi olla erilaista riippuen pariskunnasta. Ihan kokemuksen rintaäänellä voin sanoa, että kun arki on hyvin hektistä ja aikaa ei toiselle aikuiselle ole, niin voidaan mennä ojasta allikkoon. Välillä pitää siis pysähtyä ja olla ihan kahden. Oli se sitten järjestetty sinne hotelliin, luontoon, leffaan tai mihin tahansa.
Olen samaa mieltä 🙂
Mä epäilen, että suurin osa kommentoijista on vaan kateellisia, kun teillä on mahdollisuus viettää sitä parisuhdeaikaa. Mä ainakin olisin, jos olisi vielä pieniä lapsia. Mutta se ei tietenkään tarkoita sitä, että saa kirjoittaa ilkeitä kommentteja toisten valinnoista. Jos kokee, ettei itse kaipaa irtiottoja, ei pidä silti tuomita toisten halua olla välillä lapsivapaalla. (Ja kannattaa muuten kysyä myös siltä puolisolta mitä mieltä hän on, eikä päättää yksipuolisesti ”me ei mitään parisuhdeviikonloppuja tarvita”)
Silloin kun mun lapset oli pieniä, meillä ei ollut juurikaan mahdollisuutta kahdenkeskiseen aikaan. Joskus mietin olisiko se parisuhde kestänyt, jos olisi ollut mahdollista hoitaa sitä paremmin, välillä myös ilman lapsia. Todellakin, näin lähes 5-kymppisenä sitä on viimeistään tajunnut, että parisuhdetta pitää hoitaa. Tottakai toimiva ja onnellinen arki on tärkeintä, koska sitä on eniten, mutta pikku juhlahetkiä tarvitaan myös.
Yksi meidän tämän kesän juhlahetkistä oli sama kuin teillä, Juha Tapion Ratinan keikka. 🖤 Sateesta huolimatta upea kokemus.
Se oli kyllä aivan upea keikka. Niin hyvän mielen konsertti, jossa koko yleisö tuntui olevan samoissa fiiliksissä <3
Hei Karoliina.
Minulle ei tule mieleen mikään misogynia, vaan perisuomalainen kateus.
Kadehditaan sitä, että toisella on mahdollisuus valita ja uskallus sanoa ääneen, mitä tarvitsee.
Minusta pitäisi olla enemmän tuomittavaa se, että aletaan ”kokopäiväisiksi” äideiksi ja isiksi, ja sitten lasten kasvaessa isoiksi ihmetellään, miten me ollaan kasvettu erilleen, vaikka ollaan vuosia unohdettu olla toisille puoliso, jolla on puolison tarpeet jne.
Puhun nyt omasta kokemuksesta. Minusta tuli äiti melko tarkkaan 22 vuotta sitten, 26-vuotiaana.
Sanoin puolisolleni varmaan satoja kertoja, että eihän hukuta vaippavuoren ja lastentarvikkeisiin alle ja unohdeta olla toisillemme ihminen, jonka valitsee aviopuolisoksi ja rakastetukseen jokaikinen päivä.
Meillä ei ole ollut onnea saada lapsillemme isovanhempia, jotka hoitaisivat lapsenlapsiaan, mutta meillä on ollut halu viettää välillä kahdenkeskistä aikaa, ilman lapsia. Ja me ollaan ostettu lastenhoitoapua, ei säännöllisesti, mutta kuitenkin riittävän usein. Se on ollut ehkä kaikkein kannattavinta rahankäyttöä ikinä.
Tänään me ollaan kolmen lapsen vanhempia ja meidän nuorin täyttää pian 18 vuotta. Ollaan edelleen toisillemme ensisijaisesti kumppanit, rakastetut ja elämäntoverit. Samalla me olemme tasa-arvoisia vanhempia kolmelle lapsellemme. Ilman meitä kahta ei olisi noita kolmea huipputyyppiä.
Meillä on edelleen todella mukavaa yhdessä, mutta vietämme aikaa myös erillämme ja sekin kuuluu minusta toimivaan parisuhteeseen. Ollaan yhdessä, mutta säilytetään myös omaa: tilaa, aikaa ja ajatuksia.
Minusta tärkeintä on elää omannäköistään elämää ja antaa myös toisten elää.
Toisen onni ei ole minulta pois, vaan olen onnellinen muidenkin onnesta, sillä elämä on lopulta niin lyhyt.
Onnea, rakkautta ja iloa sinun elämääsi, Karoliina ja samalla kaikkien muidenkin elämään🙏🏻
Terveisin Satu
Olipa ihana lukea tällainen onnistumistarina <3 Uskon, että parisuhteen tilan näkee usein vasta tuossa kohdassa, kun lapset kasvaa, ja vanhemmat jää "kaksin". Olisi kauheaa, jos tuossa vaiheessa huomaisi, ettei enää olla muuta kuin iskä ja äiti.
Kai se on peruja jostain menneisyydestä.
Itse ainakin olen kuullut iäkkäämmiltä sukulaisilta sitä, että ”ei me saatu koskaan apua, ilman tukiverkkoja on hoidettu lapset, koti ja työt. Lisäksi käyty marjassa ja sienessä ja rakennettu talo siinä sivussa”. Avun pyytäminen on nähty ikään kuin heikkoutena. Itse pitää pärjätä.
Tulevaisuudessa asiat varmaan muuttuvat tämänkin suhteen. Kun vanhempainvapaita aletaan jakaa tasaisemmin ja vanhemmuus muuttaa muotoaan. Toivon ainakin niin. Muutos vaan on hirveän hidasta.
Myönnän itsekin tuntevani jollain lailla ylpeyttä siitä, että on sinnitelty puolison kanssa yhdessä kohta 15 vuotta tiiminä vähällä avulla ja lapsia yhdessä kasvattaen. Kun ei ole ollut juuri vaihtoehtoja.
Ja onhan taustalla varmaan myös kateutta. Paljon on perheitä joilla ei oikeasti ole tukiverkkoja, kaikilla ei ole varaa maksaa lastenhoidosta. Vieraan hoitajan palkkaaminen voi tuntua myös rajulta. Kaipa moni haluaisi hotellilomia tai festareita. Tuntuuko se sitten vähän siltä että joku hieroo suolaa haavoihin korostamalla näitä lapsivapaita reissuja?
Joo totta, olen huomannut saman – Aikaisemmissa sukupolvissa sellainen marttyyrivanhemmuus oli osa sitä eetosta, jolla vanhemmuus hoidettiin. Osasyynä varmasti pakko, mutta toisaalta myös ilmapiiri, jossa elettiin.
Todella hyvä teksti. Kyllä itsekin rehellisesti myönnän olevani paljon parempi äiti, kun saan välillä mennä omia menojani tai viettää aikaa ihan vain kaksin miehen kanssa. Tämä on meille miehen kanssa itsestäänselvyys, että kummankin pitää saada välillä huilia hektisestä arjesta ja vanhemman roolista. Ja lapset ovat tästä tarpeesta huolimatta meille rakkainta ja tärkeintä maailmassa (toistemme lisäksi).
Tässä varmaan kyse onkin siitä, että kaikki ei kykene näkemään sitä, että se, mikä toisille perheille on tarpeellista ja ok, ei ole toisille. Ihanaa, kun olette löytänyt just teille sopivan tasapainon <3
Kiitos tästä tekstistä! 2022 on korkea aika neutralisoida parisuhdeaika (tai mikä tahansa ei-pelkkään-äiti-identieettiin sidottu asia) , vanhemmuudesta huolimatta.
Kiitos <3
Niin. Sä oot Karo varmasti hyvä äiti mutta kun ajattelee millaisen kuvan annat somen kautta itsestäsi, niin se äitiys jää vähän piiloon. Lapset ovat päiväkodissa kaikki päivät ja laitetaan seiskalta nukkumaan, itse olet kotona ja kasvohoidossa. Illalla tärkeintä on parisuhdeaika eikä lasten kanssa olo.
Ymmärrän mistä lainaamasi kommentoija puhui ja miten tälläiseen johtopäätökseen on tultu. Somen perusteella, totuus voi olla jotain muuta ja varmasti onkin.
Olet ihan oikeassa, että mä en juuri somettele lasten kanssa. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että en halua olla silloin puhelimella, vaan juurikin lasten kanssa läsnä. Puhelin on helpompi kaivaa esiin, kun on yksin/aikuisseurassa.
Jännä kommentti. Ja meillä ei laiteta lasta seiskalta nukkuun vaan hän menee, koska on väsynyt ja on hänen rutiiniin sopiva aika. Että en ite ainakaan rupee pitään lasta väkisin hereillä että voidaan viettää yhdessä aikaa.
Mun on kanssa hyvin vaikea vastata tähän uniaika-asiaan oikein mitään. Jos mä laittaisin kaksoset nukkumaan ihan vaan oman ajan toivossa, olisi tämä vähän epäonnistunut veto, koska esikoinen valvoo vielä pienten jälkeen sen 2-3h 😀
Hei! Tähän kirjoitukseen on pakko vastata. Mulle on aina ollut itsestäänselvyys, että mieheni on yhtä tärkeä kuin lapsemme. Tytär on mieheni vanhempien ainoa lapsenlapsi ja on ollut ilo katsoa miten läheiset välit heillä on. He ovat halunneet hoitaa tyttöä lomilla silloin, kun meillä ei ole ollut lomaa ja auttaneet,kun tämä sairastuu ja emme aina ole voineet olla töistä pois. Kun rakas anoppini kuoli keväällä ja surimme ja suremme yhä niin voin olla siitä kiitollinen miten tärkeitä mummi ja lapsenlapsi olivat toisilleen ja viettivät aikaa yhdessä. Parisuhdeaika on todella tärkeää. Ero tulee taatusti, jos elää aina vain lapsiaan varten ja unohtaa elämänkumppaninsa viimeistään siinä vaiheessa,kun lapsi/lapset muuttaa pois. Silloin olisi peiliin katsomisen paikka. Toisaalta olemme myös todella tiivis kolmikko. Vietämme kaiken vapaa-ajan yhdessä.(emme ole sosiaalisia yhtään mieheni kanssa. Saan töissä ihmisistä ihan tarpeeksi). Välillä on siksi kiva olla vain kaksin toisen kanssa,kun tytär on ukillaan tai kävelyllä mennä käymään kesällä ottamassa yhdet terassille ja sitten tulee kotiin. Tytär ,kun jo täyttää kohta 15v.
Ymmärrän tosi hyvin, mistä kirjoitat. Osaan ottoni teidän perheen suruun <3
Kiitos Karoliina❤
<3
”Lopuksi on vielä sanottava tämä. Mietitäänpä isää, joka viettäisi paljon aikaa lastensa kanssa. Osallistuisi harrastuksiin, ulkoilisi leikkipuistoissa, lukisi iltasatuja, jäisi lasten synnyttyä kotiin ja tekisi taaperoajan puolipäiväisiä viikkoja, jotta ehtisi olla enemmän lapsiensa kanssa. Jos sama isä sanoisi, että rakastaa vaimoaan ja aikaa tämän kanssa niin, että haluaisi välillä olla tämän kanssa ihan vain kaksin yön tai kaksi, tulisiko KUKAAN sanomaan, että onpas paska jätkä, huono isä. Niinpä! ”
Koko kirjoitusksesi oli erittäin hyvä, mutta nämä viimeiset lauseet saivat minut melkein repimään hiuksiani. Voi miksi mikään ei näköjään edelleenkään muutu, miksi naisia kohtaan on hirvittävän paljon enemmän odotuksia vanhempana?? Todella hyvä, että otit tämän puheeksi. Olen todella pahoillani, etteivät nuoret äidit edelleenkään saa olla vapaita näistä paineista.
Olen itse jo kuuskymppinen ja elänyt nuo ajat juuri noin, ja järkyttynyt ja pahoillani, etteivät asiat juurikaan ole muuttuneet. Naiset tätä rimaa toisilleen asettavat, eivät miehet. Oi miksi, miksi…?!
On se tosiaankin surullista, että vaikka moni asia on maailmassa mennyt eteenpäin, tämä asia ei 🙁 Mä koen, että juuri siksi haluan kirjoittaa tästä (ja monesta muustakin aiheesta), jottei minun ollessani kuusikymppinen tilanne olisi enää tämä!
Kuulostaa vieraalta erikseen nimetä eri hetket. Pitää olla parisuhdeaikaa, omaa aikaa, laatuaikaa esikoisen kanssa. Jne. Vietetään lomaa perheenä? Mitä sekin tarkoittaa? Itselle tämä on kaikki elämää. Joskus ollaan puolison kanssa kaksin, usein olen jomman kumman lapsen kanssa kaksin, monia asioita teen yksin ja joskus ollaan kaikki perheenjäsenet samassa menossa mukana. Tuo ajanhetkien nimeäminen kuulostaa omaan korvaan suorittamiselta. Kai sitä voi olla puolison kanssa yhteisiä hetkiä vaikkei olisikaan erityisesti järjestettyä ”parisuhdeaikaa”? Jos saat aiheesta satoja negatiivisia viestejä niin olisko ongelma omassa tavassasi viestiä perheestäsi yhdistettynä huonosti toteutettuihin kaupallisiin yhteistöihin? Muuten en ymmärrä miksi ihan tavallinen elämä aiheuttaisi kommentoitavaa?
Kysehän on retoriikasta. Kun asioita kirjoitetaan vieraiden ihmisten luettavaksi, koen, että asioille, joille omassa arjessa ei ole nimiä, tulee antaa nimet lukijamukavuuden vuoksi. Siksi kirjoitan omasta ajasta, perheajasta, tyttöjenilloista jne, jotta lukijalle heti selviää, mistä asiasta on kyse. En kutsu esikoistani arjessa esikoiseksi (vaan nimellä), enkä puhu jatkuvasti asuvani vanhassa hirsitalossa (vaan ihan vaan omassa kodissani).
Juuri näin! Minäkin rakastan yli kaiken kolmea lastani, mutta onnellinen ja elinvoimainen avioliitto on se virtalähde, millä jaksan ne rasittavatkin hetket arjessa.
Juuri näin 🙂
Eikö sinulle tullut mieleen, että tuon kommentin pointti taisi olla se, että annat itsestäsi sen kuvan, että et nauttisi lainkaan lastesi seurasta vaan suorastaan elät sille, että saat parisuhdeaikaa miehesi kanssa.
Lapsiperheloma oli uuvuttava, sapatilla et tunnu yhtään lyhentävän lastesi hoitopäiviä, vaikka siihen olisi mahdollisuus, parisuhdeakaa hehkutat aina, kuten se olisi joku erillinen osa elämääsi, jota varten elät ja hengität, mutta missä on kivat postaukset lasten kanssa vietetyistä hetkistä (muuta kuin kauppahallissa ja kahviloissa pörräys). Valitat jatkuvasti lapsiperharjen rankkuudesta ja lasten nukkumisesta.
Mä olen sapatilla mun toisesta päätyöstä, toisesta en. Toisin sanoen ennen sapattia tein kuusipäiväisiä viikkoja, ja aina töitä viikonloppuisin ja iltaisin/öisin. Kun jäin toisesta työstäni sapatille, pystyn pitämään toisen (eli tämän) ammattini työpäivät päiväkotiajan puiteissa.
En lyhennä lasteni päiväkotipäivää, koska käyn töissä. Se lienee hyvin yleistä, koska harvoin lääkäreillä, poliiseilla, sairaanhoitajilla ja kaupankassoillakaan on lapsia mukana työpäivän aikana.
Minä elin lapsuuden kotona kahden siskon ja äidin kanssa, kun isä kävi töissä. Äiti siivosi hulluna, kantoi kauppakasseja, kokkasi ja leipoi ja valitettavasti tympääntyi. Hänestä tuli marttyyriäiti, joka näki vaivaa kaikesta ja jolle tärkeintä oli, ettei kukaan vaan pääse sanomaan, ettei koti kiillä. Äiti ei ollut juurikaan onnellisen oloinen ja minusta tuntui, että olen vain vaivaksi, kun sotken ja syön.. Kun isä tuli töistä kotiin, niin hänen piti kertoa kaikki mitä töissä oli tapahtunut, jotta äiti sai kuulla muutakin kuin lasten juttuja. Isä kertoi kiltisti kaiken ja samalla syötiin.
Itse olen halunnut nähdä ystäviä, relata, harrastaa, käydä töissä. Koti on ollut niin ja näin ja olen hävennyt sitä, kun oma äitini hoisi tämän tontin täydellisesti. Ei hyvä.. Äitini katkeroitui ja sitä kesti kauan. Onneksi lastenlapset palauttivat ilon ja kiitollisuuden mummun silmiin ja sydämeen. 🥰Itse en sano muille mitään, mutta kunhan halusin jakaa..
Mitä enemmän olen aikaisempia sukupolvia katsellut, sitä selkeämmin tuollainen äitiys on siellä näkyvissä. Tosi surullista – toivon, että me osataan ottaa opiksemme noista <3
Mielestäni alkuperäisen kommentin pointti meni sinulta ohi, jos tämä postaus on siihen vastaus.
En rehellisesti ole kuullut kenenkään kritisoivan vanhempien parisuhdeaikaa, mikäli perheessä on muuten kaikki hyvin. Ehkä elän jossain omassa kuplassani, mutta mun lähipiirissä kaikki arvostaa parisuhdeaikaa, ja ottaa sitä silloin kun sitä on mahdollista saada.
Itse olen onnekas, sillä meillä on hyvät tukiverkot, ja lapsi onkin yökylässä suunnilleen kerran kuussa. Vaikka kerran kuussa saadaan olla lähes vuorokausi kahdestaan, ei se ole meidän ”ainut parisuhdeaika”. Parisuhdeaikaa on silloinkin kun tehdään yhdessä ruokaa, käydään yhdessä lenkillä ja katsotaan yhdessä telkkaria. Sitä parisuhdetta voi hoitaa _myös_ sen perheen kanssa, toki niitä kahdenkeskisiä hetkiäkin on ihana (ja tarpeellista) saada.
Pointti siinä alkuperäisessä kommentissa oli ymmärtääkseni se, että annat instagramissa sellaisen kuvan että arki on aina rankkaa – lapset nukkuvat aina huonosti, ovat aina kipeitä, kun olet yksin heidän kanssaan menette ulos syömään kun et jaksa kokata ym. Olet kova valittamaan, mutta sitten näissä kirjoituksissasi annat itsestäsi arkea rakastavan kuvan, vaikka instaa seuraavana saa sen kuvan, että et meinaa selvitä arjestasi. Ehkä tuota mielikuvaa siitä, ettet nauti lastesi seurasta, vahvistaa sapattisi, ja siinä nimenomaan se, ettei kaksoset kuitenkaan saa olla lyhyempiä päiviä päiväkodissa.
En itse usko että tämä parisuhdeaika on se ”ongelma” tai kateuden aihe, vaan ennemminkin se, että valitat elämän rankkuudesta tosi paljon, vaikka sinulla on kaikki perusasiat elämässä hyvin (ja loistavasti monen mittapuulla). Käyt viikottain erilaisissa hoidoissa, teillä käy siivooja, on hyvät tukiverkot, terveet lapset ja sitä kahdenkeskistä aikaakin on enemmän kuin useimmilla. Keskittyisit enemmän hyvään, ja etsisit niistä pienistäkin hetkistä iloa, ja kertoisit niistäkin somessa. Elämään kun kuuluu meillä kaikilla myös ne vatsataudit.
Vastasin tuohon päivähoitoajan pituuteen jo aikaisemmalle kommentoijalle.
Jos IG:ssä näkyy enemmän elämän synkät sävyt ja täällä ilot, mä koen, että olen onnistunut siinä, mitä teen. Mun tarkoitus on kuvata elämää sen iloinen ja suruineen. Ehkä instaan tulee päivitettyä asioita useammin silloin, kun pännii, koska taas siinä tavallisessa arjessa/ihanissa hetkissä lasten kanssa ei edes halua usein kaivaa puhelinta esille, koska haluaa elää hetkessä.
Toi oli niin osuvasti sanottu, mitä kirjoitit: ”Elämään kun kuuluu meillä kaikilla myös ne vatsataudit.” Se on just niin. Ja juuri siksi myös vaikuttajien on näytettävä tuota maailma, ettei tarvitse kuvitella, että elämä on meillä vain kauneushoidoissa ramppaamista. Mikä sen parempaa kuin vertaistuki heikolla hetkellä <3
Näinhän me toimimme (minä ainakin). Ystävillekin jaetaan yleensä ne surut ja murheet. Lapsiperhearjessa viesti ystävälle sisältää valitusta arjen rankkuudesta (Taas korvatulehdus, en kestä.”, ”Lapsi tyhjensi hiekkaiset lenkkarinsa eteisen lattialle, juuri kun olin hikipäästä imuroinut koko talon.”, ”Vauva tekee hampaita ja valvottaa öisin, en enää jaksa.” Harvemmin sitä jakaa niitä hyviä hetkiä (somessa ehkä, kiiltokuvatyylisiä), vaan keskittyy niihin ja nauttii hetkestä.
Jokainen myös tulkitsee somessa näkemäänsä omien silmälasiensa läpi. Mä näen Karoliinan, joka jakaa arkea sellaisena kun se on. Ei mulle Karoliinan instagram erityisesti näytä siltä, että aina on rankkaa. Se näyttää siltä, että on lapsiperheen ilot ja haasteet, on ihanan kodin ja naapurien luoman yhteisön ilot, ja on yrittäjän ja palkkatyössä käyvän puolison, naisen ja äidin tasapainoilu kaiken elämään kuuluvan kanssa.
Ja on muuten tosi hyvä ohje se, että jos jonkun sisällöt somessa ärsyttää, niin voi lopettaa seuraamisen sen sijaan, että nillittää sille sisällöntuottajalle ettei sisältö satu just sua miellyttämään.
Ja se neuvo tekee myös omasta elämästä paljon mukavampaa 🙂
Whaaat? Mitähän instaa tämän kommentin jättäjä on seurannut? En ehkä ole stalkannut Karoliinan instaa kuin piru raamattua, mutta mulle on välittynyt ihan tavallinen, rakastavan perheenäidin arki. Ja toiseksi: se on insta. Eli tosi pieniä pätkiä ja valikoituja hetkiä.
Taustalla voi tapahtua ja olla kaikenlaista, mistä me rändöm-lukijat ei tiedetä mitään ja mitään ei saisi olettaa. Mutta tässä on kuitenkin kyseessä pienten kaksosten uusioperheen äiti. Jo tuo ihan itsessään voi olla aikamoista. Karoliina myös suojelee lasten yksityisyyttä aika tarkasti ja siinä varmasti myös yksi iso syy sille, etteivät lapset ole niin korostetusti esillä somessa?
Ja miten kukaan siis edes kehtaa väittää, ettei joku nauttisi lastensa seurasta? Aika hävytöntä, jos suoraan sanon. Hävytöntä, ilkeää ja aivan tarpeetonta.
Ja ihan bestiä, että äidit nauttii elämästään ja näyttää tyttärille mallia! Mäkin toivon, että mun lapset muistaa mut iloisena, herkästi innostuvana ja harrastuksista nauttivana äitinä.
Toivon ihan samaa omille tyttärilleni 🙂
Ja tuossa olet oikeassa – vaikka vanhemmuus on osa mun kanavia, mä olen tosi tarkka siitä, mitä ja miten mun lapset siellä näkyy. Tiedän, että perheasiat kiinnostaa somessa (mäkin seuraan perhevaikuttajia juuri siksi), mutta lasten suhteen haluan pelata varman päälle.
En nyt sanoisi, että suojelee tiukasti lasten yksityisyyttä, jos heidän koti, kodin kaikki huoneet, huonekalut, potan sijainnit ja piha on esitelty somessa ja lehdessä. Lisäksi talon sijainti on kerrottu moneen kertaan jne. Lasten vaatteet esitellään somessa jne. Eipä siinä nyt varmaan paljon haittaa lapsille tekisi, jos kertoisi joskus vaikka kivasta retkipäivästä heidän kanssaan, kun nämä kaikki em. asiatkin on esitelty.
Tässä toivomasi retkikohde-esittely, viime kuulta: https://anna.fi/kolmistaan/2022/06/09/lapsiperheellinen-nama-asiat-kannattaa-kokea-kesa-tampereella/
Olen lukenut😊 Toivoin nimenomaan teidän omaa kokemusta jostain retkipäivästä, ei mitään yleisesittelyä eri paikoista. Niitä yleisiä esittelyitä löytää netistä muutenkin😊
Niin tässä varmaan tullaan siihen, miten tätä työtä haluaa tehdä suhteessa omaan perheeseen. Ymmärrän, että monia kiinnostaa tosi henkilökohtaisetkin asiat, kun taas itse ajattelen niin, että meidän perheen retkipäivät ja niiden tapahtumat kuuluu USEIMMITEN vaan meille. Nämäkin kohteet on sellaisia, missä ollaan itse käyty – siksi niistä kirjoitan – muuta koen, että hedelmällisempää kertoa hyvä Tampere-vinkkejä kuin vaikka se, että F tykkäsi tästä hyppytornista, Mesi söi evääksi banaanin ja Omppu kaatui matkalla. Ymmärrän kyllä, että toiselta kantilta juurikin nämä arkiset asiat on juuri se, mitä vaikuttajilta haetaan.
Kommentissasi oli tosi hyviä pointteja, ja allekirjoitan osan niistä. Viittasin tosiaan tuohon Karoliinan osittain lainaamaan kommenttiin, ja pohdin asioita siitä(kin) näkökulmasta.
Yhdestä asiasta en ole kuitenkaan kanssasi samaa mieltä lainkaan, ja se on lasten yksityisyys ja insta. Vaikka sinne instaan laittaisi vaan niitä pieniä pätkiä ja valikoituja hetkiä, syntyy niistä päivittäin, viikoittain, ja kuukausien ja vuosien kuluessa iso kokonaisuus. Somen perusteella tiedetään miten lapset nukkuvat, erittävät, käyttäytyvät, harrastavat ja ketä ja missä he tapaavat. Tämä on ongelma, ja tuntuu, että monelta vaikuttajalta hämärtyy juurikin tämä kokonaiskuva jota he niillä pienten hetkien jakamisella kertovat isolle yleisölleen.
Mä olen samaa mieltä. Kukaan vaikuttaja/vanhempi ei halua tehdä lapsilleen hallaa tahallaan, mutta vuosien saatossa tietomäärä on valtava. Tämä on aihe, jossa itsekin olen urani alussa toiminut eri tavalla kun nyt…ja koko ajan oppii lisää.
Kiitos Karoliina kun vastasit mukavasti, vaikka kommentissani olin joissain asioissa kanssasi eri mieltä. Mun mielestä tällainen on just semmoista ”hyvää somea”; ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta ystävällinen voi olla. Vastauksesi antoi ajattelemisen aihetta – ja vaikka alkuperäinen kommenttini oli mielestäni enemmän pohdiskeleva kuin syyttelevä – ja ymmärrän nyt näkökulmaasi ja someasi asiassa paremmin. Toivottavasti mun kommentit tekee sulle (ja muille kommentoijille) saman, että voi miettiä vielä uudelleen, että lukeeko jotain ns. vihalasit silmillä, vai olisko niissä joku hyvä pointti.
Kiitos vielä mukavasta kommunikoinnista ja hyvää loppukesää teille!
Ihanaa kesänloppua sullekin 🙂
Kiva, kun kerrot asioista rehellisesti, että yritä esittää mitään. Ja sehän on fakta, että aina sekä tykätään että ei tykätä.
Monelle tulee varmasti käsitys, että aikuisten kesken vietetyt hotellilomat, tammerfesrtit , terassii-illat ja keikat oli ne kesäloman kohokohdat ja jäi vähän epäselväksi, tehtiinkö mitään lasten ehdoilla. En tarkoita mitään kauppahallia tai kahvilaa, missä voi käydä ilman lapsiakin vaan ihan lasten ehdoilla olevat jutut, jonne ei ilman lapsia menisi. Sama koskee muutakin kuin loma-aikaa. Olet kuitenkin myös perhebloggaaja mutta sisältö on enemmän kauneushoidoissa ja hotelleissa käymistä kuin lasten kanssa puuhailua. Lasten ehdoilla lomailusta olisi kiva joskus kuulla, jos sellaista oli. Aika paljon teidän lomaan mahtui aikuisten aikaa, joten varmasti voi herättää monessa väsyneessä ilman tukiverkkoja olevassa vanhemmassa kateutta, varsinkin kun teillä myös kaikki siivoojat ym. arkea helpottamassa. En nyt näe alkuperäistä kommenttia, mistä kirjoituksesi lähti, mitenkään naisvihana vaan aitona ihmettelynä.
Nämä keskustelut on havainnollistanut sen, että osa teistä seuraajista odottaa, että raportoin jokaisen liikkeen tänne/instaan ja itse päivitän puolestaan sisältöä pääasiassa vain silloin, kun siihen on aikaa. Ja koska mulla on aikaa? Käytännössä silloin, kun lapset ei ole vierellä. Kun taas olen lasten kanssa, harvoin siihen kännykkä ehtii mukaan. Joskus kyllä, mutta harvemmin.
Mun mielestä ajatus ”mitä tehdään lasten ehdoilla” on tosi absurdi, ja sen voi varmasti allekirjoittaa kuka tahansa ison perheen vanhempi. Koska, mitä EI tehtäisi. Kyllähän joka ikinen liike, jopa vessassa käynti, jollakin tapaa ajoitetaan siihen, miten lasten kanssa hommat etenee.
Kai me kaikki sitten luetaan blogipostaukset ja seurataan Instagramia omanlaistemme silmälasien läpi ja ne herättävät meissä tunteita suhteessa omaan tämänhetkiseen ja aiempaan elämäämme.
Mä kahden pienen lapsen äitinä ymmärrän täysin Karoliinan pointin ja ylpeänä fiilistelen hotelliöitä puolisoni kanssa. Meillä ei ole taloudellisista ja tukiverkollisista syistä mahdollisuutta pidempään kahdenkeskiseen aikaan kuin iltojen tunnit kovinkaan usein, mutta ihan täysillä pystyn olemaan onnellinen niiden puolesta, joilla siihen on useammin mahdollisuus! Olen paljon parempi vanhempi silloin, kun saan välillä hengähtää hektisestä pikkulapsihärdellistä yksin, kaksin puolison kanssa tai ystäväporukalla. Ja kyllä, valitan arjessa sairastelusta (kahdeksan eri infektiota tälle vuodelle plakkarissa, jes!), mutta silti suurin osa meidän elämää on sitä tavallista ja ihanan ärsyttävää tai ärsyttävän ihananaa perhe-elämää. Jotta lasten ei tarvitsisi kärsiä vanhempiensa uupumisesta, parisuhdeongelmista tai vaan yleisestä vitutuksesta, on ihan hyvä päästä niitä purkamaan muualla. Ennakoivasti mielellään. Ja mikäs sen parempaa lapsille kuin saada välillä viettää aikaa myös muiden ihmisten kanssa, joille he ovat kovin rakkaita.
Heilutan siis jatkossa(kin) oman ja parisuhdeajan lippua korkealla! (Ja samalla toivon toisten elämästä triggeröityville parempia valintoja elämässä kuin vihaseuraaminen..)
Ennakointi on muuten tässä se avainsana. Kiitos, kun nostit tuon esille. Elämän parhaita asioita kun kannattaa vaalia silloin, kun ei ole vielä katastrofi ilmassa.
En tiedä miten tuo nostamasi kommentti liittyi parisuhteeseen, mutta olen saanut sen kuvan että olet ollut todella uupunut. Siksi en ihmetellyt kesän järjestelyjänne (esikoisesi kesäkuun muualla ja kaksosenne päiväkodissa) ja teit lähinnä mukavia omia juttuja. Toivottavasti sapattiaika on palauttava.
Omassa elinpiirissä kaikki vanhemmat kyllä käyvät töissä, harrastavat, näkevät ystäviään ja käyvät halutessaan festareilla. Ei ole kyllä mitenkään sukupuoleen sidottu asia enkä ole koskaan törmännyt kuvailemaasi naisvihaan.
Mä tein kesäkuun töitä ihan viisipäiväisillä viikoilla, kuten mieskin. Tosin kivaahan se, sitä en kiellä. Siksi pienet oli päikyssä ja esikoinen opemummon kanssa lomilla.
Jos et ole törmännyt koskaan naisvihaan, olen tosi iloinen puolestasi. Se lienee hyvin hyvin harvinainen tilanne.
Kyllä haluan viettää aikaa puolison kanssa, mutta en koe tärkeäksi lokeroida aikaa ”parisuhdeajaksi”. Loma on lomaa myös sillon kun lapset on läsnä eikä ole erillistä ”lapsiperhelomaa”. Läheisteni kanssa elän elämääni ilman lokeroivia aikamääreitä. Työ, harrastukset, ystävät, perhe soljuu kyllä arjessa ilman että joku kokisi ajankäyttöni jotenkin vääräksi. Ehkä se on siis tämä tekemäsi some mikä saamasi kommentit synnyttää?
Vastasin jo tuonne aikaisemmin, että kysehän on retoriikasta. On helpompi päästää lukijat heti asian äärelle, kun kertoo postauksen alussa, millä kokoonpanolla on ollut reissussa tms. Arkipuheessa ei ole mulla käsitettä ”lapsiperheloma”, mutta googlen haku löytää sen oikein kivasti 🙂
Nostan kyllä hattua, että jaksat aina uudestaan ravistella pölyttynyttä äitikuvaa! Äitimyytti on tässä tasa-arvon mallimaassa uskomattoman vahva, joten työnsarkaa riittää. Vanhempainvapaauudistus sentään saatiin vihdoin läpi. Ehkä äitiyspakkauksen nimikin vielä joskus saadaan muutettua…
Kiitos <3
On kyllä aina yhtä masentavaa törmätä näihin äitejä syyllistävien kommentteihin. Kurjinta on, että terävin kieli on usein toisilla naisilla. Takana lienee ihan vaan kateutta, jos ei itsellä ole hoitoverkostoja tai/ja taloudellista mahdollisuutta pieneen oman ajan ottoon puolison, ystävien tai jopa joskus ihan yksin 😳, niin eipä sitä suoda muillekaan.
Taustalla voi olla myös pettymystä, ristiriitaisia tunteita ja jopa katkeruutta omia valintoja kohtaan, mikä on ehkä vaikein tilanne. Äitiys väsyttää ja turhauttaa toisinaan, vaikka lapsi olisi miten rakas ja toivottu. Muita elämänalueita, töitä, ystäviä, vapautta on ikävä – ainakin hetkellisesti. Madonna-myytin vaatimus saattaa kohdistua itseen kaikkein voimakkaimmin ja muut tarpeet tulee haudattua mielen perukoille. Kun joku toinen äiti sitten sanoo ääneen viettäneensä hotelliviikonlopun miehensä tai ystäviensä kanssa, reaktio on raivo, joka kumpuaa omista pettymyksistä ja turhautumisesta. Mutta on vaan helpompi valuttaa paha olo nimimerkin varjossa verkossa kuin myöntää, että itsekin kaipaisi hengähdystaukoa.
Sitten on tietty niitä tyyppejä, jotka vaan aina tietävät paremmin – oli kyse äitiydestä, työelämästä, harrastuksesta, politiikasta, sopivan koirarodun valinnasta tai oikeasta ruokavaliosta. Nämä ihmiset katsovat tietäväisinä maailmaa oman putkensa läpi, jos hän ei kaipaa omaa aikaa, ei se voi olla tarpeen muillekaan.
Niin, ja joku vaan nauttii saadessaan olla ilkeä ja voidessaan loukata toista. Aiheella ei niin väliä, kunhan se on riittävän henkilökohtainen (äitiys, paino, ulkonäkö tms), jotta varmasti osuu ja uppoaa.
Olisin Sanna lisännyt vielä tähän sinun tekstiisi sen, että tähän liittyy osalla ihmisiä myös mielestäni ihan sellaista puhdasta näköalattomuutta, kykenemättömyyttä asettua toisen ihmisen asemaan, olla empaattinen tai ymmärtää, että asiat voidaan tehdä niin monella eri tapaa kuin se oma ”totuus”. Toisille ihmisille erilaiset tavat ovat isompi uhka kuin toisille.
Se on jännä juttu kyllä. Aina kummastelen, miksi toisten ihmisten asiat kiinnostaa niin kovin.
Olen tosi surullinen, että tällaista tapahtuu somessa (yhä enemmän?). Erityisesti mä olen järkyttynyt siitä, mitä pluskokoiset vaikuttajat joutuu kokemaan. Tai äidit, joilla on todella rankkoja kokemuksia meneillään, ja jotka vertaistuen vuoksi jakavat asioita sydän verellä. Mähän en todellakaan pysty sellaiseen, ja siksi somessa ei näykään omasta elämästä kuin tietty osa. Se osa, jonka suhteen voin ottaa ”kehittävää kritiikkiä” vastaan.
Hienosti kirjoitettu, Sanna!
Voi hyvä luoja! Olen järkyttynyt kahdesta asiasta: ensinnäkin siitä, että edelleen ”pitää” perustella, miksi äiti haluaa elämäänsä muutakin, kuten vaikkapa sen parisuhteen (onpa kamalaa), ja toiseksi siitä, että jollekin on oikeasti tullut sellainen kuva, ettet halua olla lastesi kanssa vai miten se nyt olikaan ilmaistu. En pysty ymmärtämään, mistä sellainenkin on revitty. Ei tämä sinun somesi kaiketi mikään reaaliaikainen päiväkirja ole, mistä voisi päätellä kaiken, mitä elämässäsi teet, tunnet ja ajattelet.
Vuosien väännön jälkeen lopulta ymmärsin erota lasteni isästä. Meidän kaikkien parhaaksi. Nyt on molemmilla uudet kumppanit ja eletään kaikki mainiossa sovussa. Elän oman kumppanini kanssa etäsuhteessa, ja niin raastavaa kuin se välillä onkin, se ihme kyllä mahdollistaa meille myös valtavasti sitä kahdenkeskistä parisuhdeaikaa, jossa keskitytään hoitamaan vain toisiamme ja suhdettamme. Se on sanoinkuvaamattoman ihanaa. Vaikka välillä toivoisi, että saisi jakaa arjenkin myös muulloin kuin meikäläisen opelomilla, tämä toisaalta mahdollistaa sen, että lähes väistämättä tulee todella säännöllisesti vaalittua vain ja ainoastaan parisuhdetta, ei siis vain muun elämän ohessa. Olen niin onnellinen, että olen saanut kokea tämän ja siten myös vähän kuin kantapään kautta oppinut, mitä minun tapauksessani hyvä parisuhde on ja miten sitä hoidetaan. Jos joskus saammekin jakaa jokapäiväisen arjen, olen varma, että panostaisimme sittenkin myös suhteeseemme paljon juuri kahdenkeskiselläkin ajalla.
Lapset ovat meillä vain lainassa. Olisi aika rajua antaa kaiken muun elämän odottaa siihen asti, että lapset on saatu maailmalle. Kun kyse on ihmissuhteesta, odottaako se oikeasti? Ihmisillä on eittämättä erilaisia toiveita, tarpeita ja odotuksia parisuhteille, ja minä kuulun ehdottomasti niihin, jotka haluavat vaalia parisuhdetta säännöllisesti myös kahden kesken. En silti rakasta lapsiani tai heidän seuraansa yhtään sen vähempää.
Voi ilo kuulla, Daniella! Muistan sut VUOSIEN takaa, ja ollaan puhuttu niin monta keskustelua täällä kommenttiboksissa <3
Niin, luulen että kyse on siitä miten asioista kerrot, jos saat paljon negatiivista palautetta. Edellä tosin toiset ymmärtää sinun valittavan ja toiset ei.
Enpä ole työ/ystävä/tuttavapiirissäni kuullut kenenkään arvostelevan, jos joillakin on parisuhdeaikaa tai toisaalta niinkään päin jos sitä ei ole. Jokainen perhe on erilainen. Varmasti kuitenkin suurimmalle osalle molemmat vaihtoehdot ovat ihan tavallisia asioita ilman sen suurempaa hehkutusta asiasta.
Jep 🙂
Apua, emmä kestä. Minä, ÄITI,
-olen pitänyt lasta päiväkodissa vaikka olin jo itse lomalla (jotta saan lomailla hetken ilman lasta)
-olen antanut lapseni viikoiksi ja viikonlopuiksi hoitoon isovanhemmille siitä lähtien kun hän on ollut 1-vuotias
-järjestelen jatkuvasti kaikenlaisia kivoja juttuja joihin lasta ei ole suunniteltu otettavaksi mukaan
-lähden välillä töihin lepäämään, vaikka en näe arkisin lasta kuin iltaisin 5h ja aamuisin sekopäisen vajaan tunnin kun yritämme päästä koko perhe ovesta ulos
-pahinta kaikesta: teen tämän kaiken ilman pienintäkään huonoa omaatuntoa!
Myös
-järjestän lapselle lomaa vaikka itse en ole lomalla
-vahvistan lapseni suhdetta isovanhempiinsa ja mahdollistan heille paljon yhteistä aikaa
-järjestän joka viikko lapselle kaikenlaista kivaa puuhaa, käytän häntä leikkipuistoissa ja kavereiden luona, reissuilla ja uimahallissa ja ties missä
-ikävöin töissä lastani ja odotan innolla että taas illalla näemme
-ihaninta kaikesta: rakastan lastani maailmaan ääriin enkä toivoisi mitään muuta elämältä.
Ei vaan voi ymmärtää, miksi naisena lapsen saamisen myötä koko minuus, tarpeet ja toiveet tulisi muuttua aivan täysin lapsen ehdoilla kulkevaksi. Lapsettomat ystäväni sanovat (hyvin lyhennettynä versiona), että meillä lapsellisilla menee aivan älyttömästi aikaa lasten juttuihin, ja heillä on kaikki aika maailmassa rötvätä sohvalla. Totta helkkarissa minä haluan tehdä ihan samoja asioita kuin ennen lasta, kaikkien niiden uusien juttujen lisäksi. Ja todellakin aion järjestää itselleni, puolisolleni ja meille lapsetonta aikaa.
Äääää….ihanat, ja jotenkin niin tutut listaukset. Kun vanhemmuus ja ihmisyys on tuota kaikkea <3
Uskon, että ihmisiä ehkä ärsyttää kun välillä huokailet kuinka aikaa ei ole tarpeeksi tai ette ole saaneet sitä tarpeeksi. Se on ihan ok ja teidän mittapuulla näin varmasti on, mutta yleisimmin perheellisillä sitä parisuhdeaikaa on tosi vähän tai ei yhtään ja se varmasti käy monen hermoon, että kehtaakin tuo valittaa vaikka on päässyt sinne sun tänne. Ei niinkään se, että olette kahdestaan. Minä kaipaan aikaa mieheni kanssa ja pyritään kerran kuussa viettämään yö kaksin, yleensä tämä toteutuu parin kuukauden välein koska lapset tai hoitaja sairastuu🙈😅Mies on myös etätöissä kotona ja minä olen vauvan kanssa ja isommat on koulussa yms niin vauvan nukkuessa pidetään lounastreffejä. Ymmärrän myös, ettei kaikki aikaa tarvitse ja suhde voi ihan hyvin.
Kiitos palautteesta!
Äitini oli juuri se Pyhä Äiti, joka ei syntymäni jälkeen halunnut enää muuta kuin olla ÄITI! Olen ainoa lapsi ja äitini antoi minulle kaiken. Niukassa rahallisessa arjessa hän nipisti aina omasta hyvinvoinnistaan, jotta minulla olisi kaikkea. Välillä hän kävi yötöissä, koska isällä oli vakituinen päivätyö. Eihän lasta SAA laittaa vieraan hoitoon. Kun vanhempani kerrankin menivät kahden työpikkujouluihin, olin mummon luona (ja otin yökyläilyn seikkailuna). Äiti oli kuitenkin halunnut, että minut haetaan pois jo yöllä, kun juhlat loppuvat. Olivat kantaneet minut nukkuvana autoon ja kotiin (muistan itse hämärästi).
Vanhempiani katsottuani vannoin, etten koskaan mene naimisiin enkä ainakaan hanki lapsia! Ei minusta ole antamaan riemuiten pois koko entistä, omaa elämääni. No, rakastuin rankasti ja naimisiin mentiin. Mutta lapsia en koskaan halunnut. Olin- ja olen- onnellinen mieheni kanssa, enkä olisi ollut valmis ”sysäämään häntä syrjään” lapsen takia.
Nykyään, viisikymppisenä, ymmärrän tietysti, ettei oman äitini tapa ollut oikea eikä mikään esimerkillinen ja tavoiteltava. Olen kuitenkin aina ollut tyytyväinen omaan ratkaisuuni (ja ratkaisuumme, miehenikään ei halunnut lapsia). ”Osasyy” päätökseeni oli Täydellisen Äidin näkeminen lapsen silmin. Vielä edelleenkin äitini ihan suuttuu, jos kuulee esim. sukulaistemme olleen jossain kahdestaan pariskuntana, ilman lapsiaan. ”Kyllä lapsen pitää tulla aina mukana elämässä!”, hän napsauttaa. Eikä hän koskaan saanut suurinta toivettaan: lapsenlapsia. Siitä olen pahoillani.
Eli: eläköön nykyaika ja pariskuntien yhteinen aika, harrastukset, ystävät jne. Niin sen pitääkin olla!
Kiitos, kun jaoit tämän kokemuksen. On niin surullista, kuinka moni ihana asia voi kääntyä itseään vastaan, jos odotukset ja vaatimukset on aivan ylenpalttiset.
Oi kiitos tästä(kin) postauksesta! Oon niin väsynyt vallitsevaan äitimyyyttiin ja jatkuvaan syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteisiin, vaikka kuinka teen parhaani.. ja väsymyksen keskellä sitä jostain syystä vaatii itseltään enemmän esim. kodin siisteyden suhteen. Ja kyllähän semmonen takakireys heijastuu siihen perhe-elämään… Että jos keikalla käynti saa rentoutumaan ja pipon löysemmälle, ja siten naurattaa kotonakin pyykkivuorten ja ruoanlaiton ja lasten kanssa enemmän – niin kyllä se vaan on sitten sen arvoista, vaikka osa mielensäpahoittajista yrittäisikin siitä syyllistää. Tai ylipäätään siitäkin jo syyllistää, että kehtaa sanoa kaipaavansa jotain omaa tai parisuhdeaikaa!
Hmm, tästä inspiroituneena – taidanpa varata kalenteriin elokuva illan (kun kotona joutuu aina niin hiljaisella kaikkea katsomaan lasten mentyä nukkumaan eikä yksin kotona ollessa voi molempia kuulokkeitakaan kunnolla pitää, koska pitää havahtua tarvittaessa vauvan itkuun eikä lasten hereillä ollessa voi mitään aikuisten lefffoja katsella). Että olenpas minä nyt varmaan joidenkin mielestä kamalan itsekäs, kun haluaisin aikuisten elokuvasta kaiken nautinnon äänien ja karkkien kera kaiken keskeytyksettä irti! Hups 😉
<3
Ihanaa leffailtaa <3
Tuo kommentti on ikävästi muotoiltu, mutta ymmärrän kyllä pointin. On hienoa, että tuot esiin myös arjen rankkuuden, mutta välillä kyllä tulee sellainen vaikutelma, että lapsiperhe-elämä on vain uuvuttavaa. Tuntuu, että viime aikoina julkaisuissasi on korostunut arjen rankkuus vs. irtiotot miehen kanssa. Tasapainon vuoksi olisi kiva kuulla, mitä iloisia juttuja teette lasten kanssa. Moni seuraamani lapsiperhevaikuttaja esittelee esim. kirjoja, joita lasten kanssa luetaan, kivoja leikkipaikkoja, lasten teatteria, pikkuisille sopivia museoita tms. Nykyaikana tällaiset ”aineettomat” jutut olisivat kivempaa sisältöä kuin materian esittely. Mutta voi olla, että minun on vain aika etsiä muita seurattavia.
Mä olen ymmärtänyt näiden kommenttien ympärillä sen, että se blogi, mitä haluan itse kirjoittaa, ei ole sama, mitä moni multa odottaa. En ole itse käyttänyt termiä ”perheblogi” vuosiin, ja siitä syystä ehkä juuri tarjonta ja kysyntä ei kohtaa. Että jos odotetaan vaikka leikkipaikka- tai kirjavinkkiä, itselleni sellainen ei tule mieleen, kun näin pikkulapsiarjen ”toisella kierroksella” ne asiat on jo niin arkipäivää, ettei enää muista, että toisille ne on uusia ja toiset kaipaisi niistä vinkkejä. Mutta – tämä oli hyvä muistutus. Kiitos <3 Ehkä pitää jatkossa mennä enemmän tänne meidän perheen ruohonjuuritasolle - kirjaimellisesti lastenhuoneen lattialle - penkomaan, mitä aiheita löydän sieltä, koska jos ne kiinnostaa, on niistä tietysti kiva kirjoittaa.
Onko pakko vittuilla tuolla tavalla?
Apua 🙂 Siis tämä oli ihan mun vilpitöntä ajatuksenjuoksua. Juttelin tästä keksiviikkona instankin puolella.
Olen pidempään lukenut blogiasi, jo monesti kiinnittänyt huomioita, että saat jotenkin erityisen paljon arvostelevia, jopa ilkeitä kommentteja teksteihisi. Tai semmoisia piiloarvostelevia. En ymmärrä.
Onko pakko lukea, jos kaikki mitä kirjoitat, aiheuttaa henkilölle mielipahaa.
Tähän tekstiin, sain itse vakituisen (ja siihen aikaan unelmieni) työpaikan, kun nuorempi lapseni oli 9kk. Isovanhemmat hoitivat lapsiamme 3kk, jonka jälkeen kuopukseni ollessa 1v, menivät päiväkotiin. En ole katunut, koska tuo työpaikka poiki paljon hyvää. Plus lapsestani on kasvanut hyvinkin täyspäinen nuori mies… 😉
Mä ymmärrän, että se, etten filtteröi, ärsyttää monia. Yksi kommentti, jossa puhuttiin miten ”kehtaan” valittaa kiteyttää musta tosi hyvin sellaista suomalaista tapaa ajatella lähimmäisistään. ”Miten kehtaat valittaa, kun mulla on vielä kurjemmin?” Hassua 😀
Tuo viimeinen kappale kyllä kiteytti aika hyvin ajatukset äitiydestä. Ja samaa mieltä olen kuin moni muukin, että mikä aiheuttaa ikävää kommentointia, niin kateus. Itsekin huomasin sortuneen tähän vasta omassa elämässä. Siskoni on kesän aikana useaan kertaan tehneet miehensä kanssa reissuja ja pieniä irtiottoja kesäloman aikana. Heillä on yksi lapsi perheessä. Mummola naapurissa. Katsottuani taas päivitystä, jossa ovat joko illanvietossa kahdestaan tai leffassa (ja nämä molemmat jopa saman viikon aikana, herranjestas!) huomasin ajattelevani, että ”no yhtenään on lapsi hoidossa,kuinka paljon sitä yhteistä aikaa pitää olla”. Ja kateushan se sieltä nosti päätään!
Meillä on kolme lasta ja nuorin yhden vuoden, jolla on aika kova eroahdistus tällä hetkellä. En raski häntä yhtä yötä pidemmäksi aikaa antaa vielä hoitoon. Joten meidän menemisiä luonnollisesti ”rajoittaa” isompi lapsiluku, jota on haastavampi saada hoitoon ja tämä pienin äidin lahkeessa viihtyä. Lapsiperheen härdellissä sitä vaan kateus nostaa päätään väsymyksen keskellä, vaikka oikeasti olen tyytyväinen ja onnellinen siskon puolesta. Hyvä että tekevät yhdessä asioita, saavat tankattua yhteisiä muistoja pimeitä syksyjä varten. Ei siskon menemiset (tai kenenkään muunkaan) menemiset ole multa pois.
Kyllä tämän viikon ”kohu” pääministerin yksityielämän kommentoinnistakin sen todistaa,että valitettavasti nainen on on toiselle naiselle liian usein susi. Useampikin kommentoinnillaan hyökkäsi PM. äitiyteen,että ”kyllä tuon ihmisen lapsi pitäisi ottaa jo huostaan kun äiti vaan bilettää” Järkyttävää ja surullista,inhottavaa perisuomalaista kateutta. Kyllä välillä oma aika,parisuhdeaika ja ystävien kanssa vietetty aika on tarpeellista ja tervettä,eikä ole mielestäni pois siltä tärkeimmältä eli perheeltä❤️