kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 07.09.2022

En rakasta ryppyjäni, joten...

Teksti
Karoliina Pentikäinen
24 kommenttia

Muistan edelleen sen hetken ja ajatuksenkulun tarkasti, vaikka tapahtuneesta on liki 15 vuotta. Oli helteinen kesäkuun päivä Barcelonassa. Olin juuri ostanut katukioskista aurinkoöljyä,  jonka jonka “suojakerroin” oli 4. Purkki oli ruskea ja sen kyljessä komeili porkkanan kuvia. Tuote lupasi upean rusketuksen. Vedin öljyä koko kehon ja naaman täyteen, vaikka takaraivossani välähti ajatus siitä, että olin kuullut ihon vanhenevan liian kovasta auringon ottamisesta ja liian pienistä suojakertoimista. “Mitä sitten”; ajattelin. “Mä olen nyt nuori ja haluan olla nätti. Mitä väliä, jos mummona on ryppyinen.” Sen jälkeen makasin viikon öljyt kasvoilla biitsillä ja altaalla ja toden totta – olin kovin nätti ja vielä enemmän ruskea. 

Tuollaisten kesien jälkiä sitä on kolmekymppisenä sitten niitetty. Pisamat on lisääntynyt kesä kesältä ja osa muuttunut maksaläiskiksi. Ja kun olen käynyt useamman kerran ihoanalyysissa, aurinkovauriot – vaikken ole ottanut aurinkoa vuosikausiin, ja pidän aina 50 suojakertoimet kasvoilla – näkyy ihossani edelleen. Ilman kasvohoitoja ja hyviä kotituotteita, vauriot olisi vielä suuremmin nähtävissä. 

Esteettisiä seikkoja enemmän syyllisyyttä on tuonut tietysti se, mitä terveydellisiä haittoja tuollaisesta sekoilusta iholle on. En tajua, kuinka kuolematon sitä kuvitteli nuorena olevansa, kun ajatteli, ettei ihosyövät ja muut koskisi itseä lainkaan. Nyt kun uusia luomia nousee iholle, joka kertaa mieli palaa tuollaisiin vastuuttomiin auringonottoaikoihin.

Parikymppisenä, oikeastaan aika pitkälle parikymppiseksi, ajattelin, että vanheneminen – rypyt, harmaat hiukset, maan vetovoiman vaikutus omaan kroppaan – olisi jossakin hyvin kaukana. En ole koskaan ollut mikään söpö babyface, mutta sillä tapaa kuitenkin nuorehkon tai ikäiseni näköinen, ettei ensimmäiseen kolmeenkymmeneen vuoteen tarvinnut huolia ikääntymisestä. Siksi pystyin myös helposti ajattelemaan, ettei ikääntyminen haittaa tai haittaisi. Nyt, kun 40 vuotta on lähempänä kuin 35, ajattelen vähän toisin.

Meidän pienet tytöt täyttää ensi kuussa 3 vuotta. Kun tänään vein heitä päiväkotiin ja juteltiin kaikkea ihanaa, mitä kolmevuotiaat nyt juttelee, mietin, miten mahdottoman upea ja samalla raskas matka tämä kolme, tai oikeastaan liki neljä, vuotta on ollut. Sen lisäksi, että kaksosuus itsessään on ollut uuden opettelua, on meidän elämässä ollut  muutamia todella rankkoja kausia, jotka ovat jättäneet isot jäljet niin fyysiseen kuin psyykkiseenkin kuormaan. Kun tuon päälle laskee vielä hypermeesin ja kaksosraskauden ja valvotut yöt ja painon, joka on tehnyt vuosien saatossa liki 60 kilon edestakaisliikkeen, ei kai ihme, että viimeiset vuodet ovat vanhentaneet minua monella tapaa. 

Vanheneminen henkisesti on ollut pelkästään vain hyvä asia. Olen aina tajunnut mielestäni elämän rajallisuuden poikkeuksellisen hyvin – ja siksi myös elänyt ns. täysillä – mutta tässä iässä rajallisuus konkretisoituu vielä selkeämmin. En halua hukata elämää mihinkään turhaan, vaan haluan, että ne päivät, jotka täällä annetaan, tulee elettyä juuri sillä tavalla, minkä itse näkee parhaaksi. Tästä syystä olen luopunut monesta stressaavasta ja turhasta asiasta. Tästä syystä olen alkanut huoltaa mun mieltä ja kehoa eri tavalla kuin nuorempana, ja tästä syystä mä pyrin joka päivä pysähtymään oikeasti tärkeiden asioiden äärelle. Vaikkapa tuo aamun päiväkotiinvienti – oikein tietoisesti sen aikana ajattelin, miten ihania nuo lapset on ja miten onni, että tämmöisenkin hetken saan heidän kanssa elää. Sellainen hetkiin pysähtyminen on joka vuosi vaan helpompaa ja juuri ne arkisten hetkien huomioimiset lisää myös onnellisuutta. 

Fyysisesti vanheneminen ei ole ollut mulle yhtä ihanaa kuin henkisesti. Toisaalta armollisuus itseään kohtaan on kyllä selkeästi lisääntynyt. Mulle se tarkoittaa sitä, että vielä selvemmin mä koen olevani hyvä omana itsenäni ja ikään kuin “arvostan” itselleni tyypillisiä ulkonäön piirteitä. Toisaalta oman kropan ja naaman vanhenemista ei ole musta kiva seurata. En mä täällä itke itseäni uneen joka ilta asian suhteen, itse asiassa unohdan vanhenemisen usein, koska mieli on vähintään yhtä virkeä kuin ennenkin, mutta sitten havahdun, kun näen valokuvan itsestäni. Mulla tosiaan on ryppyjä ja juonteita ja maa vetää vähän jokaista ruumiinosaa puoleensa enemmän kuin ennen.  Se hämmentää, että nytkö jo. 

Tällainen vajaan nelikymppisen vanheneminen on jotain sellaista, mihin en osannut varautua ja johon en osaa etsiä myöskään vertaistukea. Nythän naistenlehdissä ja somen muotisivuilla näkyy parikymppisten supermallien rinnalla niitä MIELETTÖMIÄ harmaahiuksisia plus kuusikymppisiä naisia, joilla rypyt ja elämä näkyy kasvoilla upeana kauneutena, mutta sellaista välimallin vanhenemista en osaa etsiä kuvastosta. Varsinkin, jos seuraa Hollywood-tähtiä, he ikään kuin lopettavat vanhenemisen ikävuoteen 25, ja näyttävät sitten tismalleen samalle liki kuusikymppisiksi. Tiedän, että se kaikki on fuulaa ja totisesti muiden kuin vihermehujen ansioita, mutta silti se luo kuvaa siitä, ettei kaksvitosen jälkeen tapahdu mitään kummoista ennen mummovuosia. 

Mä aloitin viime kevättalvella liikunnan.  Mä olenkin huomannut, että mikään ulkoinen ikääntymisen merkki ei enää häiritse samalla tavalla kuin aikaisemmin, kun olen saanut oman kehoni toimintakyvyn takaisin! On ihanaa, kun jaksaa taas juosta, osaa heittää edelleen kärrynpyörän tai kykenee konttailemaan lasten leikeissä mukana. En edelleenkään rakasta iän tuomia merkkejä mun kasvoilla, mutta kun jaksaa liikkua pitkän tauon jälkeen kuin ennen, tuntuu sille kuin olisi ikinuori. 

Mitä sä ajattelet vanhenemisesta? Mitkä on ollut iloisia yllätyksiä ja mitä asiat vaivaa?

 

-Karoliina-

Kommentit (24)

Mitä sun huulille aina välillä tapahtuu? Ne on kyllä vuosien mittaan kokeneet muodonmuutoksen?

Mielenrauha ja liikkumisen (erityisesti ryhmäliikunta ja metsässä käppäily) ilon löytäminen ovat mieluisia asioita ikääntymisessäsi. Samoin kulutushysterian laantuminen eli nykyisin vähemmän esim vaatteita mutta sitäkin laadukkaampia. Olen käyttänyt pukeutumisneuvojaa. Krooniset sairaudet harmillisia asioita.

Mua ei vaivaa eikä huoleta vanheneminen yhtään. Mun ainoa tavoite ja toive on pysyä terveenä ja toimintakykyisenä. Olen saman ikäinen kuin sinä, eli lähestyn 40 ikävuotta.

Olen ihmeissäni kuitenkin seurannut instaasi ja tätä blogia. Panostat todella paljon ulkonäköösi; käyt jatkuvasti kasvohoidossa, käytät filttereitä, haalit roinaa (vaatteita, koruja, asusteita) ja käytät muutoinkin valtavasti aikaa ulkonäköösi. Oletko ajatellut, minkälaisen kuvan annat siitä kolmelle tyttärellesi? Minkä takia sinulla on niin kamala tarve panostaa ulkonäköösi? Et ole kovin samaistuttava kellekään naiselle kun harvalla meistä on aikaa käydä joka viikko hoidoissa tai edes rahaa.
Sinussa ei ole oikein lainkaan enää muitakaan asioita, mihin voisi samaistua.

Mulla ei ole (enää) lainkaan moiseen tahtoa eikä tarvetta. Pitkät hiukset leikkautin lyhyeksi, en meikkaa juuri lainkaan ja kasvohoidot teen itse. Ihminen vanhenee joka tapauksessa ja en usko, että kaikella tuolla puunauksella näytät 60-vuotiaana yhtään sen nuoremmalta kuin muutkaan. Mun mies hyväksyy mut tällaisena kuin olen ja mä hänet. Mä haluan jäädä teoillani ihmisten mieliin, en ulkonäölläni. Kauneus ja nuoruus on kuitenkin katoavaista.

Jos sulla on niin hyvä itsetunto (pakko olla, kun koko ajan kuvaat itseäsi, sähän suorastaan rakastat omaa naamaasi) niin miksi se ei näy käytöksessä / teoissa? Voisit oikeasti miettiä, miksi sulla on niin valtava tarve tuohon jatkuvaan tavaran haalimiseen ja oman naaman esittelyyn sekä jatkuviin kauneushoitoihin. Eihän sun mieskään sellaisissa käy vaan on oma itsensä ryppyineen kaikkineen.

Ei itseään tai ulkonäköään tarvitse rakastaa, mutta olisi hyvä vähintäänkin hyväksyä itsensä, nähdä ja vaalia niitä hyviä puolia, joita itsessä on. Se heijastuu myös ulospäin.

Säälin sun miestäsi kun et viitsi yhtään panostaa ulkonäköösi. Ei mulla muuta

Hanne, mulla panostus ulkonäköön on jotain ihan muuta kuin kauneushoidoissa istumista, kestokynsien ottamista tai vaatteiden shoppailua. Mä panostan ulkonäkööni näyttämällä siistiltä, liikkumalla, riittävällä levolla ja ruokavaliolla. Meikkiä käytän vain, jos on juhlat tai muuta tärkeää menoa. Mieheni ei ole ainakaan toistaiseksi valittanut asiasta 😉

Miksi? Tai miksi erityisesti miehen takia pitäisi panostaa?

Mua surettaa, kun luen sun kommentin. Sun pointti oli varmasti sanoa, että koska sulla itselläsi ei ole tarvetta tai tahtoa laittautua, me toisella tavalla toimivat ei haluta jäädä mieleen teoillamme, eikä meidän miehet hyväksy meitä sellaisina, kun ollaan. (Musta on hassua, miten naisten ulkonäköasiat liitetään AINA miehiin,olipa nainen sitten parisuhteessa tai sinkku….mutta se onkin sitten jo toinen asia.)

Minun korvaan sun viesti nimenomaa kertoo siitä, ettet ole vielä kovin sinut omien valintojesi kanssa. Voin olla toki väärässä, mutta itse ajattelen, että ihminen, jolla on aidosti hyvä itsetunto,ei koe tarvetta tuomita ihmisiä sen mukaan, käykö joku kasvohoidossa tai pitääkö pitkiä hiuksia, eikö vaan?

Ja siihen, kuka näytää millekin 60-vuotiaana, en osaa sanoa oikein mitään. Se, miltä näyttää sisäiseltä kauneudeltaan missä iässä hyvänsä, on enemmän väliä. Ja sitä ei mitata hiusten pituudella tai meikillä – meikkaamattomuus ei tee automaattisesti pyhäksi, eikä meikit tyhmäksi.

En mä sua tuomitse, vaan aidosti ihmettelen toimintaasi. Monet muut samaa ikäluokkaa olevat vaikuttajat ovat hankkineet seuraajansa muilla avuilla kuin oman naaman esittelyllä ja roinan kauppaamisella.
Sinulla olisi rahkeita moneenkin asiaan, sen sijaan haluat esineellistää itseäsi. Aiemmin seurasin sua instassa, en enää. Koen, että en saa siitä mitään. Miten työssäkäyvä äiti voisi samaistua suhun? Ei meillä kaikilla ole hyvää turvaverkkoa, aikaa kauneushoidoille ja oman naaman esittelylle. Toiset meistä haluavat mahdollisimman lyhyitä hoitopäiviä lapsilleen ja aidosti se lapsi tai lapset ovat prioriteetti numero yksi.

Musta Iida (Iidan matkassa) sanoi hyvin siitä, että jos kerrot lapsesta somessa jotain, sen täytyy aina olla positiivista. Ja ylipäätään lapsi täytyy esittää positiivisessa valossa. Pystytkö tämän allekirjoittamaan?
Hanna G on toinen hyvä esimerkki. Kukaan ei tiedä hänen lastensa nimiä, ei sairaus-historiaa, virtsaamis- ja ulostus-tottumuksia, ei edes harrastuksia.

Sussa ei ole mitään samaistumispintaa. Ulospäin välittyy sellainen kuva, että sun pitää saada kaikki, mutta muita et vaivaudu auttamaan. Uskovana ihmisenä varmaankin tiedät, että teot kertoo ihmisestä eniten. Jos usko ilman tekoja on kuollutta, niin sama koskee kaikkea mitä olet kirjoittanut elämästäsi. Ovatko sanasi yhtä tekojesi kanssa?

Mitä tuomitsemiseen tulee, musta se Anna Pastakin case oli aika mauton. Maalitit hänet ja kritisoit julkisesti, mutta ei se oma toimintasikaan mitään puhtoista ole ollut. Samalla tavalla sinä olet perheesi kanssa hyppinyt ympäri kaupunkia kipeänä. Kyllä se noro ja flunssavirukset voivat olla ihan yhtä vakavia tauteja joillekin meistä, kuin koronakin.

Kannattaa rakentaa brändiä jonkin muun varaan, kuin ulkonäön. Monet kollegasi kulkevat rohkeasti omia polkujaan ja ovat omille arvoillensa uskollisia. Jos on hyvä parisuhde, ei siitä tarvitse koko ajan hekumoida instassa. Vai yritätkö sä kaikella tuolla vakuuttaa vain itseäsi?
Voi olla, että olen täysin väärässä kohdallasi, mutta tämä kuva joka ulospäin välittyy, on juuri edellä kuvatun kaltainen.

Mä koen, että tämä viesti ei tuonut uutta näkökulmaa jo edelleen laittamaasi.

Jos
A)haluat minun olevan kuten joku toinen vaikuttaja
B)ärsyynnyt kaupallisista yhteistöistä
C)et pidä minua samaistuttavana
D)ajattelet, etten ajattele lasteni etua
E)haluaisit minun tekevän erilaista lapsisisältöä
F)pidät minua ihmisenä, jonka täytyy saada kaikki ilman vaivaa
G) olen vääränlainen uskovainen
H)toimin mauttomasti
I)kuljen kipeiden lasten kanssa kylillä (?)
J)postaan vääränlaisia asioita parisuhteesta, väärin motiivein
K)en ole samaistuttava työssä käyvänä äitinä, vaikka olen työssä (tai kahdessa) käyvä äiti

Ja

Kaiken lisäksi brändini on rakentunut mielestäsi ulkonäölleni, jonka otat toistuvasti esille ja joka selvästi trikkeröi sinua, niin väkisinkin mietityttää, miksi haluat kommentoida ja seurata. Ulkonäkö, joka ei sinun sanojesi mukaan enää kiinnosta sinua, näyttää kuitenkin kiinnostavan aika paljon.

Mun ei valitettavasti tule mieleen mikään muu kuin paha olo. Voin olla väärässä, mutta sellainen olo minulle tulee.

Mulla on vinkki, jota on totta kai vaikea toteutaa. Kyllä itsekin tiedän, että kun on paha olo, niim joskus siitä on vaikea päästä yli.

Mutta. Me ihmiset ollaan erilaisia. Mä olen tällainen, ja mun sisältö, ulkonäkö tai elämä ei muutu, vaikka niin toivoisit. Voit uskoa, että tässä ammatissa on tullut 11 vuotta vaateita ja toiveita päivittäin, ja jos en tietäisi kuka olen, ja mitä itse haluan, olisi tässä vaiheessa aivan tuuliajolla.

Olisi hyvä muistaa, että blogit ja some ei ole tilaustuote juuri sinun tarpeusiisi. Suosittelen, että jatkossa kannattaa siis seurata sellaisia somettajia, jotka koet tuovan sulle hyvää mieltä ja joihin samaistut. Mä olen tehnyt niin monen vaikuttajan suhteen – siitä tulee hyvä olo

Ihanaa syksyä ja iloa jatkoon ❤️

Mitäkö ajattelen vanhenemisesta?

Se kuuluu elämään ja me kaikki vanhenemme. Se on ajatukseni lyhykäisyydessään.

Olen ollut töissä plastiikkakirurgialla noin kymmenen vuotta, mutta julkisella sektorilla keskitytään estetiikan sijasta toiminnallisuuteen. Tosin pyritään sielläkin riittävän hyvään esteettisen lopputulokseen.

Yksi isoista potilasryhmistä on ihosyöpäpotilaat ja se on saanut minut ajattelemaan yhä enemmän elintapojani.

Yritän syödä terveellisesti ja liikkua monipuolisesti. En ota ikinä aurinkoa ja käytän suojakerrointa 50 koko näkyvällä ihollani. En tupakoi enkä käytä alkoholia. Yritän välttää stressiä ja siksi teen lyhennettyä työaikaa. Huolehdin ihonpuhdistuksesta, kosteutuksesta ja suojaamisesta. En juuri meikkaa. Kulmat on luonnostaan tuuheat ja tummat. Niihin laitan aamuisin kulmageeliä, että pysyvät suunnilleen ojennuksessa.

Minulle ulkonäkö on toissijainen asia, koska terveys ja hyvinvointi ovat ykkösasia.

Minusta hyvinvointi näkyy ihmisestä myös ulospäin, samoin pahoinvointi.

Loppu on sitten Luojan ja geenien varassa.

Olen koko aikuisikäni ollut hieman ylipainoinen, vaikka liikun paljon ja syön järkevästi. Saan usein kuulla, miten ihmeessä sulla voi olla noin sileä iho, vaikka olet kohta 50.

Vastaan siihen, että mulla on kai ollut geenilotossa sen suhteen hyvä arpaonni ja lisään sitten, että aurinko on iholle myrkkyä, niin ihana kuin se onkin ja elämän edellytys.

Vanheneminen on juuri niin ihana tai kamala kuin siihen suhtaudut.

Minusta vanhenemisen hyvä puoli on se., että on jo elämänkokemusta kertynyt ja osaa suhteuttaa paremmin asioita.

Huonoja se, että sairauksia voi tulla, vaikka eläisi kuinka terveellisesti tai järkevästi.

Fyysinen vanheneminen on ihan kamalaa!

Muistan lukeneeni joskus sellaisesta iäkkäästä rouvasta, joka teki joka aamu vaa’an. Nuorempana ihmettelin, mitä kummaa. Nyt tajuan 😅

Askel vanhememisen hyväksymiseen on armollisuus. Kukaan meistä ei näytä kaksikymppisiltä vanhainkodissa asuessamme, eikä hyppy nuoresta vanhaksi voi tapahtua yhdessä yössä. Se tulee vain ajan kuluessa.
Siksi filtterit, fillerit, kiristykset, ”irtoliitteet” jne. kääntyvät lopulta itseään vastaan. ”Hetken nuorennus” kasvattaa kuilua todellisuuden ja mielikuvan välillä.
Milloin on aika lopettaa nuoruuden perässä juokseminen ja itsensä silottelu ja peitteleminen, ja vanheta arvokkaasti ja oman ikäiseltään näyttäen?
Ihminen, joka on puhdas ja huoliteltu, ikäisensä näköinen, kerää ympäristöstään ihailua ja arvostusta. Ihminen, joka yrittää epätoivoisesti juosta kelloa karkuun, herättää lopulta kanssaihmisissään vain myötähäpeää ja sääliä.

Mä olen siitä samaa mieltä siinä, että moniin kauneuden lisäosiin voi hurahtaa, jolloin homma voi karata käsistä ja mikään ei riitä.

Tuo teksin viimeinen kappale on kuitekin omaan korvaani aivan kauhea. Mitä se kertoo niistä muista ihmisistä, jos ihmisen ulkonäkö herättää ”myötähäpeää ja sääliä”. Nyt olisi ehkä aika tarkentaa hieman empatiaa toisia ihmisiä kohtaan!

Ideaalisti toki kuvaamallasi tavalla.

Mutta mutta…nykyisin on erittäin vähän täysin luomusti vanhenevaa naiskuvastoa yhtään missään tarjolla. Niin paradoksaalista, kuin se onkin, joka ikisen naistenlehden ja minkä tahansa median kuvamaailma on pitkälle käsiteltyä. Ja mitenkäs sitten IRL- aivan ällistyttävän moni on tehnyt ihan taviksistakin yhtä sun toista fiksausta. Tätä ei meinaa välillä uskoa, koska aihe on myös tabu.
Mitä huolitellumman ja tasapainoisemman vaikutelman antama habitus, sitä enemmän pohjatyötä on tehty, usein monen ammattilaisen joukolla.

Itse olen työelämän puolella todella hyvin suojassa ulkonäköpaineilta (ei vaikuta työhöni millään tavalla), mutta yksityiselämässä ongelmilta ei voi mitenkään välttyä. Ihan kamala ajanjakso oli mm. raskauksista palautuminen, ja vaikka se tapahtui kuin itsestään (olin suht nuori tuolloin), silti stressi tunkeutui ajatuksiin. Olisi ollut upeaa olla naisten keskinäisen verrtailu- ja kateuskisan ulkopuolella, mutta ehei- siellä oltiin ytimessä. Osa kavereista suuttui (!), kun palauduin nopeasti ja osa vaan totesi minun olevan etuoikeutettu. En tuntenut minkäänlaista etuoikeutta siitä, että imetys vei rautavarastot, yöunet ja välillä myös ilon tunteet elämästä- niin näännyttävää se paikoin oli.

Hyvä pointti Wella. Meille annetaan kuvaa siitä, että hyvinvoivat, terveet ja tehokkaat ihmiset NÄYTTÄÄ jollekin, vaikka todellisuudessa kovin hyvinvoivakin ihminen voi näyttää väsyneelle, jos geeneissä on vaikka ryppyisyyttä/tummia silmänalusia yms.

Olen myös lähempänä 40, kuin 30 ja suhtaudun erittäin epäkypsästi esim. silmänympärysihon heikkenemiseen. Olen sairastanut mm. aikuisiän aknen, jonka hoitoon olen käyttänyt järkyttävän summan rahaa (arvilta lopulta välttyen). Nyt olen niin ”vanha”, että rosacea eli ruusufinni puhkesi.
Nuorempana poskeni olivat tosi pyöreät, vaikka olen aina ollut normaalipainoinen. Nyt posket ovat merkittävästi kaventuneet, mikä pahentaa silmänalusten varjoja. Olen googlannut vaikka mitä kotikonsteja, joilla ihon saisi pysymään kuulaana ja rypistymisen hidastumaan. Aurinkoa otin viimeksi 21- vuotiaana, ja olen myös neuroottisen tarkka luomista ja niiden lisääntymisestä. Myös lasten auringolta suojaaminen stressaa, enhän voi siihen lopulta kouluikäisten lasten kanssa kovin paljon vaikuttaa.

Liikunnan yhteys ihoon ja ryppyihin..kumma kyllä esim. kuntosalilla nuorekkaampi iho näyttää olevan hyvin runsailla ja rehevillä naisilla. Mitä matalammissa rasvoissa joku on, sitä kireämpi ja jotenkin kulmikkaampi kasvojen ilme (esim. sibelius- ryppy nousee monilla esiin). Huomaan nykyisin itsekin, että ihan parin kilon tahaton painon putoaminen esim. flunssassa vanhentaa naamaa. Ärsyttävää, että tällaiseen tulee edes kiinnitettyä huomiota!

Tämä ulkonäön muuttumisen pelkääminen on isossa ristiriidassa muiden ominaisuuksieni kanssa, sillä olen realisti ja sitkeä monen muun asian suhteen (ajattelen usemmiten, että asiat kohdataan, eikä turvauduta outoihin defensseihin).

Olen avoin täyteainehoidoille, jos niitä joskus olisi tarpeen ottaa. Toistaiseksi haluan viivyttää niihin päätymistä, mutta en usko, että 10 vuoden päästä selviän mitenkään sokkarin kosmetiikkaosaston arsenaalilla.

Ihanan rehellistä puhetta ❤️

Hei

Olen 50v. ja aina saa olla selittelemässä ikää, ryppyjä kun ei ole, joka on ”sukuvika”. Ne jotka eivät minua tunne, kyselevät milloin alan perustaa perhettä vai haluanko vain panostaa uraan (on 2 lasta). Lukuisia kertoja olen kuullut, ettei ikinä uskoisi minkä ikäinen olet. Minä vastaan, että toivottavasti uskoisi. Kuitenkin henkinen minä on ihan viiskymppisen. Haluaisin olla ihan oman ikäisen näköinen.

Tämä on ihana Ylilauta-spekulaatio, jota multa kysellään usein. Mä olen kertonut, että ennen häitä 2019 otin huulitäytteen, joka poistui, kuten niillä on tapana, saman kesän aikana. Sen jälkeen huulet on ollut luomuna. Olen aika hyvä meikkaamaan ne ilmeisesti, kun asia niin kovasti herättää spekulaatioita 😀 Mun mielestä täyteaineissa ei ole kertakaikkisesti mitään väärää – siksi jos sellaista ottaisin, ja siitä kysyttäisiin, varmasti siitä myös kertoisin. Kuten olen tehnytkin. Mutta tällä erää – ei kerrottavaa sen enempää kuin hyvä huultenrajauskynä, NYX.

Toivottavasti ymmärrät, että tuo pistoksista valehtelu on melko räikeää seuraajien aliarviointia. Mitä tahansa muutaman vuoden takaista kuvaa katsoessa jokainen näkökyvyllä varustettu henkilö näkee eron nykyhetken kuviin. Niissä pistoksissa ei todellakaan ole mitään pahaa ja ne ovat jokaisen ihmisen oma valinta, mutta tuollainen valehtelu vetää kyllä uskottavuuden aika alas.

Tämän päivän huulimeikkistoorissakin näkee selvästi, että jo ennen meikkikynän käyttöä huulet ovat pulleat eli ei todellakaan selity mahtavalla kynällä tai meikkaustaidoilla tuo muodonmuutos. Eikö vaan kannattaisi kertoa miten asia todella on ja lopettaa valehtelu? Aiheuttaa myötähäpeää ja vie uskottavuutta.

Tää keskustelu on aivan absurdi 😂 Samaa, kun jengi kirjoittelee pitkin ja poikin onko mulla sittenkin hiuspidennykset tai värjäänkö ”salaa” tukkaani. Ööö, miksi ihmeessä?! Siksi, että haluaisin huijata jotain tuntematonta ihmistä, joka tulee tänne nimimerkin takaa huutelemaan, eikä esim suoraan sinne instavideoon?

Mitä mä saisin siitä huijaamisesta?

Ootko muuten tietoinen, että huulet muuttuu naisella hormonien myötä? Että kyllä – varmasti huulet, rinnat, hiukset, maha, iho jne on erilaiset nyt kuin vuosia sitten.

Mua huolestuttaa se, että kaltaisesi ihminen vertailee mun huulien ulkonäköä, plärää vanhoja kuvia (millä ajalla?!?) ja kaiken lisäksi kommentoi muillakin nimimerkeillä tänne blogiin päivästä toiseen aika erikoisia tekstejä. Jos puhutaan rehellisyydestä, voitaisiin aloittaa siitä, miksi koet tarvetta vaihtaa nimimerkkiä ja tekaistua sähköpostia jopa saman blogipostauksen sisällä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X