Eräs puolituttu kysyi multa syksyllä, eikö blogin ja somen tekeminen puuduta, kun olen tehnyt sitä jo niin kauan. Sanoin, ettei, mutta vasta myöhemmin tajusin, miksi ei. Vastaus löytyy siitä, että tässä työssä ei ole koskaan tylsää työpäivää, koska omaa työtä voi muokata omien kiinnostuksen kohteiden mukaan. Joku hetki kiinnostaa valtavasti sisustaminen, joskus lastenvaatteet, toisinaan yhteiskunnalliset keskustelut ja joskus – kuten nyt – terveys- ja liikunta-aiheet. Oikeastaanhan se on aikamoinen etuoikeus, että pääse tutustumaan ja keskustelemaan työkseen juuri niiden aiheiden pohjalta, jotka kulloisessakin elämäntilanteessa inspiroi itseä eniten! Kaikista parasta on tietysti se, että teitä kiinnostaa ruudun takana samantyyppiset aiheen kuin minuakin. Silloin ruokitaan toinen toisiamme ja saadaan aikaan hyvää keskustelua.
Kun mä postailen kuvia liikkaharrastuksista, saan aina monia kivoja kysymyksiä. Eilen multa toivottiin aiheesta postausta blogiin, ja sen idean siivittämänä mä pyysin vielä lisäkysymyksiä aiheen tiimoilta. Niitä tuli PALJON! Vastaan nyt ensimmäiseen viiteen, ja jatkan lähipäivinä lisää.
Oli muuten ihanaa, kun kerroitte myös omista liikuntatottumuksistanne ja -haasteistanne. Yritän niiden pohjalta rakentaa juttusarjoja myös jatkossa.
Mistä sait kipinän juuri nyt aloittaa liikkumisen?
Merkittävin alulle paneva voima oli mun isän korona vuonna 2021, josta hän pelottavien hetkien jälkeen lopulta onneksi selvisi. Vaikka tiedän, että koronaan ja moneen muuhunkin tautiin voi kuolla koska vaan, eikä oma kunto vaikuta asiaan mitenkään, mun mieleen jäi sanat, jotka mun isästä sanottiin sairaalassa – Jos hän ei olisi ollut niin rautaisessa fyysisessä kunnossa, hän ei olisi luultavasti selvinnyt. Oli pysäyttävää tajuta, miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. Se, mitä me tehdään nyt, voi tulla hyvässä tai pahassa vastaan 30 vuoden päästä. Ei mun isäkään tiennyt, että 59-vuotiaana tulee se hetki, jossa kaikki se edeltävinä vuosikymmeninä lenkillä tehty hikoilu ja salilla nostetut painot vaikuttaa siihen, jääkö hän henkiin.
Kun isä selvisi, päätin, että mun henki ei jää kiinni nyt eikä tulevaisuudessa ainakaan siitä, että olen laiminilyönyt mun kuntoa. Meni kuitenkin vielä yli vuosi tuosta oivalluksesta, että mulla oli henkisiä ja fyysisiä voimia aloittaa liikkuminen rankkojen pikkulapsivuosien keskellä.
Se, miten lähdin ihka ensimmäiselle kävelylenkilleni viime keväänä, oli lopulta sellainen “mitta tuli nyt täyteen -hetki”. Tajusin, että jos odotan täydellisen hyvää hetkeä panostaa itseeni, se ei tule koskaan.Toki mulla oli siinä hetkessä jo vähän helpottanut elämä kaksosten vauvavuodesta, mutta nyt jälkikäteen ajateltuna oli elämä silloin huomattavasti kuormittavampaa kuin nyt. Mutta onneksi lähdin!
Yksin vai yhdessä?
Ehdottomasti yksin. Tämä on ennen kaikkea ajankäytöllinen juttu. Elämä on täynnä kompromisseja ja kalenterisynkkaa, joten en halua, että mun liikuntakin on kiinni siitä, että yritän sovittaa sitä jonkun toisen ihmisen elämään. Mä myös pidän yksinolosta tosi paljon. Ne lajit, mitä minä tällä hetkellä teen, eli juoksen ja käyn kuntosalilla, ei ole musta muutenkaan kovin sosiaalisia. Musta on kiva katsoa juoksumatolla telkkua tai kuunnella hyvää musiikkia, ei siihen puhetta tarvita.
Mä myös liikun sellaisiin aikoihin, ettei niihin välttämättä saisi kaveria mukaan. Mä liikun joko tosi aikaisin aamulla, tai sitten päivällä, jolloin työaikaan sidotut ihmiset on työpaikoilla. Mä en ole liikkunut kuin viikonloppuisin niin, että se on ”pois” lasten kanssa vietetystä ajasta, mutta tammikuusta eteenpäin täytyy miettiä tämä asia sitten totta kai uusiksi.
Sosiaaliseen liikkumiseen otan kuitenkin tähän väliin veto-oikeuden, koska mä ilmoittauduin juurikin Puhakan Jennin treeniryhmään, joka kokoontuu aina sunnuntaisin. Eli voihan se olla, että musta tulee jatkossa sosiaalinen liikkuja.
Miten usein ja miten paljon juoksit alussa? Oliko sulla joku juoksuohjelma/juoksukoulu?
Mä aloitin “juoksun” 5k äpin avulla, joka on kännykkä-äppi ihan nollakuntoisille juoksijoille. Siinä käytännössä aluksi juostiin viiden kilsan matkan aikana ehkä maksimissaan 700 metriä, ja sekin jaksotetusti. Äppi ohjaa, milloin kävellään, milloin juostaan ja miten palautellaan. Ilman tätä äppiä mä en olisi varmasti koskaan päässyt alkuun, koska mua hävetti ja ahdisti mun rapakunto niin paljon.
5K loi kuitenkin uskoa siihen, että tässä vielä joku päivä hölkötellään ihan suvereenisti vitonen. Tuli tunne, että se, mihin siinä hetkessä kykeni, oli riittävästi. Ja hassua kyllä, kaikki äpin kannustushuudot auttoi ihan oikeasti tsemppaamaan. 5K:ssa taisi olla kolme treeniä viikossa, mutta en kyllä aina kyennyt siihen. Silloin oli tosi kiireistä ja muutenkin liikunnan lisääminen osaksi elämää tuntui välillä haastavalle (ja välillä tosi kivalle). Sairastelin myös keväällä, joten väleihin tuli parin viikon taukoja. Mutta palasin ratsaille aina niin, että kertasin edellisen treeniviikon ja jatkoin siitä sitten eteenpäin.
Kun olin saanut kuntoa kohennettua, ja jaksoin juosta sellaiset 2-3 kilometriä tauotta, siirryin seuraamaan mun hölköttelyä Xiaomin kellosta, jonka yhteydessä mä käytän Mi Fitness -äppiä puhelimessa. Musta on kiva “kilpailla” itseni kanssa, ja äppiin jää kivasti kaikki liikkasuoritukset muistiin. Nykyisinkin tämä on ainoa mittari, mitä mä käytän, olinpa lenkillä, salilla tai vaikka vaan pitkällä sunnuntaikävelyllä.
Onko juoksussa haaveissa puolimaratooni tai vastaava?
Ei kyllä. Ainakaan nyt. Mutta never say never. Tällä hetkellä mua kuitenkin jopa ahdistaisi, jos pitäisi alkaa juosta jotenkin jossain kisoissa, suunnitellusti. Musta juoksussa kun parasta on juuri sellainen omaehtoisuus ja hiljaisuus. Juosta voi koska vaan, melkein missä vaan, ja kaiken lisäksi lenkillä saa olla rauhassa. LOL, ruuhkavuosimutsin puhetta.
Mun eka tavoite oli viisi kilsaa, jonka saavutin kesällä. Toinen tavoite on kymppi. Olen nyt juossut tosi kevyestikin kasin matkoja, joten tiedän, että voisin vetää kympin tällä kunnolla koska vaan. Ehkä jo ensi viikolla, kuka tietää.
Mähän en ole edelleenkään nopea juoksija, mutta mulle tärkeintä onkin ollut matkojen ylitys ja ennen kaikkea se olo, mikä juoksun jälkeen on. Menee top3 olotiloihin. Juoksueuforia on sellainen, että se vie kaikki pahat mielet ja stressit pois.
Miten jaksoit aloittaa aina alusta, kun liikkahommiin tuli taukoa?
Mua on auttanut tosi paljon se, että mun fokus on ollut loppuelämän hyvinvoinnista, enkä ole ajatellu tätä minään kuurina tai määräaikaisena projektina. Jos miettii tältä kannalta, ei viikon tai neljänkään tauko ole koko elämän mittakaavassa mitään. Mutta ymmärrän myös sen, että tuollainen tauko voisi musertaa, jos ajattelisi, että tiettyyn määräaikaan mennessä tulee saavuttaa joku juoksukunto tai painoraja.
Totta kai on harmittanut, varsinkin silloin alussa, että samoja lenkkejä piti tankata useamman kerran, mutta loppupeleissä mun sairastelut on ollut sen verran kepeitä, että takaisin lähtötilanteeseen on päässyt aika nopeasti. Punttisalilla paino on noussut joskus tauon jälkeen jopa paremmin, joten tauot ei ole kauheasti vaikuttanut motivaatioon.
Totta kai omaan jaksamiseen vaikuttaa myös lasten sairastelut. Kun on valvonut öitä putkeen ja kotona on paljon hommia, ei ekana tule mieleen, että ”hei, mä jätän tämän puolison tähän kaaoksen keskelle yksin ja otan tunnin omaa aikaa”. Kokemus on kuitenkin osoittanut sen, että JUURI niissä hetkissä meidän molempien kannattaa se liikuntahetki ottaa. Kotiin jäävä kestää kyllä, ja liikkunut aikuinen saa taas uutta energiaa olla läsnä.
Lisäkysymyksiä ja kommentteja ja postaustoiveita saa heittää <3 Ihanaa iltaa!
-Karoliina-
Kommentit (10)
Mä luin pari vuotta sitten tämmöisen kirjan: Aloitan huomenna
Juoksukirja nautiskelijoille
Corien Oranje,
Aivan mahtava motivaattori juoksemisen aloittamiselle. Tällä hetkellä oma juoksuharrastus säännöllisen epäsäännöllistä, mutta aina ihanaa kun ehtii. Kiva postaus, kiitos!
Tykkään tällaisista hyvänmielen jutuista, joissa ei ole kysymys tavarasta tai muusta rahaa vaativasta.
Liikkuminen on kaikille tärkeää, mutta erityisen tärkeää sen on, kun ikää karttuu.
Minulle liikunta on tärkeä asia terveyden ja toimintakyvyn takia. Ja tuleehan siitä hyvä olo, vaikka kyseessä olisi vain leppoisa päiväkävely pakkasessa.
Viime vuosina olen alkanut ymmärtää kehoani ja sen toimintaa paremmin. Mun hyvinvointi lisääntyi todella nopeasti, kun lopetin rankan urheilemisen ja aloin kävellä, tehdä pilatesta, lisätä vesiliikuntaa, venyttelyä ja rentoutusharjoituksia.
Mun ”ongelma” on helposti ylikierroksilla käyvä kroppa ja se vaatii leppoisampaa liikuntaa. Vain sillä saan pidettyä mielen ja kehon tasapainossa.
Aiemmin harrastin juoksua, pyöräilyä jne. ja ihmettelin aina, miksi mun kroppa väsyy ja alan sairastella.
Aika kauan sen ymmärtämiseen meni, mutta nyt on hyvä.
Toivottavasti jatkossakin teen tämänkaltaista sisältöä blogiisi🙏🏻
Ihanaa joulunodotusta sinne Tampereelle🌲🕯⭐️✨
Terveisin Satu
Minua kamalasti kiinnostaisi, mitä kuuluu projektille 5000e ja tyhjä huone .
No itse asiassa hyvää! Varasto saatiin tyhjäksi, ja sinne siirtyi kamppeet meidän käytävältä. Ts tyhjä oli vain hetken, mutta toisaalta hoiti juuri hommansa. Työhuonetta sinne ei saatu, mutta nyt se on liikkuvan sälän paikka, jonka toivoinkin sen silloin olevan.
Kiitos kivasta kirjoituksesta ja hyvä tuoda esille liikunnan positiivisia puolia ja sitä miten paljon se antaa.Miten valitset kenen kommenttiin Vastaat ja kenelle et ? Julkaiset kommentteja mutta vaikka niissä olisi joku kysymys,jätät vastaamatta ? Ei riitä aika vai kysymys ”menee ihon alleeli kivempi jättää vastaamatta ? Leppoisaa joulun odotusta🙂
Kiitos ❤️ Ihana kuulla!
Useimmiten vastaamista säätelee aika. Joudun aika usein avaamaan viestit IG:ssä, mutta ei ole mahkuja vastata. Niitä tulee kymmeniä tai satoja päivässä. Blogissa vastaan kanssa ajan mukaan. Jätän pääsääntöisesti julkaisematta ilkeät tai ulkopuolisia ihmisiä loukkaavat viestit. Ja selkeät trollaukset, jotka ei anna mitään uutta.
Se, millaisiin kysymyksiin vastaan tällaisissa jutuissa, vaikuttaa se, miten usein jotakin asiaa on kysytty. (Kysytty usein = varmaan useita ihmisiä myös kiinnostaa ko asia) Toki ihmiset kysyy tosi paljon sellaistakin, joka ei kuulu julkisuuteen, ja silloin en tietenkään vastaa. Mutta tietenkin saa kysyä. On sitten mun päätös, vastaanko vai en.
Kiitos selvityksestä.Ja itse en ole lähettänyt montaa,enkä edes muista oletko vastannut vai et🙂Monesti vaan luen kommentteja ja usein niissä sellasia,mihin itsekin mielellään lukisin vastauksen.Vielä sellanen tuli mieleen,et venytteletkö tai hoidatko lihaskuntoa ? Itse kyllä mielelläni harrastan liikuntaa,mutta oon huono venyttelyjä.
Olipa kiva lukea tämä juttu, koska toit niin hyvin esille ne alkuvaiheen vaikeudet ja mitä sairastelut ja muut on tuntuneet. Tuli sellainen olo, että hei, ehkä mäkin pystyn tähän!
Monesti liikunnan aloituksesta kerrotaan kuinka helposti se kävi, se aloittaminen. Mutta kun se ei monillekaan ole helppoa, oli kiva lukea rehellinen teksti siitä, ettei se ollut sinullekaan helppoa ja pelkkä päätös ei riittänyt aloittamiseen.
KIITOS ❤️ ilo kuulla, että oli samaistumispintaa!
Oo, hyvä lukuvinkki!