En halua enää koskaan valittaa kiirettä

Ihanaa, että on sunnuntai. Takana on tämän syksyn kiireisin työviikko ja eilinenkin meni vähän epäperinteisissä lauantaifiiliksissä, kun oltiin esikoisen koululla myyjäispuuhissa.

Tänään meillä oli sekä minun, esikoisen ja miehen treenit, ja sen lisäksi juhlitiin ystävän synttäreitä pikkujouluteemalla. Kiva ja touhun täyteinen viikonloppu siis takana. Niin ja myös jouluinen – kyllä mun juhlakausitunnelmaa nostattaa koululaisten kuoro, joka lauloi myyjäisissä joululauluja, ja ystävillä tehty kuusenkoristelu. 

Mä olen havahtunut jo useampanakin viikonloppun siihen, kuinka valtavasti viikonloput on muuttunut parin vuoden takaisesta. Nykyisin on ihan oikeasti aikaa ja mahdollisuutta istahtaa sohvannurkkaan lukemaan kirjaa tai katsomaan telkkari keskellä päivää lasten ollessa valveilla! Jos sanotaan, että kaksosvauvoissa on tuplatyö (itse sanoisin kyllä, että triplatyö), tuntuu, että tämä kasvun myötä tapahtuva työtaakan hellittäminenkin tapahtuu tuplasti. Yhtäkkiä pikkulapsielämään liittyvää “käsityötä” on aivan valtavan paljon vähemmän kuin ennen. Koti ei ole ihan koko ajan kaaoksessa, pyykkiä ei synny neljää vaatekertaa (eli kahdeksaa) päivässä ja kaiken lisäksi tytöt leikkivät sujuvasti niin keskenään kuin kavereidensakin kanssa. Voitteko kuvitella – he jopa vierailevat ilman vanhempia naapurissa ystävänsä luona, kuulostaa absurdille!  Kaiken lisäksi esikoinen ei ole vielä missään sekoiluteini-iässä (toivottavasti ei ole koskaan, ei kai kaikki ole), joten ei tarvitse valvoa sydän syrjällään viikonloppuöitä bileistä raahautuvan lapsosen vuoksi. Tilanne ei ole ehkä kenenkään lapsen osalta ikuinen, mutta nautitaan nyt tästä, kun kerran voidaan. 

Mun oma olo on erityisen rento ja paineeton. Ja toisaalta sellainenkin, että päässä pyörii monen monta hauskaa  to do -listaa. Kuusi kuukautta sapattivapaata on tehnyt sen, että olen päässyt paineettomaan olotilaan, ja ehkä juuri siksi olen päättänyt ottaa joulukuusta – viimeisestä sapattikuukaudesta – kaiken irti. Teen vain muutamia työjuttuja joulukuussa, mutta sen sijaan haluaisin laittaa kotona ja omassa päässäni asioita mahdollisimman hyvin kuntoon ennen tammikuuta ja “normaaliin” palaamista. Ehkä tässä on hyvä hetki koluta kaappeja, juhlia erilaisilla porukoilla joulua ja synttäreitä, tehdä ensi vuoden työlinjat selväksi, maalata taas pari seinää ja kaikkea sellaista hauskaa, mutta aikaa vievää, jolle ei perusarjessa ole aina aikaa. 

Tai no – itse asiassa tuosta ilmaisusta “ei ole aikaa arjessa” haluaisin päästä kokonaan eroon mun elämässä. Vaikka työt toisaalta lisääntyvätkin ensi vuonna,  on mun ehdoton tavoite, että tämä “kyllä mulla ON aikaa -asenne” säilyy myös ensi vuonna ja kaikkina vastaavinakin. Mä tiedän, että kiire ei todellakaan ole aina vaan muotitermi, jota viljellään tärkeilyn vuoksi, mutta olen silti tullut allergiseksi ainaiselle kiireen valittamiselle. Kaikki ei voi oman elämän kiireelle ja kuormittavuudelle mitään, mutta suurin osa voi. Tai siis voisi, jos haluaisi. Mä haluan voida, koska tiedän nyt, miten paljon nautinnollisempaa kaikki on, kun ei ole jatkuva kiire ja paine. On ollut ihanaa, että on voinut sanoa ”joo” vaikka mille menoille, kun on ollut voimavaroja käyttää omaa aikaansa myös ei-välttämättömiin juttuihin. 

Tänään saa avata ensimmäisen luukun muuten mun ja Hanna-Riikka Heikkilän tekemästä seurakuntien joulukalenterista. Mä kirjoitin kalenteriin toistamiseen tekstit, ja Hanna-Riikka teki nyt ensimmäistä kertaa kuvituksen. Kalenterista tuli IHANA. Kolahtiko se sun postiluukusta? Periaatteessa kalenterin olisi pitänyt tulla meillekin, mutta eipä ole näkynyt. Onneksi sain yhden ylimääräisen taannoisen telkkukuvauksen yhteydessä, jossa ohjelman teemana oli juurikin kalenteri. 

Sellaisia aatoksia tähän päivään! Ihanaa ekaa adventtia! -Karoliina-

Asu: Takki, R/H (saatu) // paita NOSH X Karoliina // farkut, Nosh // kengät, Adidas