kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 04.12.2022

Paljasta, millä keinoin pysyt terveenä!

Teksti
Karoliina Pentikäinen
33 kommenttia

 

Mulla on sekä astma, että lektiinitien puutos -niminen immuunikato, joka ei ole mitenkään hengenvaarallinen, mutta siihen ei ole myöskään lääkettä, ja kaiken lisäksi se altistaa hengitystieinfektioille. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saan  flunssia ja yskiä todella herkästi. Minuun tarttuu lapsista usein myös kaikki ”lastentaudit”, jotka ei yleensä läpäise aikuisten vastustuskykyä. Kaiken kukkuraksi flunssat ei lähde mulla useinkaan itsesään ohi, koska tauti pureutuu todella usein keuhkoihin niin, että saan keuhkoputkentulehduksia ja toisaalta myös poskiontelotulehduksia, jotka hoitamatta pitkittyy viikkojen tai jopa kuukausien mittaiseksi.

Mä toiveikkaana ajattelin, että kun jään sapatille ja alan pitää itsestäni huolta, sairastelisin vähemmän. Ajattelin näin, vaikka lääkärit olivat sanoneet minulle jo vuosia sitten, ettei flunssani olleet itse aiheutettuja. Se oli ollut mulle tosi tarpeellinen synnynpäästö, mutta kuvittelin silti, että olisin siinä mielessä kaikkivoipainen, että voisin päättää, sairastunko vai en.

Mä yritän pysyä terveenä seuraavin keinoin:

  • Paljon kasviksia, vihanneksia, marjoja ja hedelmiä.
  • Inkivääriä ja/tai kurkumaa itse tehdyssä mehussa joka päivä.
  • Liikuntaa 3 kertaa viikossa.
  • Monivitamiinia, sinkkiä ja erikseen vielä d-vitamiinia.
  • Mahdollisimman vähän stressiä.
  • Enemmän yöunta, vaikkei unen määrä useinkaan riipu itsestäni. Mutta yhteensä sellaiset 7h yössä.
  • Käsienpesu aina kotiin tullessa ja ruokaa laittaessa jne jne.

 

Vaikka tiedän, ettei kaikkiin tauteihin voi itse vaikuttaa, kyllä mä haluaisin silti tehdä KAIKKENI, minkä itse voin tehdä. Millaisilla keinoilla sä uskot, että flunssat voi pitää loitommalla?

-Karoliina-

Kuva: Pixabay

Kommentit (33)

Seleeni, syön muutaman parapähkinän päivittäin. D-vitamiinia olen nostanut näin pimeän aikaan 100 mikrogrammaan ja jotenkin tuntuu auttaneen, sillä yleensä nappaan kaikki nuhat yms. Siis edellä mainitsemiesi lisäksi 🙂

Hei ! Yksin asia vielä minkä unohdin kertoa.Suolahuoneella käynti tutkitusti vähentää flunssan määriä.Suolahuoneella käynti on kyllä nimenomaan ennaltaehkäisevää,eli mieluiten jo ennen kuin flunssa on edes tullut.Ja useampi kerta muutaman päivän-viikon välein.Tottakai auttaa myös jo flunssan ollessa päällä,mutta..Monet astmaatikot käy säännöllisesti.🙂

Hei hyvä muistutus!!! Kävin suolahuoneessa tosi paljon 2018. Pitäisi ottaa uudelleen käyttöön.

Voisko se olla geenit? Mulle tulee flunssa vuodessa ja olen opettaja. En tee mitään erikoista. Lapset oli pienenä kans tosi terveitä ja olin niiden kanssa kans about kerran vuodessa kotona sairauden takia mutta nyt vanhemmalla pojalla on todettu astma ja hän saa kaikki taudit mitkä on liikkeellä. No toisaalta mulla on atooppinen iho ja mieheni sanoo, että siinä on mulla tarpeeks töitä ja ehkä se on näin.

Käsipyyhkeiden vaihto päivittäin, likaisilla käsillä kasvojen koskettelemisen välttely, kännykän pyyhkäisy puhdistusliinalla päivittäin. Jos tauti iskee, niin nenäkannuhuuhtelut suolavedellä (itse keitän veden ja odotan, että jäähtyy sopivaksi), lisäksi klooriheksidiinisuuvedellä kurlaaminen, jos kurkku karhea. Myös maitohappobakteerit ja valkosipulitabletit ja valkosipuli tuoreena sekä muutkin sipulit terveyttä tukemassa. Tämä oli hyvä postaus, kiva kun ihmiset voivat jakaa vinkkejään!

Kuten muillakin nisäkäslajilla, suun ja hampaiden kunto on perusedellytys terveenä pysymiseen. Ihmisen hampaat ja ikenet pidetään ehjänä ja kunnossa säännöllisin hoidoin ja tarkastuksin. Ravinnon pitää tukea hampaiden kunnossa pysymistä. Hunaja, mustaherukka, valkosipuli ja Auringonhattu-uute ovat tehokkaita lisäravinteita flunssaviruksia vastaan. Ihmisjoukkoja pitää välttää ja on käytettävä suojamaskia kontakteissa. Riittävä lepo ja nukkuminen on tärkeää. Huumeita ja alkoholia ei saa nauttia. Terve mieli terveessä kehossa, siten pärjää kunnossa niin pitkälle kuin geenispiraalit kestää!

Syön d-vitamiinia, syön kalaa, vihanneksia,marjoja,juureksia ja kaurapuuroa sekä inkivääriä. Liikun, ulkoilen. Nukun. Käytän käsidesiä edelleen, pesen myös käsiä. Vältän ruuhkia, käyn kaupassa vain tarpeeseen enkä hengaile niissä muuten vaan ja pidän ruuhkissa turvavälit, jos niihin joudun. Kaksi vuotta täysin terveenä ollut, koronakaan ei ole vielä iskenyt.

Hei! Itse yritän huolehtia vitamiineista koko ajan,eli ei vasta flunssan iskettyä.Nyt syksyn syönyt myös Antiwir nimistä luontaistuotetta.Kannattaa googlata.Myös just maitohappobalteereja syön koko ajan.Suoliston kunnolla on iso vaikutus tuleeko flunssaa.Itsellä on välillä niin,et saan kaikki flunssat,toisinaan vaikka kuinka oleilet samassa tilassa,niin ei tule.Ota näistä selvää🙂

Meän perhe löysi osteopatian muutama vuosi sitten ja ollaan kyllä pysytty suht terveinä ja jos jotain flunssaa on tullutkin, nii siellä on hyviä keinoja lyhentää niitä ja hoitaa jälkitiloja. Ennen kaikkea osteopatia toimii ennaltaehkäisevänä parantaen kehon vitaliteettiä (elinvoimaa), niin kropalla on valmiuksia parantaa itseään niin flunssasta, kuin loukkaantumisistakin. Osteopaatteja on toki laidasta laitaan ja vaan kokeilemalla löytää sen itelle parhaan hoitajan.😍

Meillä on auttanut yllä mainittujen juttujen lisäksi maitohappobakteerit ja MoiForestin metsäpölyvoiteet.

Hei kiitos muistutuksesta. Me laitettiin yhteen aikaan iholle MoiForestia, mutta sitten unohtui. Niitähän on monia. Mitä sä käytät? Ja joo – meilläkin maitohapot kaikilla päivittäisessä käytössä ❤️

Puutarhurina olen sairastellut tosi vähän. Eli suosittelen säännöllistä mullan tonkimista, lapioimista ja haravoimista eli fyysistä rasitusta. Metsään sammaleita pöllyttämään ja puita halaamaan.

Tämä on varmasti niin totta ❤️

Kun on jo 65 vuotias niin vaikka tekisi mitä ja yrittäisi
hoitaa kuntoaan.Liikkua ja syödä terveellisesti,pitää painon kurissa jne.Niin joka aamu yö herää kipuihin milloin vatsan alue(kiinnikkeet)milloin nivelkivut missäkin,joskus koko kroppaa särkee.Ei enää koskaan saa nukuttua enempää kuin 5-6h yössä.Tuntuu katkeralta että jotkut voi elää vaikka kuinka epäterveellisellä ruokavaliolla ja ylopainolla ja liikkumattomuudella kivuitta

Sehän onkin kyllä osa tätä eloa, ettei terveys (tai moni muukaan) ole koskaan osiensa summa.

Hunajalla on antibakteerisia vaikutuksia ja ilmeisesti toimii myös ennaltaehkäisevästi, mutta on myös lievittävä apu esim. yskään. Käytän hunajaa teessä ja flunssassa saatan nauttia ruokalusikallisen suoraan suuhun.. Alussa pelkän hunajan syöminen oli itselle vähän ällöttävää tekstuurin ja maun puolesta, mutta onneksi on noita maustettuja versioita, mistä sitruunalla maustettu hunaja on omaan makuun paras 🙂

Hyvä, otetaan testiin ❤️

Hunajan entsyymit ja muut hyvät ominaisuudet kärsivät kuumentamisesta, joten hunaja teessä toimii lähinnä vain makeutuksena, mutta terveysvaikutteisena ei niinkään.

Suosittelen tutustumaan Manuka-hunajaan, se se vasta, jos joku, on tehokasta ja terveellistä! 🤩

Joskus tuli aina flunssassa poskiontelotulehdus, nykyään hyvin harvoin, kiitos sarvikuonokannun! Kun meinaa flunssa iskeä, otan vitamiineja, raakaa valkosipulia ja tyrniä. Välillä toimii😄

Mä käytän kanssa kannua, mutta varmasti aloitan sen käytön aina liian myöhään. Pitäisi varmaan aloittaa heti ekoita oireista, vaikkei niihin liittyisikään poskiontelot (vielä) ❤️

Mulle sanoi nenä-ja kurkkutautien lääkäri ettei suosittele kannua, koska raanavesi ei ole parasta nenän huuhteluun. Ennemmin apteekista keittosuolaliuosta sisältävä nenäsuihke (huom! Pelkkää suolaliuosta, ei niitä suihkeita joissa on jotain vitamiinia tms. mukana, ne vain pahentavat tukkoisuutta). Itse lopetin kannun käyttämisen ja nenäoireet helpottuivat. Mulla tosin myös reseptillä saatava nenäsuihke jatkuvassa käytössä.

Nenäkannun käyttö flunssan loppuvaiheessa on ihan ehdoton välttämättömyys, jos haluaa välttää poskiontelon tulehduksen kun siihen on taipumus. Ja tottakai siihen pitää laittaa suolaa, joko lisäaineetonta tavallista (vaikea ja halpa tapa) tai sitten apteekista ostettavaa nenäsuolaa ( helppo, nopea ja kallis).
Nenäsuihkeet eivät aja samaa asiaa, vaikka nekin ovat hyödyllisiä. Kaksi kertaa päivässä flunssan loppuvaiheessa, näin olen onnistunut välttämään vuosia poskiontelontulehduksen. Aikaisemmin niitä oli kroonisena ja saatoin sairastaa useamman kuukauden ja monet turhat antibiootit, jotka eivät edes parantaneet tulehdusta.

Kun on riittävän pitkään töissä varhaiskasvatuksessa niin enää ei tartu edes teippi! Toki en tiedä voiko tätä suositella kenellekään😅 rakkaudesta lajiin ja lasten kanssa tolskailuun❤

Hah 🤩 Varmasti niin totta!

Mä olen tänä vuonna kokeillut tämmöistä, vaikka esimerkiksi aamulla kurkku tuntuisi aavistuksen karhealta, ajattelen, että menee varmasti pian ohi, enkä mieti suuremmin. Aiemmin jäin kuullostelemaan tämmöisinä päivinä oloa ehkä liian tarkasti, ja sitten ehkä sairastuinkin, nyt ajattelen että olen tosi terve. Nyt olen ollut terveenä koko syksyn 🙂

Ei kuulosta hyvältä. Koronakin vielä jyllää, alkaa usein lievällä kurkun karheudella. Vaikka sinulla menisi ohi päivässä, jollain muulla ei mene.

Käsittääkseni tuossa tarkoitettiin sitä että jokaista aamutukkoisuutta ja aivastusta aletaan pohtimaan mahdollisena influenssaoireena. En kannata oikeasti kipeänä kotoa pois lähtemistä mutta jos joka ikinen todella lievä aamutukkoisuus pitäisi ottaa vakavana oireena joutuisin olemaan sairauslomalla koko talven. Nuo oireet ovat sellaisia, jotka häviävät päivän myötä.

Siis just tätä tarkoitin! Kiitos:) Että Korona-aikana tuli jotenkin ylivarovaiseksi tän asian kanssa ja moni asia jäi tekemättä. Tänä syksynä olen ajatellut nimenomaan, että esim aamutukkoisuus on useimmiten ohimenevää ja näin on ollut.

Ymmärrän että tämä vinkki herättää ajatuksia! Ehkä itsellä lähinnä tausta siinä ajatuksessa, että kuinka omaa liikunnallisuutta voi edistää huomattavasti ajatuksella ”olen liikunnallinen ihminen ->menen tänäänkin lenkille”, myös terveyteen voi suhtautua ajatuksella ”olen terve-> keho kyllä kertoo jos on tarve levätä”. Ja tosiaan pienet jutut menevät yleensä nopeasti ohi, tietysti isommin jos tuntuu kipeältä, jään lepäämään.

Kuulostaa siltä, että teet jo kaiken voitavasi! Elän epäterveellisemmin kuin sinä ja silti en ole juuri koskaan kipeänä.

Niin sehän on kyllä niin, että määränsä enempää ei toki voi tehdä.

Echinaforce (eli punahattu-uute) ihan tutkimustenkin mukaan auttaa ehkäisemään flunssaa ja lyhentää sen kestoa. Eli tähän lapsuudesta tuttuun uutteeseen luotan 😀
Mulla myös menee helposti poskionteloihin kaikki flunssat, ja siihen auttaa nenäkannuhuuhtelu. Ei välttämättä estä kokonaan, mutta auttaa!

Tämä testiin HETI ❤️

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X