Jättipostaus - Tilinpäätös vuodesta 2022
Tässä sitä ollaan. Vuoden loppusuoralla, viimeisissä hetkissä. Miltä nyt tuntuu? Haluatko jatkaa samaan malliin ensi vuonnakin vai onko toiveissa jotain aivan muuta?
Mulla on ollut tapana tehdä loppuvuoteen tällainen koontipostaus vuoden tapahtumista, ja samalla mä palaan aina edellisen vuoden samanlaiseen tekstiin. Viime vuonna mä kirjoitin näin: “ Vuodesta 2022 tulee mulle hyvinvoinnin vuosi. Mulla on muutama aavistus siitä, mitä se pitää sisällään ja mitä muutoksia mun on arkeeni tehtävä, mutta tavat sen toteuttamiseen varmasti kirkastuu vielä matkan varrella. Toivon ainakin, että saisin enemmän unta ja lepoa. Lisää liikuntaa ja hyvää ruokaa. Enemmän naurua ja vähemmän huolta. Selkeämmät työ- ja vapaa-ajat. Ja vitsi olisi siistiä palata vuoden 2022 viimeisellä viikolla tähän postaukseen ja todeta, että siitä perhanan koronastakin päästiin jo eroon siinä mittasuhteessa, jona se on meidän kaikkien elämää viime vuodet hallinnut.”
Hymyilyttää! Koska vaikka mulla oli tuossa hetkessä “muutama aavistus” tulevasta, en todellakaan tiennyt, kuinka kirjaimellisesti lopulta tuo hyvinvoinnin vuosi mun kohdalla toteutuisikaan. En tiennyt, että ottaisin yli puolet vuodesta sapattilomaa. En aavistanut, että hurahtaisin liikuntaan. Enkä todellakaan tiennyt, miten alkaisin hemmotella ja huoltaa mun mieltä niin, että se muuttaisi koko mun elämänasenteen ja jopa parisuhteen. Kerrankin – KERRANKIN – voin sanoa, että uuden vuoden lupaukset toteutuivat yli odotusten.
Ainoa paskamainen juttu on tietysti se, että korona jyllää edelleen. En jaksa enää raportoida someen meidän perheen tautikirjoa, mutta tässä sen voi sanoa – kyllä meilläkin korren toinen kierros sairastettiin syystalvella, eikä se tälläkään kerralla herkkua ollut. Onneksi rokotteet on tehneet sen, että niin monelle tauti ei ole enää hengenvaarallinen. (Vaikka monelle onkin ja siksi pitää olla varovainen edelleen.)
Mutta sitten siihen yhteenvetoon. Voin rehellisesti sanoa, etten muista tammi-huhtikuusta juuri mitään muuta kuin sen, että musta tuntui, että meillä sairastetaan koko ajan. Että arki oli yhtä läpystä vaihto -menoa ja jatkuvaa takaraivossa kiristävää stressiä.
Kun selasin puhelimen kuvia, huomaan, että on siellä alkuvuodesta ihaniakin asioita tapahtunut. Mä kävin Wienissä työreissulla, yllätin A:n SuomiLovessa ja kaiken lisäksi me asuttiin remonttievakossa maaliskuu, jonka aikana meidän koti remontoitiin juuri sellaiseksi, mitä me toivottiin.
Huhtikuu oli mulle tosi käänteentekevä kuukausi. Vai oliko se toukokuu? Joka tapauksessa mä tajusin silloin, että nyt vedellään meikäläisen viimeisiä energian rippeitä. Olin ajatellut, että tämä on se hetki, jossa kamelin selkä katkeaa, jos tähän sumaan tulee vielä yksikin tautikimara. Ja mitä tapahtui? Meillä vedettiin kolme eri tautia putkeen. Silloin oli pakko marssia hattu kourassa esimiehen puheille ja pyytää breikkiä. Mun kuormitus ja alkavat bönärin fiilikset eivät olleen vain yhdestä asiasta kiinni, vaan enemmänkin monen asian, ja vuosia kerääntyneen painolastin, summa.
Muistan edelleen mun sapattivapaan ensimmäisen päivän. Se oli kesäkuun ensimmäinen, ja samana päivänä meille tuli Deko kuvaamaan kotiin heinäkuisen Dekon kantta. Olin tohottanut viikon verran töistä lähtöä ja kuvausjärjestelyjä niin, että kun kuvauspäivän ilta koitti, rojahdin sohvalle ja tajusin, että tässä sitä nyt oltiin. Itse itseni herrana!
Aluksi väljempään menoon oli vaikea tottua. Olin tehnyt kuusipäiväistä työviikkoa jo puolitoista vuotta, joten kroppa ja mieli eivät pysyneet alkuunsa mukana siinä, ettei koko ajan tarvitse pingottaa. Sunnuntaisin ihan kiemurtelin, kun oli tunne siitä, että maanantai kaatuisi niskaan, jos en tee töitä. Mutta pian siihenkin tottui. Oli ihanaa, kun oli aikaa viedä oman yrityksen asioita eteenpäin. Ja jos lapset sairasti, sitten sairasti. Nyt ei kaatunut koko pakka siihen. Ylipäätään oleminen perheen kesken muuttui valtavasti. Ei ehkä niin, että menoa entiseen olisi ulkopuolinen huomannut, mutta kuukausien kuluessa mun läsnäolo ja rentous kasvoi, jolloin se totta kai satoi perheen, lasten ja miehen hyvinvointiin myös.
Kesäkuussa me juhlittiin mun lapsuuden perheen kanssa kesänaloittajaisia, A ja minä lomailtiin kaksin Helsingissä ja vietettiinpä me Nooran ja Matin kanssa kesäviikonloppu myös meidän mökillä Hankasalmella.
Heinäkuussa me lomailtiin. Vietettiin mun äidin 60-vuotisjuhlia, mökkeiltiin A:n perheen kanssa, nautittiin naapureiden kanssa hengailusta ja matkattiin loppukuusta Espanjaan. Näistä ei ole blogipostauksia, koska vietin heinäkuun lomaa blogista, ja jokainen heinäkuun postaus oli kirjoitettu ja ajastettu kesäkuun puolella. Heinäkuinen lomailu oli hyvä konsepti, ja sitä meinaan jatkaa jatkossakin.
Koska kesä oli niin täynnä äksöniä, aloin vasta elokuun ja arjen palattua jotenkin päästä sapattimoodiin. Aluksi mä asetin jokaiselle jäljelle olleelle sapattikuukaudelle jonkin teemallisen tavoitteen, mutta lopulta en tainnut toteuttaa niistä yhtäkään . Ja sepä hyvä! Syksyn aikana mulla tapahtui suuri käännös mun ajattelussa. Pääsin irti vanhoista lukoista ja aloin nähdä asiat ihan eri tavalla. Siis aivan eri vinkkelistä, mistä olin edelliset 37 vuotta katsellut. Se oli ja on edelleen ihmeellistä. Olin yrittänyt muuttaa omassa ajattelussa ja toiminnassa monia asioita väkisin edellisten vuosien aikana, mutta lopulta muutos tapahtui ihan huomaamatta ja ennen kaikkea ilman systemaattista yrittämistä.
Syksyn ja talven aikana mä olenkin tutustunut uuteen itseeni ja halunnut puhua mielen ja kehon hyvinvointiasioista KAIKKIEN kanssa. Tähän kaikkeen on liittynyt se, että jotkut hyvin arkisetkin kokemukset on saanut mun omassa päässä suurempia merkityksiä ja niistä on jäänyt ihan mahtavia muistoja. Esimerkiksi syksyn Juha Tapio -konsertti, ekat syksyn lenkit ja järvipulahdukset. Huomaan, että olen jäänyt tosi isosti koukkuun fyysisiin ärsykkeisiin, koska ne ovat auttaneet pitämään pääkoppaa paljon valoisampana myös pimeän ajan läpi.
Jos mietin tämän vuoden yhteistöitä, olen ollut erityisen iloinen mun uusista (jatkavista) yhteiskumppaneista. Olen niin ylpeä, että olen saanut tutustua tosi hyvin töideni kautta vaikkapa Dermosilin perheyritykseen ja ev.lut,kirkkoon. Yksi viime vuoden kohokohtia työrintamalta on tietysti oman Nosh x Karoliina -malliston julkaisu, ja vielä ihanampaa on se, että tammikuussa tuo mallisto saa jatkoa. SE ON UPEA, voin luvata sen jo nyt!
Elämä ei ole ollut syksyllä tai talvella terveydellisiltä reunaehdoiltaan juurikaan sen auvoisempaa kuin tähänkään asti vuodet kaksosten kanssa, mutta mun asenne on ollut eri kun ennen. Esimerkiksi joulukuussa meidän kaksoset ovat olleet peräti viisi päivää yhtä aikaa päiväkodissa koronan ja jälkitautien ja rauhallisen toipumisen vuoksi, eikä me isotkaan juuri sen paremmin olla viime kuukausina porskutettu. Puolikuntoisena mun liikunta on ollut käytännössä melkein kokonaan tauolla joulukuussa, mutta silti lippu on pysynyt korkealla. Se, missä ennen olisin hajonnut tällaisessa tilanteessa, nyt vaan ajattelin, että elämä on on nyt muutenkin keskeneräistä, joten ei tähän maailma kaadu. Ennen en sietänyt keskeneräisyyttä, ja edelleenkin pidän, kun asiat on hallinnassa, mutta nyt ymmärrän, ettei MIKÄÄN asia ole lopulta koskaan valmista.
Sellainen vuosi 2022. Sisäisesti tosi suuri ja mulle elämäni merkityksellisin monella tapaa. Sen olen huomannut, että mulle tutut ihmiset on kommentoinut mun olemuksen muutosta useastikin livenä tässä puolen vuoden aikana, mutta en tiedä, näkyykö asiat somessa millään tavalla. Ihanaa, jos hyvällä ololla ja hyvän olon oivalluksilla voi lisätä muidenkin hyvää oloa, mutta toisaalta niin rakas kuin some mulle onkin, ei kaiken tarvitse näkyä ruudulla.
Miten sun vuosi 2022 meni? Toteutuiko haaveet ja toiveet, mitä yllättävää tapahtui?
-Karoliina-
Kommentit (6)
Ihana kuulla, viisaita arvoja sinulla❤️ Mä olen tehnyt lapsen saatuani ja töihin palattuani nelipäiväistä työviikkoa. Yksi päivä on teoriassa omaan luovaan työhön, mutta mahdollistaa myös joustamisen arjessa. Pienemmän veroprosentin myötä ei näy edes niin paljon palkassa.
Hei Karoliina,
Monien blogiesin lukijana nyt nautin siitä ylpeydestä mistä juuri sä olet ylpeä niistä saavutuksista joita olet projektoinut ja saavuttanut. Positiivisuus ja sen projektointi auttaa aina, olisi se sitten meidän ihanista pikkusista huolehtiminen, kamppailu työstressin tai siitä luopumisesta tai vanhusten hoidosta. Ja kaipuuta omasta ajasta ilman kiireettä. Olen aina kriittisellä korvalla ”kuunnellut /lukenut postauksia ja oli kiva näin vuoden loppuun lukea tämä kiva sisäinen itse katselu vuoteen 22
Hyvää uutta vuotta ihanan Pyynikin maisemiin täältä Barceloonasta
Ihanaa vuodenalkua Barcelonaan! Ihana kaupunki 🙂
Olemuksesi muutos näkyy loistavasti somenkin kautta, vaikutat todella onnelliselta ja seesteiseltä ja olen puolestasi todella iloinen! <3 Ei ole helppoa siirtyä suorittamisesta ja kontrollista luottamuksen tilaan ja hyväksyä keskeneräisyys (ja itselläni myös keskinkertaisuus), niiden opettelu onkin oma uuden vuoden päätehtäväni.
Siunattua uutta vuotta!
Hyvin sanottu, että myös keskinkertaisuuden hyväksyminen on myös osa tätä/tuota matkaa. Ihanaa uutta vuotta sinullekin <3
Kuulostaa aivan loistavalle!!