Joululoman jälkipuinti

Heipparallaa maanantai-iltaan! Meillä alkoi tänään työt joululomaviikon jälkeen, mutta nyt on vielä pieni hetki aikaa muistella lomaa ja uudenvuoden iltaa. Kuvassa minä, Noora, Matti ja Pena joulupäivänä, esikoisen ikuistaessa joulujengin perinteisellä filmikameralla. 

Koska meidän syksy ja alkutalvi on mennyt sairastellessa paljon, ei uskallettu tehdä välipäivillekään mitään suuria suunnitelmia. Tuntuu, että nykyisin – vähän kaikilla ihmisillä ympärillä – peruuntuu reissut ja tapaamiset alvariinsa jonkin pöpön vuoksi, joten uskallus suunnitella mitään isoa vähän vähenee. Juuri juteltiin ystävien kanssa, että sairastiko ihmiset ennen koronaa vähemmän, vai oliko ennen vanhaan vaan tapana liikkua ihmisten parissa hyvinkin kipeänä. Vaikea sanoa, mutta ainakin nykyisin peruuntuneet menot tuntuvat olevan ihan normi. 

Mä en ole koskaan ollut mikään erityinen välipäivien fani. Tavallaan välipäivissä on erityinen ei-mikään-viikonpäivä -olo, joka tekee todella hyvää työvuoden keskellä, mutta toisaalta joulun jämät ei ole yhtään mun juttu. Siitä syystä mä kai tykkään raivata joulun ja kuusen pois heti tapaninpäivän jälkeen, koska joulu tuntuu varsinaisten joulun pyhien jälkeen jo niin nähdylle. Joka vuosi tämä kaava yllättää: ensin etukäteisfiilistelen joulua ihan kympillä, ja sitten 27. päivä kaikki punainen ja yltäkylläinen tuntuu tunkkaiselle. 

Koska meillä ei ollut montakaan suunnitelmaa lomalle, tehtiin pienimuotoisia asioita, pienellä suunnittelulla. Välipäivinä me mm. ulkoiltiin lasten kanssa paljon. Käytiin luistelemassa ja pulkkailemassa, omalla porukalla ja ystävien kanssa. Mies kävi pelaamassa ja katsomassa kiekkoa, mä taas näin mun ystäviä saunan, avannon  ja ruuan merkeissä. Perjantaina pidettiin miehen kanssa treffipäivää – urheiltiin, saunottiin, syötiin ja käytiin päivän päätteeksi Areenalla katsomassa Lumikuningatar*. 

Me ollaan vietetty nyt ainakin neljä uutta vuotta jo samalla porukalla, eli meidän ystävien kanssa Pyynikillä. Tässä uudenvuodenviettoperinteessä ehdottomasti parasta on seura ja rentous. Lapset ja aikuiset viihtyvät hyvin yhdessä ja ohjelma on tarpeeksi väljää. Mä en ihan kauheasti pidä juhannuksen ja uudenvuoden kaltaisista pakkojuhlista, joten hyväksi todettu perinne on tällaisissa hetkissä pelastus. Tavallaan olen sitä mieltä, että jokainen juhlan aihe on juhlimisen arvoinen tässä pääasiassa arkeen keskittyvässä elämässä, mutta toisaalta oletus joulutunnelmasta perustuen vain kalenterin päivämäärään on itselleni vähän vieras. 

Tänä vuonna aloitettiin uudenvuodenjuhlinta jo päivällä. Käytiin ampumassa raketit heti pimeän tultua, syötiin ja rupateltiin. Pienet tytöt olivat onnellisia, kun saivat leikkiä toisten lasten leluilla. 

Mä tulin pienten kanssa kotiin unille jo heidän uniensa aikaan, mutta A ja F jäivät vielä jatkamaan iltaa. Oli itse asiassa ihan hauskaa juhlia tyttöjen nukahdettua hetki vuodenvaihdetta kotona Emily in Parisin kanssa. Lopulta A ja F:kin saapuivat kotiin jo ennen puolta yötä, ja vuosi vaihdettiinkin meillä nukkuen. 

Mikä on sun suhde “pakkojuhliin”? Mikä on sun fiilis välipäivistä? 

-Karoliina-