kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 01.02.2023

Boomeri rakastaa avantoa ja aikaisia nukkumaanmenoja

Teksti
Karoliina Pentikäinen
6 kommenttia

Mä havahduin viime viikolla – lukiessani Anna Puun haastattelua Anna-lehdestä – että keski-ikä tosiaan tarkoittaa elämän keskipisteessä olemista. Sitä hetkeä, kun takana ja edessä on (hyvällä lykyllä!) yhtä paljon vuosia. Vaikka termin alkuperä onkin selkeä, en ollut ajatellut sanaa keski-ikä niin konkreettisesti. Mulle se oli merkinnyt lähinnä tähän asti vaan nuoruusvuosien jäämistä taakse, asuntolainaa ja seesteisyyttä. Ei niinkään ajan rajallisuutta. 

Mun mummo eli 98-vuotiaaksi, joten jos siitä laskisi oman keski-ikäpisteensä, olisi mun omaan keski-ikään vielä ruhtinaalliset 11 vuotta. Jos taas olettaa, että elää sinne asti, minne keskimääräisesti suomalaiset naiset elää, on mun keski-ikään aikaa tälläkin laskennalla vielä 4,5 vuotta. Huh! Vähän helpottaa! En ole koskaan kokenut ikäkriisiä, mutta tässä vaiheessa, melkein 38-vuotiaana, alkaa ymmärtää, että elämä on perkeleen lyhyt. Silloinkin, kun kaikki menee hyvin. Ja toisaalta tähän ikään tietää myös sen, ettei kaikki pääse vanhainkoti-ikiin asti koskaan. Pistää miettimään, miten haluaa elellä sen ajan, mitä itsellä on. 

Se, missä elämän rajallisuuden tajuaminen vähän pelottaa ja ahdistaa, itse perinteiset keski-ikäiset jutut ei sitten lainkaan. Päinvastoin. Tiedän monia, jotka klassisessa ikäkriisissä haluavat pyristellä vastaan kaikkea mikä liitetään keski-ikäisten tyyliin, aktiviteetteihin tai sovinnaisuuteen, mutta mulle juurikin boomer-jutut on tuoneet viime vuosina aivan valtavasti iloa ja energiaa. Musta on nykyisin IHANAA mennä nukkumaan ajoissa (unesta pitäisi kirjoittaa oma postauksensakin muuten), musta on aivan parasta käydä avannossa ja ylipäätään tunnen, että olen onnellisimmillani kaikkein yksinkertaisimpien asioiden äärellä. Kohta mä varmasti alan sauvakävellä ja kasvattaa kehäkukkia, mutta jos näin tapahtuu ja se tuo iloa, olen valmis.

Olen miettinyt, miksi moni keski-ikäiseksi mielletty aktiviteetti kiinnostaa minua valtavasti juuri nyt, ja suuri syy on varmasti siinä, että ne ovat elementtejä, jotka lisäävät elämään rauhaa ja toisaalta palauttavat jollakin tapaa juurille. Kun elämässä on aika paljon liikkuvia osia ja konkreettista meteliä, tuntuu, että pää, kroppa ja keskushermosto kaipaa hiljaisuutta ja rauhaa. Jaksaa paljon paremmin kaikkea arjen pyöritystä, kun dippaa välillä avantoon tai nukkuu yhdeksän tunnin yöunet. 

Toisaalta keski-ikäiset ajanvietteet ovat ikään kuin paluu lapsuuteen, koska eihän sitä lapsena – ainakaan 80-90 -luvun maaseudulla – elämän highlighteiksi tarvinnut mitään kovin kummoista, vaan ilo löytyi pienistä, yksinkertaisista asioista. Riemastutti mäenlasku, metsään tehdyt majat, pulahdus kaverin rannassa tai hyvä takassa paistettu makkara. Samat yksinkertaisuuden elementit tuntuu toistuvan nykyisin niissäkin puuhissa, jotka koen kaikkein parhaimmiksi. Ei tänne tarvita megaluokan bailuja, vaan hyviä keskusteluja herkullisten voikkuleipien lomassa. 

Mä olen pohtinut, että mun pienimuotoinen vauvakuume (joka on tosin jo vähän hellittämässä, huh) voi olla osasyy siihen, että olen alkanut nauttia yhä enemmän arkisista asioista. Se, missä 25-vuotiaana tuoreena äitinä välillä ahdistuin siitä, etten enää ole mukana bileiden kutsulistoissa ja illanvietoissa, myöhemmin kaksosten äitinä olen osannut nauttia jo aivan eri tavalla toistuvista rutiineista ja peruslapsiperhe-elämästä. Siis siitä ulkoapäin tosi tylsästä, mutta sisältä päin rikkaasta, elämästä. 

Vaikka keski-ikäiset jutut on yleistys, ja aivan hyvin joku 18-vuotias voi kutoa kangaspuilla tai 72-vuotias bilettää Ibizalla, tunnistatte varmaan ne merkit ja puuhat, mitä ihmiset alkavat sankoin joukoin puuhastella villien nuoruusvuosien jälkeen. Tuntuuko keski-ikäistyminen ahdistavalle ja ahdaskatseiselle, vai ennemmin vapauttavalle? Miten käsittelet sitä, että elämän rajallisuus alkaa tulla vastaan vuosi vuodelta vaan konkreettisemmin?

-Karoliina-

Kommentit (6)

Minusta ikä on tuonut mukanaan vain hyviä asioita, varmuutta, itsensä ja muiden hyväksymistä (sellaisina kuin ollaan), enää ei tarvitse esittää tai pyrkiä olevansa muuta kuin on, sillä mennään ja se riittää. Sama pätee kaikkeen tekemiseen; jokaiselle jotakin, ja aikansa kutakin. Jotenkin miellän sen jopa nolona, jos keski-ikäiset sekoilee milloin missäkin kuin nuoriso konsanaan (sanoisin ”grow up already”, vaikka kai sekoilu heille sallittakoon, ei se minulta pois ole). On se jotenkin kummaa, että pitää elää 40 vuotta, jotta ymmärtää sanonnan Live and let live.

Täytin 38 tänä vuonna ja mun tytär täyttää 18 tänä vuonna. Ihmettelen miten se on mahdollista😳
Nautin just nyt elämästäni ja niinkuin kuvailit pikku arkiset jutut best! Aikasin nukkuun ja aikasin ylös jne.😍

Ihana kirjoitus 💕
Ismo Alangon sanoin ”Harmaa on hyvä väri” pätee keski-ikäistymisessäkin ja tavallisessa arjessa. Koen sen mahdollisuutena nauttia arjesta, rutiineista ja ruuhkavuosien jälkeisestä levollisuudesta. Aika tuntuu kulkevan nopeammin, mutta siitä on aikaa nauttia enemmän.

Näin kohta 38-vuotiaana eniten ahdistaa vauvakuume ja se, pitäiskö vai eikö pitäis. Muiden asioiden (työn, asunnon, harrastusten) suhteen ei ole ikäkriisiä eikä keski-ikäistyminen ahdista. Niitä ehtii vielä tehdä ja muuttaa mieltään, mutta lapsen yrittämistä ei voi lykätä enää kovin kauaa. Pitäisi tehdä päätös.

Saan tosi hyvin kiinni kirjoituksen pointista. Silti aina ihmettelen, sitä miksi meillä tarve käyttää sanaa niin keski-ikäistä. Tai ulospäin tylsistä asioista koska olen huomannut, että valta osa tykkää niistä ihan perus ”tylsistä” asioista. Miks ei voi vaan sanoa mä rakastan nukkumisesta, rutiineista ja perus arjesta miksi meillä on tarve laittaa siihen joku etuliite? (Itsekkin tätä välillä käytän). Se on ihan luonnollista, että nuorena kun ei ole vielä perhettä niin on paljon enemmän aikaa tehdä kaikenlaista ja järjestää juhlia, synttäreitä, tupareita, polttareita, häitä, opiskelija bileitä ja juhlia, tai ihan vaan viettää rentoja koti leffa iltoja. Ja silloin on myös paljon enemmän aikaa levätä, kuntoilla yms. Ihan perus arjea sekin. Perheen myötä s aika on niin rajallista ja niin luonnollista on että tarvitseekin enemmä aikaa palautumiselle, levolle ja arkisille jutuille. Toisaalta taas tässä ajassa juhliin tai ulos lähteminen ei ole niin itsestään selvää. Ja kun sinne sitten pääsee niin olen huomannut, että joskus on niitä kertoja kun kähtee jo ajoissa kotiin ja toisinaan niitä kun juhlii aamuun asti. Parhaimmat juhlat ovat kyllä sellaiset, jotka alkaa aikaisin niin ehtii viettää kivan ja pitkän illan mutta samalla myös pääsee ajoissa nukkumaan. 😊
Mä näkisin, että mun elämässä on aina kulkenut samat rutiinit mutta niiden määrät mitä mihinkin käyttää on muuttunut älämän tilanteen mukaan. Ja ehkä siihen, onko ollut minkälaisia ystäviä tai puolisoita missäkin elämän vaiheessa matkassa. Olen pienestä pitäen esim. Tykännyt käydä metsässä, hiihtämässä, juoksemassa yms. Parikymppisenä nämä puuhat jäivät vähemmälle suurimpana syynä vaikka se, että ei ollut kaveria metsäretkille. Ja viihdyin myös itsekkin silloin baareissa. Perheen myötä tätä voi harrastaa oman perheen kanssa niin kuin omassa lapsuudessa. Ja haluaa opettaa omille lapsille näitä arvoja/tekemisiä. Mutta mä tykkään myös ja olen aina tykännyt kokeilla uusia harrastuksia. Mä en esim. Pidä sitä että lähden keski-ikäisenä vaikka twerkkaamaan, että haikailisin nuoruuden perään vaan ihan mielenkiinnosta ja siitä, että kyseistä lajia ei vielä omassa nuoruudessa ollut. Mutta yhtä hyvin voin lähteä keramiikka tunnille koska selin kuulostaa jännälle. Mulla onkin ollut aina uteliaisuus asioita kohtaa js tietty ”lapsellisuus” luonteessa. Samalla kuitenkin olen myös aina vastuullinen ja hoitanut ”tylsiä” veroilmoituksia yms. Aikuisten juttuja. Ja olen yhtä lailla kokenut, että ne on tärkeitä ja elämää ha arkea helpottavia asioita.

Olen 44v ja elämäni on ollut todella pitkään keski-ikäistä vaikka en tunne olevani tämän ikäinen. En jaksa valvoa viikonloppuisin(kaan) (klo 22 on jo myöhäistä, heh) ,rakastan pitkiä päikkäreitä (arkena herään töihin ennen viittä joten viikonloppuna on nukuttava väsymys pois). Tykkään pienistä asioista: saunomisesta, kävelystä luonnossa miehen kanssa, herkuttelusta television ääressä,joogasta kotona jne. Silloin,kun täytin 40v muhun iski hirveä kuolemanpelko. En omaa kuolemaa niinkään pelkään vaan rakkaan mieheni. Olemme kuin paita ja peppu ja en voisi kuvitella elämää ilman häntä. Kroppa mulla on kuin vanhan ihmisen, täynnä kaikkea kremppaa. Näin ollut jo vuosikaudet. Huono lihasvoima yhdistettynä fyysiseen työhän on tehnyt tehtävänsä. Nyt yritän tehdä jotain asialle ja käyn inhoamallani salilla pari kertaa viikossa. Tyttärestä näkee,että vuodet kuluu. Kolmen vuoden päästä on jo täysi-ikäinnen( apua😳). Keski-ikäisenä on kaikenkaikkiaan hyvä olla😊

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X