kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 19.02.2023

Miten saada optimismi takaisin?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
22 kommenttia

Mulla on muutamakin lääkitys, jota käytän säännöllisesti. Kun olin menossa hakemaan endometrioosin hoitoon liittyvää lääkettä, selvisi, ettei kyseistä lääkettä saa koko Suomesta. Eikä tiedetä, koska saa. Ehkä kesällä. Pikainen puhelu lääkärille, koska totta kai olin apteekissa asioimassa juuri sinä päivänä, kun lääkettä ei ollut enää yhtään jäljellä. Päätettiin kokeilla toista valmistetta. 

Mun tilanne ei ole poikkeava. Lukuisissa lääkkeissä on nyt todella suuria saatavuusongelmia. Toisille tilanne on hengenvaarallinen. Mulle onneksi ei, mutta koska jotain lääkettä mun täytyy käyttää, eikä korvaava lääke ei sovi mulle yhtä hyvin kuin edellinen, on tässä painittu omien olojen kanssa kuukauden päivät. Olo on koko ajan huomattavasti heikompi kuin normaalisti. Vituttaa. Tämäkin vielä. 

Ja ennen kaikkea – mitä seuraavaksi? Kyse ei lopulta ole enää lääkkeestä tai heikommasta olosta, vaan siitä, että jos vuonna 2023, Suomessa, ei saa tarvitsemiaan lääkkeitä apteekista, mitä muuta on vielä edessä. 

Mä koen, että (ilman hervotonta univelkaa) olen tosi optimistinen, eteenpäin menevä ja luottavainen elämän suhteen. En välttämättä ole aina luottavainen ihmisten suhteen, mutta mun usko itse elämään ei ole koskaan mennyt. Joillekin lause “mitä vaan voi tapahtua” tarkoittaa jotain negatiivista. Mä taas olen aina ajatellut, että “mitä vaan” on jotain ihanaa ja yllättävää.  Koska vaikka myös lunta on tullut elämässä tupaan, ajattelen, että vielä enemmän mun elämässä on tapahtunut aivan ihania asioita täysin yllätyksenä. (Toisaalta – olisiko niitä tapahtunut, jos ihmeisiin ei olisi uskonut? Tuskin! Ehkä sillä tavalla myös itseään toteuttava manifesti. )

Kun koronasta alettiin aikanaan puhua, en ollut huolissani, koska ajattelin, että kyseessä olisi taas yksi iltapäivälehtien kohuotsikko, joka kuolisi samalla hetkellä, kun keksittäisiin jotain muuta, mihin ihmiset saataisiin klikkaamaan. Samalla tavalla ajattelin Ukrainan sodasta. Mutta toisin kävi. 

Kun ei ole pitänyt todennäköisenä kauhuskenaarioita, ja sitten niistä usea on kuitenkin toteutunut, on vaikea luottaa enää omaan intuitioon. Olen jutellut tästä monta kertaa ystävien kanssa, ja sama huoli on totta kai nähtävillä yhteiskunnassa muutenkin. Ihmisten paha olo kun näkyy niin netissä, fyysisinä väkivallantekoina kuin yleisesti mielenterveyspalveluiden kuormituksessakin. 

Varovaisuus tulevaisuuden suhteen on siitä vittumaista sorttia, että se tekee nössömmäksi, mitä oikeasti on. Mun tapoihin on kuulunut tehdä elämän isoja ja pieniä ratkaisuja ja siirtoja luottavaisesti, intuition pohjalta, mutta nyt tuntuu sille, että on paljon vähemmän “varaa” luottaa hyvään. Vähemmän mahdollisuuksia mennä perstuntumalla

Jollekin toiselle ihmistyypille kylmään faktaan perustuvat päätökset on tyypillisempiä, mutta koska mulle on tunteella tehdyt ratkaisut on ainoa oikea tapa, sotkee globaalit katastrofit kykyä kuunnella omaa sisintään. Ja vaikka ahdistunkin kaiken maailman kotivaroista, sähkölaskunsäästötileistä ja korkokatoista, on alkanut tulla väkisinkin tunne, että pitäisi olla kymmeniä erilaisia varasuunnitelmia, vakuutuksia ja pakoautoja, jos meinaa selvitä vuonna 2023. Sekin pännii, koska tuon tyyppiset asiat ei kuulu luonnollisesti mun repertuaariin tai edes maailmankatsomukseen. Jonkun mielestä olen varmasti naiivi, mutta tähän asti olen ajatellut, että murehditaan vasta sitten, jos tulee murehdittavaa. Mulle kotivaratyyppinen ajattelu kun ei lisää turvan tunnetta, vaan on ennemminkin pirujen maalailua seinille. (Disclaimer: ymmärrän toki, että toiset ajattelee tästä täysin päinvastaisesti, eikä ole oikeaa tai väärää tapaa.)

Mä päätin pari viikkoa sitten, etten enää availe lehtien negatiivisia uutisia ja muutenkin yritän pitäytyä siinä, että lisään tietoisesti kaikkea positiivista ympärilläni. Katson Netflixistä hömppää, luen muutakin kuin holokausti- ja huumekirjoja ja intoilen jostakin kynsilakoista ja kesälenkkareista. Helpommin totta kai sanottu kuin tehty, mutta koska isoihin asioihin pieni ihminen ei juuri voi vaikuttaa, on pakko uskoa, että monta pientä tekoa putkeen on riittävästi. 

Miten viime vuodet on vaikuttaneet sinuun? Masentaako, vai tuleeko ennemmin tunne, että nyt sokka irti?

-Karoliina-

Kuva: Pixabay

Kommentit (22)

Kriiseilen juuri itse sen suhteen onko ok olla fiiliksen mukaan päätöksiä tekevä ja ei-kaikkeen varautuva, kiitos Karoliina vertaistuesta❤️

Tosi tärkee ja hyödyllinen postausaihe:) Tää tulee varmasti tarpeeseen monelle kun yllättävän vähän vasta käsitelty verkossa. Tekstin muokkaukseen vinkkinä, että terapeutti ja psykoterapeutti on eri asia, tosin Kelakin ikävä kyllä sivuillaan käyttää noita edelleen virheellisesti. Terapeuttina voi toimia käytännössä suht kuka tahansa kirjekurssin käynyt eikä terapeutin antamaan terapiaan saa Kelan tukea eikä sitä valvota mitenkään julkiselta taholta. Psykoterapeutti on käynyt yliopistotason koulutuksen psykoterapiaan ja hän on sosiaali -ja terveysalan rekisteröity ammattihenkilö. Vain psykoterapeutit voivat antaa Kelakorvattavaa psykoterapiaa. Esim tää Vastaamon asiakastietojen varastaminen case liittyi myös osaltaan tähän, että siellä palkkalistoilla on ollut näitä terapeutteja jotka ei ole sosiaali -ja terveysalan ammattihenkilöitä eli toisinsanoen heidän asiakastietojen dokumentointi ei ole välttämättä samallalailla määrämuotoista kuin ammattihenkilöillä. Toki toi tietojen varastaminen sit ihan oma lukunsa.

Tosi hyvä huomio. Termit on edelleen aivan villi länsi!

Minulla myös usko Jumalaan antaa toivon ja luottamuksen katsoa eteenpäin. Kuten toinenkin kommentoija sanoin, voin heittää huolet pois ja elää elämääni eteenpäin. Ei se tarkoita etteikö maailman tilanne koskettaisi ja surettaisi, mutta en jää sen taakan alle. Kautta aikojen on ollut erilaisia koettelemuksia niin kansakuntien kuin yksittäisten ihmisten elämässä. Eri aikoina erilaisia. Toiveikkaana vain elämässä eteenpäin. Kyllä ihan hyvin ja kannattaakin rajoittaa uutisten ja erilaisten asioiden seuraamista. Harvoin uutisista ja monestakaan mediasta saa toivoa ja luottamuksen näköaloja omaan elämään, vaan enemmän tulee epävarmuutta ja mieltä masentavaa sisältöä. Tämä on varmasti suuri syy monien ihmisten toivottomuuteen ahdistukseen. Työ, perhe, harrastukset, ystävät, luottamustehtävät, arki pyörii. Usko tuo turvan ja pohjan elämään. Itse elän maalla ja myönnän että kun muutaman kerran vuodessa käyn isommassa kaupungissa, siellä minäkin ahdistun. Kyllä maalle mahtuisi, vapaata tilaa, omaa rauhaa, vähemmän pinnallisuutta, enemmän aitoutta.

Maalla elämänrytmi on kyllä erilainen, vaikka koen, että esim Tampere on tosi leppoisa ja kylämäinen kaupunki. Tuntuu jännälle ajatella, että näin pienessäkin maassa ihmiset elää hyvin erilaisissa rytmeissä jo pelkästään asuinpaikkansakin vuoksi.

Auttaako botox ajattelemaan optimistisesti?

Vaikea sanoa. Tätä kannattaa varmasti kysyä joltain lääkäriltä tai kokemusasiantuntijalta, joka käyttää botoxia.

Entäs täyteaineet? Tai muut plastiikkakirurgiset toimenpiteet? Tuoko ne sitä ”hömppää” vakavien asioiden keskelle? Tai parantaako jatkuva huulien muotoilu itsetuntoa?

Mun on vaikea sanoa näihinkään mitään omakohtaista. Jos siis tarkoitat, että mulla olisi näitä mainitsemiasi asioita tehty. Olen kertonut monta kertaa, että mulle on laitettu huuliin täytettä ennen meidän häitä. Mentiin naimisiin 2018, joten oletan poistuneen, koska sellaisissa asioissa vaikutuksen kesto on muutamia kuukausia. Mä en näe kuitenkaan missään kosmeettisissa korjauksissa mitään pahaa, ja jos joku kokee, että tuollainen asia kohottaa itsetuntoa ja valinta on oma, go for it. Täällä eletään vaan kerran. Kyllähän jengi värjää hiuksia, muokkaa salilla lihaksia ja laittaa aamulla ripsiväriä, ja kaikkien näiden tarkoitus on vaikuttaa omaan ulkonäköön positiivisesti. En mä ainakaan meikkaa, jotta näyttäisin rumemmalle tai vanhemmalle.
Tämä on mun tilanne nyt, en tiedä mitä ajattelen asiasta vuoden tai kymmenen päästä – Ehkä alan kokonaan luomuksi ja lopetan kaikki kosmetiikan käytön shampoosta dödöihin. Tai sitten mulla on vuoden päästä nilkkoihin asti tukkapidennykset ja tuuheimmat ripsitupsut, mitä löytyy. Hömppää on mun mielestä juurikin se harmiton – toisia vahingoittamaton – joka tuottaa iloa.
Välillä mua ärsyttää, että saan tasaisin väliajoin viestejä, jossa mut yritetään saada ”rysänpäältä kiinni” jostakin täyteaineista. Se jostain syystä se loukkaa, koska en mitään inhoa niin paljon kun valehtelua ja väärän tiedon levittämistä ja tiedän, että moni kertoo totena netissä tämmöisiä juttuja minusta. Toisaalta pitäisi kai olla ihan otettukin: Jos Luojan luoma 38v. naama vaikuttaa niin kiinnostavalle ja hehkeälle, ettei meinata uskoa sen aitoutta, pitäisi kai taputtaa itseään olkapäälle. Tai ehkä omia vanhempia geeneistä. Tai vaan hyviä kuvakulmia tai jotain.
Hyaluronihappå: Sun sähköposti oli tekaistu kiinnostaa@kysyä.fi , ja se varmasti juuri kertoo kiinnostuksesta. Musta olisi hedelmällistä avata tästä keskustelu, joten voitko avata mulle tätä aihetta ja kertoa, miksi tällaiset asiat ylipäätään kiinnostaa ja mistä herää epäilykset eri vaikuttajien (tiedän, etten ole ainoa) naaman tai kropan tarkkailuun? Haluaako seuraajat osoittaa, että ovat itse havainneet jotain mahdollisesti ennen muita? Va haluttaisiinko aidosti tietoa pistoshoidoista tms ja siksi koitetaan kepillä jäätä? Ja miksi joka ikinen em. aihealueen kysymys tulee tekaistujen nimimerkkien ja sähköpostien takaa – mikä tekee aiheesta niin arkaluontoisen? Jutellaan tästä!

Voisitkohan sinä sitten rehellisyyden nimissä kertoa, että mitä kaikkea sinun naamallesi on viimeisten kuukausien aikana tehty, koska se on todella muuttunut aiemmista kuvista. Tai sitten on aika paksut filtterit käytössä kuvissa, vaikka olet niidenkin käytön kieltänyt. Se kai lienee ihan sama mitä kukin keholleen tekee, mutta niiden kieltäminen ja niistä valehtelu on sitten toinen juttu.

Tehdäänkö niin, että sovitaan tapaaminen? Saatte tulla tökkimään ja vaikka skannaamaan mun naaman, niin päästään tästä mysteeristä 😅

Mä olen kanssa sitä mieltä, että jokainen saa tehdä keholleen/naamalleen mitä vaan. Ja olen myös sitä mieltä, että jos keskusteluun lähtee, pitää olla rehellinen. (Tosin kenenkään ei ole pakko lähteä koko keskusteluun, ja sekin on fine. Mutta jos lähtee, pitää puhua totta.)

Musta on melko turhauttavaa käydä eipäs-juupas-keskustelua ihmisten kanssa, joista tuskin kukaan on edes nähnyt mua livenä. Ja jostain tämmöisestä aiheesta.

Eli jätän tämän tähän. Mutta saa tulla kadulla katsastamaan läheltä tai sopia vaikka valheenpaljastustreffit, jos siitä tulisi mielenrauha.

Hei

Kasvoillesi selvästi tapahtui jotain hetki sitten. Olit sen jälkeen pari viikkoa kokonaan kuvaamatta kasvojasi? Olisi oikeasti mielenkiinotista tietää mitä operaatioita tehtiin?

Okei 😅 Kerro, kun saat selville. Itsekin mielenkiinnolla odotan, mitä mulle on tehty tietämättäni.

Hei, minäkin huomasin ettet näytänyt ollenkaan kasvojasi pariin viikkoon, tämä on sinun kohdalla erikoista. No, enpä lähde mukaan arvuutteluleikkiin siitä mitä jätät kertomatta.

Voi hyvä sylvi! Käytättekö te oikeasti aikaanne tämmöisen pohtimiseen? Oltiin kyllä tuossa puolitoista viikkoa kipeitä, mutta NIISTÄKÄÄN en jaksa raportoida enää someen, koska aina jollakin on näpäkkä neuvo tai kaksi, mitä pitäisi tehdä tai mitä on tehty väärin. Tietämättä edes, mitkä taudit kotona riehuu ja kellä.

Ymmärrän, että kukaan ei olisi vaikuttaja, jos hänen asiat/naama/mielipiteet ei kiinnostaisi, mutta mun on tosi vaikea päästä tälle levelille kenenkään seuraamisessa.

Mulle viime vuodet on vaan vahvistanut uskoa ja luottamusta Luojaan. Kun ympärillä myrskyää ja tapahtuvat asiat ovat sellaisia ettei niihin voi itse vaikuttaa, niin on helppoa kun voi jättää huolet pois itseltä ja vain uskoa että kaikki menee lopulta parhain päin.
Kautta aikojen kansakuntia on koeteltu eri tavoin, meillä on nyt tällaista.. ei auta kuin tyytyä tähän ja toivoa parempaa huomista.

Ihanaa, että sinulla tämä tilanne on kääntynyt noin <3

Kieltämättä viime vuodet ovat horjuttaneet turvallisuudentunnetta pahasti. Tulevaisuutta ei enää juuri suunnittele tai haaveile muutamaa kuukautta pidemmälle. Voi toki olla osittain hyväkin asia, että elää enemmän tässä ajassa. Mutta hirvittää miettiä mitä on vielä tulossa omalle kohdalle ja ennen kaikkea maailmalle. En lähtisi tässä tilanteessa hankkimaan esim. lisää lapsia tai ostamaan asuntoa. Kumpa asiat vielä järjestyisivät 🌈 toisaalta vahvempi tunne siitä, että haaveilemiaan asioita täytyy toteuttaa nyt kun vielä voi

Tutulle kuulostaa! Tosiaankin sellainen olo, ettei voi jäädä vaan odottelemaan jotain aikaa, vaan hetki kaikelle on NYT.

Vähän noloa myöntää, mutta oon vähentänyt uutisten katsomista. En vaan enää jaksa enkä kestä. Ja tiedän kyllä, että olen niin onnellisessa asemassa, että voin valita (kun en itse elä sodan keskellä). Tämä vähän hävettää, koska koen että maailmanmenoa pitäisi seurata.

Ymmärrän, mutta itsensä suojelu on varmasti ihan viisastakin!

Hankalahan se varmasti on muuttaa tapoja, jos on tottunut toisenlaiseen tapaan tehdä päätöksiä ja mennä elämässä! Ja kiitos kommentista. <3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X