Miten saada optimismi takaisin?

Mulla on muutamakin lääkitys, jota käytän säännöllisesti. Kun olin menossa hakemaan endometrioosin hoitoon liittyvää lääkettä, selvisi, ettei kyseistä lääkettä saa koko Suomesta. Eikä tiedetä, koska saa. Ehkä kesällä. Pikainen puhelu lääkärille, koska totta kai olin apteekissa asioimassa juuri sinä päivänä, kun lääkettä ei ollut enää yhtään jäljellä. Päätettiin kokeilla toista valmistetta. 

Mun tilanne ei ole poikkeava. Lukuisissa lääkkeissä on nyt todella suuria saatavuusongelmia. Toisille tilanne on hengenvaarallinen. Mulle onneksi ei, mutta koska jotain lääkettä mun täytyy käyttää, eikä korvaava lääke ei sovi mulle yhtä hyvin kuin edellinen, on tässä painittu omien olojen kanssa kuukauden päivät. Olo on koko ajan huomattavasti heikompi kuin normaalisti. Vituttaa. Tämäkin vielä. 

Ja ennen kaikkea – mitä seuraavaksi? Kyse ei lopulta ole enää lääkkeestä tai heikommasta olosta, vaan siitä, että jos vuonna 2023, Suomessa, ei saa tarvitsemiaan lääkkeitä apteekista, mitä muuta on vielä edessä. 

Mä koen, että (ilman hervotonta univelkaa) olen tosi optimistinen, eteenpäin menevä ja luottavainen elämän suhteen. En välttämättä ole aina luottavainen ihmisten suhteen, mutta mun usko itse elämään ei ole koskaan mennyt. Joillekin lause “mitä vaan voi tapahtua” tarkoittaa jotain negatiivista. Mä taas olen aina ajatellut, että “mitä vaan” on jotain ihanaa ja yllättävää.  Koska vaikka myös lunta on tullut elämässä tupaan, ajattelen, että vielä enemmän mun elämässä on tapahtunut aivan ihania asioita täysin yllätyksenä. (Toisaalta – olisiko niitä tapahtunut, jos ihmeisiin ei olisi uskonut? Tuskin! Ehkä sillä tavalla myös itseään toteuttava manifesti. )

Kun koronasta alettiin aikanaan puhua, en ollut huolissani, koska ajattelin, että kyseessä olisi taas yksi iltapäivälehtien kohuotsikko, joka kuolisi samalla hetkellä, kun keksittäisiin jotain muuta, mihin ihmiset saataisiin klikkaamaan. Samalla tavalla ajattelin Ukrainan sodasta. Mutta toisin kävi. 

Kun ei ole pitänyt todennäköisenä kauhuskenaarioita, ja sitten niistä usea on kuitenkin toteutunut, on vaikea luottaa enää omaan intuitioon. Olen jutellut tästä monta kertaa ystävien kanssa, ja sama huoli on totta kai nähtävillä yhteiskunnassa muutenkin. Ihmisten paha olo kun näkyy niin netissä, fyysisinä väkivallantekoina kuin yleisesti mielenterveyspalveluiden kuormituksessakin. 

Varovaisuus tulevaisuuden suhteen on siitä vittumaista sorttia, että se tekee nössömmäksi, mitä oikeasti on. Mun tapoihin on kuulunut tehdä elämän isoja ja pieniä ratkaisuja ja siirtoja luottavaisesti, intuition pohjalta, mutta nyt tuntuu sille, että on paljon vähemmän “varaa” luottaa hyvään. Vähemmän mahdollisuuksia mennä perstuntumalla. 

Jollekin toiselle ihmistyypille kylmään faktaan perustuvat päätökset on tyypillisempiä, mutta koska mulle on tunteella tehdyt ratkaisut on ainoa oikea tapa, sotkee globaalit katastrofit kykyä kuunnella omaa sisintään. Ja vaikka ahdistunkin kaiken maailman kotivaroista, sähkölaskunsäästötileistä ja korkokatoista, on alkanut tulla väkisinkin tunne, että pitäisi olla kymmeniä erilaisia varasuunnitelmia, vakuutuksia ja pakoautoja, jos meinaa selvitä vuonna 2023. Sekin pännii, koska tuon tyyppiset asiat ei kuulu luonnollisesti mun repertuaariin tai edes maailmankatsomukseen. Jonkun mielestä olen varmasti naiivi, mutta tähän asti olen ajatellut, että murehditaan vasta sitten, jos tulee murehdittavaa. Mulle kotivaratyyppinen ajattelu kun ei lisää turvan tunnetta, vaan on ennemminkin pirujen maalailua seinille. (Disclaimer: ymmärrän toki, että toiset ajattelee tästä täysin päinvastaisesti, eikä ole oikeaa tai väärää tapaa.)

Mä päätin pari viikkoa sitten, etten enää availe lehtien negatiivisia uutisia ja muutenkin yritän pitäytyä siinä, että lisään tietoisesti kaikkea positiivista ympärilläni. Katson Netflixistä hömppää, luen muutakin kuin holokausti- ja huumekirjoja ja intoilen jostakin kynsilakoista ja kesälenkkareista. Helpommin totta kai sanottu kuin tehty, mutta koska isoihin asioihin pieni ihminen ei juuri voi vaikuttaa, on pakko uskoa, että monta pientä tekoa putkeen on riittävästi. 

Miten viime vuodet on vaikuttaneet sinuun? Masentaako, vai tuleeko ennemmin tunne, että nyt sokka irti?

-Karoliina-

Kuva: Pixabay