Ulkonäöstä ja sen kommentoinnista

Mä olen saanut viimeisen vuoden aikana harvakseltaan, mutta kuitenkin tasaisin väliajoin kommenttia siitä, kuinka mun vaan pitäisi tulla “kaapista ulos botox-huulieni kanssa”. Huulet on ollut ehkä kommentoiduin ulkonäköni asia viimeisen vuoden aikana, mutta listalla on monia muitakin juttuja. Joskus on spekuloitu kuvankäsittelyä, toisinaan epäilty, että tukassa olisi sittenkin pidennykset, vaikka “muuta väitätkin”. Viimeisen puolen vuoden aikana olen saanut liian monta kommenttia koskien mun painoa. Viimeisin kommentointibuumi tapahtui viime viikolla, kun sain tämän postauksen (ei liity muuten mitenkään ulkonäkööni, eikä koko postauksessa ole edes mun kuvaa) kommenttiboksiin spekulaatioita siitä, miksi en ole näyttänyt naamaani pariin viikkoon somessa. Mun naama oli kuulemma kovinkin muuttunut, ja epäilykset heräsi kauneuskirurgiasta. 

Kun sain ihan ekoja tämän tyyppisiä kommentteja, olin epäuskoinen, voiko joku OIKEASTI kysyä moisia asioita. Vähän sekin mietitytti, oliko kyseessä vain joku hupia haluava trolli, koska en oikein uskonut, että mun (tai kenenkään) naama tai se, kuinka usein postaan jonkun kehon osani someen, kiinnostaisi niin paljon, että alettaisiin vertailla eri vuosien kuvia ja spekuloitaisiin porukalla sitä sun tätä. Kun “keskustelu” aiheen ympärillä on jatkunut, ja itse asiassa yltynyt tosi paljon tämän talven aikana niin mun kuin monen muunkin seuraamani vaikuttajan somessa, on pakko avata mun ajatuksia aiheesta. Vielä pari vuotta sitten ulkonäön kommentointi oli sitä, että joku kertoi, miten rumasti levitän aurinkopuuterin tai olisin nätimpi, jos laittautuisin toisin, mutta nykyisin ulkonäkökommentointi menee paljon syvemmälle, yksityiskohtaisemmaksi ja henkilökohtaisemmalle tasolle kuin ennen. 

Mun on alkuun sanottava, että tiedän, että olisi varmasti nykytrendien mukaista ja oikein sanoa, ettei ulkonäköä saisi kommentoida ollenkaan. Mutta mä en rehellisesti ajattele, etteikö ulkoista habitusta saisi kommentoida lainkaan. Päinvastoin – joskus yksi kehu voi pelastaa päivän tai viikon, ja parhaassa tapauksessa kantaa pitkällekin tulevaisuuteen. Ajattelen kuitenkin, että täytyy vaan olla äärimmäisen tarkka sen suhteen, mitä sanoo, kenelle ja millä tavalla. Pääsääntö on toki se, ettei mitään negatiivista KOSKAAN, KENENKÄÄN kehosta tai ulkonäöstä. Se on ehdoton ei niin somessa kuin livenäkin.

Toisekseen kehujenkin kanssa saa olla varovainen, koska varsinkaan puolituttujen tai tuntemattomien kanssa ei voi koskaan tietää, kuinka herkillä toinen ihminen on jonkin tietyn asian suhteen tai mitä traumoja juuri SIIHEN kehon osaan tai ylipäätään ulkonäön kommentointiin liittyy. Mä olen huomannut, että jos vastapuoli ei ole mun aivan läheinen ystävä tai perheenjäsen, mä kommentoin kyllä varmasti useinkin ulkonäköä, mutta en kovin syvällisesti. Saatan sanoa, että “onpas kiva takki sulla” tai “vitsi toi paidan väri käy sulle hyvin”, “apua, miten ihana leikkaus sun hiuksissa” tai “voi kun sä näytät ihanan pirteälle”. Vasta, jos tunnen ihmisen valtavan hyvin, ja tiedän varmuudella, ettei mun kommentti voi loukata, voin sanoa jotain hänen kehostaan. Esimerkiksi kun mun bestis on salihiiri, voin kehua, miten upea hauislihas hällä on. Tai kehaisen ohimennen aviomiehen peppua tai jos harjaan esikoisen hiuksia, huokailen, miten kauniit ja paksut hänen hiuksensa ovat. 

Se, että minusta – ja monesta muustakin some-kollegasta – levitellään “tietoa” koskien kauneusoperaatioita, tai heidän painoaan tai ulkonäköään kommentoidaan jatkuvasti heille itselleen ja keskustelupalstoilla, ei ole vahingollista vaan meille keskustelun kohteille, vaan ihan kaikille, jotka noita tekstejä lukevat. Meistä jokainen vertaa itseään jatkuvasti toisiin ihmisiin tietoisesti ja tiedostamatta, ja kuten tiedetään, some on useinkin se paikka, jossa paineet vaan kasaantuu entuudestaan. Jos me some-ympäristössä törmäämme koko ajan “läski”, “luuviulu” tai “sun naama/nenä/huulet/maha/kulmakarvat näyttää kummalliselle/oudolle/muuttuneelle” -kommentteihin, se EI VOI OLLA VAIKUTTAMATTA meihin, vaikkei nuo kommentit sillä hetkellä koskisi meitä. Vaikkeivät ne koskisi edes ihmistä, jonka tunnemme. Jos jopa Jason Momoan kehoa haukutaan ja sanotaan että hän ei ole jatkuvasti “fit enough”, ei voi kuin miettiä, kuinka tämä voi vääristää etenkin nuorempien mielipidettä siitä, millainen keho on ok ja miten muiden kehoista ja ulkonäöstä saa puhua.

Mä olen tähän asti julkaissut useat mua koskevat ulkonäköspekulaatiot ja vastannut niihin, koska olen ajatellut, että voisin jollain tapaa puhua järkeä kommentoijille ja samalla ehkä vaikuttaa siihen, mitä paskaa musta levitellään pitkin ja poikin. Homma menee nimittäin niin, että samalla, kun blogiin alkaa tulla useampia, kummallisten nimimerkkien takaa heitettyjä “kritiikkejä” tai “totuuksia” mun ulkonäöstä tai siitä, mitä olen keholleni tehnyt tai mistä se kielii, tiedän, että kyseessä on vain jäävuoren huippu. Silloin nimittäin sataprosenttisella varmuudella samasta aiheesta keskustellaan jossain keskustelupalstalla sadoin viestein, ja vain “rohkeimmat” (lol) tulevat kommentoimaan aihetta myös mulle. Toki nimimerkin ja tekaistun sähköpostiosoitteen takaa.

Tuo viime viikkoinen setti meni niin tunteisiin, eikä vähiten siksi, että saman viikonlopun aikana tuli monen monta viestiä teemalla “ai kauheaa kun olet laihtunut”, että näen parhaaksi muuttaa mun linjaa koskien ulkonäkökeskusteluja. Mä haluan, että mun kanavissa vallitsee sellainen kunnioitus ja kehorauha, minkä mä toivoisin vallitsevan yhteiskunnassa muutenkin. Se, että mä kestän jotkut kommentit tai osaan jättää ne omaan arvoonsa (aina en kestä, enkä aina osaa, mutta yleensä kyllä), ei tarkoita sitä, että A) mun pitäisi ottaa niitä vastaan ja ENNEN KAIKKEA B) mun seuraajien ei tarvitse alentua vihapuheelle ja kehoarauhan rikkomiselle ikään kuin sivullisina. Koska kuten sanoin jo yllä: se, että mun ulkonäköä kommentoidaan, vaikuttaa negatiivisesti myös niihin muihin ihmisiin, jotka joutuvat näitä juttuja lukemaan. 

Mä haluaisin, että nyt ihan jokainen, joka tätä juttua lukee, miettisi, voiko toimia toisten ulkonäön kommentoinnin suhteen jotenkin toisin. Koska tässä, kuten ei monessa muussakaan asiassa, voi koskaan tietää, MIKSI joku näyttää sille, kun näyttää. Ulkonäkö kun on harvoin vaan ulkonäköä. Jos epäilet jollakin rintaimplantteja, voiko kyse ollakin siitä, että pitkien lapsettomuushoitojen hormonit on turvottanut rinnat. Entä voiko “upeasti laihtunut” lapsuudenkaveri ollakin sairauden riuduttama? Voiko naapurin “överit ja naurettavat” hiustenpidennykset liittyvät johonkin vakavampaan asiaa? Tai entäs jos työkaveri, jonka “vatsa on yllättäen niin ihanasti pyöristynyt”, onkin (pahimmassa tapauksessa lapsettomuuden surua läpikäyvä,) vain huonossa vaiheessa endometrioosi- tai IBS-turvotuksen kanssa?

Kyllä mun on pakko sanoa, että suoraan sanottuna vituttaa kaikki mun naaman kommentoinnit, kun viime vuosien aikana useat ja toistuvat kortisonikuurit on saanut kasvojen muodon muuttumaan lukuisia ja taas lukuisia kertoja. Ei mun kasvot tai lääkekuurit odottele “hyvää naamapäivää”, vaan kuvissa ollaan ja niitä kuvataan, oli kasvot missä kunnossa hyvänsä. Se on melko raakaa, kun itsekin aamulla katsoisi mieluummin jonkinlaista toista lärviä peilistä, ja silti tietää, että työ vie kameran eteen. Tiedän, että joku kommentoi tähän mielessään “no voi kyynel”, mutta voin sanoa, että vaikka elämä kohtelee pääsääntöisesti oikein mukavasti, on tähän 12 vuoden jaksoon, jona olen ollut vaikuttaja, mahtunut myös niitä päiviä, viikkoja ja kuukausia, joiden aikana olisin mieluummin ollut ilman ulkopuolisten katseita. Ja samaan hengenvetoon on sanottava, mikä helkkarin juttu tämäkin on, ettei kameran edessä saisi olla myös niinä hetkinä, kun ei ole se paras (?) versio itsestään?

Sitäkin jäin miettimään, mitä sitten, jos joku haluaa ottaa peppuimplantit, tekokynnet tai botoxia otsaan? Ihan puhtaasti ulkonäöllisistä syistä! Omaksi iloksi, elämän piristeeksi? Koska kyllähän aika moni meistä tekee joka päivä asioita, jotka koetaan vaikuttavan positiivisesti ulkonäköön: valitaan kivat vaatteet, laitetaan huulipunaa, värjätään hiukset tai otetaan tatuointi. Jos se tehdään itseä varten, ja näin ilmennetään omaa itseä ja sellaisia asioita, mitä itse pitää kauniina ja tärkeänä, niin onko se oikeasti keltään pois?

Mun on pakko sanoa, että mitä enemmän sinuiksi olen itse tullut oman ulkomuotoni kanssa, ja mitä rehellisemmin olen tarkastellut sitä, mitä itse omalta ulkomuodoltani toivon, sitä tarkemmin olen alkanut nähdä, että ainakin naisilla oma ulkonäkö – oma SUHDE ulkonäköön – vaikuttaa kaikkeen. Ennen kaikkea siihen, kuinka kohtelee muita. Voi kuulostaa hullulle, mutta se, että kokee itsensä kauniiksi, näkyy ulospäin valona, ilona, empatiana ja muiden kunnioittamisena.

Aloin pohtia viime viikolla sitä, kuinka hassua on, että ihmiset aloittavat jonkin sortin ajojahdin, kun ovat itse sitä mieltä, että toisen ihmisen ulkomuoto on muuttunut. Katsotaan muutama 15 sekunnin Story tai verrataan kuvia, jotka on otettu ehkä eri laitteilla, eri valoissa, eri meikeillä ja eri yöunien jälkeen, ja aletaan tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Sitten pommitetaan “Ootko ottanut botoxia? Tunnusta heti!” -tyyppisillä viesteillä aivan kuin kyse olisi jostain rikoksesta, josta joku pitäisi saada kiinni. Paradoksaalista kyllä, juuri nämä kyttääjät ovat niitä, jotka julistautuvat usein kovaäänisesti ulkopuolisiksi kauneuspaineista, ja – kappas – ovat kuitenkin niitä, jotka arvostelevat kovaäänisimmin muiden ulkonäköä. Ovat niitä, joita eniten kiinnostaa se, miltä joku toinen ihminen näyttää. Tiedoksi: se, että levittelee valheita, kyttää toisten kasvonpiirteitä tai kroppaa ja puhuu näistä pahansuovasti, lisää ulkonäkökeskeisyyttä ympärilleen.

Tämä muuttunut kehokommentointi ja ennen kaikkea viime viikon tapahtumat sinetöivät sen, miten alan jatkossa suhtautua keho- ja ulkonäkökommentointiin. Linjanveto on toisaalta todella haastava, koska mä RAKASTAN kirjoittaa ihonhoidosta, kosmetiikasta ja vaatteista, ja ne on multa myös eniten toivotut aiheet vuodesta toiseen. Toivon kuitenkin, että voin samanaikaisesti jakaa kaikkea sitä ILOA, mitä visuaaliset asiat tuo, mutta yhtäaikaisesti vetää rajat sille, miten mun tai kenenkään ulkonäöstä puhutaan mun kanavissa.

Jatkossa mä tulen siis kirjoittamaan ulkonäköasioista, meikeistä, hiuksista, vaatteista ja treenaamisesta, silloin kun mua huvittaa, mutta mun omin rajoin. Totta kai saa edelleen kysyä, mikä huulipuna mulla on käytössä, mitä materiaalia paita on tai mistä löytyy paras käsirasva. Ne on kuitenkin ulkoista, ei minua itseäni. Tästä eteenpäin en kuitenkaan enää pyri oikomaan tai edes julkaise yhtään pahansuopaa kommenttia, eikä mulla ole velvollisuutta ilmoittaa somessa jokaisesta tulleesta tai lähteneestä kilosta, finnistä, rypystä tai varpaankynnestä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vaikka mun kuvista näkyisi selvästi, että en ole pessyt hiuksia kuukauteen, mulla on otsaan asti ripsipidennykset tai vaikka kämmenen kokoinen kikkelitatska mun otsassa, en ole velvollinen kommentoimaan aihetta millään tavalla. Mun naama ja vartalo on mun. Niin kuin sinunkin on sinun – vedä säkin omat rajasi.

-Karoliina-