Arkee just nyt

Ihan vaan kuulumisia

En ole pitkään aikaa tehnyt postausta, jossa höpisen vaan meidän arjesta, joten ajattelin, että tänään olisi oikea hetki sille. 

Ensinnäkin tuntuu sille, että alkuvuosi on mennyt valtavaa vauhtia. Palkkatöiden aloitus sapatin jälkeen on laittanut arkipäiviin vipinää, joten viikot hurahtavat sitä tahtia, että maanantain jälkeen tuntuukin olevan jo heti perjantai. Vaikka muutos sapatin aikaiseen menoon onkin suuri, olen melko iloinen, yllättynyt ja ylpeä siitä, että olen onnistunut tämän vuoden puolella pitämään paremmin kiinni omasta jaksamisestani. Käytännössä se on tarkoittanut sitä, että olen paremmin rajannut työaikaa, en ole tehnyt juurikaan viikonlopputöitä, ja muutenkin olen yrittänyt edetä aina asian kerrallaan. Vaikka hommalista olisi kuinka pitkä, ei se hötkyämällä lyhene. Siksi olen ajatellut, että teen, mitä ehdin. Muuta en voi. 

Oman yrityksen, eli tämän somen, kanssa olen tietoisesti rauhoittanut myös tahtia. Teen yhteistöitä vähemmän kuin koskaan ennen. Vaikka töistä kieltäytyminen (yhteistyöt on juurikin se osa tätä alaa, josta palkka käytännössä syntyy) onkin tuntunut pelottavalle näinä epävakaina, taantuman aikoina, olen silti iloinen, että tein vähentämispäätöksen jo viime vuoden puolella. Nyt minulla ei ole joka keskiviikko kuvattavia kamppiksia tai käsikirjoitettavia sisältöjä, vaan saan tuottaa enemmän vapaasti ja orgaanisesti. On ihan eri asia herätä keskiviikkoaamuun(=mun oman yrityksen päivä), kun tiedän, että voin useamman kerran kuussa naputtaa näitä näppäimistön nappuloita vaikka koko päivän yöpuvussa, jos sille tuntuu. Yhteistyöt on ihania, palkitsevia ja kuvaukset Nooran kanssa aina kivoja, mutta samalla – jos niitä on liikaa – ne vie myös voimia ja syö jostain muualta. Toisaalta karsiminen on lisännyt entisestään intoa tehdä niitä yhteistöitä, joita mulla on: niihin haluaa panostaa extrahyvin! 

Vaikka alkutammikuu tuntuikin sapattisyksyn jälkeen kiireiselle, ja olo välillä kireälle, tuntuu, että olen löytänyt tasapainon taas palkkatyön, yrityksen ja oman siviilielämän välillä. En ole palannut kuitenkaan täysin vanhaan, vaan nyt tuntuu sille, että eri osa-alueet on elämässä oikeassa mittasuhteessa. Rakastan pöhistä työasioita, mutta kotona perheen kanssa suljen (useimmiten) luurin ja työasiat mielestäni, ja liikunnallekin on jäänyt aikaa. Nykyisin liikun neljästä viiteen kertaan viikossa. En mä aina vedä mitään puolentoista tunnin megapunttia, joskus riittää napakka 40 minuutin hölkkä. 

Uusi tasapaino on totta kai monen asian summa. Liikunta on tuonut mun päiviin energiaa ihan uudella tavalla. Tiedän, että tämä kuulostaa sellaiselta liikuntahurahtaneiden hömpälle, mutta kuntosalilla heilutun tunnin jälkeen jaksaa jostain syystä aidosti paljon paremmin työkoneen ääressä tai touhuja lasten kanssa. Mä pystyn paremmin hallitsemaan stressiä ja myös rajaamaan ajatuksiani, kun punttisali leikkaa isoimmat kierrokset. Myös taannoin aloitettu paremmat unet -projekti alkaa näkyä konkreettisesti. Voisi ajatella, että tämmöiset asiat on vaan itsestä kiinni, mutta eihän ne aina täysin ole. Ei meillä olisi ollut tsäänssiä miehen kanssa liikkua tai nukkua näin hyvin ennen tätä vuotta, koska ei kertakaikkisesti ollut aikaa tai reunaehtoja siihen. 

Meidän pienet heräilee edelleen melkein joka yö. Joskus me (lähinnä minä, koska mies nukkuu niin sikeästi) käydään yläkerrassa yön aikana jopa kuusikin kertaa peittelemässä tai rauhoittelemassa painajaisia nähneitä lapsia, mutta onpa kevättalveen mahtunut pari sellaistakin yötä, että jokainen meistä on nukkunut yön ilman kekkulointia. Se luo valtavasti uskoa siihen, että joskus putkeen nukutut yöt on normi! Ollaanhan me muutenkin menty jättiharppauksia uniasioiden pienten kanssa tänä talvena: tytöt nukahtaa ilman nukuttelua, heidän unirytmi on melko tarkkaan 19-6.30 ja mekin ollaan päästy miehen kanssa siirtymään jo alakerran makuuhuoneeseen ilman itkuhälyttimiä tai muita. Totta helkkarissa kellojen siirto sotki rytmiä hetkellisesti (illalla kekkuloidaan ja aamulla pitää herättää päikkyyn), mutta uskon, että tästäkin taas pian päästään yli. 

Meillä oli maanantaina taas sellainen ilta, että ihmettelin, miten elämä on yhtäkkiä tällaista. Oltiin syöty iltaruoka, tiskikone hurisi, lapset leikki omassa huoneessaan ja MULLA EI OLLUT KERTAKAIKKIAAN YHTÄÄN KOTITYÖTÄ, jota olisi pitänyt edistää. Siinä me sitten istuttiin miehen kanssa sohvalla ainakin kymmenen minuuttia keskeytyksettä (!!) ja juteltiin. Lopulta kyllä keksin, että mä voin vaihtaa pääsiäistyynyliinat sohvalle, mutta tilanne oli aivan uusi. Se, missä kädet täyttyi monta vuotta jatkuvalla tulipalojen sammuttelulla ja force majeure -hommilla, eletään nyt elämää, jossa on aikaa pysähtyä, fiilistellä ja tehdä myös usein joitain ei-aivan-pakollisia hommia. Se on tosi yllättävää, ja ihanaa! Olen välillä ihan äimänä niiden tyhjien hetkien kohdilla. En enää oikein edes muista, miten sellaisella hommattomalla hetkellä tulisi toimia. 

Me ollaan suunniteltu jo aika pitkälle meidän seuraavien lomien ohjelma. Pääsiäisenä olisi tarkoitus mennä mummolaan maalle ja toukokuuksi on varattu ulkomaan matka sukulaisten ja tuttavaperheiden kanssa. Kesällä yritetään mennä tosi low key -menolla mökkeillen ja pihassa hengaillen. Lapset haluaisi laivalle ja Muumimaailmaan. 

Se, miten tämä talvi on myös eronnut edellisistä vuosista, on se, että ollaan tehty viikonloppuisin paljon enemmän asioita kuin ennen. Ehkä se on sitä, että nyt kun omaa energiaa on enemmän ja lapset ei nuku enää päiväunia, voi viikonlopuillekin suunnitella enemmän kaikenlaista puuhaa, eikä se puuha kuormita, vaan tuo enemmän voimia. Niin ja toki terveydellä on ollut iso merkitys. Tiedän, että joku lapsistani saattaa oksentaa juuri tällä hetkellä tai napata jonkun muun pöpön, jossa vellotaan taas koko porukka viikkotolkulla, mutta sanonpa nyt kuitenkin: meillä on ollut tasan yksi flunssa vuoden 2023 puolella. Eli terveinä on oltu niin pitkäjaksoisesti, että se on saletisti meidän perheen ennätys. Nautin tästä, mutta tiedostan, ettei tule enää kauan kestämään. Hah!

Asiat siis tosi tavallisesti, mutta myös tosi hyvin. Kun menin illalla unille, mietin – taas kerran – että ihanaa olla elossa. En tiedä, miksi mietin nykyisin elämän rajallisuutta joka päivä, mutta toisaalta sen miettiminen kyllä laittaa asiat perspektiiviin. 

Miten sulla menee just nyt?

-Karoliina-

P.S. Onko jo muita, jolla tuntuu jo jylläävän kevään allergiaoireet? Musta tuntuu, että silmät ja nenä vuotaa jo päivittäin, vaikka maassa on se satatuhatta senttiä lunta. Voiko olla silti jo kevätallergiaa?