kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 07.06.2023

Saako toivoa, että mies olisi miehekäs?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
18 kommenttia

Myönnän, otsikkohan oli provo. Harvoin enää harrastan (tarkoituksella) moisia, mutta jotenkin tämä aihe huusi provo-otsikkoa. Joten nyt se on sanottu: disclaimer. Mutta on mulla asiasta ihan oikeaa sanottavaakin.

Katselin viime viikolla instaa, kun silmääni osui Kuuselan Viivin IG-päivitys siitä, että hän oli ollut hyvillä treffeillä. Viivi kirjoitti, että mies oli hakenut hänet, oli kuunnellut hänen juttujaan aidosti kiinnostuneena, ja treffien päätteeksi mies oli maksanut laskun ja vienyt takaisin kotiovelle. Viivi kertoi, ettei aio jatkossa tyytyä enää vähempään. “Naiset, herrasmiehiä niiden puhtaissa maskuliinienergioissa on vielä olemassa. Ensimmäistä kertaa elämässä mulla oli sellainen olo, että saan olla huoletta 100% nainen.”

Luin Viivin tekstin ja ajattelin, että ihanaa, että joku jaksaa jakaa juttuja vielä kivoista treffeistä. Monestihan somessa jaetaan ne kaikista eeppisimmillä tavoilla kauheimmat kokemukset. Heti samaan hetkeen – vanhana kehäkettuna – ajattelin, että kuinkahan paljon paskaa tästä postauksesta Viivi saa. Sisälsihän postaus iloa, onnea ja toisaalta monia perinteisiä sukupuolinormeja, ja kaikki nämä aiheuttavat tunnetusti nettivihaa.  Ja kun parin tunnin päästä palasin someen, huomasin, että vastaus  kysymykseeni “kuinkahan paljon paskaa” oli selkeä – paljon. 

Viivin teksti oli kirvoittanut jos jonkinmoisia kommentteja. Toiset iloitsivat hänen puolestaan hyvistä treffeistä, mutta paljon oli myös kommentteja, joissa häntä pidettiin gold diggerina (kotoa haku tarkoitti, että nainen voisi tsekata miehen automerkin) ja olipa hurjimmissa kommenteissa kerrottu myös siitä, että nainen, joka iloitsee, että mies tarjoaa ja kuskaa, on häpeäksi tasa-arvolle. Että turha tässä mitään naisen euroa tuon jälkeen vaatia, kun koko treffit oli väärin naiseutta kohtaan, suorastaan patriarkaatin tukemista. 

Ymmärrän hyvin ihmisten reaktiot, koska Viivin kirjoittamien asioiden sanominen ääneen tuntuu olevan nykyisin sosiaalisesti epäkorrektia. Toisaalta tiedän, että tosi moni heterosuhteessa elävä ihminen kaipaa kumppaniltaan juurikin niitä miehisiä tai naisellisia – jopa vähän stereotyyppisiä – piirteitä ikään kuin vastapariksi itselleen ja oman sukupuolensa ilmentämiselle. Koska mä en tunne Viiviä, enkä voi kun arvailla tätä (väärin-)ymmärrysten verkkoa minkä hänen tekstinsä kirvoitti, ajattelin valaista asiaa omasta näkökulmastani. Ihan vaan siksi, että mua surettaa kauheasti tällainen mutkat suoraksi -ajatusmalli. Ei asiat ole joko tai, vaan usein niissä on harmaan sävyjä. 

Mä koen, että mun ja mun miehen suhde on monella saralla todella tasa-arvoinen. Olen ollut erilaisissa suhteissa elämässäni, kasvanut itsekin monella tapaa, mutta tässä elämänvaiheessa ja iässä mä en voisi kuvitellakaan eläväni suhteessa, missä en kokisi meidän olevan tasa-arvoisessa asemassa. Me ei välttämättä tehdä kaikkia samoja asioita, eikä kirjata kotitöitä ja omia menoja Exceliin, mutta on selvää, että elämme samojen sääntöjen, velvoitteiden ja vapauden alla. Koen, että tasa-arvo on sitä, ettei kumpikaan ole erikoistunut mihinkään hommaan kotonamme niin, ettei toinen voisi tätä asiaa hoitaa. Tasa-arvo on sitä, että vastuu lapsista, taloudesta ja ilmapiiristä on molempien vastuulla. Tasa-arvo on sitäkin, että molempien työt, harrastukset ja tunteet on yhtä tärkeitä. 

Tasa-arvo ei kuitenkaan sulje sitä pois, etteikö me toteutettaisi jossakin asioissa perinteisiä naisen ja miehen mallia. Hän esimerkiksi hoitaa automaattisesti jotkut autonkatsastukset tai ruohonleikkuut, minä puolestaan hankin lapsille vaatteet ja pohdin, kuinka muistettaisiin päiväkodin aikuisia jouluisin. Tämähän kuulostaa aivan viiskytlukulaiselle työnjaolle, ja olisikin sitä, jos keskityttäisiin vain näihin yksittäisiin seikkoihin. Kun katsoo taas koko meidän parisuhteen tai perheen dynamiikkaa, häviää tuollaiset yksittäiset asiat isompaan kuvaan.  Viitaten Viivin IG-keissiin, tarkoitan, että joskus joku yksittäinen teko/työnjako/tapa voi vaikuttaa aivan aataminaikaiselle, vaikka todellisuudessa taustalla olisi ihan nykyaikaiset, tiedostavat ihmiset, joiden mielestä nainen ei kuulu nyrkin ja hellan väliin, eikä miehen kuulu elättää perhettä. Silläkin uhalla, että jotkut meidän parisuhteen/perheen tavat tai työnjaot voi ulkopuolisista vaikuttaa vanhanaikaisille, mä itse asiassa vierastan todella paljon sitä, että joitakin perheille/parille toimivia tapoja tulisi muuttaa vain siksi, että väkisin käännetään joka asiassa roolit “nurinpäin”, ettei vahingossakaan some/naapurit/ystävät luule, että tässä ei oltaisi moderneja ihmisiä. On totta kai helkkarin hyvä kyseenalaista rooleja ja työnjakoa, mutta jos mulla ei ole vaikkapa mitään sisäistä paloa, intoa tai taitoa selvittää telkkareiden teknisiä ominaisuuksia, jätän homman kyllä aivan mielellään puolison tehtäväksi, jos häntä kiinnostaa. Itse taas ihan luonnostani esimerkiksi rakastan lasten vaatteiden tarjoushaukkailua ja etukäteen kausivaatteiden hankintaa, ja siihen ei puolisolla taas ole mielenkiintoa.

Se mikä tulee taas Viivin mainitsemiin treffeihin, ajattelen niin, että on täysin ok nauttia siitä, että pitää perinteisistä miesten ja naisten välisistä soidinmenoista deittailuvaiheessa. Yksi syy siihen, miksi mä vaikkapa viehätyin ja viehätyn aviopuolisostani edelleen on se, että hänessä on sellaisia miehisiä piirteitä, joita minussa ei ole. Ja että hän noudattaa sellaisia tiettyjä miehiin liitettyjä käytöstapoja, joita toiset pitävät jo vanhanaikaisena. Minusta on esimerkiksi kivaa, kunnioittavaa, että hän avaa ovet, kantaa painavimmat ostokset, ottaa lippiksen pois ruokapöydässä ja auttaa multa takin päälle ja pois, jos mennään vaikkapa syömään ravintolaan. Jos joku pitää tällaista junttina tai vanhanaikaisena, ymmärrän tämänkin kannan. Eräs feministiystäväni loukkaantui, kun entinen poikaystäväni yritti kantaa hänen kassinsa autosta. “Pidätkö sä mua jotenkin heikkona, jaksan varsin hyvin itse”, hän sanoi. Mä kuitenkin ajattelen asiasta toisin. Vaikka osaan ja pystyn itse, pidän siitä, että puoliso kunnioittaa käytöstavoilla minua ihmisenä ja myös naisena. En voi väittää, etten kiinnittäisi joka kerta huomiota sellaisiin perheisiin, missä mies kävelee kauppakeskuksessa yksin edellä ja nainen kantaa lapset ja kassit… vaikka nainen siihen ihan varmasti pystyisi itsekin.

Se, että nainen pitää tietyistä miehisistä piirteistä tai miehiin liitetyistä käytöstavoista, ei tarkoita mielestäni sitä, etteikö voisi ymmärtää, että naisten ja miesten sukupuoleen, ja koko tähän kahtiajaotteluun, liittyy kasapäin ahdasmielisiä odotuksia. Ja sekin on totta, sukupuoli ei tietenkään pelasta mitään, jos ihminen ei muuten ole sopiva. Silti näen, ettei ole väärin, jos viehättyy sukupuoleen perinteisesti liitetyistä ominaisuuksista. Kaikki se ei ole toksista, eikä se, että pitää vaikka pitkistä miehistä tai möreästä äänestä, kerro välttämättä feminismistä yhtään asiaa. 

Näihin tarjoamisasioihin en tosin osaa sanoa mitään. Ehkä ne on sellainen tapa, jota itsekin pidän vähän vanhanaikaisena. Toisaalta jos joku haluaa tarjota deiteillä – mies tai nainen – musta se on ihan ok. Ja siitäKIN saa iloita, jos kokee, että illallisen tarjoaminen on osa kunnioitusta. Koska meillä on miehen kanssa yhteiset rahat, me “tarjotaan” ristiin ja rastiin, kun ollaan syömässä. Hassua on toki se, että aina kun pyydetään yhteinen lasku, lasku tuodaan aina miehelle. Mun pitää erityisesti pyytää maksupääte aina itselleni. 

Sellaista! Vähän ajatuksenvirtaa. Pähkinänkuoressa näin: on täysin ok nauttia sukupuolestaan ja jos treffikumppani ei ole samaa sukupuolta, saa tästäkin ja tietyistä sukupuoleen liittyvistä soidinmenoista myös viehättyä ilman, että se kertoo mitään siitä, onko tasa-arvoisen suhteen kannalla vai ei. Jos leikki on molemmille ok, eikä luo paineita, en näe mitään syytä, miksi näin ei voisi olla. 

Mitä sä tuumit tästä aiheesta?

-Karoliina-

Kommentit (18)

Olen kyllä niin samaa mieltä kanssasi Karoliina. Mies saa hoitaa meillä n.s miehiset työt esim: kaikki mikä liittyy autoon(mulla ei ole edes ajokorttia) ja pieniin kodin remppoihin. En osaa niitä,enkä edes halua osata. Silti meillä tasa-arvo toimii. Molemmat osallistuu kotitöihin. Imurointi on mun heiniä ja pölyjen pyyhkiminen mutta muuten kyllä mies tekee siinä kuin minäkin kotitöitä. Silloin, kun lapsi oli pieni oli hän joka vei ja kuskasi päiväkotiin ja nyt, kun lasta pitää viedä tutkimuksiin ,lääkäriin ym niin hän pääsääntöisesti hoitaa ne ,koska miehen on helpompi lähteä esim töistä aikaisemmin kuin minun tai ottaa vapaata. En voisi olla miehen kanssa joka olisi jollain tavalla n.s ”naismainen”. Meikkaaminen ja vaatteilla tälläily on ehdoton ei. Niitä en itsekkään harrasta ja se kyllä kävisi oman naiseuden päälle. Pidän duunarimiehistä, jotka likaa kätensä ja osaavat silti puhua ja pussata. Omani on juuri sellainen.

Niin me ihmiset ollaan erilaisia. Mulle miehekkyyden merkki ei ole autolla kuskaaminen tai ravintolalaskun maksaminen. Mun mieleen ne on vähän kiusallisia asioita ja tulee olo, että mies odottaa näihin sitten jtn ”naisellisia” vastapalveluksia. Ei olisi tullut mielenkään mitkään kuskaamis ja maksamishommat ensitreffeillä oman miehen kanssa. Haluan alusta asti olla itseni eikä mulla ole koskaan ollut ongelmaa hoitaa kuskaamistani ja maksujani itse, jotenkin ahistavaa jos mies olisi tätä vastustanut tai ei olisi sallinut.
Mielestäni mun mies on ”miehekäs”, vaikka hoitaa vähintään puolet kotitöistä ja lastenhoidosta, ei juo alkoholia eikä pahemmin seuraa urheilua. Hänen miehekkyytensä on luotettavuutta, tunnollisuutta, asioiden hoitoa ja lämmin syli.

Mutta olen sitä mieltä, että jokainen saa asettaa potentiaaliselle kumppaniehdokkaalle ihan juuri niitä toiveita kuin itse haluaa. Kysehän on vain siitä minkälaiset asiat itseä miellyttää ja parisuhde ei voi syntyä kuin sellaisen kanssa joka itseä miellyttää. On aivan turha soimata henkilöä, jos häntä on miellyttänyt treffikumppanin tietynlainen käytös, se ei ole keltään muulta pois, jos kaksi toisilleen sopivaa löytää toisensa.

Kiitos kun toit esiin omaa ajatustasi! Ja täysin totta tuo viimeinen virkkeesi.

Hyvä juttu/ aihe! Käytöstavat kunniaan oli nainen tai mies.

Yhteiskunnallisesti tiedostava puoli minussa on jyrkästi sitä vastaan, että maskuliinisia piirteitä ihannoitaisiin (esim. leveät hartiat, fyysinen voima) tai naiselta odotettaisiin joitain tiettyjä ”itsestä huolehtimisen metodeja” , jotta hän olisi hyväksyttävä (tästä mielenkiintoisia avauksia tarjoavat esim. meikittömyys- ideologia, somen karvojen ajamisen lopettamis- case muutaman vuoden takaa tai sitten toinen ääripää: naiset, jotka vaihtavat normaalin päiväduunin OnlyFansiin) .

Koska ihminen ei ole kuitenkaan deaaliensa toteuma, olen itse ihastunut nopeiten ulkoisesti voimakkaan oloisiin (ts. maskuliinisiin) miehiin niin pitkään, kuin muistan. Tähän ei ole vaikuttanut intersektionaaliseen feminismiin tutustuminen tai ylipäätään arvomaailman tutkiminen ja rakentaminen. Oman puolisoni tavatessani ihastus tuli salamannopeasti aikanaan- ja kyllä siihen rehellisyyden nimissä vaikutti ulkoinen olemus (toki henkinen yhteys, persoona ja kaikki muu on sitten myöhemmin painottunut aivan eri tavalla). En toistaiseksi ole missään elämäntilanteessa kokenut esim. seksuaalista vetovoimaa miehiin, jotka ilmentävät vahvasti itsessään myös feminiinisiä puolia. En silti ajattele, että tämä kertoisi yhtään mitään ajattelumaailman avoimuudesta tai ahtaudesta- olen ihan teini- iästä saakka halunnut tutkailla ihmisyyttä, moraalikysymyksiä, ja ollut ylipäätään superutelias yhteiskunnan ja yhteisöjen rakenteille, vuorovaikutuksen ilmiöille ja ihmisten tarinoille. Tasa- arvo ja oikeudenmukaisuus ei ole meikkipussien tai työkalupakkien välistä jännitettä.

Mielenkiintoista olisi keskustelu siitä, miten muissa kuin heteroasetelmissa ja monogamiassa jaetaan vastuita ja velvollisuuksia, jotka koskevat kotia ja perhettä? Ovatko sellaiset pari- ja perhemuodot vapaampia sukupuolistereotypioiden malleista, kun neuvotellaan Wilma- viestiliikenteen koordinoinnista, kaverisynttäreiden järjestämisestä tai juurikin jostain auton katsastuksesta?

Voisin vastata tämän saman kaikille tähän mennessä kommentoineille, mutta kiitoksia hyvin argumentoiduista mielipiteistä ja ajatuksista!

Kyllä se vaan niin on, että miehissä ja naisissa on, voi hyvin yleistää, erilaisia ominaisuuksia joiden mukaan monet asiat vaan ihan luonnostaan on ja jakautuu tietyllä tavalla. Ja sitä en pitä epätasa-arvona, mielestäni tasa-arvo on juurikin paljon syvempi juttu, kun vain se, että kaikkien pitäisi tehdä samat jutut jne.

Kyllä, ei se tasa-arvo ole sitä että molempien pitäisi tehdä ihan sama määrä ihan samoja juttuja.

Kiitos hyvästä pohdinnassa ja ajatusten sanoittamisesta. Olen samaa mieltä kanssasi. Kirjoituksessasi on tähän maailmanhetkeen tärkeä muistutus, ei pahoiteta mieltä mielensäpahoittamisen ilosta. Kaikkia asioita ei ole pakko katsoa joko-tai-aspektilla, vaan muistetaan harmaan sävyt.

Välillä perheen/parisuhteen naisoletettu voi käyttää auton katsastuksessa ja leikata nurmikon, miesoletettu leipoa raparperipiirakan ja ostaa lapselle kumpparit kauppareissulla. Silti voi olla mukavaa, että puoliso silittää kotirouva-meiningillä kauluspaidan kokoukseen ja laittaa palaveripullat matkaan ja vastaavasti toinen herrasmies-tapaan avaa auton oven ja kantaa laukun. Missään näistä ei mielestäni ole kyse sukupuolen välisestä tasa-arvosta tai sen puutteesta, vaan pienistä teoista jolla halutaan hyvää toiselle tai perheelle. Ystävällisyys ja toisen huomioon ottava käytös on minusta aina viehättävää, roolista ja sukupuolesta riippumatta. Ei siitä kai tarvitse mieltänsä pahoittaa. Tasavertaisuus parisuhteessa (se, että molemmat kohtelevat toisiaan yhtä hyvin ja huomioiden) ei edellytä sukupuoliroolien neutralisoimista. Hyvinkin perinteisillä sukupuolirooleilla pelaava suhde voi silti olla tasavertainen ja tasa-arvoinen.

Kiitos itsellesi kommentista ja ajatustesi jakamisesta!

Hyvää pohdintaa! Olen täysin samaa mieltä. Mä olen ollut pitkään parisuhteessa saman miehen kanssa, ja kun viimein ns. uskalsin heittäytyä miehen käsivarsille parisuhteessa niin suhteemme on syventynyt ja parantunut huomattavasti. Olemme kaksi tasavertaista aikuista ja vanhempaa ja kaikesta neuvotellaan ja keskustellaan yhdessä. Samaan aikaan on ihanaa, että saa olla toisen huolehdittava ja suojeltavana. Ja mies nauttii siitä, että saa pitää huolta. On vaikea edes konkreettisesti kuvata mitä tämä ihan tarkalleen tarkoittaa, koska meilläkin kaikki tekee kaikkea (vaikka kieltämättä esim. autohommat ja remppailut hoitaa yleensä mies ja minä pesen pyykkiä enemmän), molemmat käy töissä ja huolehtii tasavertaisesti lapsista jne. Mutta se on joku sellainen mind set. Ehkä iän myötä tullut vapaus olla feminiininen ja maskuliinen osapuoli melko perinteisesti, vaikka se ehkä onkin jonkun mielestä vanhanaikaista. Meillä se kuitenkin on sitä, mitä aidosti olemme, eikä ahdistava rooli. PS. Myös makkarissa tuonut uutta kipinää tämän dynamiikan vapautuminen

Hienoa kuulla, että tällainen ”heittäytyminen” on tuonut vain hyvää suhteelle, monessa mielessä.

Mulle tässä asiassa on aina ollut avainasia se että parisuhteessa olevat ovat avoimesti keskustelleet ”työnjaosta” niin että molemmilla on aito oikeus sanoa, mitä haluaa. Sitten tehdään oikeita kompromissejä, jotka perustuu vaan ja ainoastaan näiden kahden keskusteluihin, ei sukupuolioletuksiin. Jos sitten päätetään tai huomataan että työnjako vaikka ihan kaikilta osin menee perinteisten sukupuoliroolien mukaan niin siitä vaan, mutta taas avainasemassa on aito kunnioitus toisen hoitamia hommia kohtaan ja että mitään ei pidetä itsestään selvyytenä. Perinteisesti naisten tekemää arkityötä ei ole arvostettu tai edes tunnistettu yhteiskunnan osalta yhtään niin paljoa kuin miesten, jota pidetään raskaampana (esim. lasten kanssa kotonaolo vs työnteko) ja tämä mun kokemuksen näkyy myös useissa parisuhteissa. Itse olen militanttifeministi parisuhteessa ja työpaikalla ja kaikkialla, mutta en todellakaan tätä ”vaadi” muilta ja ala urputtaa jos niin ei ole 😁 Tilanteet, jossa naisen harteille vaan automaattisesti kaatuu lähes kaikki ja sitten sitä vielä pidetään itsestäänselvyytenä miehen puolelta saa minut näkemään punaista. Vaikka eipä sitä muiden parisuhdeasiat kenellekään kuulu ellei sitten jompi kumpi osapuoli tule neuvoa pyytämään/surkuttelemaan tilannetta.

Hienosti sanoitettu tuo että nimenomaan kyse on sovitusta työnjaosta parisuhteessa!

Hei,
Olen töissä hyvin miehisellä alalla (rakennus ala.) Töissä olen yksi teamin jäsen siinä missä muutkin. Osaan, pystyn ja hallitsen. En odota,enkä saa mitään ”ylimääräistä” siksi, että olen usein jopa ainoa nainen.

Minusta on ihanaa, kun kotona olen parisuhteen nainen. Saan olla myös ”heikko ja haavoittuva”. Heikko on varmasti väärä sana tähän.
Huonoina hetkinen mieheni ottaa minut kainaloonsa ja sanoo ” suojelen sinua kaikelta pahalta ja me selvitään aina”
Kaupassa mies kantaa kassit yms.

Lasten kanssa ja taloudessa olemme tasavertaiset aikuiset.

Parisuhteen osalta todellakin mies ja nainen. Se on minulle hyvin tärkeä osa meidän parisuhdetta.

Kiitos ajatustesi jakamisesta!

Juurikin näin: käytäntö sanelee myös työnjakoa, kuten teillä tuo että miehen helpompi joustaa työstä.

Emilia veit sanat suustani. Olen samaa mieltä.🌝

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X