kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 01.07.2023

Aikuiset töissä, lapset lomilla

Teksti
Karoliina Pentikäinen
11 kommenttia

Meidän piti jäädä koko sakin lomalle tämän viikon jälkeen, mutta päätimme, että kaksoset saavat aloittaa loman jo juhannukselta. Syy oli se, että tyttöjen päiväkoti muuttui juhannuksen jälkeen päivystyspäiväkodiksi. Toisin sanoen päiväkodissa olisi ollut vieraat aikuiset ja kasapäin vieraita lapsia. 

Koska esikoisen päiväkotiaikaan olin opettaja, ja esikoinen lomaili aina samat ajat kuin minäkin, ei jouduttu miettimään näitä loma-asioita sen kummemmin. Huomaankin, että vaikka ollaan opeteltu nyt näitä loma-asioita kaksosten kanssa jo tovi, en selkeästi esimerkiksi ollut tajunnut ennen tätä kesää, miten päivystyspäiväkotiasia eroaa päiväkodin normimenosta niin radikaalilla tavalla. Olin jo ilmoittanut tytöt yhdelle päivystysviikolle, mutta tulin toisiin ajatuksiin, kun mulle sanoi useampikin tuttu vaka-ope (ei meidän omasta päiväkodista), että jos vain millään voi järjestää lapsen hoidon päivystysaikaan toisella tavalla, se kannattaa tehdä. He perustelivat asiaa sillä, että päivystysaikaan varsinaista varhaiskasvatusta ei ole samalla tavalla kuin yleensä, lapsille tutut rutiinit osin puuttuvat, ja vieraiden lasten ja vieraiden aikuisten laittaminen yhteen on usein monella tasolla haastavaa. Totta kai päivystyspäikkyyn mennään, jos on tilanne sitä vaatii*, mutta meillä on kuitenkin töiden luonteen vuoksi mahdollista soveltaa, tehdä töitä muuhunkin kuin virka-aikaan, ja voimme miehen kanssa järjestää ei-pakollista läsnäoloa vaativat työt lomittain. Jutellessani vaka-opeille, mieleeni tuli myös se, miten viime kesänä juurikin yhden viikon mittainen päivystyspäikkyaika oli tytöille kyllä selvästi kuormitus. Kaiken huipuksi toinen tytöistä sai lämpöhalvauksen, kun ilmeisesti aikuiset eivät olleet tunnistaneet tyttöjä toisistaan, ja tästä syystä toista tytöistä ei oltu juotettu hellepäivän ulkoilun aika lainkaan. (Kun ei nähdä itse tyttöjä samannäköisiä, eikä ongelmaa tunnistamisessa ole omien vaka-aikuisten kanssa, ei tajuttu asiaa mitenkään erityisesti tähdentää vieraille aikuisille.)

Näihin seikkoihin nojaten me sitten tehtiin nopea vaihto kaksosten pidempään lomaan, mutta olihan kulunut työviikko aikamoista säätöä lasten ja viimeisen viikon kiireiden kanssa. Yleensähän juuri vikalle viikolle kasaantuu paine saada maailma valmiiksi ennen lomaa, ja kun samassa paketissa hääri kaksi pientä, ei sähläykseltä voinut välttyä. Sanotaanko vaikka näin, että purkkaa on leikattu tällä viikolla tukasta ja nenäverenvuodoiltakaan ei olla vältytty. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin. Maanantaina ja tiistaina me tehtiin puolison kanssa töitä eri “vuoroissa” ja keskiviikkona mä tulin lasten kanssa Hankasalmelle mun vanhemmille, koska opeäiti pystyi ottamaan kopin lapsista päivisin. Ensi vuonna on mietittävä, mennäänkö tällä tavalla vai jaetaanko aikuisten lomia eri viikoille ja ollaan yhteisellä lomalla vaan lyhyempi aika. Saa kertoa hyväksi havaituista tavoista! 

Onneksi sähläyksen lomassa ehdittiin tehdä kaikkea tosi kivaakin! Lapset saivat temuta maalla, uitiin paljon meidän mökillä, herkuteltiin, mä kävin urheilemassa, treffattiin sukulaisia ja kaiken lisäksi mä tein pari mieletöntä kirppislöytöä. Oikein oiva viikko. Tästä on ihana  aloittaa se ihka oikea LOMA! Kaikissa viime viikon kuvissa jompi kumpi pienistä kirmaa alasti, joten kuvituksena saa toimia tämä ei niin kovin esteettinen ”läppäri + leikit -kuva”.

-Karoliina- 

*Se, että päiväkodeilla on päivystysjärjestelmä, on välttämätöntä ja jos siihen meille joskus tulee tarve, siihen tartutaan. Se, että me tehtiin tämä ratkaisu, tuntui oikealle meidän perheelle tänä kesänä. En arvota tekstillä niitä, jotka tekevät toisin / joilla ei ole muuta vaihtoehtoa. Voi olla, että jatkossa meillekin tulee loma ja viikko, että tytöt menevät päivystyspäiväkotiin. Töiden mukaan ja sen mukaan, miten työt joustavat. 

Päivystyspäiväkotiajan hoito on kuulemma arka aihe koko vaka-henkilökunnalle. On kuulemma vaikeaa kertoa päivystysajan haasteista ja suositella vanhempien lomien ajankohtaa niin, ettei lapsi joutuisi olemaan “turhaan” päivystysajan varhaiskasvatuksessa, koska on riski, että tällainen puhe koettaisiin loukkaavana tai painostavana. En myöskään osaa edes kuvitella, miten haasteellista päivystys on myös päiväkodin aikuisille, jotka muutenkin joutuvat työssään taipumaan sadalle mutkalle.

Kommentit (11)

Me ollaan myös pyritty siihen, että kun varhaiskasvatuksessa alkaa kesäpäivystykset ja tutut aikuiset ja lapset lomailevat niin meidänkin lapset olisivat lomalka, ettei tarvitse olla hoidossa ihan vieraiden/vaihtuvien aikuisten ja lasten kanssa jos mahdollista. Mutta ilmeisesti myös varhaiskasvatuksessa on myös eroja ja varmaan myös riippuu talon koosta.

Nimittäin tänä kesänä en varmistanut etukäteen, että lapsi olisi päivystys aikaan jo lomilla ja ilokseni sainkin todeta, että koko tuon ajan juhannuksen jälkeinen aika hoidossa oli/on koko aika lapselle/lapsille tuttu aikuinen ja tuttuja kavereita. Ne kerkä lomaili jo alkukesästä palailee jo lomilta ja ne ketkä eivät ole vielä ehtineet lomille jää samaan aikaan lomille kyin oma lapsi. Meidän hoitopaikka on päivystävä talo ja ryhmät on pääsääntöisesti jaettu niin, että eri päiväkodit (aikuiset ja lapset) on omissa ryhmissään mahdollisuuksien mukaan. Eli lapsia ja aikuisia ei jaeta ryhmiis ihan sikin sokin. Toki voi olla mahdollista, että esim. jostain pienestä päiväkodista joku lapsi tai aikuinen on jonkin aikaa täysin vieraassa ympäristössä. Mutta ymmärtääkseni tämänkaltaista tilannetta koitetaan välttää.

Eli jouduitte kaksi päivää miehesi kanssa sumplimaan lasten hoito ja työt? Hyvä että teillä mahdollisuus heittää lapset mummolle. Suosittelen kyllä vuorottelemaan lomia limittäin jatkossa.

Kiitos suosituksesta!

Lasten ollessa pieniä, me lomailtiin vuorotellen. Yhteistä lomaa ei siis ollut, kuin korkeintaan viikko mutta lapset edellä ollaan menty ja haluttu, että lapset saa lomailla kunnolla.
Ovat vain hetken aikaa vain pieniä. Kouluiässä sitten jo pääsee lomailemaan yhdessä.

Lomat limittäin siten, että 3 yhteistä viikkoa ja molemmat lomalla yhden viikon erikseen, niin lapsille tulee mukava 5 viikon loma.

Pk aika vielä meni, mutta pienten koululaisten kanssa vasta onkin hankalaa. Kesäkerhoa otettiin 2 viikoksi, enempään ei varaa ja toisaalta lapsille myös raskasta olla joka viikko eri kerhossa. Muu aika selvitään niin , että toinen lähtee töihin jo seitsemäksi ja pääsee kolmelta ja toinen lähtee vasta kymmeneksi ja on vastaavasti kuuteen, näin lapsille ei tule liian pitkä aika olla yksin. onneksi on edes liukuva työaika, muuten olisi pienten koululaisten kanssa ihan mahdoton paketti.

Jonkinlaisella liukuvalla järjestelyllä (toinen meni puoli kasiin ja toinen puoli ysiin) saatiin aikoinaan lapsille lyhyemmät päiväkotipäivätkin, kun myöhemmin töihin menijä vei lapset ja aiemmin töistä pääsevä haki päiväkodista.

Tämä limittäinen tuntuukin olevan suosittu tapa järjestää lomat.

Tuo lomailu limittäin ja lomittain, vuorotellen kuulostaa hyvältä suunnitelmalta! Niin tekivät jo omat vanhempani aikoinaan, kun olin pieni!

Minulla on sama kokemus, että lapset reagoivat vahvasti, kun tutussa päiväkodissa, tutussa ryhmässä oli vieraita lapsia ja aikuisia (vaikka kuinka mukavia olivatkin) ja nyt onkin pyritty pitämään heidät koko kesä lomalla! Tänä vuonna se onnistuu vauvan vanhempainvapaan turvin, tulevaisuudessa juuri lomailemalla vuorotellen. Meillä ei ole tukiverkostoa oikeastaan ollenkaan! :/

Omat lapset on ollut kesäpäivystyksessä muutaman kerran ja ovat tykänneet hurjasti. Päivystys on ollut eri päiväkodissa, kuin missä hoito normaalisti, mutta ryhmässä on ollut joku tuttu työntekijä ja toki myös oman päiväkodin kesähoitoa tarvitsevat lapset ovat olleet keskitetysti samassa ryhmässä. Lapset ovat nauttineet uusista leluista, pihasta ja rennosta menosta. Kesähoitoon lapset on viety koska lomat eivät aina asetu kuten toivoisi tai tarpeet lomien ajankohdilla olleet muista syistä muussa ajankohdassa. Kesähoidoista meillä siis hyviä kokemuksia. Kesälomat muutenkin kannattaa pitää niin miten se sen hetkistä arkea parhaiten palvelee. Joskus perheenä yhdessä ja toisinaan lomittain enemmän. Töitä ja lastenhoitoa en ole halunnut yhdistää, koska kummankaan työ ei sellaista millään tapaa järkevästi mahdollista. Ai niin ja onhan meillä ollut myös kesä jolloin kumpikin aikuisista oli vaihtanut lähiaikoina työpaikkaa ja kesä mentiin niin että kumpikin teki 80% ja lapset olivat 3 päivää viikossa hoidossa ja muutaman viikon saimme apua tilanteeseen myös ystäviltä jotka mahdollistivat meidän lapsille pienen loman.
Nyt kun lapset koululaisia koen kesän järjestelyn olevan vaikeampaa, kuin alle kouluiässä. Viime kesien säätämisen jälkeen päädyin hakemaan loman lisäksi palkatonta, jottei koululaiset ole viikko tolkulla keskenään kotona eikä myöskään ole painetta löytää kivoja leirejä yms päiviä täyttämään.

Varmasti lapsen tai lasten temperamentti ja luonne vaikuttaa siihen, kuinka kuormittavaksi kokevat, jos paikka ja/tai aikuiset ja leikkikaverit vaihtuvat! Uudet leikkipaikat ja lelut varmasti innostavat useita, etenkin jos aikuiset ja/tai kaverit ovat samoja.

Joka vuosi lapset ovat olleet juhannuksesta elokuun ekalle/tokalle viikolle pois hoidosta.
Olemme pitäneet yhteistä loma noin 3 viikkoa, molemmart vanhemmat ovat yhden viikon yksin lasten kanssa, ja yksi viikko oltu vuorotellen töissä. Isovanhemmista on apua 1-2 päiväksi. Näin olemme saaneet ihan kivan loman lapsille ja myös aikuisilla 3 viikkoa samaan aikaan

Varmasti eroja on eri kaupunkien, kuntien ja alueiden välillä, kuinka asia on saatu järjestettyä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X