Tulin kesäkuun puolella kotiin Käärijän keikalta Tierillä huristellen. Jäin Pirkankadun liikennevaloihin odottamaan tienylitystä, kun arviolta minun ikäiseni mies pärähti paikalle Jopolla.
“Otetaanko kisa?”, kysyi mies iloisesti. Kysymys yllätti, mutta helteisestä illasta ja Käärijän aiheuttamasta hulvattomasta fiiliksestä vielä hullaantuneena totesin, että mikäpä siinä. “En tule punaisia päin, joten saat etumatkaa. Toi mäki ylös”, huikkasin osoittaen tietä, kun mies alkoi sitkuttaa jo ratikkakiskojen yli, punaisia päin ajaen.
Kun valot vaihtuivat vihreiksi, iskin kaasun pohjaan ja niin me viiletettiin mäkeä ylös. “Jeesaa nyt vähän”, hän pyysi ja nauroi. Mutta en heltynyt, vaikka vähän hidastinkin omaa tahtiani.
“Hyvä suoritus. Sä ajoit kahtakymppiä”, kehaisin mäen päällä ja huikkasin hyvät yöt kääntyen kotiin päin risteyksestä.
“Wau, kahta kymppiä. Ja vielä tyttären pyörällä. Öitä!”, huikkasi vielä ääni takaani.
Mua nauratti tämä kohtaaminen vielä kotona. Ensin ennakkoluuloinen minä vähän hätkähti kysymystä (koska mun käsityksen mukaan kadulla juttelee lähinnä pultsarit tai muut, joiden kanssa pitää hieman miettiä, kannattaako alkaa kaveerata), mutta kun heittäydyin leikkiin mukaan, tuli hyvä mieli.
Ylipäätään hassutella pitäisi paljon enemmän!
Vaikka en ajattele, että kaikki elämässä on asennekysymystä, huomaan yhä useammin sen, kuinka asennetta vaihtamalla monikin tilanne voi näyttäytyä aivan erilaisena kuin alun perin ajatteli. Tämän huomaa pelkästään siitä, että kun itsellä on jostain syystä paha olla, tuntuu, että KAIKKI asiat ja tapahtumat ympärillä vain vahvistaa surkeaa oloa. Silloin tuntuu, että lapset on erityisen hankalia, mies erityisen ärsyttävä ja jopa kaupan kassa just tänään liian hidas. Näissä tilanteissa huomaa hyvin, kuinka kurjuuden kierre on helppo laittaa rullaamaan yhä isommaksi ja isommaksi ärsytyspalloksi. Kun on kireä ja kurttuotsainen, harvoin tempautuu mihinkään kovin rentoon ja hauskaan mukaan.
Onneksi hauskaa ja hassuttelevaa elämää ja asennettakin voi ruokkia. Kun kiinnittää huomion siihen, ettei ehdoin tahdoin kurtistele kulmia silloin, kun siihen ei ole pakottavaa tarvetta, voi harjoitella hassuttelua ja rennosti ottamista. Ei se helppoa ole; itse asiassa itsensä ottaminen ei-vakavasti on tosi vaikeaa, mutta jo baby stepsejä ottaneena täytyy sanoa, että kaikki tuo on vaivan (ja alkunolouden) arvoista.
Mä koen, että leikkisyyteen auttaa totta kai leikkisät ihmiset ympärillä. Samoin yöunet, väsyneenä ei juuri tee mieli höpsöillä. Myös jonkin sortin mieltä ja kehoa virkistävät kokemukset auttavat nousemaan tylsästä aikuisjäykistelystä korkeammalle: esimerkiksi hyvät kulttuurikokemukset tai toisaalta fyysinen rääkki. Kun uskaltaa mennä vuoristorataan tai laskea köysiradalla kauhen pelottavan laskun, tulee kummasti sellainen kikattelevainen ja rohkea olo muutenkin.Sellaiset kokemukset lisäävät ainakin itsellä hyvän olon hormoneita ja niiden avulla on taas mahdollista tehdä vaikka mitä hyvällä tavalla pöhköä.
Vuoristorataakin parempaa hassutteluterapiaa tarjoavat lapset. Tietenkin. Kun on aikaa pysähtyä heidän äärelle, leikkisyys tarttuu kuin itsestään. Kun tosiaankin laulaa oopperaa tai tanssii lasten pyytäessä kadulla, kummasti jäykkyys ja itsensä vakavasti ottaminen alkaa kaikota. Kun olen itse alkanut kiinnittää tähän asiaan huomiota, on ollut hauska seurata lähipiirin aikuisia ja sitä, kuka ei lähde koskaan lasten höpsöilyihin mukaan ja kuka taas on se, joka tempautuu aina mukaan leikkeihin.
Millä keinoilla sä olet lisännyt leikkisyyttä elämääsi? Ja pidätkö leikkisyyttä edes tärkeänä?
-Karoliina-
Kuva: Pixabay
Kommentit (4)
Hulluttelu ja lapsenmielisyys on yksi elämän suola minkä moni unohtaa aikuiseksi kasvaessa mutta uskon, että meiltä jokaiselta sisältä löytyy. Sanonta asialliset hommat hoidetaan aina muuten ollaan kuin ellun kanat. Onkin parhaimpia viisauksia. Mussa siinä kiteytyy, että aikusena kuitenkin hoidetaan töissä kuin kotona asiat niin, että perus jutut on kunnossa niin sen lisäksi ja juuri siksi joka päivä voi vähän hassutella ja hullutella.
Me usein kuumana päivänä jos esim. Päiväkodista/kaupasta kotiin tultaessa nähdään että urheilukentällä on sadettimet päällä käydään juoksemassa sadettimien allla viilentymässä. Ja ehdiotus ei suinkaan lähde lapsista vaan itsestäni. (ei haitaa vaik vaatteet kastuu, kotona kuivaa päälle). Talvella saatamme spontaanisti heittäytyä tekemään lumienkeleitä. Tosi moni hulluttelu tapahtuu kyllä lapsen varjolla mutta hullutellaan myös ihan aikusten keskenkin. Juuri viime viikonloppuna festareilta palaillessa lähdettiin extempore lenkille kun löydettiin nätin näköistä maastoa (meillä on aina lenkkikamat mukana oli matka minkälainen tahansa, vaikka häihin menossa). Ja sattuikin tulemaan niin kuuma, että mentiin lenkin päätteeksi uimarannalle uimaan mullahan ei mitään uikkateita mukana ollut mutta alusvaatteilla kelpas uida (rannalla ei onneksi kovin montaa ihmistä ollut). Ja kun autolla kumminkin kotiin huristettiin niin ei siinä loppumatkaksi tarvittu alusvaatteita vaatteiden alle.
Lähes jokaiseen päivään jonkin laista hulluttelua ja vitsailua sisältyy. Toki myös on ihan ymmärrettävää ja luonnollista että aina ei koska elämään kuuluu ne kiukku ja surun hetken jolloin ei paljon mikään naurata ja hulluttelut auta ja kun on saanut vetää ainakin oman pään sisällä itkupotku raivarit ja itkeä surut pois niin on taas aika iloita.
Olipas ihana kirjoitus! 🤸♀️
Ehdottomasti enemmän vekkulia elämään!!
Itse usein pelästyn, kun näen ’kurttuotsa’itseni peilistä.. 🙈
Osaan välillä heittäytyäkin, mutta paljon voisi vielä petrata.. Kunnon naurut päälle- eipä ole juuri sen parempaa❣️
Tässä missiota vielä tälle kesälle. 🌞
Kiitos viestistä ja kehusta. 🙂
Ihanan kuuloista spontaaniutta! Pidä toi!