kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 16.07.2023

Lomaviikko 2/4 - Nyt saavutettiin se piste!

Teksti
Karoliina Pentikäinen
3 kommenttia

Mä päätin jo ennen heinäkuuta, että teen tällä tavalla sunnuntaisin aina koonnin lomaviikon tapahtumista. Ihan siksi, että eniten toivotaan aina näitä arkisia, “mitä on puuhattu” -postauksia, ja siksi, että voin talven pimeydessä palata itse kesään ja aurinkoon tekstien kautta. 

Enpä olisi kuitenkaan edes pari viikkoa sitten ajatellut, kuinka paljon tapahtumia näihin lomaviikkoihin onkaan mahtunut. Itse asiassa menoa ja meininkiä on ollut niin rutkasti, että kaikkea ei tuosta vaan muistanut. Piti ihan katsoa kalenterista joitakin juttuja ja toisaalta selata taaksepäin WhatsAppia, jotta muisti kaiken, mitä tällä viikolla on puuhattu.

Maanantaina me käytiin pienten tyttöjen kanssa Viikinsaaressa. Kohteena oli Tatu ja Patu pihalla -teatteriesitys. Kuten jo IG:ssä kerroin, esitys oli ihan mielettömän hauska. Niin hekotuttava myös meistä aikuisista, että vähän harmitti, ettei oltu patistelu esikoista pontevammin mukaan. Eli siis olkaa te muut viisaampia: esitys sopii toden totta koko perheelle!

Tiistaina me suunnattiin heti aamusta veneelle. Pakattiin matkaan isot kassit eväitä, vaikka tarkoitus olikin testata vaan nopealla pienellä reissulla, miten kaksoset viihtyisivät veneessä (ja miten meidän aikuisten hermot kestäisi). Reissu meni niin hyvin – mukana oli neljä tyttöä; kolme omaa ja esikoisen bestis – että harmitti, kun piti tulla jo alkuiltapäivästä kotiin. No, ainakin tiedetään, että jos vaan aikaa vielä tänä kesänä löytyy, voidaan tällä sakilla tehdä yön yli -reissujakin jo. 

Syy, miksi meillä oli kiire tiistaina kotiin, oli Taylor Swiftin Ruotsin konsertin lipunmyynti. Esikoinen on VALTAISA Taylor Swift -fani, ja näitä lippuja oli kytätty koko perheen voimin. Onneksi kaikki meni hyvin, ja nyt meillä on neljä lippua, lennot ja hotelli ensi toukokuun Tukholman keikkaa varten. Täytyy sanoa, että kun mulle rävähti jonotusnumero 14 000, en ollut aivan vakuuttunut, että liput saadaan ostettua. Mutta onneksi kävi hyvä tuuri! 

Lippujen ostoruljanssin jälkeen vietimme illan ystävillä. Heillä on uusi, älyttömän kaunis koti, josta tuli valtaisa asuntokuume (taas kerran).

Keskiviikkona esikoinen suuntasi ystävänsä synttäreille ja me A:n kanssa kaksin Hämeenlinnaan. A sai 40-vuotislahjaksi yön ja ruokailut Vanajanlinnassa, joten me päätimme käyttää tuon yön nyt kesälomalla. Mun sisko tuli miehensä kanssa lapsenvahdiksi meille. Yhdistettiin Vanajanlinnaan muutakin Iittala-Hämeenlinna -turistitouhua.

Torstaina heräiltiinkin sitten aurinkoisesta Vanajanlinnasta, syötiin todella hyvä aamiainen (puuro jopa yhtä hyvää kuin Laplandissa) ja ajeltiin rauhakseltaan kotiin. Iltapäivä hengailtiin ystävien terassilla lasten uidessa puhallettavassa altaassa. Jos jotakin tässä kesässä rakastan, niin tällaista päämäärätiedotonta haahuilua ja extempore-tapaamisia! 

Perjantaina me päätettiin lähteä A:n äidin mökille. Ollaan oltu siellä aikaisemminkin jo tänä kesänä, ja kaava noudatti sitä samaa kuin edelliskerrallakin. Me levättiin, syötiin, uitiin ja saunottiin. Niin ja vuorattiin ikkunat esteettisisesti mustilla jätesäkeillä, jottei aamuaurinko herätä aamuvirkkuja. Oura näytti unen luvuksi mulle eilen 91, joten toimenpiteet todella tehosi.

Me palattiin mökiltä tänään aamusta. Niin ja käytiinhän me tosiaan eilen oman mökin lisäksi myös ystävien mökillä tervehtimässä uutta vauvaa, meidän kummipojan pikkuveljeä. Me oltiin aluksi ajateltu, että tultaisiin mökiltä kotiin jo lauantaina, mutta sitten jäätiinkin vielä yhdeksi yöksi. Tänään A on ollut golfaamassa, mä kävin pitkästä aikaa salilla ja saatiinpa vielä ystävä iltapäiväksi ja illaksi meille kylään. 

Vaikka viikossa on ollut paljon ihania, isoja ja pieniä tapahtumia, parasta on ehdottomasti ollut se, että ollaan saavutettu se piste lomassa, että ei tiedä yhtään, mikä päivä on kyseessä (siitä syystä missattiin harmillisesti yksi sovittu vierailukin). Saa nähdä, kuinka pihalla sitä kahden viikon päästä ollaan. Onkohan salasanat ja muut työtiedot täysin deletoituneet päästä siihen mennessä?

Miten sun viikko on sujunut?

-Karoliina-

Kommentit (3)

Puolet lomasta on mennyt täälläkin. Ensimmäinen viikko oltiin Kreikassa ja no..ei mennyt miten piti. Oli todella kivinen ranta ja se oli yllätys(yleensä otan kaiken selville kohteesta hyvissä ajoin jottei tule pettymksiä),ruoka oli päivästä toiseen samaa,samassa rasvassa paistettua joten loppuviikosta sekin tökki. Yleensä all inclusive-reissuillamme ollut erilaisia teemoja ruokien suhteen. Ekaa kertaa ikinä ootti pois pääsyä etelästä! Pari päivää kotona ja sen jälkeen viikko Vuokatissa Holiday clubin lomahuoneistossa oli ihana! Miehen liiton kautta saatiin edullisesti vuokrattua se. Pari kertaa kylpylää,miehen kanssa kävelty paljon jne. Kainuun vaaramaisemat vei taas sydämen. Kohta auton nokka kohti Power Parkin leirintäaluetta pariksi yöksi ja sitten 3 yötä Peräseinäjoella Kalajärvellä lomamökissä. Toinen lomaviikko oli paljon enemmän lomaa kuin Kreikan täyshoito😳. On ennenkin käynyt näin,että, kun liikaa odottaa niin pettyy. Siksi olen yleensä pessimisti luonteeltani😂

Onpa teillä ehtinyt olla ohjelmaa ja menoja!

Me ollaan aina oltu tämmöisiä levottomia sieluja 😁. Jotenkin haluaa omalle lapselle tuottaa niitä muistoja joita aikuisena muistella. Olen kyllä jo alkanut kaivata vähän arkea liikkumiseen ja syömiseen🤣. Miehen ja minun työt ovat semmoisia jotka eivät tuota iloa millään tasolla joten n.s ”elämmme” näillä lomilla. Jaksaa tehdä tylsää työtä,kun on jotain mitä odottaa😉

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X