Madafakin viikko

Huhhista hei! Jopas on aikamoinen viikko takana. Itse asiassa sen mittaluokan prässi, ettei samanlaista ole ollut varmaan puoleentoista vuoteen. En tiedä (tai siis en muista, koska stressissä mun muisti alkaa heti pätkiä), mistä koko vyyhti sai alkunsa, mutta hyvin vahvasti tähän liittyy työt, sairastelut, jouluvalmistelut ja liian lyhyet yöunet. 

Mä tiesin jo tähän kuuhun hypätessäni, että edessä olisi huisketta ja hulinaa. Mun molemmissa duuneissa on nyt vuoden kiireisin aika, mutta samalla varsinkin oman yrityksen kohdalla on tosi kriittiset ajat vuoden 2024 sopimusten solmimisessa ja suunnittelussa. Niin ja totta kai —  vaikka mun mielestä ollaan karsittu joulun ympäriltä kaikki turha hössötys ja ylimääräiset lahjojen ostot —  joulukin tuo hässäkkää, kun on iltaisin paistettava lahjagranoloita, pakattava lahjoja, muistettava postittaa muistamisia ja juostava lasten joulunäytöksissä ja -juhlissa. Kaikki tämä on tosi, tosi kivaa, mutta itsessään jo paljon kuormittavampaa, mitä meidän tavallinen arki yleensä on.

Kun edellä mainittuun yhtälöön lisätään jonossa sairastavat lapset, lääkärissä ramppaamiset, aivan megaluokan kalenterisynkat ja vahtivuoropaletin händlääminen puolison kanssa, oli jo tiistain kohdalla melko korkeat sykkeet. Ystävä kysyi, voiko tuoda mulle jotain herkkua, ja sanoin siihen, että “jos joisin vielä alkoholia, aamushotti olisi nyt varmaan kohdillaan”. No, shotti jäi juomatta; herkkuja tuli saatua ja syötyä. 

Viikko oli kyllä myös tosi opettavainen, koska:

1. Kai oli aikakin jo elää hetki vittusaatanaperkelemoodilla, koska mulla on käytännössä ollut ihanaa ja tosi vähästressistä syksystä 2022 lähtien. Oli ihan virkistävää nähdä, että kyllä se kireys ja ahdistus tännekin silloin tällöin pukkaa ja että kaikkeen ei voi itse vaikuttaa, vaan joskus on vaan pakko painaa duunia pikkutunneille asti, vaikka oikeasti haluaisi ja kaipaisi pitkiä yöunia. Aina ei voi elää ihanteellisesti.
2. Mä tajusin kiireestä huolimatta ottaa aikaa liikunnalle. Vaikka se vei kallisarvoista aikaa, uskon, että pysyin sen avulla myös toimintakykyisenä ja vähän vähemmän kireänä. 
3. Huomaan, miten allergiseksi olen tullut valitukselle. Musta tuntuu, että valitin ennen aina(oli kyllä usein aihettakin, ei sillä), mutta jotenkin mua itseäni alkaa heti ärsyttää, jos alan marista. En enää halua palata sinne aikoihin ja oloihin, vaikken ajattelekaan, että elämää on vedettävä läpi aina “posin kautta”. Uskon kuitenkin siihen, että se, mitä päästää suustaan ulos tai se, mitä puhuu sisäisessä puheessa, vaikuttaa kauheasti siihen, miten asiat menee. Jos ulisee, että elämä on perseestä, se varmasti onkin sitä. Mutta jos ajattelee/sanoo, että “tämä on nyt perseestä, mutta tästäkin selvitään ja rentoudutaas nyt vähän”, asiat menee useimmiten paljon paremmin. 

No mutta tällä tavalla täällä! Mä olen tänä aamuna dipannut itseni avantoon ystävien ympäröimänä kello 6.30 ja kohta meidän perheen pitkä viikonloppu ja etukäteisjoulu starttaa, kun suunnataan auto Hankasalmelle mun perheen luokse. Tähän loppuu myös stressi, morjenttes!

-Karoliina- 

Kuva: Pixabay