Jyrki Lehtolan kolumni: Nykynuoret vastaan aikuiset

Minulla on vastaus meitä aikuisia toistuvasti kiihottavaan arvoitukseen: siihen, mistä juontuvat nykynuorten sukupolvesta toiseen huonontuvat käytöstavat.

Tiedän, mistä ne juontuvat. Eivät mistään. Niitä ei ole.

Tai jos huonoja käytöstapoja on, katsokaa aikuiset peiliin, teidän esimerkkinne syytä kaikki. Enkä tarkoita lasten vanhempia, vaan aikuisia ylipäätään. Mitä meille tapahtui?

Nuorille on opetettu hyvää käytöstä, kanssaihmisten huomioonottamista, heikoimmista välittämistä, kohteliaisuutta ja kiltteyttä, ja siinä ne sitten taas seisovat, raitiovaunussa katselemassa penkillä istuvaa, puhelintaan räpläävää keski-ikäistä setää, jonka vieressä seisova, ostoskasseja käsissään pitelevä mummo on huokaissut merkitsevästi jo pari kertaa, mutta se setä ei vain ymmärrä, se ei ymmärrä, että maailmassa on muitakin kuin se.

Matkustin helmikuussa Tukholmaan laivalla, koska olen aina tuntenut vetoa ajatukseen meren yllä ajelehtivasta keskinkertaista huonommasta vantaalaisesta ostoskeskuksesta, josta ei pääse pois.

Olimme kiinnittäneet puolisoni kanssa huomiomme jo ennen laivan satamasta lähtöä siihen, että vaikka oli arkipäivä, laivalla oli paljon lukioikäisiä nuoria, ja niissä kaikissa oli jotain hyvin epäilyttävää.

Nuoret olivat iloisia, hyväkäytöksisiä, kohteliaita. Ne söivät ravintolassa hyväntuulisina, luovuttivat jonossa paikkansa vanhemmille ja sanoivat ”kiitos” niin kuin se olisi tuorein muotisana. Ne kävelivät tuntikaupalla promenadia pitkin edestakaisin, selvin päin tai ainakin sen oloisina, ja laivan yökerhossa nuoret olivat ne ainoat, jotka pitivät laivaorkesterin motivaation vedenpinnan yläpuolella tanssimalla ja tekemällä koreografioitaan orkesterin edessä.

Nuoria katsellessaan puolisoni huomautti, että hänen nuoruudessaan puolet näistä nuorista olisi jo sammunut pitkin käytäviä varastetut viinapullot povitaskuissaan.

Kun juttelimme erään lukiolaistytön kanssa, hän kertoi olevansa Munkkiniemen yhteiskoulusta ja lähteneensä omatoimisesti 70 muun oppilaan kanssa laivaristeilylle, koska vain tuntui siltä, vuosi on pitkä ja pimeä, vaihtelua kaivattiin. Juttelun jälkeen tyttö toivotti iloisena meille hyvää illan jatkoa, ja minä jäin ihmettelemään, mikä nykynuoria vaivaa.

Seuraavana päivänä luimme lehdistä, että Munkkiniemen yhteiskoulussa pohdittiin rangaistusta luvatta matkaan lähteneille oppilaille.

Minä antaisin palkinnon käytöstavoista, inhimillisyydestä ja omatoimisuudesta ja rankaisisin mieluummin samalla laivalla heiluneita aikuisia: riitaisia, humalassa kaatuilevia, pahoinvoivia aikuisia, joista kukaan ei juttelun jälkeen toivottanut hyvää illan jatkoa, koska mitä sitä nyt muille toivoo sellaista, jota ei ole edessä itselläkään.

On olemassa kliseinen tarinagenre, jossa mummo tai vaari katselee nykynuorisoa ja toteaa: ”Kun itse olin nuori, osattiin sentään käyttäytyä.”

Niinpä. Mutta mitä teille sitten tapahtui?

Kun laiva lähestyi seuraavana aamuna Tukholmaa, nuoret olivat edellisiltaista hieman väsyneempiä, mutta eivät läheskään niin huonokuntoisia kuin laivan käytävillä vapisevat kalpeat aikuiset, joiden oli haasteellista pitää samaan aikaan kädessä kahvimukia ja juoda siitä.

Edellisiltana kohtaamamme tyttö tuli iloisena halaamaan, kysyi miten iltamme oli jatkunut ja tiedusteli myös, kauanko aiomme olla Tukholmassa ja mitä teemme siellä. Vanhempi sukupolvi örisi siellä täällä keskenään.

Metroasemalla pari suomalaista lukiolaispoikaa jäi pitämään auki ovea äidille, tämän kasseille ja lastenvaunuille. Avoimesta ovesta meni äidin ja lastenvaunujen sijasta sisään pari ikäistäni suomalaismiestä puolisoineen, kiittämättä.

Niin että Munkkiniemen yhteiskoulun rehtori ja muut nuorista ammatikseen huolehtivat sekä me kaikki, jotka jossain iässä päätämme sanoa jotain koppavan yleistävää nykynuorista: Olkaa ylpeitä nuorista. He eivät ole vielä oppineet edellisten sukupolvien itsekkyyttä, töykeyttä ja surkeita käytöstapoja, vaan lähtevät oma-aloitteisesti pienelle matkalle, jossa he käyttäytyvät juuri niin kuin me toivoisimme heidän käyttäytyvän, mutta emme itse enää osaa.

Kommentit

Kiitos positiivisesta kolumnista nuoristamme!

Hyvää kevään alkua,

MYKkiläisen äiti

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *