Jyrki Lehtolan kolumni: Tytöt eivät osaa pitää hauskaa

Ehkä olisi syytä hillitä tätä kasvavaa ulkonäön korostamista. Se aiheuttaa syömishäiriöitä, vinoutunutta minäkuvaa, ulkopuolisuuden tunteita, ahdistusta ja psyykkisiä ongelmia, Jyrki Lehtola kirjoittaa.

Kesämökkitietä ajaessani vastaan pyöräili puhtoisen oloinen verkkariteini. Teinissä oli jotain vanhahtavaa; niin kuin eläisimme kaukaisella vuosikymmenellä, ja teini pyöräilisi kotiin heinätalkoista. Kun teini vilkutti minulle, tajusin teinin olevan tyttäreni.

En tunnistanut tytärtäni heti, koska hän ei meikkaa kesällä. Kaupungissa hänen on kaadettava pari kiloa meikkiä itsensä suuntaan päästäkseen ulko-ovesta.

Kysyin: ”Miksi sä et muuten meikkaa kesällä?”

”Ei vapaa-ajalla tarvitse meikata”, hän vastasi.

Tarvitseehan. Silloin vasta täytyykin meikata. Kuulin juuri radiosta.

Kesän alussa radiomainos opetti kansalle, kuinka ”jokatyttö tietää, että hauskanpidossa tärkeintä on näyttää hyvältä”.

Tytöille hauskanpidossa on tärkeintä hyvältä näyttäminen, mutta koska jonkun on pidettävä hauskanpidossa hauskaakin, mainos piti sisällään sen, että pojille hauskanpidossa tärkeintä on hauskanpito. Se taas tekee pojista aktiivia tekijöitä ja tytöistä niitä, jotka seisovat hauskanpidon reunoilla ja näyttävät hyviltä. Siellä reunassa ne odottavat hauskaa pitävältä pojalta katsetta, hyväksyntää sille, että kas, tyttö näyttää hyvältä, mikä onkin tärkeää, kun hauskaahan tänne tultiin pitämään.

Vielä 1950-luvun mainoksissa naisen elämän tarkoitus oli pätevän kodinhoidon lisäksi vain näyttää hyvältä. Esimerkiksi tupakkaa markkinoitiin naisille sillä, että se saa naisen näyttämään filmitähdeltä, ja jos valitsee herkukseen tupakan, ei tarvitse makeisia. Tupakka saa naisen pysymään laihana, mikä on kuitenkin se tärkein asia.

Siihen, että vuonna 2016 samat asenteet vielä toistuvat, on kaksi mahdollista syytä.

Ehkä tasa-arvoinen Suomi on vielä pelkkää juhlapuhetta, ja kaiken takana elävät edelleen vanhat, jäykistävät asenteet siitä, että ei voi mitään, teidän tyttöjen tehtävä on olla meidän poikien katseen kohteena, sivussa, vilkuilemassa hyvännäköisinä, mitä jännää me seuraavaksi keksimme, ja se on se, mitä te elämältä haluatte.

Toinen mahdollisuus on edellistäkin tympeämpi. Mainostoimistossa on pohdittu sitä, miten saada vähällä rahalla mahdollisimman paljon huomiota ja on päädytty provosoimaan. Jos sanoisi jotain vanhakantaista, jotain tyttöjen elämää alentavaa, siitä syntyisi sitten paheksuntaa, joka takaisi tuotteelle ilmaista huomiota.

Niin ei valitettavasti käynyt, enkä itsekään edes muista, mitä yritettiin mainostaa sillä, että tytöt eivät osaa pitää hauskaa.

Oma tyttäreni osaa pitää joskus liikaakin hauskaa. Hän kiipeilee katoilla, katoaa metsiin tai hylättyihin autiotaloihin, löytää itsensä kavereidensa kanssa Keravalta pelaamasta jalkapalloa tai Vantaan Ikeasta, koska sinne pääsee bussilla ilmaiseksi syömään halpoja lihapullia.

Siinä hauskanpidossa ei ole mitään passiivista tai poikien katseelle alisteista. Se on liiankin itsenäisen teinin poukkoilemista hassusta tilanteesta toiseen. Se on jatkuvaa mutaan kaatumista, uusien asioiden kohtaamista ja päättymätöntä naurua. Sen keskipisteenä ei ole ulkonäkö vaan hauskanpito.

Olemme hiljalleen edenneet kohti kokonaisvaltaisempaa ihmiskuvaa, jossa ihmisellä voi olla monia eri ominaisuuksia, mutta ehkä olisi silti syytä hillitä tätä kasvavaa ulkonäön korostamista. Se aiheuttaa syömishäiriöitä, vinoutunutta minäkuvaa, ulkopuolisuuden tunteita, ahdistusta ja psyykkisiä ongelmia.

Ja kun, tuota noin, meillä on aivot, myös tytöillä. Aivot, joilla muutetaan maailmaa ja omaa elämää ja joilla päästään pitkälle. Julkisten viestien, mainonnan ja median mukaan tytöillä ei kuitenkaan ole aivoja. Tai jos on, niitä käytetään oman ulkonäön kohentamiseen.

Jossain vaiheessa me unohdimme älykkyyden ihmisen ominaisuutena; ikään kuin sen korostaminen aiheuttaisi epätasa-arvoisuutta. Tytöt ovat tilastojen mukaan parempia koulussa, mutta jos ne nyt vain näyttäisivät hyviltä, kunnes poikienkin aivot vähän kasvavat, niin ei tulisi tätä ikävän epätasa-arvoistavaa tunnetta siitä, että pojat, tulevaisuuden tekijät, olisivat jotenkin tyhmiä.

Ehkä vuonna 2016 olisi jo aika tuoda takaisin älykkyys positiivisena, tavoiteltavana ominaisuutena, ei sivulauseena tai poikkeustilana, tytöille ja pojille.

Anna Jyrkille palauetta: lehtola@dlc.fi