Laura Honkasalon kolumni: Kuka pilasi feminismin?
Teen kaiken väärin, enkä osaa mitään! Nyt en puhu meikkaamisesta, vaan feminismistä. Olin kai harjoittelemassa ristipistoja, kun feminismi muuttui muutamia vuosia sitten. Yhtäkkiä feminismi oli pärähtänyt neljänteen aaltoon ja feministit olivat oppineet käyttämään sellaisia termejä kuin intersektionaalisuus, joita he eivät halua selittää, ainakaan netissä. KVG!
Olen ollut feministi 12-vuotiaasta. Olen aina ollut sitä mieltä, että jos sanoo ”en ole feministi, mutta…” voi yhtä hyvin ripustaa kaulaansa kyltin, jossa lukee ”hakkaa mut”. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut kauhukseni ymmärtää mutta-naisia. Pari vuotta sitten liityin pahaa aavistamatta Facebookin Feministiryhmään. Olo oli kuin karismaattiseen lahkoon eksyneellä, paitsi että Raamatun tuntemuksen sijaan ryhmässä vaadittiin monimutkaisen termistön osaamista transmisogyniasta whorephobiaan. Kirjainlyhenteitä ryhmässä käytettiin enemmän kuin Yhdysvaltain armeijassa.
Feministiryhmässä happi loppui nopeasti. Joistain aiheista valkoiset eivät saaneet sanoa sanaakaan, toisista aiheista miehet. Ja cis-ihmiset eivät saaneet sanoa paljon mistään mitään. (Cis = henkilö joka on kotonaan biologisessa sukupuolessaan). Toki Suomessakin eri naisyhdistykset tappelivat keskenään jo naisemansipaation alkuaikoina, sosialistiset naisjärjestöt ottivat mittaa kristillisistä. Feministiryhmässä tuli kuitenkin sellainen olo, että kukaan ei tee mitään oikein. Edes Miley Cyrusin musiikista ei saanut tykätä, koska lyyli on varastanut mustilta twerkkauksen.
Sekä Suomessa että muissa länsimaissa neljännen aallon feminismi on kääntänyt huomion siihen, miten feministinen liike on sivuuttanut rodulliset ja sukupuolivähemmistöt. Periaate on täyttä asiaa, toteutus sen sijaan mättää. Keskiluokkaiset, valkoiset naiset suuttuvat vähemmistöjen puolesta, koska ovat mielestään liian etuoikeutettuja. Muille naisille pitää näyttää mistä kana pissii: Mileyn musan kuunteleminen on suuri rikos! Toisaalta kanssasisaria ei saa missään tapauksessa arvostella: on moraalisesti väärin nauraa naisille, jotka tulevat rippikirkkoon piukoissa juoksutrikoissa. 1970-luvulla feministi ei saanut käyttää meikkiä, koska se oli alistumista patriarkaatin sanelemiin sääntöihin. Nykyään pornotähtikin voi olla feministi.
Onko ihme, jos monia naisia väsyttää? Brittitoimittaja Polly Vernon haastattelee kirjassaan Hot Feminist (2016) nuoria naisia. Vernon kysyy kolmikymppiseltä Bealta, miksei tämä halua kutsua itseään feministiksi. ”Koska aiemmin miehet sanoivat naisille, mitä pitää tehdä. Nykyään sanojat ovat naisia, niitä jotka kutsuvat itseään feministeiksi.” Toinen haastateltava sanoo uupuneensa siihen, että kaikkea pitää ajatella feminismin kannalta: jos kauhistelee Kim Kardashianin peppua, pettää naisasian, pitäähän naisella olla oikeus millaiseen peppuun vain. Miten helppoa olikaan olla feministi silloin, kun väännettiin naisten oikeudesta suorittaa yliopistotutkinto!
Ahdistava ajatus, ettei maltillista feminismiä saisi enää olla olemassakaan. Jos ei muista syyllistyä kaikkien maailman vähemmistöjen ongelmista ja opetella oikeaoppisia kirjainlyhenteitä sekä termistöä, on automaattisesti niiden puolella, siis naisvihaajien, joiden mielestä naisilta pitäisi ottaa äänioikeus pois. Yhdysvalloissa neljännen aallon feminismi on jo innostanut jotkut naiset vastaiskuun – he ovat naisia, jotka vihaavat feminismiä. Viime vuonna Ylen Kulttuuricocktail haastatteli naisia, jotka eivät halua olla feministejä. He eivät myöskään halunneet esiintyjä haastattelussa nimellään, koska pelkäsivät noitavainoja ja joukkolynkkausta.
Samastun. Oma kiinnostukseni neljännen asteen feminismiä kohtaan laskee kuin elohopea Utsjoella. Tunnen jo valmiiksi syyllisyyttä ihan kaikesta: orjalaivoista, siitä että saan käyttää ultraohuita terveyssiteitä ja siitä, että saatavilla oli korviketta kun vauvani sai rintaraivarit. En jaksa potea tunnontuskia ihonväristäni, kahdesta jalastani ja siitä, että biologinen sukupuoleni sattuu olemaan selkeä. Kahden poikalapsen äitinä olen sitä mieltä, että yhteiskunnassa on epäkohtia myös valkoisiin miehiin liittyen. Feminismi on tärkeää, mutta jos sitä käytetään aseena muiden hakkaamiseen, se kääntyy itseään vastaan.
Laura Honkasalo on kirjailija, joka harrastaa historiaa ja ompelua.
Anna Lauralle palautetta: laura.l.honkasalo@gmail.com
Lauran aiemmat kolumnit löydät täältä
Kommentit
”Se että kirjoittaja puhuu ”kaikenmaailman vähemmistöistä” edes leikillään on aika paljon puhuvaa.”
Kannattaisikohan lukea kunnolla ennen kuin alkaa hutkia eikä laittaa sanoja toisen suuhun? Honkasalo kirjoitti kirjaimellisesti ”Jos ei muista syyllistyä kaikkien maailman vähemmistöjen ongelmista” eli hän ei käyttänyt vähättelevää termiä ”kaikenmaailman” (kuten merkityksessä ”kaikenmaailman dosentit”).
Honkasalon kolumni oli sisällöltään erinomainen ja kuvasi täysin miten itsekin ajattelen asiasta.
Kommentit
mitäs tämä nyt on? asiallinen kirjoitus minun intter netissä.
Kiitos kun kirjoitit siitä, mistä monet naiset vaikenevat: kun toiset naiset syyllistävät feminismin varjolla muita maailman epäoikeudenmukaisuudesta ja ovat täysiä kieli- ja käyttäytymisfasisteja. Kutsun itseäni edelleen feministiksi, mutten todellakaan koe mitään suurta sisaruutta naistutkimuksen jargonia suoltavien naisten kanssa, jotka yrittävät liimata keinoteikoisia cis-termejään naisiin ja syyllistää minua ihonväristäni tai siitä, etten halua miehiä naistenvessaan, vaikka nämä kuinka sisimmässään tuntisivat olevansa naisia. Duunariperheestä tulevana en myöskään usko että ihonvärini on avannut ovia minulle tai vanhemmilleni elämässä. Mitä hullumpaan suuntaan feminismi termiä ajetaan sitä kaukaisemmalta se tuntuu.
Kiitos Laura Honkasalo, olet pioneeri!
Syyllistymisen sijaan voi myös tehdä asioille jotain, siis muutakin kuin kirjoittaa uhriutumiskolumneja. Miksi pitäisi syyllistyä siitä, että joillain on asiat huonosti? Solidaarisuus on kai varattu niille, jotka vielä osaavat samastua kanssaihmisiin.
Se että kirjoittaja puhuu ”kaikenmaailman vähemmistöistä” edes leikillään on aika paljon puhuvaa. Valkoisen länsimaalaisen ihmisen olisi todellakin hyvä tiedostaa omat etuoikeutensa, vaikka se olisikin Honkasalon mielestä ikävää ja vaivalloista.
Musta tässä on uskomattoman hieno esimerkki, miten ihminen näkee mitä haluaa nähdä. Eli tässä tapauksessa ihan kirjaimellisesti lukee ihan selkeästi kirjoitetun tekstin VÄÄRIN, löytääkseen siitä epäkohdan mitä ei ollutkaan.
Kannattaa ehkä lukea tuo kolumni ajatuksella Sofia. Siinä on pointti.
”Se että kirjoittaja puhuu ”kaikenmaailman vähemmistöistä” edes leikillään on aika paljon puhuvaa.”
Kannattaisikohan lukea kunnolla ennen kuin alkaa hutkia eikä laittaa sanoja toisen suuhun? Honkasalo kirjoitti kirjaimellisesti ”Jos ei muista syyllistyä kaikkien maailman vähemmistöjen ongelmista” eli hän ei käyttänyt vähättelevää termiä ”kaikenmaailman” (kuten merkityksessä ”kaikenmaailman dosentit”).
Honkasalon kolumni oli sisällöltään erinomainen ja kuvasi täysin miten itsekin ajattelen asiasta.
”Olen aina ollut sitä mieltä, että jos sanoo ”en ole feministi, mutta…” voi yhtä hyvin ripustaa kaulaansa kyltin, jossa lukee ”hakkaa mut”.”
Saanko minä nyt miehenä sinulta moraalisen luvan tarpeen tullen vastustaa feministisiä ajatuksia, vai pitääkö minun myötäillä niitä. Anteeksi, en ole aivan varma, miten minä saan suhtautua asiaan. Voisivatko naiset täällä neuvoa?
Netin ”naisviha” kumpuaa nimenomaan feministien omista hulluuksista, jotka antavat oivat aseet parodialle. Omassa toiminnassa ei kuitenkaan nähdä mitään kritisoitavaa tai vitsien aiheeksi sopivaa, joten kaikki vastalauseet pistetään automaattisesti ”naisvihan” piikkiin.
On surullista, että moni nykypäivänä termin ”feministi” kuullessaan näkee mielessään vain Twitterissä raivoisasti kirjoittavan mielensäpahoittajan, joka on laskenut kuinka monta miesten mukaan nimettyä katua Suomesta löytyy, verrattuna naisten mukaan nimettyihin.
Omalla kohkaamisellaan he jättävät varjoonsa ne oikeasti sorretut naiset, jotka taistelevat kunniamurhia tai naisten silpomista vastaan.
Intersektionaalisuus on kohtuullisen yleinen käsite muissakin oppiaineissa, esim. kirjallisuustieteessä, ollut jo yli 10 vuoden ajan. Se ei ole mitään naistutkimuksen (joka jo hyvänaikaa on ollut nimeltään sukupuolentutkimus) oma ”keinotekoinen” käsite, vaan aktivisti Kimberle Crenshaw’n termi. Se on kehitetty käytännön tarpeesta käytännön tarpeeseen. Ruohonjuuritasolla siis.
Nykyfeminismin, tai intersektionaalisen feminismin seuraamiseen ja ymmärtämiseen ei tarvita akateemisia opintoja. Blogeja ja keskusteluja seuraamalla ja ennen kaikkea sensitiivisyydellä ja halulla ymmärtää ja oppia pääsee pitkälle. Keskeistä on juuri sen ymmärtäminen, että itsekin voi olla etuoikeutettu ja itsekin voi möhlätä etuoikeuksiensa vuoksi, vaikka kuinka tarkoittaisi hyvää. Syyllistyminen on tunne, jota olisi hyvä käsitellä itse omakohtaisesti. Johtuuko syyllistymiseni kenties siitä, että huomaan juuri tässä kysymyksessä olevani sokea tai tietämätön, vaikka luulin olleeni hyvää tarkoittava? Kyse ei ole ominaisuuksista, kuten vaikkapa valkoisuudesta, vaan siitä valkoisuuden positiosta jossa olet ja joka sinun tulee huomioida siltä kannalta, että miten se vaikuttaa sinun käsityksiisi maailmasta. Näistä eri positioistakin on muuten käyty keskustelua feminismin sisällä ja sen ulkopuolellakin jo hyvän aikaa, ennen intersektionaalisuuden käsitettä.
Kyse ei ole siitä saatko sinä kuunnella Miley Cyrusta. Kyse on siitä, että kyseinen artisti ei välttämättä ole mikään feministinen ikoni, eikä jalustalle nostamisen arvoinen siitä syystä. Jos pidät hänen musiikistaan, niin sitten pidät.
Maltillinen feminismi kuulostaa hyvin rinnakkaiselta kuin tämän ajan puhe kahdesta ääripäästä ja ”tolkun ihmisistä”, joka on ongelmallinen lähtökohta. Tunnet arvatenkin feminismin historiaa ja tiedät, että feminismin aivan jokaista aaltoa on syytetty äärimmäisyydestä. Hyvä feministi tällaisessa diskurssissa on sellainen, joka lopulta ei kritisoi enää mitään ja jossa päädytään ajatukseen, että tasa-arvohan onkin oikeastaan jo saavutettu asia.
Maltillisuuden vaatimus on osaltaan myös vallankäyttöä ja niiden yksilöiden hiljentämistä, jotka kohtaavat sortoa ihan tavallisessa päivittäisessä arjessa. Maltillisuus usein edellyttää tietynlaisen puhe- ja kirjoittamistavan hallitsemista – eli lopulta aika akateemisia taitoja. Pahimmillaan ja huomaamatta vaatimus maltillisuudesta kääntyykin tarkoittamaan sitä, että vain koulutettu on oikeutettu puhumaan – jopa muiden puolesta.
Kirjoitat, että ”Feminismi on tärkeää, mutta jos sitä käytetään aseena muiden hakkaamiseen, se kääntyy itseään vastaan.” Mutta etkö tässä kolumnissasi tee itse ihan samaa? Sinulla kirjailijana ja sen myötä julkisuuden henkilönä on mahdollisuus julkiseen sanan käyttöön, saat äänesi kuuluville ja sinulla on siten valtaa valita kuinka sen käytät. Sinua kuunnellaan, sanoillasi on painoarvoa. Onko silloin oikein, reilua tai varsinkaan feminististä käyttää tilaa niiden henkilöiden tai ryhmien ruotimiseen, joilla ei ole käytössään samanlaisia resursseja? Oletko varma, ettei kirjoituksesi aiheuta hallaa ja aivan todellista turvattomuutta niille, joiden tekstejä ja samalla nimiä kierrätetään jo nyt ryhmän ulkopuolella? Kiusaamisen tarkoitus on vaientaa ja pelotella. Onko mahdollista, että tällainen teksti legitimoi sitä, vaikkei se toki olisi tarkoitus? Kuten osasta kommenteista voi lukea, tämä on mannaa niille, jotka jo valmiiksi ovat antifeministejä.
Toivoisin, että voisit jo lakata käsittelemästä kyseistä ryhmää teksteissäsi, koska nyt välittyy kuva, että kirjoitustesi motiivi on henkilökohtainen loukkaantuminen. Netissä olevat feministiryhmät – jotka osalle ovat todella tärkeitä monestakin syystä – eivät ansaitsisi näitä ryhmien ulkopuolella tapahtuvia ryöpytyksiä, koska ryhmien sisäiset keskustelut eivät niiden ulkopuolelle oikeastaan edes kuulu. Feminismin suuntaviivojen ja suuntausten pohdinta on todella hyvä asia, mutta siitä kirjoittamiseen ei tarvittaisi välttämättä esimerkiksi juuri aktivismin toiseuttamista ja vihamielisyyttä sitä kohtaan. Itse asiassa monet keskustelut ja ilmiöt, esimerkkinä vaikkapa veganismin nousu, kumpuaa usein ruohonjuuritasolta ja aktivismista, usein kärkevän ja radikaalin tuntuisina tapoina, jotka pikkuhiljaa saattavatkin muuttua osaksi valtavirta-ajattelua. Feminismi(kin) on jatkuvaa muutosta ja näkökulmien tarkentumista.
”Feminismin aivan jokaista aaltoa on syytetty äärimmäisyydestä. Hyvä feministi tällaisessa diskurssissa on sellainen, joka lopulta ei kritisoi enää mitään ja jossa päädytään ajatukseen, että tasa-arvohan onkin oikeastaan jo saavutettu asia.”
Tämä oli hyvin sanottu. Feminismiä on aina syytetty ylilyönneistä ja se yritetään esittää ikävässä valossa, jotta naiset tajuaisivat olla oikeuksistaan hiljaa. Tosin itse olen feministi ja mielestäni neljännen aallon feminismiä saa kritisoida ja Honkasalo teki sen mielestäni ihan asiallisesti. Ei hänen tekstiään voi mitenkään pitää kiusaamisena tai pelotteluna.
Varsinkin Yhdysvalloista suoraan kopioitu taantumuksellinen retoriikka, jolla ihmisoikeudet nähdäänkin ylimääräisinä ”etuoikeuksina” ja niillä lokeroidaan ihmisiä esim. ihonvärin/etnisyyden/taustan/kotimaan mukaan, on minusta huolestuttava piirre. Suomeen ei tarvitsisi kopioida käsitteitä paljon hiearkisemmasta yhteiskunnasta jossa rotujaottelun vuoksi esim. ihonväri on paljon isompi osa yksilön identiteettiä ja pitää tälläisiä esineellistäviä käsitteitä (esim. rodullinen) ”edistyksellisinä’, koska meidän historiallinen perimämme on täysin erilainen kuin USA:ssa. Mutta kun ei osata muuta kieltä kuin englantia eikä olla luettu vaikka eurooppalaisen feminismin merkkiteoksia tai Yhdysvaltojen historiaa, joka auttaisi maan erilaisen historiallisen kontekstin ymmärtämisessä, luullaan että USA:n malli ja käsitteet pätevät kaikkialla muuallakin.
Kun koko ajan halutaan korostaa, miten erilaisia vähemmistöt ja eri ihmisryhmät ovat, se pikemminkin vahvistaa käsitystä ihmisten erilaisuudesta. Ylipäätään ihmisten erilaisuuteen keskittyminen tai syyllistäminen muiden koettelemuksista ei ole pitkällä aikavälillä hyvä keino saavuttaa tasa-arvoa.
Uusnatseja ei saa kritisoida julkisissa medioissa koska heillä itsellään ei ole mahdollisuutta saada ääntänsä kuuluviin samanlailla”” ja ”uusnatsien omien ryhmien sisäisiä keskusteluja ei pidä tuoda julki saatikka niistä keskustella, nehän on heidän oma asiansa ja ei julkiseksi tarkoitettu muutenkaan”
Kuulostaako järkevältä?
Missä tahansa yhteiskunnallisessa asemassa tai mitkä tahansa resurssit omaava henkilö saa kritisoida ketä tahansa ja/tai heidän aatettaan jos katsoo sen moraalisesti ja eettisesti ongelmalliseksi. Se, että jokin aate on vähemmistön omaksuma ei tee sitä immuuniksi kritiikille. Ettekai te ole rajoitetun puheen puolestapuhujana tässä?
Uusnatsit, sensurointivihjailut ja sananvapaus, siitä on saivarteluun perustuva nettikommentointi tehty. Vastataan nyt kuitenkin, että uusnatsit eivät ole mikään sorrettu vähemmistö, jonka tarvitsisi kokea ketään uhkaksi omalle olemassaololleen (itse asiassa päinvastoin, heidän pyrkimyksenään on väkivalloin rajoittaa muiden oikeuksia, kuten kaikki tietenkin tietävätkin). Uusnatsit ovat yhtenäinen ja järjestäytynyt ryhmä, iso keskusteluryhmä facebookissa on moniääninen monenlaisten ihmisten yhteenliittymä ilman yhteistä toimintatapaa.
Kriittistä keskustelua saa ja pitääkin käydä, sehän on koko feminismin pointti ja perusydin. Sitä muuten on käyty ryhmässä koko ajan ja ihan myös sitä intersektionaalista feminismiä itseäänkin haastaen ja uudelleen määritellen. Kuten feminismin sisällä on aina tehty.
Kirjoittaja poistui itse sieltä, koska ei tuntunut pitävän omien ajatustensa kritisoinnista ja haastamisesta. Sen sijaan hän jatkaa keskustelua yksinpuheluna muualla, ilman, että esim. perustelisi väitteitään, kutsuisi dialogiin tai osoittaisi että haluaisi oppia ymmärtämään. Intersektionaalista feminismiä on muuallakin/muukin kuin yksi yksittäinen netin keskusteluryhmä. Eli sitä sisältöä voisi ihan oikeasti käsitellä ilman tuon ryhmän jatkuvaa mukaan vetämistä, joka ei anna asialle mitään muuta lisäarvoa kuin tietysti bensaa liekkeihin niille joiden suurin ilo on feministien/feminismin haukkuminen itsekeksittyjen viholliskuvien pohjalta.
Ps. ei tarvitse teititellä, kirjoituksessani esitetyt näkemykset olivat omiani. En ole edes jäsenenä kyseisessä ryhmässä enää, kirjoittajan kanssa samaan aikaan kyllä ja muistikuvani keskustelujen kulusta ovat aikalailla toisenlaiset kuin kolumnissa (ja muissakin teksteissä) esitettiin.
Itse olen egalitaristi. Ajan tasa-arvoa ilman että täytyy allekirjoittaa mitä ihmeellisimpiä väittämiä.
Egalitarismihan ei monelle feministille kelpaa. Jostain syystä se aatteen nimi on aivan yhtä tärkeä kuin aatteen sisältö. Vaikka ajaisi ihan samoja tavotteita niin pitää sanoa ”feministi”! Muuten tulee kaikille paha mieli!
Minäkin kuulun tuohon kohuttuun facebook-ryhmään, vaikka en juurikaan sinne kirjoittele. Ei ahdista yhtään.
Tervetuloa vuoteen 2017, Honkasalo!
Ei varmasti ahdista, kun voit itse olla päättämässä ketkä on ”huonoja ihmisiä”.
Feminismi on turhaa nykypäivänä. Nykyään meillä naisilla menee monella mittarilla paremmin kuin miehillä. Haluaisin nähdä sen päivän kun nämä ”tasa-arvoa” ajavat feministit edes vahginossa puuttuisivat miesten yhteiskunnallisiin ongelmiin. Tai vaikkapa lähi-idän naisten oikeuksiin, joita tunnetusti ei oikein ole. Mutta mitäpä voisi odottaa sokealta laumalta täynnä kultisteja, idealisteja ja idiootteja.
Kirjoittaja on tyypillinen valkoisen etuoikeuden omaava patriaattisesta yhteiskunnasta hyötyvä nainen jonka ei ole koskaan täytynyt kohdata syviä naisia sortavia asenteita ja insitutioita yhteiskunnassa. Ei todellakaan mikään henklö joka on oikeutettu puhuman feminismistä millään tasolla. Juuri tälläiset ihmiset pitäisi saada toleranssikampukselle oppimaan omasta etuoikeudestaan valkoisen miehen kannattajana. Kun feministinen puolue pääsee valtaan niin rodullisiin ja sukupuolisiin etuoikeuksien tunnistamisesta tehdään prioriteetti kaikilla opetustasoilla sekä kirjoitajan kaltaisille henkilöille
Terveisin Anna – FEM for world
Hyvä trolli, kasvaisit vähän.
Mitä viimeinen virke tarkoittaa? Voitko selventää?
Miten meinasit pakottaa kaikki valkoiset miehet sinne toleranssikapukselle? Patriarkaatti kun hallitsee kaikkia voimankäyttöväyliä.
Kommentistasi paistaa kilometrin päähän se, että olet pureskelematta niellyt kaikki feminismikultin doktriinit. Suoranainen vihamielisyytesi kirjoittajaa kohtaan kuulostaa aivan kuin haluaisit lähettää kolumnin kirjoittajan uudelleenkoulutusleirille siperiaan niin kuin NL:ssä aikoinaan. Käsitteesi tällaisesta ryhmä-identiteettiin perustuvasta syylistämisestä myös muistuttaa samaa. Neuvostoliitossa oli luokkahäpeä ja sortava kapitalisti, sinulla on valkoinen etuoikeus ja patriarkaatti. Todellisuudesta irrallaan olevia salaliittoteorioita jotka tarkastelun alla romahtavat.
Mitä suurta sortoa naiset kokevat nyky-yhteiskunnassa länsimaissa?
Toivottavasti olet Laura ylpeä itsestäsi, sinusta taisi juuri tulla misogynistien suomalainen sankari nr.1. Hienoa jos feminismillä ei ole sinulle enää mitään käyttöä, oletan että lopetit työnteon ja ryhdyit kotirouvaksi tultuasi tähän johtopäätökseen.
Näytät paljastavan oman ”feministisyytesi” kommentillasi (jossa ei edes ole vasta-argumentteja ja jonka tarkoitus on vain loukata), jonka mukaan kotirouvana oleminen ei voisi olla feminismiä. Feminismi tavoittelee että naisilla on oikeus tehdä omia valintojaan. Tällöin naisella on oikeus halutessaan luoda uraa tai olla kotirouva tai tehdä molempia, eikä yhteiskunta pitäisi näiden valintojen vuoksi naista mitenkään huonompana ihmisenä. Esim. oma äitini on kotirouva ja silti hän on feministi, hyvin voimakastahtoinen ja perheemme pää. Sekään ei ole hyvä jos perinteinen naisen rooli tai naisellisuus nähdään automaattisesti heikkoutena.
Tuntuu, että kun oma tausta on tarpeeksi keskiluokkaisen sileä ja etuoikeutettu suomalaisilla mittapuilla, ymmärrys ihmisten/naisten eriarvoisista lähtökohdista hämärtyy. Tulee ylilyöntejä. Todellinen viisaus nousee mielestäni oman elämänhistorian tuntemisesta ja myötätunnosta: pohjimmiltaan meissä kaikissa on sama ihmisyys. Vastuuntunne ja syyllisyydestä nouseva jäsentymätön kiehunta ovat kaksi eri asiaa, samoin kohtuus. Olen jo suomalaisena monin tavoin etuoikeutettu. Voin käyttää niitä voimavaroja joita minulla on niihin asioihin joita haluan edistää.
Tämä aika suosii valitettavasti kohtuuttomuutta. Aidon hyvän motiivina voi olla vain rakkaus. Jos feminismi unohtaa rakkauden, siitä tulee vain yksi vallanhaluinen ideologia muiden joukossa. Epätäydellisyyden sietokyky on oikeasti myös kypsyyden merkki.
Eniten näissä neljännen polven Tumblr-feministeissä vituttaa trigger-termin trivialisointi. Se ei tarkoita sitä, että feministiä vähän nyt kenkuttaa, kun joku sanoi netissä, että jos ei halua painaa 150 kiloa, niin ei ehkä kannata syödä kokonaista täytekakkua. Se on hei ihan oikeasti vakava asia, joka voi laukaista vaikka siihen traumaperäiseen stressihäiriöön liittyvän trauman. Mutta turhapa tässä selittää, ihan täysin omittu ja hyödytön termi tuo jo on.
Ilo oli lukea tämä kolumni ja huomata myös kommenttien puolella, kuinka moni sisko luottaa järjen ääneen ja puhtaaseen omaantuntoon, ilman sen kummempia ismejä. Nuorena miehenä omalta osaltani toivotan jok’ikisen tervetulleeksi rinnalleni, yhdenveroisena ja arvokkaana, rakentamaan oikeaa ja tervettä maailmaa, vailla tarvetta päinvastaisen ylilyönnin dogmatiikalle tai traumatiikan verhoamalle tyrannialle :).
Olkaamme hyviä toisillemme.
Nykyaikaa ja ihmiskunnan matkaa tähän asti tarkastellessa on selvää, että naiset ovat (lähes aina ja kaikkialla) olleet alistettuja patriarkaalisen ikeen alle. Minulle feminismissä on kyse ihmisoikeustaistelusta saada koko maailman naisille täysi, miesten kanssa samanvertainen ihmisarvo ja sen mukainen kohtelu. Kotona ja yhteiskunnassa. Kaikki muu on lahkolaista hiustenhalkomista, joka harhauttaa huomion olennaisesta.
Joku vuosi sitten törmäsin tutkimukseen, että suomalaisista naisista vain pieni prosentti tunnustautuu feministeiksi… muistelen että se oli 13-17%:n kieppeillä. En ollut yllättynyt, silti suututti moinen pelkuruus.
Olisi tietysti kiva löytää jokin uusi, ryvettymätön termi feminismin tilalle. Olen kuitenkin ottanut tuon nimikkeen konnotaatiotaakan harteilleni; no matter what, olen feministi. Koska en voi sietää epäoikeudenmukaisuutta, alistamista ja hyväksikäyttöä. Koska olen nainen, juuri naisiin kohdistuva väärämielinen kohtelu herättää voimakkaan vastuksen (joku toinen valitsee suojelukohteekseen muun ryhmän).
Kun päätin tunnustaa feminismin väriä, valitsin myös olla ottamatta kantaa tai vastuuta feministisen liikehdinnän historiasta ja nykytilasta. Minulla on oma ”lapsenuskoinen* simppeli aatteeni & liikkeeni. En tunne ketään toista feministiä, en lue alan julkaisuja, en kuulu ryhmiin ja järjestöihin. Minä näen, tunnen ja reagoin voimakkaasti epäoikeudenmukaisuuteen – ja TÄMÄ on feminismini ydin.
Tieto lisää tuskaa?
Vai: juuriltaan poikkaistu tieto etäännyttää todellisesta tuskasta?
…Se harhauttaa pois ytimestä, hajauttaa fokuksen.
Olen tietoisesti karttanut tietoa feminismistä, jottei se sotkisi tajuani olennaisesta. Jottei myötähäpeä sulkisi suutani ja saattaisi minua valheellisesti vastuulliseksi muiden feministien tekemisistä ja tekemättäjättämisistä. Tätä polkua sinä et enää voi kulkea. Kun on kerran nähnyt, ei voi silmät kiinni räpsäyttämällä teeskennellä sokeaa. Mutta voinet sinäkin – halutessasi – kaivaa feminismitöhryjen takaa itsellesi olennaisen puhtaan ajatuksen ja sitoutua siihen?
Miehenä voin sanoa, että feminismi on suuri vitsi jolle aidan seipäätkin jo nauravat.
Feministit haluavat määräillä, ei vain miehiä vaan myös muita naisia raivoamisella ja syyttelyllä. Huonot käytöstavat yritetään peittää keksityillä uudissanoilla ja höpöhöpölyhenteillä, joilla lokeroidaan ja määritellään ihmisiä ties minkä synnynnäisen ominaisuuden perusteella. Tämän myötä feministisissä piireissä täysin avoin rasismi ja syrjintä rehottaa ihan häpeilemättä, kuten kolumnin kirjoittajakin toteaa.
Feminismi on käytännössä peitenimi vihaisten naisten kerholle, missä löytää samanmielisiä raivottaria, joiden kanssa voi haukkua muita ihmisiä lyttyyn ja purkaa kiukkuaan keksittyihin olkiukkosyyllisiin, erityisesti miehiin.
Öykkäröintiä ja ihmisvihamielisyyttä yritetään sitten legitimoida huuhaatutkimuksilla ja tekoakateemisella jargonilla, jonka puitteissa syrjinnästä, rasismista ja törkypuheista tulee mukamas tiedettä, jota feministit omasta mielestään vain soveltavat käytännössä.
Feministit ehkä kuvittelevat saavansa jotain aikaan, mutta tosiasiassa muu yhteiskunta etäännyttää itsensä yhä kauemmaksi heidän radikalismista. Tervejärkiset ihmiset eivät yksinkertaisesti halua olla näiden raivoavien naisten (ja muutaman miehen) kanssa tekemisissä.
Hyvät feministit, emme voisi vähempää välittää teistä. Ette vaan ole huomion arvoisia.
Miehet on vuosituhansia tienneet että naisten kanssa ongelma on se että naiset haluavat aina päsmäröidä vaikka eivät tiedä mitä haluavat. Nähty juttu ja 90% miehistä antaa sen takia naisten solkata päättömyyksiään puuttumatta asiaan ja kaikki hauska tehdään kaikkien muiden paitsi feministien kanssa.
Tyypillistä partiakkaattisuutta: yrität estää ”kaikenmaailman” feminismin. Perehtyisit hiukan asiaan, esim täältä: http://femmu.munblogi.com/2019/01/08/partiakkaattisuudesta/
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous