Leeni Peltosen kolumni: Huolia, joita en aikonut ottaa lomalle mukaan

Kesken kesäloman, kesken saunan jälkeisen raukean illan se tapahtuu. Olen pari viikkoa lomailtuani päästänyt irti töistä ja kaikista siihen liittyvistä, mieltä askarruttavista asioista. Mieli on tasapainoinen, ei tarvitse pohtia mitään eikä pyrkiä mihinkään.

Sitten yhtäkkiä käteni, ilman että aivoilla on minkäänlaista tietoista aikomusta, tarttuu puhelimeen, joka tunnistaa etusormeni painalluksen ja läväyttää ruudulle kuvakkeiden valikon. Ja ennen kuin vieläkään ajattelen mitään, sormi pyyhkäisee auki sähköpostit. Ja kas, siinä niitä on: huolia. Työasioita, joita en ollut aikonut ottaa lomalle mukaan.

Ja niin minä lankean. Luen useita meilejä alusta loppuun. Mielen tyyneys on tipotiessään. Työhuolet vyöryvät päälle ja jäävät kieppumaan jonnekin tietoisuuden kerroksiin. Työnnän ajatuksia syrjään, keskityn uudelleen lempi-tv-sarjaani, perheen iltapuuhiin ja lukemaani romaaniin.

Ja silti jokin hiertää, vaikka en halua sitä myöntää. Illalla nukahdan puutarhatöistä ruumiillisesti terveen väsyneenä. Mutta vaikka en sitä huomaa, horroksesta herätetyt työajatukset kiertelevät jossain tajuntani porteilla. Ja kun silmäni rävähtävät auki kello 3.47, ajatukset hyökkäävät täysillä kimppuun. Aivojeni tietoista ajattelua säätelevä etuotsalohko on autuaasti pois pelistä, kuten se aamuyöllä on, ja pelkokeskukseni reagoi alkukantaisesti kuin leijonan karjahdukseen: nyt on hätä. Uni on karannut kauas, sydän hakkaa, on kuuma ja kylmä yhtä aikaa.

Miten paljon tiedänkään siitä, mitä herkkäunisen ei pitäisi tehdä. Kirjoittaessani kirjaani Valvomo – kuinka uneton oppi nukkumaan pengoin esiin kaiken, mitä unesta löysin. Haastattelin asiantuntijoita, jututin kanssakärsijöitä ja kuuntelin itseäni. Nuku paremmin -Facebook-ryhmässäni on 1 600 kohtalotoveria. He kuten muutkin aikaansa seuraavat ihmiset tietävät unesta valtavan paljon, mutta eivät silti välttämättä kykene nukkumaan.

Sillä omien tapojen muuttaminen on ihan eri asia kuin tietäminen. On helpompi puhua kuin toimia. Koko yön kestävä syvä ja palauttava uni on harvinaisempaa kuin koskaan, ja villisti laukkaavat ajatukset ovat monen uniongelman perimmäinen syy. Työ ei jää työpaikalle vaan kulkee taskussa mukana kaikkialle.

Olen varma, että läheskään aina sähköpostien lukeminen lomalla ei ole välttämätöntä. Se on vain yksinkertaisesti huono tapa.

Entä jos sulkisi sähköpostin, mutta pyytäisi sijaistavaa kollegaa tarvittaessa soittamaan tai lähettämään tekstiviestin? Uskon, että soittoja tai tekstareita tulisi harvoin, jos ollenkaan.

Monet univaivaiset ovat huolissaan kännykän, tabletin ja tietokoneen säteilemästä sinisestä valosta. Se saattaa tutkimusten mukaan heikentää kehon omaa melatoniinintuotantoa, koska aivot reagoivat siniseen valoon pysymällä virkeinä. Ei siis kannata tuijottaa kirkasta tietokoneruutua juuri ennen kuin sulkee silmänsä.

Enemmän kuin sinisestä valosta olen kuitenkin huolissani siitä, mitä sisältöä tietokoneelta tai älypuhelimesta aivoihin virtaa. Sinisen valon voi tarvittaessa suodattaa pois erityisillä ohjelmilla tai vaikka silmälaseilla, mutta ajatuksia nekään eivät suodata.

Lähelläni on koko ajan laitteita, joilla voin olla yhteydessä kehen tahansa, läheisiin tai myös täysin vieraisiin ihmisiin. On syvästi inhimillistä hakeutua toisten ihmisten seuraan. Mutta on myös uuvuttavaa olla koko ajan sosiaalisesti aktiivinen tai edes koko ajan saatavilla. Eikä siitä olotilasta pysty helposti rauhoittumaan uneen.

Huolehdin aina, että puhelimen laturi on mukana ja että saan sen ladatuksi, missä ikinä liikunkin. Pitäisikö vaihteeksi keskittyä siihen, että saan ladatuksi itseni?

Tuo episodi, jota alussa kuvasin, tapahtui jo pari kesää sitten. Vuosi sitten ryhdyin yrittäjäksi, ja tänä kesänä on ensimmäinen kesäloma oman yritykseni palveluksesta. Ei ole lomapalkkaa eikä lomapalkan korotusta, eikä ihan tarkasti määrättyä kesälomaakaan.

Mutta uskon oppineeni jo jotain. Minulla on suunnitelma, josta aion pitää kiinni: lomapäivinä sähköpostiohjelma saa pysyä kiinni. Puhelin saa unohtua laukkuun. Ja kun käteni hamuaa tyhjää tarttuakseen johonkin, olkoon se puhelimen sijasta kirja tai puutarhalapio.